KOTIIN PALATESSA

Istanbulissa asuessamme oli suomen kielellä olevista kirjoista jatkuva pula. Kun sellaisen sai käteensä, se oli aina onnenpäivä. Ei haitannut vaikka kirja olisikin ollut huono, se tuli kuitenkin luettua. Mutta mikä onni se olikaan, kun sai käteensä kirjan, jolta ei odottanut mitään, mutta joka vei ihan mennessään. Tällainen oli minulle Paulo Coelhon Pyhiinvaellus. Sain sen lainaan  vuosia sitten ystäväperheeltä ja siitä asti olen kantanut sisimmässäni pakottavaa tarvetta päästä joskus kävelemään Santiago de Compostelaan. En uskalla lukea kirjaa uudelleen, sillä aavistelen, että sen taika liittyi jotenkin siihen hetkeen, jota sen lukiessani elin. Silti ajattelen usein, että pyhiinvaelluksella minua odottaa jokin, joka minun tulee vielä löytää.

Tänä kesänä olisi suomen kielistä lukemista tarjolla niin paljon, kun vain jaksaisi kirjastosta kantaa. En vain ole joutanut lukemaan kovinkaan paljoa. Viimeksi kirjastosta kuitenkin sattui matkaan Paulo Coelhon Maktub. Se koostuu pienistä erillisistä kertomuksista. Kertomukset lukee, mutta harva niistä sytyttää. Muutamaan tarinaan olen huomannut kuitenkin palaavani. Käänsin kirjan sivun kulman muistiksi niihin kohtiin, että kirjoittaisin ne itselleni ylös muistiin. Miksei siis teille myös? Tämän ensimmäisen tarinan ajatus toistuu minulla muutenkin. Korostuen aina silloin, kun palaa kotiin poissaolon jälkeen.

Me lähdemme maailmalle etsimään unelmiamme ja ihanteitamme.

Kuvittelemme löytävämme luoksepääsemättömiltä seuduilta sen mikä on käden ulottuvilla.

Huomatessamme virheemme meille tulee tunne, että olemme tuhlanneet aikaamme.

Syytämme itseämme harhailusta, hyödyttömästä etsinnästä ja aiheuttamastamme mielipahasta. 

Oppimestari sanoo:

Vaikka aarre olisi haudattuna omaan taloosi, huomaat sen vasta sitten kun olet kaukana kotoasi.

Ellei Pietari olisi kokenut kieltämisen tuskaa, häntä ei olisi valittu kirkon johtajaksi.

Ellei tuhlaajapoika olisi jättänyt kaikkea, hänen isänsä ei olisi järjestänyt juhlaa hänen paluunsa kunniaksi.

Elämässä on asioita joihin on kirjoitettu leima:

"Ymmärrät arvoni vasta sitten kun olet menettänyt minut - ja saanut minut takaisin." 

Sitä tietä on turha yrittää lyhentää.

Matkoilta kotiin palatessani koen usein syvästi, että "tässä on kaikki hyvin". On nähnyt ja kokenut uusia asioita, joista jotkut ovat sykähdyttäneet kauneudella, jotkut täyttäneet ilolla. Joistakin asioista ei pitänyt, jotkut ovat olleet jopa vastenmielisiä. En pidä niistä mitään ajan tuhlaamisena tai virheenä, sillä niillä on ollut oma tarkoituksensa. Kotiin palatessa kuitenkin tiedän, että loppujen lopuksi kaikkein mieluiten olen juuri nyt tässä. Elän tätä elämää. Pidän tätä paikkaa kotinani. Tähän kuulun. Siinä mielessä jokainen kotoa pois tehty matka tai retki on ollut pieni pyhiinvaellus, löytöretki. Miten hyvä tietää jo matkalla, että tien päässä odottaa kotiinpaluu. Mutta jos ei olisi lähtenyt, ei tietäisi. Ei ainakaan yhtä syvästi.

Juhannusyönä istuin laiturin nokassa ja odotin soutajiani. Matkani yksi kohokohdista. M-tädille tämä on (kesä)koti. Aarre molemmilta puolin katsottuna. Jännää ajatella niinkin, että toisen matka on toisen koti.

AJETTIIN MÖKKITIE

Terveisiä Pohjois-Karjalasta. Vaihdettiin farkut verkkarihousuun. Ajettiin mökkitie. Yllätyttiin ilmoista, oikein positiivisesti. Vietettiin perinteitä täynnä oleva juhannus, niin syömisten kuin tekemisten suhteen. Perjantaina startattiin auto aamusella. Parikkalassa satoi, mutta Jänisjoen rantamilla paistoi aurinko armas. Tien vieressä oli kokko, tien päässä hirsimökki ja mökissä odotti lounas.

Mökin emäntä oli jo ruvennut savusaunan lämmitykseen, välistä vain lisättiin puita. Saunaa odotellessa oli tietenkin narrattava kaloja. Soudeltava koskelle. Sulateltava ruoat, jotka ehti upota parempiin suihin ennen kuin muistui mieleen koko kamera. Korjasin sen vahingon kyllä seuraavissa ruokailuissa. 

Mummo testasi, että syökö kala laiturin päästä. Ei syönyt.

Kolmosta onnisti yhden ahvenen verran. Onki sille paistinseuraa seuraavana päivänä.

Tuplasti koukussa.

Vasta vai vihta? No tietenkin vasta. Tässä niitä syntyi siskosten käsissä. Ja sitten kylvettiin ja vihdottiin. Vai vastottiin? Kaikki muut minua lukuunottamatta taisi pulahtaa jokeen, joka lämpömittarin mukaan oli noin 17 astetta. Yleensä olen täällä rohkaissut mieleni, mutta tällä kertaa en kyennyt. Ennen kokkoa syötiin iltapala, joka oli tietenkin lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla ja karjalanpiirakoita savulohella. 

Koleasta kesästä on hyötyä ainakin näin juhannuksena. Ei ollut tietoakaan metsäpalovaroituksista, joten tuikattiin kokko tuleen. Nykypäivän uusi perinne on tietenkin ottaa tilanteessa tuhat kuvaa, selfietä ja videonpätkää blogissa, facessa, instassa, snapissa jne. jaettavaksi. Muistaako kukaan enää sellaista aikaa, kun joku ei halunnut olla kuvassa?

Ja sitten tietenkin katsotaan minkälaiset päivitykset on tullut kaikilta muilta. 

Miten paljon mahtuukaan yhteen kesäiseen päivään ja miten nopeasti sitä irtautuu työarjesta ja nousee koko arjen yläpuolelle, kun on reissun päällä. Täällä M-tädin mökillä aika saa uudenlaisen merkityksen, tai sen tahti muuttuu. Toisenlaiset asiat nousevat esiin, ne sellaiset, jotka omassa arjessa eivät aina muistu mieleen. Lintujen laulu, veden virtaus, päätään nostavat taimet ja kukat. Kuksasta juotu kahvi. Itikoiden ininä, tuulen humina ja nuotiossa naksuvat puut. Savun tuoksu. Mutta ihan parasta on ne kaikki jaetut tarinat ja muistot. Kuinka mies pienenä poikana tippui tuosta puusta jokeen. Mitä kylällä onkaan tapahtunut. Muistatteko, kun...

SUOMEN KESÄ

Ajatella, kesäkuu on kohta mennyt, vaikka kesästä ei ole vielä täällä Suomessa lämpötilojen puolesta ollut tietoakaan. Kesä näet on sellainen aikakausi, jolloin ulos voi mennä ilman takkia ja paljain jaloin. Jolloin täytyy mennä sisälle vilvottelemaan. Jolloin yöllä ei tarvita peittoja. Jolloin on lämmin, jopa kuuma. Sellaista ei täällä Kotkassa ole tänä kesäkuuna koettu ollenkaan. Ja jos kaivelen muistiani, niin ei myöskään viime kesäkuussa, eikä sitä edellisenäkään, jos tarkkoja ollaan. Ehdotan siis nimenmuutosta. Tehdään kesäkuusta kevätkuu ja siirrytään muun Euroopan mukana siihen todellisuuteen, että kesä alkaa vasta heinäkuussa ja elokuussa se on parhaimmillaan. Onneksi ei sattunut kesäloma kesäkuulle. On huomattavasti mukavampaa käydä töissä, kun ei kelien puolesta menetä yhtäkään oikeaa kesäpäivää:).

Kaunista täällä on silti. Vihertää ja kukkii. Viileä keli pidentää jokaista kukintaa ja luonto hoitaa kastelun. Ja tämä ihana valo, joka tänään on pisimmillään. Koululaiset ovat humpsahtaneet rytmeineen ihan mahdottomaksi. Valvovat ja nukkuvat miten sattuu. Yleensä pojat heräilevät siinä yhden pintaan ja käyvät Luoja tietää milloin nukkumaan. Tänään aamulla kello 6:30 tehdessäni lähtöä töihin, ilmestyi kakkonen keittiöön. Minä kysyn: "Oletko menossa vasta nukkumaan?" Mutta hän onkin mennyt illalla ajoissa maate ja ihmettelee nyt Suomen kesää: "Siis miten täällä voi tähän aikaan olla näin valoisaa?" Hyppää äidin kyytiin ja juoksee puolesta työmatkasta takaisin kotiin.

Tartun hetkiin. Pakkohan se on. Siksi tänään jätin siivouksen kesken, kun tajusin ulkona olevan melkein lämmintä. Nypin rikkaruohot, kastelin katoksen alla olevat kasvit. Istuin terassilla ja ihastelin tätä vihreää vallankumousta, jota Suomen kesäksikin kutsutaan. Tuossa kiven ympärillä Pionini on lopultakin nupussa. Kolme vuotta siinä kesti. Hyvää kannattaa odottaa?

Kävelin rantaan. Siellä ei ole ketään. Veneet seisovat laiturissa. Olemme kai kaikki odottavalla kannalla. Odotamme Suomen kesää. Tarttuaksemme jokaiseen kesäpäivään tai edes -hetkeen kunhan sellainen eteen tulee. Jos tulee. Siltä varalta, että tulee. Ja jos ei, niin onneksi on tiedossa edes viikko lämmintä elokuun alussa Espanjan kesässä:).

Ja sitäpaitsi, Suomen kesä (ja talvi, kevät ja syksy) on pukeutumiskysymys. Siksi valmistaudumme juhannuksen viettoon pakkaamalla villasukat, villapaidan, takin, saappaat ja sadetakin. Uimapuvun ja kuivaa vaihtovaattetta. Makuupussit, tarpeeksi suurella kertoimella. Ja sitten ei kun matkalle Pohjois-Karjalaan.

Hyvää Juhannusta kaikille! Sekin tulee vuodesta toiseen, vaikka miten olisi ilmoja pidellyt.

KAUNEIMMILLAAN

Kesäkuu on meillä synttärikuu. Isommat lapset eivät enää kaipaa kaverisynttäreitä, mutta kuopus kylläkin. Hän halusi kutsua juhliin koko luokkansa, koska ensi syksystä yläkoulun puolelle siirtyvät metsolalaiset on jaettu neljälle eri luokalle. Osa luokkalaisista jatkaa myös vanhassa koulussa, sillä kuopus opiskeli viidennen luokkansa yhdysluokalla, jossa osa oppilaista oli neljäsluokkalaisia. Niin kuin kuopuksenkin oikeastaan olisi kuulunut olla, mutta Turkin vuosien myötä hän on hypännyt yhden vuoden ja on siksi ikäistään vanhempien ryhmässä. Muita päätä lyhyempänä. Kavereita on tullut sekä neloselta että vitoselta. Lähes koko luokka saapui eilen juhliin mukaan, vain neljä oli estynyt tulemasta. Onneksi sää suosi ja juhlat voitiin pitää pihalla.

Koristelusta vastasi Taivaan Isä. Kesä on kauneimmillaan. Vihertää, omenankukat olivat jo kukkineet, mutta pihalla oli monta muuta kukkijaa. Kuopuksen ja apuun rientäneen ystävänsä kanssa viritimme terassille aurinkokenno-valot. Jäi ottamatta yöllä kuva, kun valaisivat pimeässä söpösti. Nämä valot ostin keskiparveketta ajatellen, mutta päätyivätkin tänne. Hauskat, ostaisin ehkä lisääkin, kunhan saadaan tuo keskiparvekkeen aurinkopurje-asia päätökseen. Purje kun on niin suuri, että sitä ei sellaisenaan taida tuohon kannattaa laittaa, joten minun tulisi pienentää se ennen asennusta.

Jopot on selvästi in. Kuopuskin tietenkin sellaisen nyt haluaa ja saikin synttärilahjaksi rahat käytettyä pyörää varten. Mutta apua, kuka haluaa taas siihen ostorumbaan lähteä?

Onneksi on sairaanhoitaja talossa. Heti alkuun piti hieman paikata, myöhemmin hoitaa yksi venähtänyt nilkka:).

Eilen oli onneksi vapaapäivä ja juhlat sovittu alkavaksi kolmelta. Edelliset päivät oli niin työntäyteiset, että tarjoilu piti järjestyä juhlia edeltävän aamupäivän aikana. Äiti siis kauppaan heti aamusta. Menuksi muotoutui ensin hampurilaisia, sitten lettukestit ja lopuksi jäätelö, keksi ja karkkitarjoilu. Sipsit ja popparit vielä päälle. Hyvin upposi ja kukaan ei kaivannut leipomuksia. Lettuja paisteltiin myös viidelle yöksi jääneelle kaverille aamupalaksi. 

Yökyläläiset ovat olleet ahkerasti uimassa. Edelleen tuolla polskuttelevat lähirannassa. Minä naputtelen tätä kirjoitusta tässä parvekkeella. Aurinkopurjeelle olisi ollut tarvetta, sillä aurinko on kovin kirkas ja ruudun nähdäkseen oli tultava tähän puun varjoon. Miten ihanaa, että kesä on täällä, lopultakin. Edes näiden kahden päivän ajan:D.