Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjois-Karjala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjois-Karjala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

LOMANI LOPUKSI

Kävimme lomani lopuksi viettämässä perinteisen juhannuksen Pohjois-Karjalassa. Jos muuta Suomea ei sää niin ehkä suosinutkaan, meitä suosi. Saimme pienoista tihkusadetta, auringonpaistetta ja hyvää tuulta. Kaikkea juuri sopivasti. Elämä on opettanut, että sää on pukeutumiskysymys, mutta ennen kaikkea myös mielentila. Onnellinen se, joka ottaa vastaan tarjotun ja elää sen mukaan. Tänä kesänä olen onnistunut ja sää ei ole harmittanut kertaakaan.

Aattona käytiin M-tädin ja mieheni veljen kanssa kävelemässä Tohmajärven Ukonhattulehdossa. Tämä olikin minulle ihan uusi kohde ja erittäin hauska lenkki. Suosittelen. Siinä nähtiin niin kaunis koivikko, että rupesi välittömästi soimaan päässä "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu...". Lisäksi oli pitkospuut ja Ukonhatut, joten mikään ei voinut mennä kierroksessa vikaan.




Kiitos A:lle kuvasta.




Lenkin päälle juotiin kahvit Tohmajärven 160-vuotiaassa pitäjätuvassa. Vieressä oli vielä 100-vuotta vanhempi kirkko ja myytävänä oleva pappila. Tien vierustan lehmät ja alhaalla siintävä järvi tekivät paikasta täydellisen maalaisidyllin. Rupesi jo pää raksuttamaan, että millaista elämää sitä viettäisi Tohmajärven vanhassa pappilassa? Varmaan ainakin nykyistä hitaampaa ja leppoisampaa?




Paluumatkalla uhmattiin liikennettä ja napattiin kuva näistä palleroista, joita lampaiksikin kutsutaan.



Mökillä kuuluu tietysti onkia laiturin päässä. Soutaa veneellä. Lämmittää savusauna. Käydä uimassa. Kerätä kukat ja metsämansikat pellon laidasta. Makoilla sängyssä ja lukea. Kutoa sukkaa. Iso osa ajasta menee myös ruoan miettimiseen; milloinkas sitä syödään. Mitä syödään sen jälkeen. Voisi myös keittää kahvit.


Serkukset.




Veljekset.


M-täti.



Ja anoppi.


Tultiin mökille tällä kertaa porrastetusti. Aloitimme juhannuksen vieton jo aatonaattona. Miehen siskon perhettä odotettiin seuraksi sitten aattona. Tässä alkaa ilta hiipiä ja juuri sopivasti letunpaistohetkenä saapui odotetut juhlijat. Niin alkoi sitten kunnon juhannusjuhlat. Ensin makkaraa ja lettua, savusauna tekeytyi ja sitten tuikattiin kokko tuleen.



Kokko olikin sitten melkoinen roihu, jonka tuuli sai heittämään kipinöitä ympäristöön. Onneksi oli satanut ja luonto tai mökki eivät syttyneet tuleen. Minun saunakassiini sen sijaan kipinät lenteli sillä seurauksella, että tuli reikä kassiin ja sadetakkiin. Suli alushousujen pesulappu. Niin kiire oli sammuttaa kekäleitä, että ei kerennyt kameraa esiin kaivamaan. Onneksi oli kuvaaja paikalla ja ikuisti alla olevan kokon. Kiitos.



Juhannuspäivänä ehdittiin vielä yhdessä nauttia juhannuksen herttaisuudesta. Filippiinien lahja taikoi ruoan muiden avustuksella. Viimeiset soutelut tuli soudeltua. Kirjoitettua terveisiä mökkikirjaan. Juotua lähtökahvit ja purettua teltat. Sanottua näkemiit siiheksi, kun taas tavataan.






Tänään laulettiin esikoiselle. Hän on elänyt nyt 20-vuotta. Vietiin aamulla bussille ja lähti viettämään synttäreitään kaverinsa kanssa Helsinkiin. Kohta lähtee kolmosen bussi Poriin. Hän on ollut rippileirin jälkeen jatkuvasti menossa. Kaverit kutsuu ja emme näe syytä estellä menojaan. Sämpylätaikina on tulolla. Valmistaudun huomiseen ja töihin paluuseen. Joko siellä on loma ollut vai vasta tulolla?

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

AJETTIIN MÖKKITIE

Terveisiä Pohjois-Karjalasta. Vaihdettiin farkut verkkarihousuun. Ajettiin mökkitie. Yllätyttiin ilmoista, oikein positiivisesti. Vietettiin perinteitä täynnä oleva juhannus, niin syömisten kuin tekemisten suhteen. Perjantaina startattiin auto aamusella. Parikkalassa satoi, mutta Jänisjoen rantamilla paistoi aurinko armas. Tien vieressä oli kokko, tien päässä hirsimökki ja mökissä odotti lounas.




Mökin emäntä oli jo ruvennut savusaunan lämmitykseen, välistä vain lisättiin puita. Saunaa odotellessa oli tietenkin narrattava kaloja. Soudeltava koskelle. Sulateltava ruoat, jotka ehti upota parempiin suihin ennen kuin muistui mieleen koko kamera. Korjasin sen vahingon kyllä seuraavissa ruokailuissa. 


Mummo testasi, että syökö kala laiturin päästä. Ei syönyt.


Kolmosta onnisti yhden ahvenen verran. Onki sille paistinseuraa seuraavana päivänä.


Tuplasti koukussa.




Vasta vai vihta? No tietenkin vasta. Tässä niitä syntyi siskosten käsissä. Ja sitten kylvettiin ja vihdottiin. Vai vastottiin? Kaikki muut minua lukuunottamatta taisi pulahtaa jokeen, joka lämpömittarin mukaan oli noin 17 astetta. Yleensä olen täällä rohkaissut mieleni, mutta tällä kertaa en kyennyt. Ennen kokkoa syötiin iltapala, joka oli tietenkin lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla ja karjalanpiirakoita savulohella. 










Koleasta kesästä on hyötyä ainakin näin juhannuksena. Ei ollut tietoakaan metsäpalovaroituksista, joten tuikattiin kokko tuleen. Nykypäivän uusi perinne on tietenkin ottaa tilanteessa tuhat kuvaa, selfietä ja videonpätkää blogissa, facessa, instassa, snapissa jne. jaettavaksi. Muistaako kukaan enää sellaista aikaa, kun joku ei halunnut olla kuvassa?




Ja sitten tietenkin katsotaan minkälaiset päivitykset on tullut kaikilta muilta. 


Miten paljon mahtuukaan yhteen kesäiseen päivään ja miten nopeasti sitä irtautuu työarjesta ja nousee koko arjen yläpuolelle, kun on reissun päällä. Täällä M-tädin mökillä aika saa uudenlaisen merkityksen, tai sen tahti muuttuu. Toisenlaiset asiat nousevat esiin, ne sellaiset, jotka omassa arjessa eivät aina muistu mieleen. Lintujen laulu, veden virtaus, päätään nostavat taimet ja kukat. Kuksasta juotu kahvi. Itikoiden ininä, tuulen humina ja nuotiossa naksuvat puut. Savun tuoksu. Mutta ihan parasta on ne kaikki jaetut tarinat ja muistot. Kuinka mies pienenä poikana tippui tuosta puusta jokeen. Mitä kylällä onkaan tapahtunut. Muistatteko, kun...