Vuodenvaihde tuntuu olevan monelle muutoksen aika. Blogit ja lehdet pursuavat kaipuuta johonkin uuteen ja ideoita siitä kuinka sinne uuteen päästäisiin. Tarve muutokseen johtuu useimmiten tyytymättömyydestä vanhaan? Ollaan oltu liian lihavia, kilttejä, aikaansaamattomia, laiskoja, epäitsejä jne. Tulevalta vuodelta toivotaan hoikistumista, terveempää elämää, enemmän aikaa itselle, mahdollisuutta vaihtaa alaa tai ainakin tulla enemmän omaksi itsekseen. Saada enemmän itselleen? Muutosta toivotaan tietysti nopeasti ja mieluummin heti eikä viikon päästä.
Seurailen tätä kaikkea mielenkiinnolla. Tässä kohden en ole yltiöoptimisti. Suuret muutokset kun ovat työläitä tehdä ja aika harva niihin pystyy, ainakaan joka vuosi. Sen tähden suosin itse mieluummin pieniä alkuja, projektiluontoisia ponnistuksia ja hyvän etsimistä niistä oman elämän jo olemassa olevista rakenteista. Onnellinen se, jolla on hyvä arki. Joka voi olla onnellinen ilman massiivista muutosta. Tätä tutkaillessa voin ilokseni sanoa eläväni sellaista elämää, jota olen toivonutkin eläväni. En kaipaa siis isoa muutosta. Tammikuu on minulle pienten säätöjen kuu.
Jotakin blogia lukiessani huomasin kuitenkin lähteneeni siihen "jos-leikkiin". Aiheena taisi olla se, että JOS olisi valta muuttaa se oma elämä, vaikka lottovoiton myötä, niin mitä sitä tekisi. Kaikkihan me tiedämme, että ei raha antaisi onnea eikä rakkautta. Samalla suurin osa meistä kuitenkin tietää myös sen, että kyllähän se raha aika monenlaista apua voisi siihen itse kunkin arkeen tuoda. Mitä minä siis tekisin, jos rahaa yht'äkkiä olisikin loputtomasti käytössä, eikä sen puute vaikuttaisi enää yhteenkään valintaani?
Koska en ole voittanut lotossa, en voi tietää, mutta minä luulen, että jatkaisin tässä työssä, jossa nyt olen. Harteiltani poistuisi vain huoli tulevasta syksystä ja siitä, että kuinka kesällä saadaan kaikki laskut maksettua karenssiviikon ja työttömyyskorvauksen pienuuden vuoksi. Saisin viettää ensi kesänä huolettoman kesäloman ja etsiä uutta työtä ihan rauhassa syksyllä lasten palattua kouluun. Töihin minä tottakai menisin, vaikka sitä ei rahan takia tarvitsisikaan tehdä. En koe, että joutilaisuus on pitkän päälle kenellekään hyväksi, vaan ihminen on tarkoitettu tekemään työtä. Kävisin siis töissä, mutta tekisin todennäköisesti lyhennettyä työviikkoa. Sanoisin, että sellainen kuusi tuntia päivässä tai nelipäiväinen työviikko olisi varmasti aika lailla neljän lapsen äidin elämää helpottava asia. Kertyneen vapaa-ajan käyttäisin kotiin ja perheeseen. Pitäisin myös lomaa aina kun lapsillakin sitä on, eli piiiitkän kesäloman ja joulu- sekä talvilomat. Rahalla saisin siis ostettua lisää aikaa!
Arkea helpottamaan hankkisimme varmastikin toisen auton. Yhdellä on pärjätty hyvin tähän asti ja hyötyliikunta on ihan paikallaan, mutta nyt kun tässä esikoinenkin alkaa kohta olemaan ajokortti-iässä, olisi toinen auto oikein kätevä asia. Rahalla tietysti maksettaisiin tuosta vaan ne neljän lapsen ajokortit sitä mukaan kun se on kunkin kohdalla ajankohtaista! Perheen polkupyörät olisi osittain myös päivitystä vailla ja rahallahan sitä saisi senkin asian hoidettua. Kesäiseksi kulkupeliksi ostaisin meille veneen, joka veisi meitä saaristoon ja kalaretkille.
Sisätiloissakin apu olisi paikallaan. Palkkaisin silloin tällöin siivoojan. Ainakin pesemään ikkunat keväällä ja avuksi suursiivouksiin. No, mitäs sitä kursailemaan, ei minua haittaisi vaikka joku täällä siivoaisi ihan ne viikkosiivouksetkin. Kunhan siivoaisi sitten minun standardieni mukaisesti:). Remppamieskin saisi meiltä töitä. Alakerran kellarista tehtäisiin varmasti lämmin ja siisti sisätila. Kellariin saisi perhe harrastetiloja ja kakkosen huoneesta saataisiin kaikki soittohärvelit kannettua sinne. Yläkerran saunakin saisi minun puolestani päivittyä remonttimiehen toimesta tähän päivään. Kesällä voitaisiin palkata remppareiska maalaamaan ja kunnostamaan aidat. Ja kaikki ne tuon tuosta päähäni pälkähtävät asiat. Makuuhuoneen tuolit veisin vihdoinkin entisöijälle uudelleen päällystettäväksi!
Kun saavuttiin Istanbulista Suomeen, luulin saaneeni matkustelusta kylliksi. Sitä lajia on saatu siis harrastaa Turkin vuosina enemmän kun keskivertoihminen ikinä. On siis ihan kohtuullista, että pysymme nyt täällä kotimaan kamaralla ilman nurinoita. Mutta kyllä vain huomaan matkajalkani silloin tällöin vipattavan. Raha mahdollistaisi siis lomailun jossakin muualla kuin kotona, kun sille päälle satuttaisiin. Hiihtolomalla veisin perheen miesväen ja kuopuksen Lappiin laskettelemaan ja vuokraisin meille mökin kaikilla mukavuuksilla. Mukaan otettaisiin sukulaiset. Voitaisiin vapailla piipahtaa Istanbulissa ja Bulgariassa moikkaamassa tuttuja. Kesän lomakohteita minulla piisaa New Yorkin lisäksi vaikka kuinka. Kioto kirsikankukkien aikaan, safari Afrikassa, Jäämeri, Islanti, Barcelona, Buenos Aires...
Kivointa olisi kuitenkin se, että voisi laittaa hyvää kiertämään. Helpottaa sitä muidenkin arkea, juhlistaa juhlaa ja järjestää hauskoja yllätyksiä. Jaettu ilo on moninkertainen ilo ja muiden hyväksi käytetty raha siunatumpi, kuin itselle piilotettu.
Mitä sinä tekisit? Mitä muuttaisit vai muuttaisitko mitään?
ps. Ilman lottovoittoakin voi kutsua kaverit mukaan luistelemaan, kuten teimme tänään. Se ei maksa mitään. Minäkin olin jäällä luistinten kanssa. Ne luistimet tosin pysyi tänään vielä kassissa:D.
13 kommenttia:
Paras rikkaus on tyytyväisyys. Olisi pelottavaa saada ylen määrin rahaa, siksi en uskalla lotota. Entäpä jos minussa hyvistä aikomuksista huolimatta heräisi ahneus ja epäluuloisuus anteliaisuuden sijaan. Toimittajaystäväni teki monia vuosia sitten jutun lottovoittajista. Silloin voitot eivät olleet vielä jättisuuria, mutta melkein jokaisen elämä oli mennyt jotenkin pilalle. Raha toi mukanaan epäluuloisuutta ystäviä ja läheisiä kohtaan, seurasi yksinäisyyttä ja katkeruutta. Toivoisin, että rahaa olisi tarpeeksi, ettei toimeentulon huoli kalvaisi elämää. Tätä toivoisin kaikille.
Eiköhän se tässäkin menis se kohtuus kaikessa parhaiten. Lottoan silloin tällöin, mutta tuksin koskaan silloin kun on niitä hurjia jättipotteja, olen aina sanonut, että sellaista en soisi koskaan vain yhdelle, vaan mielellään mahdollisimman isolle porukalle.
Olishan se kiva leikkiä ajatuksella, että sais sellaisen sopivan kokoisen lottovoiton, sellaisen, jolla saisi omat taakat kevyemmiksi ja voisi helpottaa lähimpien elämää. Vielä kun jäisi se pesämuna, vähän enemmän kuin vain "pahan päivän varalle" niin johan sitä sillä elelis.
Olis kiva vaikka piipahtaa siellä lempikaupungissa silloin tällöin :)
Rapakon takana.
Onhan se joskus kiva jossitella, mutta jos täällä kotona sitä teen ääneen, kuulen aina lauseen : wenn das Wörtchen "wenn" nicht wär, wär mein Vater Millionär eli jos ei jos-sanaa olisi olemassa, olisi isäni miljonääri. :-)
Ihanaa, että olet tyytyväinen elämääsi niin kuin se on! Olet tehnyt hyviä valintoja sinulla on ihailtava elämänasenne :)
Minulla iso muutos on edessä ja ajoittuu vuoden alkuun koska täällä se on kouluvuoden alku. En ole ehtinyt miettiäkään mitään lupauksia tässä pakkaamisen ohessa... Lottovoitto kyllä ajatuksena tuntuisi kauhean kivalta ja tosiaan moni huoli poistuisi :)
Ihanat luistelukuvat!
Mielenkiintoista jossittelua! Etkä niin ihmeellisiä asioita toivokaan. Ehkä olet jo parhaat valintasi tehnyt: löytänyt hyvän kumppanin, saanut lapsia, asunut ulkomailla ja sitten palannut Suomeen. Ja vielä löytänyt mieluista työtä. Eiköhän tuossa ole arjen onnen ainekset ruuhkavuosina.
Olen aina ollut sitä mieltä, ettei rahaa elämiseen tarvita, vaan aikaa! Töissä käydessä vaan sitä rahaa on, muttei aikaa siitä nauttia. Minä mieluusti ottaisin vähemmän rahaa (nyt kun ei enää elätä kuin itseään) ja enemmän aikaa. Tämä välivuosi on ollut silmien avaus ja päätöksen paikka. Elämä on järkyttävän lyhyt. Kyllä siitä pitää nauttia, ilman lottovoittoakin!
Mukavan viisaita ja lämpimiä ajatuksia blogissasi. Pakko myöntää, että ihan vähän kadehdin elämääsi, koska se tuntuu olevan niin lujalla pohjalla liittosi ansiosta. Puolison valinta on yksi tärkeimpiä asioita elämässä!
Täällä myönnetään, että silloin tällöin Eurojackpottia ja Lottoa pelataan, mutta aina olen myös sanonut niiden jättipottien jaon aikoihin, että toivottavasti eivät mene yhdelle, vaan porukoille ja kuten muutkin olen myös sitä mieltä, että raha ei takaa onnea, rakkautta tai terveyttä, mutta helpottaa kun ei ole taloudellisia huolia.
Jos joskus voittaisi isomman potin, niin aivan varmasti johonkin hyvätekeväisyys kohteeseen lahjoittaisin siitä edes jotakin ja hyvä kiertämään, eli toki läheiset saisivat omansa.
Niin kauniisti arvostat sitä mitä elämä on tiellesi antanut ja olet elämääsi tyytyväinen, ja se on tosi hienoa.
Varmasti itsekullakin on asioita joita ehkäpä haluaisi vähän tai enemmänkin muuttaa, mutta pitää muistaa, että muutos lähtee aina loppujenlouksii itsestä, reipasta ja jos niin haluaa muutoksellista uutta vuotta!
Cheri: Ja sekin on asia, jota ei voi ostaa, tuo tyytyväisyys. Minä olen kyllä kuullut tuota samaa, että suurimman osan elämä on mennyt lottovoiton vuoksi pilalle. Olisi ollut mielenkiintoista lukea se artikkeli ja tietää, että mistä se johtui. Oliko elämä ennen lottovoittoakin jo vinossa ja vinoutui rahan vuoksi vielä lisää? Vai tekikö rahan vuoksi vika ratkaisuja. Voisi kuvitella, että sellainen "jäädä pois töistä ja pistää elämä risaiseksi"- tyylinen ratkaisu ainakin veisi monen elämää ihan vika suuntaan. Ja jos rahoillansa rahvastelisi, heräisi lähipiirissä varmasti kateutta. Määräosansa leipää. Ei yhtään liikaa, eikä yhtään liian vähän. Sopivasti.
Pepi: Perusarkea varten en oikeastaan tarvitse mitään. Kaikkea on ja mitään ei puutu. Mutta isompien laskujen ja hajonneiden asioiden tilalle uusien ostamisen kanssa meinaa mennä sormi suuhun. Ollaan sen verran koko ajan rajoilla. Myös siihen juhlaan, lomiin ja elämän luksukseen tarvisi sitä lisärahoitusta. Nyt ei niin vain käydä rapakon takana. Siihen tarvitaan näköjään noin 3,5kk armotonta mainostenjakoa/hlö:D. Kun ei ole sitä lottovoittoa.
Allu: Joskus saa, mutta jatkuva jossittelu on tyhmää ja turhaa.
sannabanana: Ethän se sinäkään taida joka vuosi tuon luokan muutoksia tahtoa? Minulle ainakin riitti se kesän 2014 muutto ja muutos. En edes jaksa ajatella mitään isompaa muutosta. Toisten muutoksia seuraan kyllä sujuvasti:D.
Anonyymi: Minulle on käynyt monesti hyvin, se on ihan justiinsa niin. Tuo mies on enemmän arvoinen kun painonsa arvosta timantteja. Onnellinen avioliitto on yksi elämän parhaita asioita. Vieläkin suurempi asia on ollut tajuta se, että ihminen ei ole oman onnensa seppä. Minulla on luottamus siihen, että minua johdatetaan. Elämäni on suuremmissa käsissä, kun minun. Perheenä olemme tiiminä tässä maailmassa, ei siis kannata miettiä koko ajan minua, vaan pistää itsensä likoon tähän kokonaisuuteen. Luulen, että nykyajassa on niin paljon hajonneita avioliittoja ja pahaaoloa, koska ihmiset ajavat vain omaa itseään ja omaa onneaan. Ja kuitenkin se onni olisi siinä, että antaisi ja jakaisi muille?
Kirsi: Saahan sitä toki haluta muutosta ja saa muuttua. Minäkin jatkuvasti tiputan sitä viittä kiloa:D. Kunhan ei mene siihen lankaan, että tyytyväisyys ja onni olisi saavutettavissa jollakin kilomäärällä, kurssilla, toisella miehellä, vauvalla tms. Onni on tässä tai sitten juokset koko elämäsi sen perässä.
Pientä säätöä elämään on sopiva ajatus, tosin itselläni ei ole hinku mihinkään uuteen, sen sijaan haikeus enemmänkin entiseen. Mutta se johtunee tästä opintojen loppupuolesta. Ja sen jälkeen kaikki tuntuu jännittävältä, ehkä vähän pelottavaltakin, uudelta.
Hurmioitunut: Sekin on inhimillistä, halu pysyä tutussa ja turvallisessa. Minullakin on nyt hieman jännää, kun täällä nyt juuri työhakemusta naputtelen. Jos saisin valita, jäisin vanhaan, sillä pidän siitä. Olen itseasiassa hyväkin siinä. Mutta kun ei sitä kohta ole, on toivottavaa, että löytää itsensä jostakin uudesta hyvästä. Sieltä juuri minulle sopivasta paikasta.
Haha, no itse asiassa olen luvannut tässä
muuttohommassa, että seuraavassa paikassa ollaan kyllä sitten monta vuotta! Niin kamalan isolta ja kovalta työltä tämä tuntuu!
sannabanana: Onhan siinä muutossa hyvätkin puolet, kun tulee käytyä kamat läpi ja hankkiuduttua kaikesta turhasta eroon:).
Olen aika tylsa tyyppi siina mielessa etten usko etta lottovoitto ikina osuisi kohdalle joten en myöskaan lottoa. Jos voittaisin kuitenkin niin ostaisin talon Foçan rannalta ja perustaisin Izmiriin Foçan oliiviöljya myyvan kaupan, ihan sen takia etta kaipaan sita ja sen takia en kuitenkaan Foçaan lahde ostoksille, siina voisi samalla höpötella ihmisten kanssa pitkin paivaa. Matkustaisin ehka useammin Suomeen lomalle ja koluaisin lisaa Turkkia, laittaisin tytölle muhimaan sievoisen summan rahaa tulevaisuutta varten ja ostaisin koiralle hienot sadevaatteet :)
Petra: En minäkään usko, enkä lottoa, kun joskus hetken mielihäiriössä ja jossittelussa. JOS siis osuisi, minäkin ehkä ostaisin asunnon Turkista. Mutta mistä, onkin jo vaikeampaa. Ensin ajattelin, että tietysti Istanbulista, mutta kun on ne rannat…
Mutta hei, koiran sadevaatteet. Onko ne kuinka kalliita?
Lähetä kommentti