PAKKO VIRITTÄÄ PURJE

Vuosi 2018 on antanut kuulkaa nyt parastaan jo kohta viiden kuukauden ajan. Talvi oli hieno. Juuri sellainen kun talven pitääkin olla. Aurinkoisia päiviä, jäätyneitä vesiä, riittävästi lunta. Sitä seurasi elämän kevät, joka sai kruununsa tänään, kun oli meidän äitien päivä. Ainakin täällä Kotkassa juhlittiin aivan käsittämättömissä keleissä. Oli meidän vuoro järjestää ruoka. Syötiin terassilla, jonne oli pakko virittää aurinkopurje, että ei paistuttaisiin elävältä. Istuttiin siinä iltaan pitkälle. Ei palellut. Itikoita oli vain yksi ja tapoin sen säälittä. Miten kiitollinen mieli. Kaikesta.

Parsat ja muut sörsselit valmiina grilliin.

Helmikin oli juhlassa mukana ja jäi yöksi kesäasuntoonsa.

Ruoan ja jälkiruoan välillä oli suoritettava viilennys. Serkukset pulahtivat jokisuistoon ja me äidit istuttiin lämpimällä rantakalliolla uimavahtina. Sillä välin oli terassilla aloitettu letun paisto. Pojat olivat kaivanneet pelit kellarista ja illan aikana pelattiinkin aika monta matsia Spikeballia. Aika hauska peli pihakäyttöön muuten.

Kun vieraat olivat tekemässä lähtöä, antoi Metsolan ranta taas parastaan. Oli pakko vielä kipaista rantaan ja kuvata illan ihanuus. Tämän päivän väri oli keltainen ja kulta. Rantakalliot olivat imeneet itseensä päivän lämmön. Paistattelimme ilta-auringon säteissä ja luonnon kauneudessa.

Ja otettiin perinteiset ÄITI-kuvat. Mummo ja sen tytär ja miniä.

Ja ne meidän tytöt.

Ah elämää<3.

ÄITIENPÄIVÄN AATTONA

Koko viikon on Kotka kylpenyt valossa ja luonto vihertynyt silmissä. Kevennän asusteita päivä päivältä. Lahkeet on kuitenkin pitkät ja paidoissa hihat. Toivon, että kahden viime kevään tauti tajuaa kiertää minut kaukaa. Oikeasti olen tehnyt suunnitelman jolla huijaan sitä, mikäli se ei ymmärrä pysyä poissa. Aloitan kesälomani viikkoa ennen matkaa. Näin ollen ehdin toipua mahdollisesta kevät pöpöstä  ennen Japania. Katsotaan, että kuinka huijaus yritykseni onnistuu.

Perunat ja sipulit on istutettu. Raparperi ja mansikat jo aiemmilta vuosilta.

Luonto hellii meitä äitejä näin äitienpäivän aattona. Metsät ja ojan pientareet ovat valkoisenaan valkovuokoista. Sinisenään sinisistä. Vesi kimaltelee niin houkuttelevasti kotipihaan, että eilen oli aika valmistella veneen tämän päiväistä vesillelaskua. Mies paikkasi veneen, öljysi ja  puhdisti moottorin ja teki muut mieshommat. Minä istuin lämpimällä kivellä veden äärellä ja ihailin. Niin miestä kuin mertakin.

Äitienpäivää juhlistan koko kauniin viikonlopun. Pistän vehnä- ja sokeridieetit tauolle ja syön mitä mieli tekee. Ja mitäkö sitten tekee? Eilen oli pakottava tarve lämmittää lihapiirakka nakeilla. Paljon ketsuppia ja sinappia. Tänään meillä syödään omatekoisia hampurilaisia. Irtokarkkeja on ostettu ja jäätelöä. Tänään jälkimmäistä syödään suklaabanaanien kanssa. Vesi on kielellä koko ajan. Vatsa kyllä valittaa, mutta en anna sen nyt häiritä.

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille. Ja kaikille teille, joilla on äiti. Niillekin tietenkin, joilla on ollut äiti<3.

CARPE DIEM

Viime kesät ovat opettaneet: carpe diem. Ja minähän tartun. Kuljen ovesta ulos ja sisään ihan jo siitä ilosta, että ulkona tuntuu lämpimältä. Tekee mieli tehdä pihalle tikusta asiaa. Tai kulkea pihalla ihan asiattomasti. Minulla on menossa viimeinen vapaapäivä neljän vapaan putkessa. Sen aikana olen kääntänyt ja lannoittanut istutuslaatikot. Upottanut perunat ja sipulit multiin. Istuttanut ensimmäiset kesäkukat. Raahannut parvekkeelle tuolit ja maton. Kävellyt tänään kaupunkiin ja takaisin. Ihan vain huvin vuoksi. 

Taivan on sininen ja valkoinen. Ja puissa on hiirenkorvat.

En käsitä, että miksi meillä on näitä Lenineitä tässä kaupungissa. Tämäkin versio oikein kukitettuna ja patsaan vieressä kynttilä illan valaistusta varten. Joku pitää tästä kaverista ihan tosissaan. Minä taas pidän  auringon paisteesta päin kasvoja. Lokin liidosta sinitaivaalla. Kukista jotka puskevat ylös puiston uumenista. Vastaleikatun nurmen tuoksusta puiston ohi kävellessäni.

Tekisi niin mieli laskea itsensä jo irti. Ostaa kukkaöverit. Mutta sinnittelen vielä. Sallin itselleni vain saavillisen orvokkeja höystöineen. Tilasin myös riippumaton ja riipputuolin, kun edelliset homehtuivat pihalle viime kesän kosteudessa. Jos tätä menoa jatkuu, niin kiipeän niihin lukemaan kirjastosta lainaamani Mondon Tokion. Kyseistä kirjaa ei saa ostettua mistään ja sekös hieman harmittaa. Jos siis sinulla on sellainen kuljeksimassa tarpeettomana nurkissasi, niin vinkkaa. Olisi kiva lukea matkavinkkejä omalla kielellä. Japani on jo ihan oven takana.

Toukokuu<3.

ONKIN JO TOUKOKUU

Ja yhtä-äkkiä onkin jo toukokuu. Ei edes ihan alkumetreillä vaan jo kunnolla menossa. On juhlittu vappu ja miehen synttärit. Annettu vinkit äitienpäivälahjaa ajatellen. Ostettu mullat kasvilaatikoihin. Suunniteltu haravointia. Avattu grillikausi. Syöty ensimmäiset mansikat ja mansikkakakut. Kipaistu saunasta rantaan. Laskettu jo mielen päälle se ajatus: kohta on kesä ja loma.

En tiedä mikä minua on pidätellyt blogista poissa. Olenhan jopa kuvannut. Kantanut kameraa ja katsellut tiheästi maailmaa sen läpi. Viimeksi hetki sitten, kun kuopuksen heppa-kurssi saapui päätökseen ja pitivät naamiaishenkiset maastokäsittelynäytökset. Vilakkaa oli, vaikka aurinkokin näyttäytyi. Luotan siihen, että huomiseksi kuitenkin lupausten mukaan lämpenee. Siinä tapauksessa lupaan aloittaa pihatyöt heti aamusta.

Vaivaa oli nähty asujen suhteen:). 

Jotakin erityisen mukavaa minussa viriää näin keväällä. Sellaista iloittelua. Toivetta. Uskoa elämän hyvyyteen ja kauneuteen. Jos jotain kaipaan, niin lämpöä. Sellaista, että villasukat saisi pestä hetkeksi pois ja ulos astuessa tulisi ensimmäiseksi mieleen, että "onpa lämmin". Toivon siis nyt ääneen lämmintä Suomen kesää. Pitkiä aurinkoisia päiviä. Mahdollisimman vähän itikoita. Rommirusinajäätelöä vähintään kaksi palloa kerrallaan.

Joko teillä on kesä suunniteltu? Mitä siltä eniten toivot?

POISSA JOUTAVASTA

Siinä missä äitinsä oli lajinvaihtaja, on poika pysynyt harrastuksensa parissa uskollisemmin. Meidän kolmonen on suojannut sählymaalia nyt jo useamman vuoden. Vuosi sitten oli harrastus katkolla ja motivaatio mennyt. Meillä oli isänsä kanssa asiasta aikamoinen huoli. Ymmärrettiin, että pakolla harvemmin syntyy mitään hyvää. Tiedettiin myös se, että harrastukseen käytetty aika on aika, joka on poissa joutavasta. Toivottiin siis parasta, pelättiin jo pahinta. 

Uusi motivaatio löytyi, kun poika pyydettiin mukaan vuotta vanhempien joukkueeseen. Vetikin sitten tämän kauden sekä että. Kahdet harkat ja kahden joukkueen pelit. Toisella joukkueella meni hyvin, toisella huonommin. Tuli onnistumisen kokemuksia ja maalivahtitilastot näyttivät hyvältä. Nälkä kasvoi syödessä ja sähly on vienyt koko perheeltä aika paljon aikaa ja rahaa. On ollut harkkakuskaukset ja pelimatkat. Varusteet ja kausimaksut.

Jo puhkeaa...

Perjantaina käytiin Loviisassa. Nykyinen valmentaja on kantanut huolta siitä, että pojilla olisi tulevassakin polku, jota pitkin voisi lajin parissa edetä. Hän näki, että yhdistämällä joukkueen Loviisan joukkueen kanssa, saataisiin monia etuja. Pojilla olisi mahdollisuus kehittyä ja jatkaa lajia silloinkin kun moni muu lopettaa. Harkkakuskin matka pitenisi melkoisesti, mutta täytyy tunnustaa, että itse en kyllä pistäisi pahakseni tiheämpiä pistäytymisiä Loviisassa. Onhan se nyt niin kaunis kaupunki. Monta tietä, jota en vielä ole huomannut kävellä. Monta taloa, joita ihastella. Tuhannen tuskan kahvilakin testaamatta.

Ekojen harkkojen aikana käytiin kuopuksen kanssa kiertämässä lempitaloni Kuninkaanlampi. Siellä meni onneksi kävelypolku, niin ei saatu heti stalkkaajan mainetta. En tiedä voiko siltä välttyä, jos rupean viikottain talojen ympärillä pörräämään?