POISSA JOUTAVASTA

Siinä missä äitinsä oli lajinvaihtaja, on poika pysynyt harrastuksensa parissa uskollisemmin. Meidän kolmonen on suojannut sählymaalia nyt jo useamman vuoden. Vuosi sitten oli harrastus katkolla ja motivaatio mennyt. Meillä oli isänsä kanssa asiasta aikamoinen huoli. Ymmärrettiin, että pakolla harvemmin syntyy mitään hyvää. Tiedettiin myös se, että harrastukseen käytetty aika on aika, joka on poissa joutavasta. Toivottiin siis parasta, pelättiin jo pahinta. 

Uusi motivaatio löytyi, kun poika pyydettiin mukaan vuotta vanhempien joukkueeseen. Vetikin sitten tämän kauden sekä että. Kahdet harkat ja kahden joukkueen pelit. Toisella joukkueella meni hyvin, toisella huonommin. Tuli onnistumisen kokemuksia ja maalivahtitilastot näyttivät hyvältä. Nälkä kasvoi syödessä ja sähly on vienyt koko perheeltä aika paljon aikaa ja rahaa. On ollut harkkakuskaukset ja pelimatkat. Varusteet ja kausimaksut.

Jo puhkeaa...

Perjantaina käytiin Loviisassa. Nykyinen valmentaja on kantanut huolta siitä, että pojilla olisi tulevassakin polku, jota pitkin voisi lajin parissa edetä. Hän näki, että yhdistämällä joukkueen Loviisan joukkueen kanssa, saataisiin monia etuja. Pojilla olisi mahdollisuus kehittyä ja jatkaa lajia silloinkin kun moni muu lopettaa. Harkkakuskin matka pitenisi melkoisesti, mutta täytyy tunnustaa, että itse en kyllä pistäisi pahakseni tiheämpiä pistäytymisiä Loviisassa. Onhan se nyt niin kaunis kaupunki. Monta tietä, jota en vielä ole huomannut kävellä. Monta taloa, joita ihastella. Tuhannen tuskan kahvilakin testaamatta.

Ekojen harkkojen aikana käytiin kuopuksen kanssa kiertämässä lempitaloni Kuninkaanlampi. Siellä meni onneksi kävelypolku, niin ei saatu heti stalkkaajan mainetta. En tiedä voiko siltä välttyä, jos rupean viikottain talojen ympärillä pörräämään?

HARRASTUKSIA

Aloitin itse pienenä useammankin harrastuksen. Jumppaa, hiihtoa, tanhua, ratsastusta, postimerkkikerhoa. Harrastukseni lopahtivat yksi toisensa jälkeen. Ei kai sitten ollut pitkäjänteisyyttä tai kotoa tulevaa kannustusta/pakkoa? Eikä lopettaminen liikoja haitannut, sillä harrastukseni oli sitä ratsastusta lukuunottamatta maksuttomia. Pihalla tai lähikentillä oli aina touhuseuraa, joten tekemistä oli ilman harrastustakin. Aina löytyi kaveri tai porukka luisteluun, valohippaan, nelkkiin tai pesikseen. En muista, että kenenkään harrastaminen olisi jäänyt rahasta kiinni. Aina oli porukka johon sai mennä.  Lapsuudessani harrastaminen oli vähän sellainen jokamiehenoikeus. Mahdollista kaikille.

Turkissa meidän lapset ei pitkien koulupäivien ja matkojen hankaluuden vuoksi paljoa harrastaneet. Onneksi oli koulun kerhot, joissa saattoivat ottaa tuntumaa eri lajeihin. Ovat kolunneet baletit, shakkikerhot, luistelut, uinnit, tanssit, jumpat, rumpu- ja kitarakerhot jne. Paluumuuton myötä aukeni tämä suomalainen harrastusmaailma, joka onkin muuttunut melkoisesti siitä omasta lapsuuden harrastamisesta. Ensiksikin sen vuoksi, että maksuttomia harrastuksia ei ole seurakunnan kerhoja lukuunottamatta olemassakaan. On vain melko edullisia, kalliita tai liian kalliita harrastuksia. Harrastaminen ei myöskään enää ole harrastelua, vaan siinä on jo pienestä piiperosta lähtien oltava tosissaan. Tavoitteellinen. Mitä sitä nyt vain hauskaa pitämään, kun voi menestyä ja kehittyä?! 

Esikoinen on liikuttanut itse itseään. Juoksulenkillä, uimahallikortilla, pyörällä, Kotkan opiston edullisilla kursseilla. Lukiolaisena on enää hankalampaa aloittaa ihan uutta harrastusta ainakaan missään joukkuelajissa. Mahdollisuuksia liikkua sen sijaan on lukuisia. 

Kakkonen oli jo Turkissa aloittanut jalkapallomaalivahdin treenit ja lajia jatkettiin myös Suomessa. Hyvä harrastushan se jalkapallo on. Poika kulkee itse monta kertaa viikossa oleviin harjoituksiin kesät talvet polkupyörällä. Koulun kautta järjestyy myös yhdet aamuharkat.  Jalkapallo kuuluu kategorioissani kalliisiin harrastuksiin, mutta on mielestämme ollut toistaiseksi hintansa väärti. Niin kauan kuin poika itse kokee harrastamisen mielekkäänä, me kustannamme, kannustamme ja kuljetamme peleihin tarvittaessa. Suruksemme olemme tosin huomanneet, että pelimatkoilla poikia kerätään kyytiin vain ja ainoastaan omakotitaloalueilta. Pitäisikö siitä päätellä, että kerrostaloalueilla ei ole kiinnostusta jalkapalloa kohtaan?

Kolmonen haaveili jääkiekosta, mutta siinä tuli meidän budjetti vastaan. Liian kallis harrastus tällaisille perusihmisille. Sählyyn rahat sentään riittää ja se on onneksi vienyt pojan mennessään. Haluaa jäädä aina omien harkkojensa jälkeen vielä maalivahtiharkkoihin tai vuotta vanhempien harkkoihin torjumaan. Kaikessa näkyy harrastamisen ilo ja rakkaus lajiin. Huristelemme peleihin omilla autoilla ja säästämme kalliit bussivuokrat. Harjoituksiin kuljetetaan poikia vanhempien ringillä vuorotellen. Perjantai-iltaisin koko perheen miesväki harrastaa vielä yhdessä sählyä vanhanajan "harrastusporukassa", ihan vain pelaamisen ilosta.

Kuvissa näkyykin sitten kuopuksen harrastus. Se määräytyi harjoituspaikan ja tytön mielenkiinnonkin perusteella. Jumppaa on ollut kahdesta kolmeen kertaan viikossa lähikoululla kohta parin vuoden ajan. Ohjelmia harjoitelevat ahkerasti ja näytöksiin lähdetään vuokrabussilla neljästi vuodessa. Lisänä sitten seuran omat talvi- ja kevätnäytökset täällä kotikaupungissa. Viime lauantaina olin joukkueen mukana Vantaan Starassa huoltojoukoissa. Unohtuihan siinä pukujen ompelemisen ja strassien liimaamisen vaiva, kun katsoi näitä kaunokaisia. Edistymistä tapahtuu, kärrynpyörät on helppoja, kohta menee spagaattit ja sillat. Kyllähän siitä ilosta näitäkin harrastusmaksuja maksaa, väsää karjalanpiirakoita ja sämpylöitä myyjäisiin, ostaa skootteriarpoja ja ylihinnoitettua vessapaperia kulujen kattamiseksi. Kaikkea hyväähän sitä toivoo sille omalle lapselleen ja harrastaminen on ihan varmasti monessakin mielessä hyvästä.

Mutta entä ne lapset ja nuoret, joiden vanhemmilla ei ole sitä rahaa? Ei siihen edulliseen, kalliiseen tai liian kalliiseen harrastukseen. Siihen, jota se lapsi haluaisi kuitenkin harrastaa ja jossa hän voisi olla erittäin hyvä. Jokamiehenoikeudesta on tullut harvojen oikeus. Vai onko minulta jäänyt jotakin huomaamatta?

Ps. Onneksi perheen äiti on edullinen tälle perheelle harrastuksiensa kanssa. Maksaa korkeintaan lankarullan verran, kun kutoo sukkiansa. Ja kuluttaa vähän kengänpohjia ja kameraa, kun etsii uusia kulmia joita kuvata.