OSTAISIN ONNEA

Suomen kesä parantaa juoksuaan syksyä kohden. Kesän takuulla sään puolesta hienoimmat päivät vietimme perjantaina ja lauantaina perhe-leirillä. Monta iloista lasta uimassa ja uimavalvojilla suorastaan hiki siinä laiturilla päitä laskiessa. Laskemista riitti, sillä sadasta osallistujasta puolet oli lapsia. Ohjelman päätteeksi kävin kameran kanssa kierroksella ja kuvasin nämä monesta eri yhteydestä tutuksi tulleet rannat. Näissä hetkissä oli läsnä onni ja lepo. Leirin hälyn jälkeen myös rauha ja hiljaisuus:).

Tiistaina ajellessamme esikoisen kanssa kohti Tamperetta, tuli radiosta jälleen kerran jonkun onnellisuus-kyselyn tulokset. Kyselyssä oli siis kysytty ihmisiltä asioista, jotka tekevät heidät onnelliseksi tai jotka lisäävät heidän hyvinvointiaan. En muista, että mitkä asiat mainittiin, mutta sen muistan että ne olivat niitä perusjuttuja, joita suurin osa meistä varmasti mainitsisi. Toisessa osiossa taas oli annettu tutkimukseen osallistuneille rahaa, joka heidän pyydettiin käyttävän siten, että se tekisi heidät onnelliseksi. Ostettiin siis onnea. Tutkimuksen mukaan rahalla oli ostettu ainakin palveluja, joilla vapautettiin itselle aikaa (siivousta yms.) ja käyty vaikkapa ulkona syömässä.  Tuossa laiturin nokassa koin olevani onnellinen ja mietin taas kerran omaa listaani, joka voisi näyttää vaikka tältä.

Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi tai asiat, jotka lisäävät hyvinvointiani/onnellisuuttani: 

1. Ihmiset, joista iloita. Tälle leirille mm. kokoontuu vuosi toisensa perään ihmisiä, joiden kanssa olen saanut jakaa elämääni enemmän ja vähemmän. Osa on tuttuja sieltä omasta rippikoulusta asti, osa vieläkin kauempaa. On koulukavereita alakoulusta tai lukiosta, isoskoulutuksesta, tai seurakuntanuorista. Osaan olen tutustunut puolison kautta, osan kanssa on oltu työkavereita, osa tullut tietoisuuteen tällä leirillä. Miten hyvä on olla, kun on niin monia kivoja ihmisiä ympärillä. Leirin aiheena oli yhteys. Koettiin yhteyttä, mikä myös lisää onnellisuutta.

2. Koti. Koti on aina ollut itselleni sellainen turvasatama. Sinne on hyvä palata työpäivän jälkeen, matkoilta tai vaikka kovassa ukkoskuurossa leiripäivän päätteeksi. Koti on ne ihmiset, jotka kotona asuvat ja joiden kanssa saa elämänsä jakaa. Koti on myös seinät, joiden sisällä saa olla juuri se, joka on. Minä olen helposti kotiutuva. Teen kodin sinne missä milloinkin olen asunut. Koti on ollut lapsuudenkoti kolmessa eri osoitteessa, huone opiskelija-asuntolassa, kaksio ylioppilaskylässä Jyväskylässä, vuosi toisten kalustamassa kodissa jne. jne. Koti on se paikka, jossa on hyvä olla.

3. Luonto. Taas illalla kameran kanssa kävellessäni mietin, että miksi en liiku enemmän luonnossa?Luonto palauttaa asiat oikeille paikoilleen ja näyttää sen mikä on todellista. Se rauhoittaa ja hidastaa ruuhkavuosissa riehuvaa. Miten kaunis on maailma. Merenranta, metsäpolku, vuoristopuro, kukkaniitty, suo ja ahonlaita. Luontokokemukset tallentuvat itselleni myös jotenkin syvemmin mieleen. Olihan se nyt aikamoinen se eilisilta, kun sata salamaa iski parin tunnin ajan tauotta, jyrisi ja paukkui.

Jos saisin rahaa käytettäväksi, niin näin ostaisin onnea:

1. Matkat. En koskaan harmittele summaa, jolla olen ostanut meille matkan. Jokainen reissu lähemmäs tai kauas on ollut hintansa väärti. Aina se on vähän niin kuin mielessä, että olisi ihana lähteä reissuun. Miten monta mielenkiintoista paikkaa olisi vielä näkemättä ja kokematta. Tiedän, että monen mielestä ihan turhaa rahanmenoa, mutta eipä ole minun mielestäni. Voi kun saisi vielä kokea monen monta matkaa. Automatkaa, purjehdusreissua, junalla lähtemistä kohti tuntemattomaan tai lentäen maailman ääriin. Kaikki käy.

2. Ruoka. Ruoka on minulle nautinto, ei pelkkä polttoaine. Olen herkkusuu. On ihanaa, kun saa syödä hyvää ruokaa. Ja koska ruoka maksaa paljon kaupassa, ja sitä enemmän vielä ravintolassa, toivoisi tietenkin, että saisi rahan vastineeksi herkullista ruokaa. Miten ärsyttävää on, kun olet maksanut ravintolassa tai kokannut vaivalla ja ruoka ei maistukaan hyvälle. Jos meillä olisi löysää rahaa, kävisimme varmasti enemmän ulkona syömässä ja kaupasta ostaisin varmastikin useammin parempaa lihaa ja lohta. Ihanaa on päästä valmiiseen pöytään. Viikonlopun leirimaksu maksetaan mielellään, sillä se sisälsi aikamoisen monta herkullista hetkeä valmiissa pöydässä ystävien kanssa rupatellen.

3. Säästäisin. Minut tekee onnelliseksi taloudellinen turva. Yleensä yritämme pitää tilillä pientä puskurirahaa yllättäviä menoja varten. Kun on ollut useampi yllättävä meno tai muuten vain tilinylityksiä ja puskurirahasto on ohentunut ohentumistaan, muutun levottomammaksi. Tiedän kyllä, että raha ei tee onnelliseksi, eikä turvani voi olla pankkitilin saldossa, mutta näin se vain on omalla kohdallani. Minut tekee onnelliseksi se, että rahaa jää (lue: jos jäisi) säästöön.

Loma on nyt sitten tässä. Huomenna palaan töihin. Sekin on monella tavalla onnellisuutta lisäävä asia. Että on työpaikka, josta voi aina palata kotiin. Työpaikka, jossa on ihmisiä, joista iloita. Palkka, joka tulee säännöllisesti joka kuukausi. Vaikka siitä ei riitäkään säästöön, sillä voi ostaa ruokaa. Ja töistä voi jäädä ensi kesänä kesälomalle ja matkustaa vaikkapa Japaniin:).

Miten ostaisit onnea? Vai joko sinulla on kaikki onni omanasi? Oletko onnellinen?

NÄILLÄ MENNÄÄN

Terveisiä parisuhdepäivästä, jossa vietimme kauniin lauantaisen pakkaspäivän yhdessä monen muun pariskunnan kanssa. Päivän aihe oli "vanhoilta poluilta uusille urille" ja aiheet pyörivät pitkälti miesten ja naisten eroissa, oman itsensä tunnistamisessa ja sitä myöten toisen erilaisuuden ymmärtämisessä ja hyväksymisessä. Mukava päivä, jonne lähdimme hyvillä mielin ja niin saimme myös hyvillä mielin palata illaksi kotiin.

Luennoilla muistuteltiin mieleen, että pelkkä erilaisuuden ymmärtäminenkin auttaa suhtautumaan toiseen paremmin. Toista ei voi muuttaa, mutta itse voi muuttua.  Erilaisuuden ei tarvitse olla uhka, vaan se voi olla rikkaus. Erilaisina me täydennämme toisiamme ja voimme kasvaa ja kehittyä yhdessä. On siis tärkeää tunnistaa, että kuka minä olen ja miksi reagoin asioihin niin kuin reagoin. Ja sen jälkeen ymmärtää, että kuka tuo talossani asuva mies on ja miksi hän toimii niin kuin toimii. Ja lopuksi tiedostaa: minun tapani ei ole se talon ainoa oikea ja normaali tapa. Tuttua juttua, mutta kertaushan on opintojen äiti.

Päivän paras osuus on nyt tämän kahden kerran perusteella ollut se kävelypolku, jonka varrelta löytyy kysymyksiä yhdessä pohdiskeltavaksi. Tällä kertaa kysymykset liittyivät siihen, että miten olemme muuttuneet avioliittomme aikana ja mitä muutosta toivoisimme suhteeseemme. Etsittiin myös meitä yhdistäviä asioita ja niitä, joissa olemme puolisoni kanssa erilaisia. Huomasimme, että olemme aikalailla tainneet hioa toinen toistamme nämä vuodet ja siksi olemme toisillemme niin mukavasti sopivat. Meitä yhdistää samanlaiset arvot, yhteinen historia, lapset, kuluneet vuodet ja yhteiset haaveet ja toiveet. Olemme löytäneet puolisossa ihmisen, johon voi luottaa ja jonka kanssa on mukava jakaa elämää.

Purjeveneitä näkyy häämöttävän joka puolella. Jopa täällä keskellä jäätä. 

Vanhoissa poluissamme ei siis ole mitään vikaa, mutta voimme mielihyvin lähteä myös uusillekin urille.   Mitä me siis haluamme vahvistaa suhteessamme? Kirjoitin: yhteisiä hetkiä, unelmia ja päämääriä. Mies kirjoitti: yhteisiä asioita, jaettuja hetkiä ja toisen tarpeiden huomioonottamista.  Näillä mennään.

IHANA ELÄMÄMME

Täällä Kotkassa on viimeisen vuoden aikana maallikot ryhtyneet järjestämään avioliitto-iltoja. Puuhakkaimmat järjestäjät ovat löytyneet miehen työpaikalta ja niinpä ei kestänyt aikaakaan, kun hänet oli houkuteltu mukaan illoissa soittavaan bändiin. Sitä myöten olemme molemmat osallistuneet iltoihin yhtä lukuunottamatta. Illat ovat menneet kaavalla: musiikkia, luento ja ruoka. Usein on työpäivän jälkeen tuntunut, että ei jaksaisi lähteä, mutta illan jälkeen on ollut hyvä mieli siitä, että tuli mentyä. Ja aina on jäänyt joku ajatus myös arkea rikastuttamaan.

Iltojen suosio yllätti kai järjestäjätkin ja eilen kokeiltiin jotakin uutta. Oli päivä avioliitolle Ristiniemen leirikeskuksessa. Siinä sitä riittikin pureskeltavaa. Aamupala, lounas, päiväkahvi ja vielä päivällinen:).  Olen vieläkin ihan ähkyssä. Välissä hyvää musiikkia, kaksi luentoa ja pariskuntien rastitehtävä kauniissa talvisessa luonnossa. Koolla meitä oli 21 pariskuntaa, eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa. Sekä kaksi ihanaa vauvaa. Mitä sieltä tällä kertaa jäi mielenpäälle?

Tämänkertaisilla luennoijilla oli pitkä yhteinen taival takana. Niin kuin meillä kaikilla, oli ollut sitä ylä ja alamäkeä. Vessan seinältä heiltä kuulemma löytyy mainos vanhasta elokuvasta It's a Wonderful Life. En edes muista mitä siitä kertoivat, sillä keskityin kirjoittamaan päivän ainoan muistiinpanoni tässä vaiheessa ja vihkossani lukee nyt: Meillä on ihana elämä. Taistelu kyynisyyttä vastaan. Mieluummin romanttinen kuin arkinen rakkaus?

Tuo päivän muistiinpano muotoutui siellä päivän lempiosuudella eli rastiradalla. Pakkauduttiin siipan kanssa toppavermeisiin ja lähdettiin kävelylle. Polun varrelta löytyi kahdeksan kysymystä, jota siinä eteenpäin tallustellessa pohdittiin. Ja nyt aion referoida teille ihanan elämämme salaisuuden.

1. Miten erilaiset roolit jakautuvat arjessanne? Luontevasti. Meillä on hyvin perinteiset roolimallit. Mies kantaa ne puut sisään, huoltaa auton, lämmittää talon ja saunan, puistelee matot tarvittaessa, hoitaa öljyn tilaukset yms. Minä pesen pyykit, ostan kukat ja käyn kaupassa, hoidan ruokahuollon esikoisen suurenmoisella avustuksella. Olemme näissä rooleissamme tyytyväisiä. Meillä harvoin jos koskaan kiukutellaan siitä, että "kun sinä et koskaan…." Arvostamme toisen tekemistä ja osaamista. Luennoitsijoiden mukaan miehelle on tärkeää, että kodissa on läsnäoleva, hyväksyvä vaimo jonka kanssa kodinhoidon vastuualueet on määritelty. Ja naiselle on tärkeää, että hänellä on perheelle omistautunut mies ja turva toimeentulosta. Lenkkipolulla totesimme: meillä on kotona sellainen vaimo ja mies.

2. Kerro esimerkki puolisosi erilaisuudesta, josta olette hyötyneet erityisen paljon? Minulla on mies, joka näkee kokonaisuuksia, harkitsee, ottaa selvää ja tekee hyvin kaiken minkä alkaa. Minä olen spontaani ja nopea liikkeissäni. Mieuummin heti eikä huomenna. Jos mies ei jarruttelisi, tulisi takuulla hutaistua ja tehtyä harkitsemattomia ostoksia. Toisaalta moni asia olisi jäänyt tekemättä, lähtemättä ja hankkimatta jos minua ei olisi. Mies olisi jäänyt vertailemaan ja miettimään, säästänyt varmaan aika monesta ja jäänyt sen myötä monesta paitsi. Todettiin, että ollaan hyvin täydennetty toisiamme. Tässä kohden taidettiin puhua siitä romanttisesta rakkaudestakin. Pistin muistiinpanoihin kysymysmerkin, sillä minusta se ei ole noin. Arkirakkaudessa ei ole mitään vikaa. Jos pitäisi olla romanttinen jatkuvalla syötöllä, siitähän tulisi arkea? Sen sijaan kannatan poikkeuksia säännöstä. Yllätyksiä. Irtiottoja. Mietittiin ihan käytännön tasolla, että mitä kaikkea se voisi olla. 

3. Mitkä pienet arjen asiat kertovat sinulle puolisosi kiintymyksestä sinuun? Kuinka itse osoitat omaa kiintymystäsi? Muistatteko vielä ne viisi rakkauden kieltä? Mehän olemme molemmat niitä lempeän palvelun ihmisiä. Näin ollen meillä osoitetaan puolin ja toisin kiintymystä monin eri tavoin päivän mittaan. Kahvin keitto, pedin petaus, pyykkihuolto, puiden kanto, kaupassa käynti, lasten kuskaus, auton tankkaus, luistinten vienti teroitettavaksi jne. jne. Jokainen tehty asia, ilman että sitä on täytynyt pyytää on rakkautta, rakkautta vain. Ja tämähän on sitä arkirakkautta vailla vertaa. 

Sen sijaan se yllättely ja irtiotto-osasto on pääosin ollut minun tonttiani ja se perustuu siihen spontaaniuteen. Minä ehdotan viikonloppua Helsingissä, suunnittelen lomat, ostelen lahjat ja houkuttelen miehen matkaan milloin mihinkin. Onneksi tuo aina lähtee. Ja kyllä se mieskin järjestää. Monena vuonna on joulun parhaita lahjoja ollut miehen lahjakortit milloin minnekin. Tänä vuonna on mm. vienyt kuopuksen ratsastamaan, parasta aikaa on lasten kanssa laskettelemassa ja esikoisen yllättää aina välillä vaikkapa hakemalla koulusta ja viemällä syömään. Eniten taidan olla iloinen siitä, että hän harvoin sanoo ideoilleni ei.

Lopulta päädyn aina siihen, että kaiken pohja on tyytyväisyys. Kiitollisuus. Se, että näkee avioliittonsa, elämänsä, työnsä, arkensa ja kaiken sen mitä elämään liittyy ja kokee siitä kaikesta iloa. Jatkuva tyytymättömyys tappaa kaiken mikä sen eteen joutuu. Se lannistaa läheiset, myrkyttää mielet ja saa kauniin näyttämään rumalta. Ihana elämä ei ole täydellistä elämää. Se ei ole utopiaa. Se ei ole vain joidenkin toisten saavutettavissa. Monella muullakin kuin meillä se olisi siinä, kun katsoisi sitä kaikkea tyytyväisin mielin?

Jos vielä kaipaat kysymyksiä sinne kotiin oman siipan kanssa pohdittavaksi niin tässä ne loput, jotka toppatakkien taskuista löysin: 4. Mikä laukaisee riitoja? Mitä tunteita silloin peitän? 5.Kuinka usein ilmaiset toiveesi sanallisesti? Mitä sanoja silloin käytät? 6. Mitä erityisesti kaipaat suhteeltanne? Seitsemäs liittyi tulevaisuuden toiveisiin. Siihen sanoin, että toivon meidän säilyttävän aina eteenpäin menevän mielen. Halun kokea ja oppia. Että ei jämähdetä ja ryhdytä mökkihöperöiksi. 8. Mainitkaa viisi asiaa, jotka teillä on hyvin?

ps. Postauksia ei synny ilman kuvia. Viime viikon täällä on ollut superkauniita pakkaspäiviä, jotka olen viettänyt töissä. Ei siis kuvan kuvaa. Tänään olisi mahtava keli, vain pari pakkasastetta, mutta ei autoa. Olisi tehnyt mieli kävellä jäätä pitkin Varissaareen, mutta täältä asti en jaksa kävellä. Ja kumman mukavalta se tuntuu tämä oleilu täällä peiton alla kahvikupposen kanssa:D. 

SIELUUNI PIIRTYI KALLIORANNAT

Lapsuuden kesät vietettiin Kotkan Harvassaaressa. Siellä piirtyi sieluuni kalliorannat, tuulessa heiluvat ruohosipulit, metsäpolut ja meri. Ajattelin, että jokaisen ihmisen unelmien täyttymys olisi oma talo kalliolla meren ääressä. Sittemmin olen oppinut, että meri ei ole kaikkien juttu, vaan osa haluaa talonsa järven ääreen, osa pellon pientareelle ja osa metsän keskelle. Joku taas oikeasti haluaa asua keskellä kaupunkia, luonnosta mitään tietämättä. 

Toisena pääsiäispäivänä lähdin kävelylle Kotkan Rytäniemeen. Siinä taas yksi idylli vailla vertaa. Taidatte jo hyvin tietää, että minun idylli kategoriaan pääsee hakusanoilla: meri, vanhat puutalot, hiekkatiet ja laiturit. Tällaisia paikkoja Kotkassa on ilokseni yllättävän monta. Tämä Rytäniemi sijaitsee  keskustan tuntumassa, Hirssaaren sillan kupeessa.

Sireenikujalla tapaan isoisän lapsenlapsensa kanssa. Kertovat, että joutsen on taas tullut pesimään sillan kupeeseen ja näyttävät tien, josta pääsen niemen nokkaan. Jäämme rannalle juttelemaan. Isoisän isä asui aikanaan tällä niemellä ja tänne mies palasi rakentamaan oman talonsa. Ihmisen on hyvä olla juurillaan. "Kallistahan täällä on kuin mikä," kertoilee mies. Alue ei ole kunnallistekniikan piirissä, rantatontista maksetaan saman verran kuin me siitä itse talosta. Naapureista moni on kesämökkiläisiä, joten pihat ei aina ole niin viimeisen päälle ympäri vuoden. Mutta onhan se nyt aivan ihanaa. Asua Sireenikujalla ja kävellä muutamassa minuutissa rannalle joutsenia katsomaan. 

Rytäniemen takana on seuraava idylli ja sen nimi on Ristiniemi. Käyn ihailemassa sen samaan syssyyn.    Näissä aivan käsittämättömän ihanissa paikoissa mietin, että ymmärtääkö niiden asukkaat onnensa ja  antavatko sille kaikelle sen ansaitseman arvon? Että asuisi meri takapihalla. Tuntisi oven avatessaan suolan tuoksun. Lähtisi talvella takapihalle pilkille ja laskisi kesällä samaan kohtaan verkot.

Tässä yllä voisi olla sellainen talo ja piha, joka lottovoittoni jälkeen myyntiin tultuaan saattaisi vähän laittaa harkitsemaan muuttoa. 

Kävelyltä palaan omaan idylliini Metsolaan. Kiipeän omenapuuhun ja ryhdyn leikkaamaan. Vaikka ei olekaan merta takapihalla, niin heti siellä tien toisella puolella kuitenkin. Soratiet ja vanhat puutalot löytyy myös. Olen joskus aikaisemminkin puhunut oman kokoisista haaveista. Tämä koti oli jo niiden yläpuolella, ja jokapäiväisen onnen aihe. Rytä- Ja Ristiniemet eivät siis aiheuta kateutta tai tunnetta siitä, että elämä olisi epäoikeudenmukaista. Se antaa ilon siitä, että niin kauniita paikkoja olemassa ja joku saa sellaisessa elää.  

Ja minä saan asua täällä. Leikata omalla pihalla omenapuita. Tajuten onneni ja antaen kaikelle tälle arvon! Silloinkin, kun alan tuskastua siihen todellisuuteen, että miten mahdottomasti tämä piha tulee tarvitsemaan aikaa, vaivaa ja rahaa muuttuakseen puutarhaksi. Yrittäen muistuttaa itseäni, että kaiken ei ole pakko olla yhdessä kesässä valmista. Meillä kun on toivottavasti vielä monta yhteistä vuotta!