Ystävät olivat viikonlopun meillä kylässä. Nuoren parin perheeseen oli muuttanut kulttuurishokki siten viime näkemän. Hieno maa nimeltä Suomi olikin kääntänyt tympeämmät kasvot mamua päin. "Luulin, että suurimman kulttuurishokin aiheuttaisi sää, mutta sen aiheuttikin suomalaiset," tuumasi nuori mies. Seitsemän kuukauden aikana on tullut todettua, että paikallisiin on mahdotonta tutustua. Ketään ei näytä kiinnostavan ja kun kerran toisensa jälkeen saa tuntea, että ei ole tervetullut, alkaa toivo ystävyyssuhteiden muodostumisesta hiipua. "Sitä istuu viikko toisensa jälkeen samoihin tiloihin, mutta kukaan ei kysy takaisin, että mitä kuuluu", ystävä huokaa. Erityisen rankkaa hänelle, joka tulee kulttuurista, jossa ihmiset tulevat arvojärjestyksessä ensin ja asiat vasta kaukana jäljessä.
Kela ja muut byrokratian kiemurat ovat myös tulleet tutuksi. Ensin vakuuteltiin viranomaisia paluumuuttajienkin todistuksen avulla siitä, että kyseessä oli tosi rakkaus eikä järjestetty liitto. Oleskelulupa heltisi lopulta lähes puoli vuotta maahan muuton jälkeen usemman henkilön kirjallisten todistelujen ja valokuvien avulla. Nuoripari koki, että viranomaiset etsimällä etsivät todisteita tai pykäliä, jotta olisivat voineet kieltäytyä antamasta lupaa.
Elo vaimon opintotuella läheni loppuaan ja kielikoulua käyvä mamu odotti kotoutumisrahan alkamista. Oma rahakin on erityisen tärkeää hänelle, joka tulee kulttuurista, jossa mies huolehtii perheensä elatuksesta. Kaikki piti olla selvää, mutta ei sitten ollutkaan. Perjantaina tuli kielteinen päätös, koska nuori mies on vielä synnyinmaansa koulussa kirjoilla, ei aktiivisena opiskelijana. Neljän vuoden opinnot on yhtä kurssia vaille valmiit. Tämän kurssin voi suoritaa vasta ensi talvena ja saada opinnot sen myötä päätökseen. Kirjojen ottaminen pois koulusta nyt ennen suoritettua kurssia, tarkoittaisi koko neljän vuoden työn valumista hukkaan. Vaikka mamumme ei siis käy koulua synnyinmaassaan vaan on kielikoulussa Suomessa, pisti Kela rahahanat kiinni jo ennen niiden avaamista. Ei auttanut selitykset, kun kerran säännöissä niin sanotaan. "Mihin teillä täällä hukkuu ihminen ja inhimillisyys", tuskailee ystävä.
Lauantaina ruokapöydässä istui myös miehen vanhemmat ja sisko perheineen. Siskon miehellä on jo 15-vuoden kokemus mamuna olemisesta Suomessa ja kuultiin kokemuksen rintaäänellä neuvoja tulokkaalle. "On kaksi vaihtoehtoa. Joko hukkaat itsesi ja ryhdyt suomalaiseksi. Toimimaan niin kuin muutkin toimii ja olet epäitsesi. Tai pysyt sellaisena, kuin olet ja säilytät itsesi, mutta hyväksyt suomalaisetkin sellaisena kuin he ovat". Pamut, nuo entiset mamut, taas kertoivat Turkin kodin sisällä olleensa suomalaisia ja kodin ulkopuolella suomalaisina turkkilaisessa kulttuurissa. Hyväksyen sen rajat ja käyttäytymiskoodit. Niin hyvän kun pahankin, mitä uuteen kotimaahan kuului. Koko maata ja kulttuuria kun on mahdotonta ja tyhmääkin yrittää muuttaa mamun mielen mukaiseksi. Ystävän kotona Turkki kohtaa Suomen ihan pakosta, kun sattuu olemaan tuo suomalainen vaimo. Onneksi hyvä sellainen, eikä kulttuurishokki ole ulottanut lonkeroitaan vaimon suomalaiseen persoonaan.
Pöydän ääressä myös kuultiin, että tutustuminen ei Suomessa ole helppoa paikallisellekaan. Olen kirjoittanut tästä mm.
täällä. Jokaisella pöydän ääressä oli kokemus siitä miten hankalaa Suomessa on päästä uuteen porukkaan mukaan. Miten itse tuntee aina olevansa se, joka aloittaa sitä juttua ja pitää sitä useimmiten ylläkin. Miten tuntuu, että useimmille ihmisille riittää se oma elämä eikä muiden elämä todellakaan kiinnosta. Tai miten toisten asioista kysytään ikään kuin anteeksi pyytäen, ettei vaan luultaisiin uteliaiksi. Kuultiin tosin sekin puoli, että kun niitä ystäviä lopulta löytää, ovat sitten taatusti uskollista sorttia. Valmiit auttamaan ilman vastapalveluksia ja vailla sitä Turkissa takaraivossa lymyävää ajatusta, että "kuinka minusta nyt yritetään hyötyä tämän ihmissuhteen avulla". Ja sekin on todistettu omalla kohdalla, että kyllä niitä puheliaita ja minustakin kiinnostuneita työkavereita sieltä porukasta on lopulta aina löytynyt.
Loppuillasta päästiin keskusteluissa perussuomalaisiin ja perusturkkilaisiin. Ystävän mielestä kun meidän turkkilaiset ystävämme eivät todellakaan olleet "perusturkkilaisia" vaan perin erikoisia persoonia. Näin ollen kuvauksemme turkkilaisesta luonteesta ei hänen mielestään osu aina oikeaan. Kunnon turkkilaiset ovat pyyteettömiä ja muutenkin fiksumpia ihmisiä. Minä taas toivon, että perussuomalaiset eivät ole todellinen kuva kansastani. Toivon myös, että ystävän saama kuva meistä kylmistä suomalaisista ei ole koko totuus, vaan hänen eteensä ilmestyy niitä ystävällisiä suomalaisia, jotka olisivat kiinnostuneita siitä mitä heidän lähellään oleville ihmisille kuuluu. Anopilla on tähän vinkki. "Muuttakaa tänne Kotkaan ja lähdetään käymään Karjalassa. Helsinki ei takuulla olekaan niitä Suomen lämpimämpiä ihmisiä täynnä." Minä taas yritän kysyä, että "Entä me, eikö me muka olla sinulle ystäviä?" "No te nyt ette olekaan suomalaisia, se on varma se", tuumasi siihen ystävä.
Haluatteko taas neuvoja? Minustakin elämä täällä Suomessa on kaiken energian nielevämpää kuin elämä Turkissa. Oma motivaatio uusiin ihmisiin tutustumiseen ja keskustelujen ylläpitämiseen ei aina ole itselläkään huipussaan. Omassakin elämässä on riittävästi tekemistä, se on ihan totta. Totuus kuitenkin on myös se, että jos voisit pelastaa toisen päivän sillä hymyllä ja mitäsullekuuluulla, niin ei se ole mahdottomasti vaadittu, eihän? Eikö siis voisi nähdä ne ihmiset lähellään ja nähdä vähän vaivaa heidän eteensä. Siirtyä siitä työpaikan kahvipöydän vakipaikalta sen uuden ihmisen viereen ja kysyä vaikka, että mites olet päässyt porukkaan ja tarvitsetkos jossakin apua. Ja nähdä sen mamun siellä tiskin toisella puolella mahdollisena kunnon ihmisenä eikä systeemistä hyötyä tavoittelevana nilviäisenä.
Ei oleteta, vaan kysytään. Laitetaan hyvä kiertämään. Avataan suut ja sydämet. Hymy ei paljoa vaadi, mutta antaa isosti. Halikaan ei tarvitse olla extreameintä mitä voit arjessasi tehdä. Juuri sinä voit olla se, joka tekee jollekin olon siitä, että hän on tervetullut.
ps. Suomen Kotkassa oli tänään uskomattoman kaunis sää. Vietiin mamu ja vaimonsa ulos puistoilemaan. Kuvat sieltä.
