TAI HASSUSTI PIHALLA

Hei, työ vei näköjään mennessään. Paluu töihin ei ollut vaikea, koska jos nyt totta puhutaan, niin en oikeastaan ehtinyt olla sieltä poissa lähes ollenkaan. Mies vakuuttikin, että opettajilla jos joillakin se on hankalaa tuo lomalta töihin paluu juuri siksi, kun ovat olleet niin kauan töistä poissa. Niin tai näin, nyt me molemmat taas heräämme kellon soittoon, sovittelemme kyytejä ja harjoituksiin viemisiä ja koitamme saada syksyisen sirkuksen taas pyörimään. 

Ensimmäisen työviikon mukavaksi lopuksi sain kutsun työtoverini perinteisiin kesäpippaloihin (ainakin ymmärsin, että näistä on jo tullut perinne tai ainakin tulossa sellainen). Kotkan naapurissa Pyhtäällä vietetään tähän aikaan vuodesta saaristolaismarkkinoita ja sinne mekin kaikki lopulta päädyimme. Mutta ei mennä asioiden edelle. Ensin me astuimme tähän kauniiseen puutarhaan, jossa riittikin ihmettelemistä pitkäksi toviksi.

Minua on siunattu valtavan mukavilla työkavereilla, taas kerran. Edellisen työpaikan työkavereista nämä eroavat siinä, että jo tämän ensimmäisen vuoden aikana on useampaankin kertaan tavattu myös työajan jälkeen. Kun ottaa huomioon kuinka paljon oikeasti vietät elämästäsi aikaa työpaikallasi, on hienoa, että tässä iässä vielä löytää kasan niin kivoja ihmisiä, että niiden kanssa mielellään tapaa myös siellä heidän kauniissa puutarhoissaan. Silloinkin kun ei ole töiden puolesta pakko. 

Illan emäntä oli selvästi osaavaa sorttia puutarhan lisäksi myös keittiössä. Ruoka oli hyvää ja sitä syötiin hyvässä seurassa. Ilta oli lämmin ja niin oli myös tunnelma, kun jaoimme pihamökissä arpiamme. Olen tässä vuosien varrella tehnyt näet omaa "tutkimustani" ja huomannut, että psykiatrian puolelle ihmisiä usein ajaa tietenkin tahto hoitaa. Se tahto on syntynyt useimmiten omista tai hyvin läheisten haavoista, joita on ollut kipeä saada tai katsoa. Joihin tahtoisi saada ratkaisun, löytää parannuskeinon ja nähdä, että kaikki on taas hyvin. Ja jos ei olekaan täydellisen hyvin, niin kuin harvoin elämässä on, saa ainakin ymmärryksen siitä, että useimmat haavat arpeutuvat. Joku lähes huomaamattomaksi, toinen enemmän ja vähemmän repsottavaksi. Niiden kanssa voi elää. Ja useimmiten juuri niiden haavojen, kolhujen, onnettomuuksien ja kipeiden asioiden vuoksi voimme hoitaa toista haavoittunutta. Ymmärtää keskeneräisyyttä. Sietää sitäkin haavaa, joka jatkuvasti aukeaa, eikä asetu. Rakastaa sitäkin mikä on rumaa (terveiset laulun kirjoittajalle :D). 

Ilta pimeni. Tunnelma tiheni. Siirryttiin markkinoille. Kojut oli tietenkin jo kiinni ja auki lähinnä ne kaljateltat. Oli tarjolla erilaista musiikkia ja tanssilattiaa. Olenko jo tunnustanut, että olen toivottoman huono tanssija? Aerobickiin menin joskus Istanbulissa ja siinäkin tarvittiin lähes mustaa huumoria itseä kohtaan. Käteni ja jalkani eivät osaa toimia, jos pitäisi mennä eri tahtiin. Laulussa on rytmi, mutta ei kropassa. Lisäksi ei ole ollut tanssin tarvetta oikeastaan ikinä. Mutta nämä toverini tanssivat selvästi mielellään, joka pippalossa. Ja niin minä sitten joko koikkelehdin mukana ja en oikein tiedä miten pitäisi olla. Tai seuraan sivussa, jolloin muille saattaa tulla tunne, että eivät oikein tiedä miten olla minun kanssani? 

Tämän tilanteen keskellä kävin kotimieheni kanssa seuraavan viestien vaihdon: "Tulepas tänne Sagittaan, niin koet tällaista oikeaa elämää tutkimuksen vastapainoksi:)." -Tulen vähän myöhemmin, kirjoitan yhden pätkän loppuun. "Olen täällä KTP:n teltassa. Menen täällä porukan mukana, jos osaan." -Ok. Mikä on KTP:n teltta? "Tule alueelle sisälle ja tämä on ensimmäinen, jossa on väkeä. Olen se nainen, joka ei tiedä mitä täällä pitää tehdä ja odottaa sinua." Mies lähti tulemaan ja tunnisti heti sen naisen:D. Ja kaksin oli parempi kuin yksin olla katsomassa sivusta, että miten ollaan saaristomarkkinoiden illassa<3.

Tajusin siinä, että en ole tullut istuneeksi kaljateltassa ikinä. Ehkä siksi, että en ole opetellut kaljan juontia? On ollut aina mielenkiintoisempia paikkoja, johon mennä? Kapakassa olen käynyt kerran, se oli muistaakseni penkkareideni jälkeen. En tiennyt mitä siellä piti tehdä, koska oli niin kova meteli, että ainakaan siellä ei voinut keskustella kenenkään kanssa. Joku tönäisi minut nurin ja sain komean mustelman muistoksi elämäni ensimmäisestä ja toistaiseksi viimeisestä kapakka-illasta. En ole myöskään ikinä ollut tanssilavalla. Varmaan siksi, koska en osaa tanssia? Eikä se haittaa minua. Ei se, etten osaa, eikä se, että muut tanssivat, koska osaavat. Minä osaan kuunnella sitä musiikkia. Minä pidän ihmisten katselusta. Minusta on yleensä mukavaa, jos muilla on mukavaa.

Entäs siellä? Muistatko kokemusta, jossa ei ollut mitään vikaa, mutta jossa tajusit olevasi aika outo, erilainen tai hassusti pihalla? Minä onneksi elin sellaisessa kokemuksessa 14-vuotta ja olen hyvin sinut sen kanssa:D. Ihan mielellään hassusti pihalla:).

OSTAISIN ONNEA

Suomen kesä parantaa juoksuaan syksyä kohden. Kesän takuulla sään puolesta hienoimmat päivät vietimme perjantaina ja lauantaina perhe-leirillä. Monta iloista lasta uimassa ja uimavalvojilla suorastaan hiki siinä laiturilla päitä laskiessa. Laskemista riitti, sillä sadasta osallistujasta puolet oli lapsia. Ohjelman päätteeksi kävin kameran kanssa kierroksella ja kuvasin nämä monesta eri yhteydestä tutuksi tulleet rannat. Näissä hetkissä oli läsnä onni ja lepo. Leirin hälyn jälkeen myös rauha ja hiljaisuus:).

Tiistaina ajellessamme esikoisen kanssa kohti Tamperetta, tuli radiosta jälleen kerran jonkun onnellisuus-kyselyn tulokset. Kyselyssä oli siis kysytty ihmisiltä asioista, jotka tekevät heidät onnelliseksi tai jotka lisäävät heidän hyvinvointiaan. En muista, että mitkä asiat mainittiin, mutta sen muistan että ne olivat niitä perusjuttuja, joita suurin osa meistä varmasti mainitsisi. Toisessa osiossa taas oli annettu tutkimukseen osallistuneille rahaa, joka heidän pyydettiin käyttävän siten, että se tekisi heidät onnelliseksi. Ostettiin siis onnea. Tutkimuksen mukaan rahalla oli ostettu ainakin palveluja, joilla vapautettiin itselle aikaa (siivousta yms.) ja käyty vaikkapa ulkona syömässä.  Tuossa laiturin nokassa koin olevani onnellinen ja mietin taas kerran omaa listaani, joka voisi näyttää vaikka tältä.

Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi tai asiat, jotka lisäävät hyvinvointiani/onnellisuuttani: 

1. Ihmiset, joista iloita. Tälle leirille mm. kokoontuu vuosi toisensa perään ihmisiä, joiden kanssa olen saanut jakaa elämääni enemmän ja vähemmän. Osa on tuttuja sieltä omasta rippikoulusta asti, osa vieläkin kauempaa. On koulukavereita alakoulusta tai lukiosta, isoskoulutuksesta, tai seurakuntanuorista. Osaan olen tutustunut puolison kautta, osan kanssa on oltu työkavereita, osa tullut tietoisuuteen tällä leirillä. Miten hyvä on olla, kun on niin monia kivoja ihmisiä ympärillä. Leirin aiheena oli yhteys. Koettiin yhteyttä, mikä myös lisää onnellisuutta.

2. Koti. Koti on aina ollut itselleni sellainen turvasatama. Sinne on hyvä palata työpäivän jälkeen, matkoilta tai vaikka kovassa ukkoskuurossa leiripäivän päätteeksi. Koti on ne ihmiset, jotka kotona asuvat ja joiden kanssa saa elämänsä jakaa. Koti on myös seinät, joiden sisällä saa olla juuri se, joka on. Minä olen helposti kotiutuva. Teen kodin sinne missä milloinkin olen asunut. Koti on ollut lapsuudenkoti kolmessa eri osoitteessa, huone opiskelija-asuntolassa, kaksio ylioppilaskylässä Jyväskylässä, vuosi toisten kalustamassa kodissa jne. jne. Koti on se paikka, jossa on hyvä olla.

3. Luonto. Taas illalla kameran kanssa kävellessäni mietin, että miksi en liiku enemmän luonnossa?Luonto palauttaa asiat oikeille paikoilleen ja näyttää sen mikä on todellista. Se rauhoittaa ja hidastaa ruuhkavuosissa riehuvaa. Miten kaunis on maailma. Merenranta, metsäpolku, vuoristopuro, kukkaniitty, suo ja ahonlaita. Luontokokemukset tallentuvat itselleni myös jotenkin syvemmin mieleen. Olihan se nyt aikamoinen se eilisilta, kun sata salamaa iski parin tunnin ajan tauotta, jyrisi ja paukkui.

Jos saisin rahaa käytettäväksi, niin näin ostaisin onnea:

1. Matkat. En koskaan harmittele summaa, jolla olen ostanut meille matkan. Jokainen reissu lähemmäs tai kauas on ollut hintansa väärti. Aina se on vähän niin kuin mielessä, että olisi ihana lähteä reissuun. Miten monta mielenkiintoista paikkaa olisi vielä näkemättä ja kokematta. Tiedän, että monen mielestä ihan turhaa rahanmenoa, mutta eipä ole minun mielestäni. Voi kun saisi vielä kokea monen monta matkaa. Automatkaa, purjehdusreissua, junalla lähtemistä kohti tuntemattomaan tai lentäen maailman ääriin. Kaikki käy.

2. Ruoka. Ruoka on minulle nautinto, ei pelkkä polttoaine. Olen herkkusuu. On ihanaa, kun saa syödä hyvää ruokaa. Ja koska ruoka maksaa paljon kaupassa, ja sitä enemmän vielä ravintolassa, toivoisi tietenkin, että saisi rahan vastineeksi herkullista ruokaa. Miten ärsyttävää on, kun olet maksanut ravintolassa tai kokannut vaivalla ja ruoka ei maistukaan hyvälle. Jos meillä olisi löysää rahaa, kävisimme varmasti enemmän ulkona syömässä ja kaupasta ostaisin varmastikin useammin parempaa lihaa ja lohta. Ihanaa on päästä valmiiseen pöytään. Viikonlopun leirimaksu maksetaan mielellään, sillä se sisälsi aikamoisen monta herkullista hetkeä valmiissa pöydässä ystävien kanssa rupatellen.

3. Säästäisin. Minut tekee onnelliseksi taloudellinen turva. Yleensä yritämme pitää tilillä pientä puskurirahaa yllättäviä menoja varten. Kun on ollut useampi yllättävä meno tai muuten vain tilinylityksiä ja puskurirahasto on ohentunut ohentumistaan, muutun levottomammaksi. Tiedän kyllä, että raha ei tee onnelliseksi, eikä turvani voi olla pankkitilin saldossa, mutta näin se vain on omalla kohdallani. Minut tekee onnelliseksi se, että rahaa jää (lue: jos jäisi) säästöön.

Loma on nyt sitten tässä. Huomenna palaan töihin. Sekin on monella tavalla onnellisuutta lisäävä asia. Että on työpaikka, josta voi aina palata kotiin. Työpaikka, jossa on ihmisiä, joista iloita. Palkka, joka tulee säännöllisesti joka kuukausi. Vaikka siitä ei riitäkään säästöön, sillä voi ostaa ruokaa. Ja töistä voi jäädä ensi kesänä kesälomalle ja matkustaa vaikkapa Japaniin:).

Miten ostaisit onnea? Vai joko sinulla on kaikki onni omanasi? Oletko onnellinen?

KALUSTEVALSSIA

Kyllä lomalla on sitten ihanaa<3. Aamulla kuuntelen peiton alla kuinka reipas perheeni palailee koulutielle. Keitän veden ja kaadan sen miehen aamulla valmiiksi laittaman kahvin päälle. Luen blogit ja Iltalehden. Sitten rupean kalustevalssiin. Yhden päivän ja tämän aamun jälkeen yläkerrassa alkaa näyttää sille mille minun mielestäni pitääkin. 

Kolmosella on tähän asti ollut toinen talon suurimmista makuuhuoneista. Sinne vain muuton yhteydessä pesiytyi hänen rumpujensa vierelle talon musiikkikeskus. Poika itse menetti kiinnostuksen soittamiseen jo ennen muuttoa, joten on ollut ymmärrettävääkin, että hänestä ei ole aina ollut maailman mukavinta elää toisten harkkakämpässä. Kun esikoinen nyt lähti maailmalle, tuntui kivalle ajatukselle siirtää kolmonen hänen huoneeseensa ja tehdä harkkakämpästä musiikillinen vierashuone, jossa esikoinen asustelee kotona käydessään ja muuten se voi olla vieraiden ja lainalasten käytössä. Ja jossa voi halutessaan musisoida muita vaivaamatta silloin kun haluaa.

Poika ei aikaillut, eikä muutossa kauan kestänyt. Lakanat sänkyyn vähän sinnepäin, omasta huoneesta pieni pyöreä matto, tietokoneet esikoisen vanhalle pöydälle. Sählykamppeet kassissa lattialle, huomaa myös ikkunalaudalle asetetut polvisuojat ja pöydän viereen nostetut airsoft-aseet. (Kiitos tarkalle lukijalle ja hänen miehelleen, laitoin tähän tarkentavan huomion:D). Verhoja ei kuulema tarvi ja tämä on ihan hyvä näin. Kalusteet siis huoneessa esikoisen jäljiltä.

Äidin versiossa meni hieman kauemmin. Aloitin kaappien tyhjentämisellä ja pesemisellä. Kolmosen ja esikoisen vaatteet vaihtoivat paikkaa. Kaappiin meni kolmosen sähly- ja airsoft-kamat. Hyllylle Akut ja muut vielä tämän ikäiselle sopivat kirjat. Aulan pöytä ja esikoisen pöytä vaihtoivat paikkaa. Tämä alkujaan Istanbulin kodin parvekkeelle kunnostamani pöytä oli passelin kokoinen tähän elämänvaiheeseen eli kolmosen tietokoneille. Muutamia valittuja juttuja vielä kolmosen huoneesta ja pojan tullessa koulusta näytti jo tältä. 

Muutos oli pojallekin onneksi mieleen.

Koulupöydän tuoli täytyy jossakin vaiheessa hankkia. Sitten tuo esikoisen nojatuoli siirtyy tuonne toiseen huoneeseen.

Ja sitten se kolmosen entinen huone. Tämä huone on ollut enemmän tai vähemmän sotkuinen suurimman osan aikaan, mutta kuvien otto hetki ei nyt kuitenkaan ollut ihan jokapäiväinen tilanne, vaan olen tässä vaiheessa itse heitellyt tavaroita edes takaisin:). Ei siis syytetä lapsia omista tekosista. Ovelta tullessa se harkkakämppä, jossa on äänetoistolaitteet, piano, rummut, kitara ja basso. Järkyttävä määrä johtoja, joiden takaa ja alta on äärimmäisen hankala siivota. Sinisen lipaston tällä puolen oli kolmosen pöytä, tuoli, sänky jne. oma olotila. 

Sängyltä ovelle.

Sängyltä pöydälle.

Ja pöydältä sängylle. Harkkakämppä näin katsoessa tuolla vasemmalla.

Ja se kaikki musiikillinen hörsö.

Tämä huone minun on tarkoitus rempata kunnolla. Lattian maali on mennyt kamalaan kuntoon. Se pitää siis maalata uudelleen. Tapetit meni heti alkuun vähän niin sun näin, kun ei jaksettu poistaa aiempia, kaapin vierestä repesi pitkä kaistale jne. joten jossakin vaiheessa huone tapetoidaan uudelleen. Lisäksi tuonne pöydän alle on koteloitu huoneen alkuperäinen puuhella, jonka meinaan kaivaa nyt esiin ja ottaa käyttöön, kunhan nuohooja käy tarkistamassa hormien kunnon. Ei aavistustakaan miltä se näyttää, luulen ettei kovin kauniilta, joten sillekin todennäköisesti tartteis tehdä jotain. Mutta näillä mennään siihen asti:

Käänsin pianon sinisen lipaston paikalle ja kääntelin soittimet ja härpäkkeet niin, että mustat ja raskaimmat ovat nyt tuolla seinän vieressä. Hyvä idea, hyvä minä. Tuli heti selkeämpi.

Sininen lipasto lähtee pois, kunhan keksin sille jatkosäilytyspaikan. Tuon pöytälevyn alla ja seinämän takana siis se puuhella. Kunhan mies saa väikkärinsä lähetettyä painoon (ehkä ensi viikolla?), niin katsotaan mitä sieltä löytyy.

Sängyltä pöydälle ja pöydältä sängylle.

Kelpaakohan Ainolle?

Tänään ompelin sitten vielä kolmosen huoneeseen verhot. Vaikka hän ei niitä tarvisekaan, niin minä tarvitsin:). Olen tyytyväinen tähän muutokseen molempien huoneiden osalta. Myös aula sai pientä muutosta, hyvä sekin. Kyllä se vaihtelu virkistää kummasti ja tekee mieli vähän kohennella paikkoja muuallakin. Tarkoittaen kyllä vain paikkojen raivaamista ja siivoamista:). Kakkonenkin innostui laittamaan vähän omaa huonettaan ja kantoi sinne kolmosen huoneesta yli jääneet pari laatikkoa lisäpöydäksi. Ja kuopus peri esikoisen takan:). Kaikille jotakin.

Uskallanko sanoa tätä ääneen? Vaikka kesää on jäljellä, niin oikeasti ilmassa ja itsessäni on syksyn merkit selkeästi olemassa. Minun lempi vuodenaikani on siis juuri syksy. Syyskuu on kaikista kuukausista ihanin, mutta se hiipii jo tietoisuuteeni ja ulos elokuulla. Kesä on kuljettu ja eletty vähän kuin pellossa. On sekoitettu rytmit ja päästetty vaatteet kutistumaan. Elokuulla alkaa nousta mieleen järjestyksen mukavuus. Rytmien elämää selkiyttävä vaikutus. Tekee mieli tehdä jotain kodille, hoitamatta oleville asioille, ylimääräisille kiloille ja pakkaselle painuneelle pankkitilille. On aika ryhdistäytyä. Tämä yllä oleva oli sille kaikelle hyvä alku ja seuraavaksi vuorossa alakerran siivouksen loppuun saattaminen. Mukavaa viikonloppua sinulle ja viimeisiä lomapäiviä minulle. Sillä kohta se on mennyt se loma.

TUNNISTIN UNIKOT

Kuinka moni on jo törmännyt somessa tähän huikeaan Karkkilan kukkapeltoon? Minä olin ja siksi oli nyt loman kunniaksi kotiin palatessa tehtävä koukkaus sen kautta. Kyllä kannatti. Tuntui ihan huipauttavan ihanalle, kun se yht´äkkiä oli siinä tien vieressä. 

Kukkapellon isä on Karkkilassa Hongiston kartanon maita viljelevä Mikko Kotamäki, joka päätti kylvää pellollisen kukkia ihan kai vaan ohikulkevien iloksi ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Pelto on sellainen kukkien ilotulotus, että ei tiennyt mihin katseensa kääntää tai kameransa suunnata sen sisälle ilmestyneitä polkuja astellessa. Samaan aikaan oli samassa puuhassa Tampereelta varta vasten peltoa kuvaamaan saapunut naisihminen, joka oli nähnyt pellosta kuvan facebookissa ja päättänyt tulla sen kahteen kameraan ja yhteen puhelimeen kuvaamaan. Päivittelimme tätä ihanuutta yhteen ääneen ja erikseen.

Tunnistin ruiskaunokit, päivänkakkarat ja monenlaiset unikot. Monia vain ihaillen katselin, vaikken lajia tiennytkään. Tällaisen kukkaloiston kun saisi oman pihan perukoille tuon ruman risukasan tilalle, niin voihan hyvät hyssykät, kuinka siitä mieli iloittelisi<3. Ensi kesänä?

Menkäähän nyt ihmeessä hyvän sään aikana katsomaan tätä kukkapeltoa osoitteeseen Läyliäistentie 562, Karkkila, kun on vielä kesää ja kukkia jäljellä. Samalla saa maaseutukierroksen muutenkin noissa itselleni vieraissa, mutta kauniissa maisemissa. Voi miten se on sitten ihana! Kaunis  niin kuin vain noin miljoona kukkaa voi olla. Vai joko kävit?