Viime kesät ovat opettaneet: carpe diem. Ja minähän tartun. Kuljen ovesta ulos ja sisään ihan jo siitä ilosta, että ulkona tuntuu lämpimältä. Tekee mieli tehdä pihalle tikusta asiaa. Tai kulkea pihalla ihan asiattomasti. Minulla on menossa viimeinen vapaapäivä neljän vapaan putkessa. Sen aikana olen kääntänyt ja lannoittanut istutuslaatikot. Upottanut perunat ja sipulit multiin. Istuttanut ensimmäiset kesäkukat. Raahannut parvekkeelle tuolit ja maton. Kävellyt tänään kaupunkiin ja takaisin. Ihan vain huvin vuoksi.
Taivan on sininen ja valkoinen. Ja puissa on hiirenkorvat.
En käsitä, että miksi meillä on näitä Lenineitä tässä kaupungissa. Tämäkin versio oikein kukitettuna ja patsaan vieressä kynttilä illan valaistusta varten. Joku pitää tästä kaverista ihan tosissaan. Minä taas pidän auringon paisteesta päin kasvoja. Lokin liidosta sinitaivaalla. Kukista jotka puskevat ylös puiston uumenista. Vastaleikatun nurmen tuoksusta puiston ohi kävellessäni.
Tekisi niin mieli laskea itsensä jo irti. Ostaa kukkaöverit. Mutta sinnittelen vielä. Sallin itselleni vain saavillisen orvokkeja höystöineen. Tilasin myös riippumaton ja riipputuolin, kun edelliset homehtuivat pihalle viime kesän kosteudessa. Jos tätä menoa jatkuu, niin kiipeän niihin lukemaan kirjastosta lainaamani Mondon Tokion. Kyseistä kirjaa ei saa ostettua mistään ja sekös hieman harmittaa. Jos siis sinulla on sellainen kuljeksimassa tarpeettomana nurkissasi, niin vinkkaa. Olisi kiva lukea matkavinkkejä omalla kielellä. Japani on jo ihan oven takana.
Toukokuu<3.
