VOIHAN VENÄJÄ

Kun ajaa noin 1700 km Kostromaan ja jatkaa sieltä sellaisen 20 km metsään, löytää itsensä Sumarokovskayan hirvitilalta. Lippuluukulla kielet ei kohtaa. Mutta hetken päästä paikalle polkee hirvien liikehdintää vuodesta 1976 asti tutkinut Moskovan instituutin tutkija ja ottaa perheesi yksityiskierrokselle. Tunnin aikana opit enemmän hirvistä kun kaikkina kouluvuosina yhteensä. Vaikkapa sen, että hirvet eivät pure, sillä niillä on vain alahampaat?! Ja sen, että näiden liikehdintää on hankala tutkia, koska ovat niin leimaantuneita ihmiseen. Mutta juuri sen vuoksi  ne tulevat joka aamu lypsettäväksi ja maitoa käytetään jonkun arvoitukseksi jääneen sisäelinsairauden hoitoon. Hirrrveän mielenkiitoista.

 

Sitten pitelimme sadetta ikivanhassa talossa Volgan varrella. Naapurissa oli St Ipatyn luostari, josta lähtee Romanovien taru liikkeelle. Vuonna 1613, 17-vuotias Mikhail Romanov asusteli luostarin punaisessa huoneessa. Eräänä päivänä hänelle tuli sana siitä, että nyt hänestä tehdään Tsaari. Siitä lähtien jokainen itseään kunnioittava Romanov kävi vierailulla Ipatyn luostarissa. Katsoimme luostarissa käydessämme filmatisoinnin Tsaari Nikolas II:n ja hänen perheensä vierailun luostarissa vuonna 1913. Silloin kun Romanovien taru kävi jo kohti loppuaan. Kostroma on Romanovien kaupunki.

 

Sisäänkäynti majapaikkaan.

 

Tyttöjen huone on skandinaavisempi, meillä tällainen venäläinen väritys. 

 

Mummon pullapuodista napataan rahakapullat iltakahvin kaveriksi. 

Koko yön sataa. Aamulla kuuntelen pienessä keittiössämme vesipannun vislausta. Matkaväsymys alkaa hiipiä mekon alle. Mitä jos koko päivänkin sataa? Netti ei toimi ja blogi on jäänyt päivittämättä. Isäntäväeltä olemme saaneet vinkin käydä Yaroslavl:ssa Rostoviin mennessä. Näin teemmekin. Yaroslavl:ssa tuulee, mutta ei sada. Kirkot seisovat vieri vieressä, mutta keskitymme maallisempiin. Mitä matkalainen tarvitsee: toimivan netin, täyden vatsan ja tyhjän rakon. Hyvä on, pala kakkua ja kahvi kaupan päälle ei haittaa yhtään. Kuvia on, mutta taitaa tulla ilman niitäkin varsin kukarikas postaus.

Sitten saapuu se päivän vau-efekti. Kurvaamme Rostovin kotimme pihaan. Pieni punainen mökkimme seisoo kaupungin Kreml pihan toisen aidan takana ja pihan toisessa laidassa on punainen portti. Portilta vie ruohoittunut polku Nero-järven rantaan. Tummien pilvien välistä paistaa kultainen aurinko. Ajatukseni siitä, että käymme vain ulkopuolia katselemassa, väistyy. Rostovin Kreml on hieno ja sen muurit on pakko kiertää.

 

Meidän punainen pieni mökkimme.

 

Toisella puolen pihaa on Kreml ja toisella Nero-järvi. Sijainti ei tästä kyllä voi paremmaksi muuttua:).

  

Alhaalla keittiö, kylppäri ja tyttöjen huone. Ylhäällä meidän parvi. Toisessa ikkunassa Kreml näkymä ja toisessa pihlajan järven edessä<3.

 

 

Nämä dramaattiset pilvet ja niiden välistä paistava kultainen aurinko. Vuorotellen kylmä ja sopiva. Meillä on ihan liian vähän vaatetta tälle reissulle. Helleaaltoa seurasi Siperian jäätävät tuulet. Vai mitkä lie. Kaunista on kuitenkin. Tämä iltakin kuin mikäkin maailman seitsemäs ihme.

 

  

 

 

Maksamme sisään luostariin. Lipuissa on valinnanvaraa. Valitsen siis muurikävelyn. Kannatti. Se muuten kannattaa aina!

 

En sano, että olemme saaneet luostareista nyt tarpeeksi, sillä huomenna olemme matkaoppaani mielestä Venäjän pyhimmässä. Sanon kuitenkin, että tälle päivälle on luostari- ja kirkkokiintiö täynnä. Kävelemme takaisin kotiin rannan kautta. Muurin taa jää monta kirkkoa. Kirkkoja piisaa myös muurin ulkopuolelle. Ja koteja rähjäisistä runsaisiin. 

Oletko koskaan ajatellut matkustavasi Venäjälle? Kannattaisi. Tällaista matkaa en muista monesti kokeneeni. Voihan Venäjä. Olet <3.

PAIKAT REMONTTIIN

Tänään käveltiin toinen 20 km ja jalat huutavat armoa. Ei tunnu ollenkaan ikävälle, että loppulomalla edetään päivittäin auton kanssa. Tuli myös käytettyä hyvin kolmen päivän metrokorttiin investoitu raha. On rallattu niin monta aseman väliä, että yhden matkan hinnaksi jäi "ei mitään". Muutenkin olemme erittäin positiivisesti yllättyneitä kaupungin metrosta. Paras metro ikinä ja missään. Siisti, hyvin toimiva ja kauniit asemat vielä kaupan päälliseksi.

 

Pyhäpäivä tuntui luontevalta aloittaa Novodevichy Conventin nunnaluostarista. Nunnat olivat pistäneet paikat remonttiin yhtä aikaa ja siksi saimme lipuista alennusta, ihan pyytämättä. Pääkirkko oli kiinni remontin vuoksi, mutta seurasimme jumalanpalvelusta hetken toisen kirkon takapenkissä. Siirryimme sitten viereiselle hautausmaalle bongaamaan kuuluisuuksien hautoja. Se ei ollutkaan helppoa, kun ei tunne Venäjän kuuluisuuksia ja jos tuntisikin, ei ymmärtäisi, että missä tämä kyseinen henkilö lepää. Jeltsinin hauta kuitenkin löydettiin. Ja opittiin, että se eilen miettimäni Stalinin Nadesda-vaimon ruumis on siirretty GUM:n ostarista jonnekin tänne.

 

Nämä hautamuistomerkit.

 

 

Siirryttiin elävien pariin. Aika eläväinen oli mm. Moskovan Gorky-puisto, jossa käytiin syömässä reissun kallein ruoka. Hintataso täällä on siis edullinen. Neljä henkeä syö helposti alle 10€:lla/hlö. Tämän päivän ruoasta pulitettiin yli 50€ / 4 hlöä ja se tuntui muihin päiviin verrattuna kalliilta. Etenkin kun maussa ei ollut hurraamista. Jokaisena muuna päivänä ollaan syöty erittäin maistuvaa ruokaa. No, puisto tuli kuitenkin kahlattua läpi edes pintapuolisesti syömisen jälkeen.

 

Kremlissäkin käytiin, kun tuntui, että pakkohan se on. Kohteena se ei ollut kummoinen. Ostettiin liput alueelle ja katedraaleihin. Nämä käytiin viimeistä kirkkoa lukuunottamatta katsoamassa. Jäin turvatarkastuksessa "kiinni". Olin Pietarin hotellissa pistänyt Karin linkkuveitsen reppuni sivutaskuun hunajamelonin leikkauksen jäljiltä. No, Kremliin sitä ei saanut tuoda. Vartija käskin minun viedä kassini alakerran laukkusäilytykseen. Olimme juuri jonottaneet sisään ja nyt minun olisi pitänyt poistua alueelta, viedä laukku säilöön ja jonottaa nälkävuosien mittaiset jonot uudelleen. Ei kiitos. Hätäpäissäni poistuin turvatarkastuksesta, sujautin linkkarin piiloon rappusten yläpäähän ja pujahdin toiselle tarkastuspisteelle ja sisälle Kremliin. No, isäntää harmitti hyvän linkkarin menetys, vaikka ymmärsikin yskän.

 

Kierroksen päätteeksi palasimme alkuun ja katsoimme, että olisiko linkkari haettavissa. Jonot olivat lyhentyneet ja päästivät isännän uudelleen rappusille. Ja sieltähän se linkkari löytyi kertomastani piilosta. Hyvillä mielin palailimme siis kotikonnuille. Esikoinen lähti linkkarin kanssa majapaikkaan ja me muut kiersimme vielä naapurissa sijaitsevan Moskovan eläintarhan. En kyllä ymmärrä, että millä jaloilla. 

 

Eläintarhassa oli pandoja. Mutta ne mokomat vain makasivat. En saanut kummoista kuvaa, mutta näin ne silti. Tuli puheeksi Suomen kiskurihinnat panda-talosta, sillä nämä kaksi näimme alle 9€/aikuinen ja kuopus ihan ilmaiseksi. Muutenkin riitti ihmeteltävää jääkarhuista elefantteihin.

 

Moskova jää kyllä lähtemättömästi mieleen.  Huomenna sitten vastaamme Golden Ringin kutsuun.