Täällä Kotkassa on viimeisen vuoden aikana maallikot ryhtyneet järjestämään avioliitto-iltoja. Puuhakkaimmat järjestäjät ovat löytyneet miehen työpaikalta ja niinpä ei kestänyt aikaakaan, kun hänet oli houkuteltu mukaan illoissa soittavaan bändiin. Sitä myöten olemme molemmat osallistuneet iltoihin yhtä lukuunottamatta. Illat ovat menneet kaavalla: musiikkia, luento ja ruoka. Usein on työpäivän jälkeen tuntunut, että ei jaksaisi lähteä, mutta illan jälkeen on ollut hyvä mieli siitä, että tuli mentyä. Ja aina on jäänyt joku ajatus myös arkea rikastuttamaan.
Iltojen suosio yllätti kai järjestäjätkin ja eilen kokeiltiin jotakin uutta. Oli päivä avioliitolle Ristiniemen leirikeskuksessa. Siinä sitä riittikin pureskeltavaa. Aamupala, lounas, päiväkahvi ja vielä päivällinen:). Olen vieläkin ihan ähkyssä. Välissä hyvää musiikkia, kaksi luentoa ja pariskuntien rastitehtävä kauniissa talvisessa luonnossa. Koolla meitä oli 21 pariskuntaa, eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa. Sekä kaksi ihanaa vauvaa. Mitä sieltä tällä kertaa jäi mielenpäälle?
Tämänkertaisilla luennoijilla oli pitkä yhteinen taival takana. Niin kuin meillä kaikilla, oli ollut sitä ylä ja alamäkeä. Vessan seinältä heiltä kuulemma löytyy mainos vanhasta elokuvasta It's a Wonderful Life. En edes muista mitä siitä kertoivat, sillä keskityin kirjoittamaan päivän ainoan muistiinpanoni tässä vaiheessa ja vihkossani lukee nyt: Meillä on ihana elämä. Taistelu kyynisyyttä vastaan. Mieluummin romanttinen kuin arkinen rakkaus?
Tuo päivän muistiinpano muotoutui siellä päivän lempiosuudella eli rastiradalla. Pakkauduttiin siipan kanssa toppavermeisiin ja lähdettiin kävelylle. Polun varrelta löytyi kahdeksan kysymystä, jota siinä eteenpäin tallustellessa pohdittiin. Ja nyt aion referoida teille ihanan elämämme salaisuuden.
1. Miten erilaiset roolit jakautuvat arjessanne? Luontevasti. Meillä on hyvin perinteiset roolimallit. Mies kantaa ne puut sisään, huoltaa auton, lämmittää talon ja saunan, puistelee matot tarvittaessa, hoitaa öljyn tilaukset yms. Minä pesen pyykit, ostan kukat ja käyn kaupassa, hoidan ruokahuollon esikoisen suurenmoisella avustuksella. Olemme näissä rooleissamme tyytyväisiä. Meillä harvoin jos koskaan kiukutellaan siitä, että "kun sinä et koskaan…." Arvostamme toisen tekemistä ja osaamista. Luennoitsijoiden mukaan miehelle on tärkeää, että kodissa on läsnäoleva, hyväksyvä vaimo jonka kanssa kodinhoidon vastuualueet on määritelty. Ja naiselle on tärkeää, että hänellä on perheelle omistautunut mies ja turva toimeentulosta. Lenkkipolulla totesimme: meillä on kotona sellainen vaimo ja mies.
2. Kerro esimerkki puolisosi erilaisuudesta, josta olette hyötyneet erityisen paljon? Minulla on mies, joka näkee kokonaisuuksia, harkitsee, ottaa selvää ja tekee hyvin kaiken minkä alkaa. Minä olen spontaani ja nopea liikkeissäni. Mieuummin heti eikä huomenna. Jos mies ei jarruttelisi, tulisi takuulla hutaistua ja tehtyä harkitsemattomia ostoksia. Toisaalta moni asia olisi jäänyt tekemättä, lähtemättä ja hankkimatta jos minua ei olisi. Mies olisi jäänyt vertailemaan ja miettimään, säästänyt varmaan aika monesta ja jäänyt sen myötä monesta paitsi. Todettiin, että ollaan hyvin täydennetty toisiamme. Tässä kohden taidettiin puhua siitä romanttisesta rakkaudestakin. Pistin muistiinpanoihin kysymysmerkin, sillä minusta se ei ole noin. Arkirakkaudessa ei ole mitään vikaa. Jos pitäisi olla romanttinen jatkuvalla syötöllä, siitähän tulisi arkea? Sen sijaan kannatan poikkeuksia säännöstä. Yllätyksiä. Irtiottoja. Mietittiin ihan käytännön tasolla, että mitä kaikkea se voisi olla.
3. Mitkä pienet arjen asiat kertovat sinulle puolisosi kiintymyksestä sinuun? Kuinka itse osoitat omaa kiintymystäsi? Muistatteko vielä ne viisi rakkauden kieltä? Mehän olemme molemmat niitä lempeän palvelun ihmisiä. Näin ollen meillä osoitetaan puolin ja toisin kiintymystä monin eri tavoin päivän mittaan. Kahvin keitto, pedin petaus, pyykkihuolto, puiden kanto, kaupassa käynti, lasten kuskaus, auton tankkaus, luistinten vienti teroitettavaksi jne. jne. Jokainen tehty asia, ilman että sitä on täytynyt pyytää on rakkautta, rakkautta vain. Ja tämähän on sitä arkirakkautta vailla vertaa.
Sen sijaan se yllättely ja irtiotto-osasto on pääosin ollut minun tonttiani ja se perustuu siihen spontaaniuteen. Minä ehdotan viikonloppua Helsingissä, suunnittelen lomat, ostelen lahjat ja houkuttelen miehen matkaan milloin mihinkin. Onneksi tuo aina lähtee. Ja kyllä se mieskin järjestää. Monena vuonna on joulun parhaita lahjoja ollut miehen lahjakortit milloin minnekin. Tänä vuonna on mm. vienyt kuopuksen ratsastamaan, parasta aikaa on lasten kanssa laskettelemassa ja esikoisen yllättää aina välillä vaikkapa hakemalla koulusta ja viemällä syömään. Eniten taidan olla iloinen siitä, että hän harvoin sanoo ideoilleni ei.
Lopulta päädyn aina siihen, että kaiken pohja on tyytyväisyys. Kiitollisuus. Se, että näkee avioliittonsa, elämänsä, työnsä, arkensa ja kaiken sen mitä elämään liittyy ja kokee siitä kaikesta iloa. Jatkuva tyytymättömyys tappaa kaiken mikä sen eteen joutuu. Se lannistaa läheiset, myrkyttää mielet ja saa kauniin näyttämään rumalta. Ihana elämä ei ole täydellistä elämää. Se ei ole utopiaa. Se ei ole vain joidenkin toisten saavutettavissa. Monella muullakin kuin meillä se olisi siinä, kun katsoisi sitä kaikkea tyytyväisin mielin?
Jos vielä kaipaat kysymyksiä sinne kotiin oman siipan kanssa pohdittavaksi niin tässä ne loput, jotka toppatakkien taskuista löysin: 4. Mikä laukaisee riitoja? Mitä tunteita silloin peitän? 5.Kuinka usein ilmaiset toiveesi sanallisesti? Mitä sanoja silloin käytät? 6. Mitä erityisesti kaipaat suhteeltanne? Seitsemäs liittyi tulevaisuuden toiveisiin. Siihen sanoin, että toivon meidän säilyttävän aina eteenpäin menevän mielen. Halun kokea ja oppia. Että ei jämähdetä ja ryhdytä mökkihöperöiksi. 8. Mainitkaa viisi asiaa, jotka teillä on hyvin?
ps. Postauksia ei synny ilman kuvia. Viime viikon täällä on ollut superkauniita pakkaspäiviä, jotka olen viettänyt töissä. Ei siis kuvan kuvaa. Tänään olisi mahtava keli, vain pari pakkasastetta, mutta ei autoa. Olisi tehnyt mieli kävellä jäätä pitkin Varissaareen, mutta täältä asti en jaksa kävellä. Ja kumman mukavalta se tuntuu tämä oleilu täällä peiton alla kahvikupposen kanssa:D.
11 kommenttia:
Riidat on vähentyneet, kun on navigaattori eikä mun tarvi lukea karttaa. :-)
Allu: Ihan totta, tekniikka voi joskus auttaa. Meillä oli ihan sama juttu. Etenkin kaupunkeihin tulot ja lähdöt tuppasi aiemmin nostamaan verenpainetta ja äänen voimakkuutta. Vaan eipähän enää. Tosin siihen auttoi myös se, että nykyään minä ajan enkä enää siis lue karttoja senkään puoleen.
Ihana juttu ja tuo avioliittopaiva kuulosti todella upealta! Me taidetaan kayda naita kysymyksia lapi miehen kanssa, kiitos vaan niista! Suomessa vellovan jaettu vanhemmuus jne. keskustelun lomassa musta olisi tarkeampaa puhua siita etta jokaisella perheella on ne omat, parhaaksi havaitut kuviot ja vanhemmilla roolit, jos niista pystytaan keskustelemaan ja viela mahdollisimman hyvin sovittamaan ne arkeen niin ollaan jo lahella maalia.
Ihana asia, että teillä menee hyvin avioliitossanne. Onnea ja menestystä sinulle ja Hänelle edelleenkin!
Kiitos viisaasta postauksesta, Mine, ja hyvää sunnuntain jatkoa! ♥♥
Olipas ihana idea tuo rastirata! Ja hyviä kysymyksiä (ja vastauksia) kerrassaan - noita asioita olisi hyvä itsenikin pohtia.
Olen huomannut, että minun ja ukkelin avioliitossa on käynyt eri lailla kuin monissa muissa avioliitoissa (ainakin viimeaikaisten uutisten mukaan). Tuntuu, että meistä tulee aina vain läheisempiä, mitä enemmän aikaa kuluu, sen sijaan, että jotenkin kasvettaisiin erillemme. Mutta hyvä niin. Osasyy voi olla siinäkin, että ukkeli on niin paljon poissa: ei kerkeä edes riitelemään, kun toista näkee niin harvoin! :-D
Petra: Koskaan ei kannata kopioida toisten tapaa, sillä se tosiaankin voi olla kaikkea muuta kuin ne omat luontaiset vahvuudet ja roolit. Mikä sopii meille, ei sovi jollekin muulle. Ja myöskin niin, että perheessä toinen ei voi ottaa omaan rooliinsa niitä mitä haluaa ja sanoa toiselle, että sinä otat sitten nuo loput. Se on yhteispeliä tämä avioliitto. Toinen toista tukien ja kannustaen.
Aili: Hyvin menee, mutta menköön. Meille nämä avioliitto-illat onkin ollut ehkä vähän sellaisia "Ahaa, tuon takia taitaa mennä hyvin ja tuota asiaa voitaisiin vielä miettiä-iltoja".
Satu: Ihana kuulla. Meilläkin on niin pitkä historia yhdessä, että vuosi vuodelta tunnetaan toisemme ja toistemme oikut aina vain paremmin. En ymmärrä miten sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta voisi ikinä kenenkään toisen kanssa edes saavuttaa. Onhan tässä nyt hioduttu toistemme kanssa jo siitä asti, kun oltiin 15 ja 18-v. Ja tuo erossa olo on varmaan niin, että toisille se olisi suhteen kuolemaksi ja toisille sitten piristykseksi. Onneksi teillä noin päin.
Mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe ! Avioliitto- ja suhdeasiat ovat viime aikoina olleet paljon esillä niin julkisuudessa, työssäni kuin omassa ja läheisten elämässä. Jotkut ovat päätyneet eroon ja toiset taas parisuhdeterapiaan. Itse ajattelen, että aina kannattaa yrittää kunnioittaa, kehittää ja/tai korjata. Yhtä lailla ajattelen, että on myös se aika, jolloin kannattaa kerätä kimpsunsa ja katsella elämää eteenpäin.
Arkirakkaus tai romanttinen rakkaus; ehkä vaan rakkaus ? Minusta on yhtä tärkeää arvostaa ja kunnioittaa toista !
Hyvää alkanutta viikkoa ! t: Tiina
Tiina: Tämä oli suora kommenttini vellovaan keskusteluun. On olemassa oikeasti huonoja puolisoita, se on fakta. Juoppoja, narsisteja, sairaalloisen mustasukkaisia diktaattoreja, täysin välinpitämättömiä, pettäjiä, hakkaajia jne. Silloin neuvon minäkin, että kerää kampsusi mahdollisimman pian ja lähde. Mutta suurin osa tästä marinasta on lähtöisin niiltä, joilla koko ajan on selvänä puolison viat, mutta ei mitään näkökykyä omista parannusta kaipaavista toimintamalleista tai omasta osuudestaan siihen puolison "huonouteen". Ei siis kannata sokeasti uskoa ihmistä, joka jatkuvasti valittaa muista. Usein ne minun sympatiat tuppaa kääntymään sen haukutun luuserin puolelle. Niin se metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Mitähän tapahtuis jos lähtisi sen arvostamisen, kunnioittamisen ja kiitoksen kautta niihin kotitöihinkin?
Kauniisti kirjoitettu postaus joka antoi ajattelemisen aihetta omaankin parisuhteeseen. Tuollaiset tapaamiset voisivat olla mielenkiintoisia meillekin :D Ihanaa sunnuntaita!
Meillä reviiriä nyt jaetaan uudellen, kun R. jäi 47 like-elämävuoden jälkeen kotiin. Tähän asti olin hoitanut kaiken lapsista lumitöihin yksin, sillä aviopuoliso paljon pitkillä ulokmaan matkoilla ja työpäivät kotimaassa eivät päättyneet ennen kuin kuu kumotti. Tosin kun R. oli maisemissa, hän oli sitäkin enemmän läsnä ja etenkin kuopuksen kanssa teki paljon sellaistakin, että minä sain omaa aikaa, koska olin lapselle viikot isänä ja äitinä. Nyt kystyään, että 'kuka lämmittää leivarin?', 'kuka tilaa polttopuut?', 'kumpi tuo loput puut pannuhuoneeseen?', mutta useimmin kaikki menee niin, että teemme kaiken yhdessä, joista hauskinta on yhdessä kokkaaminen.
Emme todellakaan aio mökkiytyä, sillä Euroopan kiertolaisuus on jo alkanut ja se vain kiihtyy.
Muistiinpanosi on hyvä, sillä romatiikkaa täytyy hoitaa! Meillä on nyt perheessä esimerkki nuoresta parista, joka sen unohti, mutta nyt kuopuksellakin kaikki on toisin.
<3
Matkatar: Ainakin ne saavat aivosolut liikkeelle. Useimpien avioliitojen ongelma saattaa olla ihan vaan se, että pitää toista itsestäänselvyytenä.
Leena: Murrosvaiheet ovat aina joko uhka tai mahdollisuus. Kuinka monta "kasvoimme erillemme" -tarinaa olemmekaan kuulleet. Miksette kasvaneet yhdessä ja toista kohti? On hyvä, kun on oma itsensä, mutta myös me. Tuoden liittoon osaamisensa, ajatuksensa, kunnioituksensa ja rakkautensa. Sekä myös tiedon siitä, että täydellistä ei ole, mutta vajavaisenakin saa olla.
Ja romantiikkaa! <3
Lähetä kommentti