Vuodenvaihde tuntuu olevan monelle muutoksen aika. Blogit ja lehdet pursuavat kaipuuta johonkin uuteen ja ideoita siitä kuinka sinne uuteen päästäisiin. Tarve muutokseen johtuu useimmiten tyytymättömyydestä vanhaan? Ollaan oltu liian lihavia, kilttejä, aikaansaamattomia, laiskoja, epäitsejä jne. Tulevalta vuodelta toivotaan hoikistumista, terveempää elämää, enemmän aikaa itselle, mahdollisuutta vaihtaa alaa tai ainakin tulla enemmän omaksi itsekseen. Saada enemmän itselleen? Muutosta toivotaan tietysti nopeasti ja mieluummin heti eikä viikon päästä.
Seurailen tätä kaikkea mielenkiinnolla. Tässä kohden en ole yltiöoptimisti. Suuret muutokset kun ovat työläitä tehdä ja aika harva niihin pystyy, ainakaan joka vuosi. Sen tähden suosin itse mieluummin pieniä alkuja, projektiluontoisia ponnistuksia ja hyvän etsimistä niistä oman elämän jo olemassa olevista rakenteista. Onnellinen se, jolla on hyvä arki. Joka voi olla onnellinen ilman massiivista muutosta. Tätä tutkaillessa voin ilokseni sanoa eläväni sellaista elämää, jota olen toivonutkin eläväni. En kaipaa siis isoa muutosta. Tammikuu on minulle pienten säätöjen kuu.
Jotakin blogia lukiessani huomasin kuitenkin lähteneeni siihen "jos-leikkiin". Aiheena taisi olla se, että JOS olisi valta muuttaa se oma elämä, vaikka lottovoiton myötä, niin mitä sitä tekisi. Kaikkihan me tiedämme, että ei raha antaisi onnea eikä rakkautta. Samalla suurin osa meistä kuitenkin tietää myös sen, että kyllähän se raha aika monenlaista apua voisi siihen itse kunkin arkeen tuoda. Mitä minä siis tekisin, jos rahaa yht'äkkiä olisikin loputtomasti käytössä, eikä sen puute vaikuttaisi enää yhteenkään valintaani?
Koska en ole voittanut lotossa, en voi tietää, mutta minä luulen, että jatkaisin tässä työssä, jossa nyt olen. Harteiltani poistuisi vain huoli tulevasta syksystä ja siitä, että kuinka kesällä saadaan kaikki laskut maksettua karenssiviikon ja työttömyyskorvauksen pienuuden vuoksi. Saisin viettää ensi kesänä huolettoman kesäloman ja etsiä uutta työtä ihan rauhassa syksyllä lasten palattua kouluun. Töihin minä tottakai menisin, vaikka sitä ei rahan takia tarvitsisikaan tehdä. En koe, että joutilaisuus on pitkän päälle kenellekään hyväksi, vaan ihminen on tarkoitettu tekemään työtä. Kävisin siis töissä, mutta tekisin todennäköisesti lyhennettyä työviikkoa. Sanoisin, että sellainen kuusi tuntia päivässä tai nelipäiväinen työviikko olisi varmasti aika lailla neljän lapsen äidin elämää helpottava asia. Kertyneen vapaa-ajan käyttäisin kotiin ja perheeseen. Pitäisin myös lomaa aina kun lapsillakin sitä on, eli piiiitkän kesäloman ja joulu- sekä talvilomat. Rahalla saisin siis ostettua lisää aikaa!
Arkea helpottamaan hankkisimme varmastikin toisen auton. Yhdellä on pärjätty hyvin tähän asti ja hyötyliikunta on ihan paikallaan, mutta nyt kun tässä esikoinenkin alkaa kohta olemaan ajokortti-iässä, olisi toinen auto oikein kätevä asia. Rahalla tietysti maksettaisiin tuosta vaan ne neljän lapsen ajokortit sitä mukaan kun se on kunkin kohdalla ajankohtaista! Perheen polkupyörät olisi osittain myös päivitystä vailla ja rahallahan sitä saisi senkin asian hoidettua. Kesäiseksi kulkupeliksi ostaisin meille veneen, joka veisi meitä saaristoon ja kalaretkille.
Sisätiloissakin apu olisi paikallaan. Palkkaisin silloin tällöin siivoojan. Ainakin pesemään ikkunat keväällä ja avuksi suursiivouksiin. No, mitäs sitä kursailemaan, ei minua haittaisi vaikka joku täällä siivoaisi ihan ne viikkosiivouksetkin. Kunhan siivoaisi sitten minun standardieni mukaisesti:). Remppamieskin saisi meiltä töitä. Alakerran kellarista tehtäisiin varmasti lämmin ja siisti sisätila. Kellariin saisi perhe harrastetiloja ja kakkosen huoneesta saataisiin kaikki soittohärvelit kannettua sinne. Yläkerran saunakin saisi minun puolestani päivittyä remonttimiehen toimesta tähän päivään. Kesällä voitaisiin palkata remppareiska maalaamaan ja kunnostamaan aidat. Ja kaikki ne tuon tuosta päähäni pälkähtävät asiat. Makuuhuoneen tuolit veisin vihdoinkin entisöijälle uudelleen päällystettäväksi!
Kun saavuttiin Istanbulista Suomeen, luulin saaneeni matkustelusta kylliksi. Sitä lajia on saatu siis harrastaa Turkin vuosina enemmän kun keskivertoihminen ikinä. On siis ihan kohtuullista, että pysymme nyt täällä kotimaan kamaralla ilman nurinoita. Mutta kyllä vain huomaan matkajalkani silloin tällöin vipattavan. Raha mahdollistaisi siis lomailun jossakin muualla kuin kotona, kun sille päälle satuttaisiin. Hiihtolomalla veisin perheen miesväen ja kuopuksen Lappiin laskettelemaan ja vuokraisin meille mökin kaikilla mukavuuksilla. Mukaan otettaisiin sukulaiset. Voitaisiin vapailla piipahtaa Istanbulissa ja Bulgariassa moikkaamassa tuttuja. Kesän lomakohteita minulla piisaa New Yorkin lisäksi vaikka kuinka. Kioto kirsikankukkien aikaan, safari Afrikassa, Jäämeri, Islanti, Barcelona, Buenos Aires...
Kivointa olisi kuitenkin se, että voisi laittaa hyvää kiertämään. Helpottaa sitä muidenkin arkea, juhlistaa juhlaa ja järjestää hauskoja yllätyksiä. Jaettu ilo on moninkertainen ilo ja muiden hyväksi käytetty raha siunatumpi, kuin itselle piilotettu.
Mitä sinä tekisit? Mitä muuttaisit vai muuttaisitko mitään?
ps. Ilman lottovoittoakin voi kutsua kaverit mukaan luistelemaan, kuten teimme tänään. Se ei maksa mitään. Minäkin olin jäällä luistinten kanssa. Ne luistimet tosin pysyi tänään vielä kassissa:D.
