VOI MIKÄ KESÄ

Voi mikä kesä meillä onkaan ollut. Helle ei ahdista tippaakaan, vaan nautin jokaisesta lämpimästä hetkestä. Istanbulin hellekesiä en ole kaivannut huonoinakaan Suomen kesinä, sillä siellä helle kuumensi kodin sietämättömäksi pätsiksi. Kesäpäivistä tuli selviytymistaistelu, jossa ajatuskin ruoan teosta, siivoamisesta tai ylipäänsä yhtään mistään tuntui ylivoimaiselle. Suurinta huvia oli ajaa ilmastoidulla autolla tai hengailla pitkään kaupan maito-osastolla. Sympatiani siis japanilaisille, jotka yrittävät selvitä hirveissä helteissä. 

Täällä meillä kodin sisälämpötila pysyy päivä toisensa jälkeen järkevissä asteissa ja iltaisin lämpötilat ovat ihmiselle mitä sopivimmat. Jos kaipaa vilvoittelua, voi ajaa veneellä saareen.

Olen itse asiassa viettänyt päivän kuumimmat hetket lähes järjestään töissä. Tämä kuukausi on ollut erittäin aamupainotteinen. Kello herättänyt aamu aamun jälkeen klo. 5:50 ja kotiin olen palanut kolmen jälkeen. Päivänokosia on tarvinnut ottaa, sen verran on jatkuvat aikaiset aamut ja lämmin veroittanut voimia. Mutta illalla on usein lähdetty veden ääreen, joko veneellä tai jalkaisin. Vielä en ole uskaltautunut uimaan. Kertoohan sekin jotain ilmojen kohtuullisuudesta? Eilen jo puin saarireissulle uikkarit vaatteiden alle, mutta niin taas vilvoitti jo pelkkä venematka, että saareen päästyä ei enää ollutkaan tarvetta pulahtaa veteen. Kävin kuitenkin kahlaamassa ja huomasin veden olevan jo melkein uimakelpoista. Lapsille aina sanon, että uin sitten, kun vesi on 25 asteen paremmalla puolella. Ehkä sellainen ihme vielä tänä kesänä nähdään?

Nämä kaksi serkusta sen sijaan ovat uineet. Joka päivä monta tuntia.

En ole paljoa koneella viihtynyt. On myös harmittanut blogin ulkoasu ja postimerkin kokoiset kuvat. Tänään siis pyysin teknistä tukihenkilöä asentamaan kuvat oikean kokoiseksi. Katsotaan kohta, että onnistuiko. 

Vieläkö siellä helle hellii vai kaipaatko jo viileämpiä päiviä? Minun puolestani helle saa jatkua, mutta sadetta tarvittaisiin jo kipeästi. Ruoho on palanut lähes kauttaaltaan. Kasvit kituvat ja sato on naurettavan niukka. Olemme sen verran paljon olleet pois kotoa, että kastelu on jäänyt ja sen kyllä huomaa. Mutta tuleehan niitä sadekesiäkin, joten mitäs noista.

PÄIVÄUNET

Se on mielenkiintoista miten joutilaisuus väsyttää. Lomalla ei silmät meinaa pysyä iltaisin millään auki. Tekee vain mieli kaivautua peittoihin ja nukkua. Aamuöisin heräilen, eikä uni riitä vielä kovin pitkään aamulla. Sekin yleensä jossakin välissä lomaa tulee muuttumaan. Kun herää myöhään, tietää, että loma on tehnyt tehtävänsä. Osaa jälleen nukkua.

Arkisin nukun ihan liian vähän. Iltavuoron jälkeen mieli on liian levoton nukkumiseen. Aamuisin kello herättää epäinhimilliseen aikaan.  Arki-iltoina ei väsytä, vaan tekee mieli tehdä vielä jotakin, katsoa vielä yksi ohjelma, kutoa muutama kerros. Yölläkin on kierroksilla ja heräilee. Lomalla kroppa rupeaa vaatimaan takaisin maksamaansa lainaa. Ensin iltaisin, sitten myös päivällä. Eilen oli nimitäin jo pakko kaivautua peiton alle kylmän lenkin päätteeksi ja nukkua päiväunet. Se jos mikä tuntuu lomalle. 

Vaakku on auki hiihtolomalla klo. 10-15. Muistaakseni:).

Joka lomapäivä on oltu pihalla tankkaamassa raitista ilmaa ja aurinkoa. Eilen käveltiin esikoisen kanssa Varissaareen. Hieman ennen perille pääsyä soitettiin miehelle ja kuopukselle, jotka hurauttivat rantaan ja hiihtivät saareen seuraksi. Viima pyyhki yli jään ja kuuma kaakao ja kahvi olivat enemmän kuin tarpeeseen ennen takaisin kävelyä.

Kaunis ja kylmä talvi jatkuu säätiedotusten mukaan. Täällä pitäisi ruveta pakkaamaan lasketteluvarusteita kasseihin. Hakea evästä kaupasta. Etsiä komeroista hanskoja. Inkiväärishotin ohje on tulostettu, sillä nuha meinaa hiipiä reissuun mukaan. Emme alistu, vaan taistelemme. Kylmää kyytiä näyttäisi olevan rinteissä luvassa, mutta onneksi itse pääsen mökin lämpöön ja hellan ääreen. Muonitusvastaavana olo ei kuulosta ollenkaan ikävälle. Etenkään kun meitä on tällä reissulla mukana kaksi. Sen toisen vuorolla meinasin sivakoida mökin edustalla olevan järven jäälle. Tai ottaa taas päiväunet.

HYVÄ HELMIKUU

Eilen lähdin aamusta kävelylenkilleni. Oli niin aurinkoista. Pikkupakkanen ja narskuva lumi jalkojeni alla. Saattoi kävellä myös meren päällä. Mitä parhain talvikeli siis kaikin puolin. Helmikuu on nostanut matkan varrella osakkeita silmissäni. Sen ansiosta olen unohtanut pitkät mustat aukot ja talvi on tuntunut talvelta. Sellaiselta jollainen sen pitääkin olla. On ollut hyvä helmikuu.

Jäälle saattoi pujahtaa jo Metsolassa. Kävelin ladun vartta hetken matkaa ennalta kävellyissä poluissa. Muistelin lapsuuden talvia jolloin joka paikassa oli kantava jää kävellä, hiihdellä ja jonka päällä saattoi jopa autolla ajella. Nykyään on tiedettävä tarkoin virtaukset ja jos ei tiedä, kannattaa mennä vain siellä missä muutkin ovat menneet. Melko hyvä merkki kantavasta jäästä on myös sen päällä istuvat pilkkijät. 

Kävelin myös ohi tämän. En ole tainnut aiemmin sitä teille näyttääkään?

Ensi viikonloppuna aukeaa taas Varissaaren kahvila, jossa kuopuksen kanssa käytiin pari vuotta sitten. Nytkin sinne olisi voinut kävellä, mutta säästin vielä. Jos vaikka sitten ensi viikonloppuna käydään tai sitä seuraavana. Nyt keskityin siristelemään silmiäni ja otin annokseni valohoitoa. Radiosta kuuntelin kauneimmat rakkauslaulut listaa ja elämä tuntui erittäin elämisen arvoiselta.

Aika mukavia ovat nämä vapaat viikonloput, se täytyy nyt kyllä myöntää. Aika mukava on myös se ajatus, että lähden tästä nyt tänään ja huomenna kävellen iltavuoroon. Sen päälle kestän kaksi aamuherätystä. Perjantaista alkaa ensimmäinen palkallinen talvilomani varmaan ikinä. Yhdessä vapaapäivien kanssa se on melkein kahden viikon mittainen. Aivan käsittämätöntä, että sellaistakin voi olla:D.

Matkan varrella oli tämä venäläisten rakentama ruutikellari nro 84. Se kuului osana 1790-luvulla rakennettuun linnoitukseen. Tämän ruutikellari lähellä sijaitsi aikanaan myös ruutisekoittamo, ammusvalimo ja panostamo. Nyt sen lähellä sijaitsee Kotkan uimahalli ja päiväkoti:).

Jääpuikkotaidetta.

Aika ikävä on sen sijaan hammassärky, joka on pitänyt kolmosta valveilla yöllä. Sain juuri ajan hammaslääkärille ja papan pojalle kuskiksi. Toisaalta sekin siitä iloksi muuttuu. Miten ihanaa onkaan saada apua särkyyn ja vaivaan. Sen jälkeen sitä osaa taas iloita terveistä hampaista. Ja oppii ehkä harjaamaan ne nykyistä paremmin?!?

VIRKISTYTÄÄN JA VÄSYTÄÄN

Päivät ovat täynnä kuin Turusen pyssy. Välillä pelottaa, että se laukeaa. Samaan aikaan virkistytään ja väsytään. Kerätään univelkaa, joka kuittaantuu hiljaisissa hetkissä vähän kuin väkisin. Nukahtelen sopivissa ja sopimattomissakin tilanteissa. Miehellä on tutkimus välillä "melko hyvässä vaiheessa", seuraavassa taas kaikki on kesken ja paniikki mieliala valtaa alaa. Viisainta olisi hautautua kotiin ja kirjoittaa. Minulla on töissä lomaa edeltävä loppukiri ja kotona kotityöt. Mutta samalla kesä kutsuu ja on tarve ottaa hetkistä kiinni. Kuten vaikka sunnuntaina, kun laivat tekivät lähtöä. Työnsimme veneen vesille ja ajoimme sitä katsomaan.

Koko Kotka oli saanut saman idean. Rannat olivat mustanaan porukkaa ja ohitse ajoi kaikki ne, joilla oli jonkunlainen vene. Pikkuinen paattimme keikkui ja vettä pärski sisään.

Muu perhe ajoi autolla Katariinan niemeen, mutta minä, mies ja miehen veli parkkeerasimme Varissaaren kupeeseen. Laivat etenivät vastatuulessa, eikä purjeiden paraatia siis ollut. Harmi. Mutta kokemus tämäkin. Ohittivat meidät yksi toisensa jälkeen ja purjehtivat uusille vesille. 

Kiersin saaren. Veljekset pysyivät asemissaan. Toinen kuvasi ja toinen piirsi. Varissaaren ravintolassa soitto soi. Jokaisella rannalla istui katsojia seuraamassa laivojen lähtöä. Oli porukat piknikillä ja ilman. Aurinko lämmitti ja häikäisi. Tuntui niin kesälle. Vastarannalta tuli viestiä: milloin tulette?

Vaihdettiin miehistöä. Miehen veli jatkoi Katariinasta matkaa autolla ja veneeseen nousi kuopus kaverinsa kanssa. Tuuli oli noussut, vesi loiskui ja vene keikkui aalloilla. Keski penkillä kaksi nauravaa naamaa vain kehottivat miestä ajamaan aaltoja päin. Kuva jäi ottamatta, kun pelkäsin kameran kastuvan. Loppumatkasta sai näes jo vääntää takin hihasta vettä, mutta minkä kesä kastelee sen se kuivaa. Tai jos ei, niin aina voi lämmittää saunan kotiin päästessä.

SAIRAAN KAUNIS KESÄKUU

Kesäkuu on lähtenyt sairaasti käyntiin. Ensin kurkkukipua, sitten nenähanat auki ja yöt hereillä pitävä yskä. Mies jo eilen aamulla sanoi, että kannattaakohan sinun tuossa kunnossa töihin lähteä. Mutta kun se on jo lapsena iskostettu päähän, että sairas on vasta sitten kun on kuumetta, minä lähdin. Ilma oli helteinen ja edessä retkipäivä saareen. Puitteet kunnossa, mutta niin voimaton olo. 

Varissaareen tuuri vie 15 minuutissa. Perillä meitä odotti englantilainen taisteluihin osaa ottanut herrasmies, jonka nimi putosi matkalla mereen. Hän kertoi Ruotsinsalmen taistelut ja pisti meidät laulamaan "ja se Oolannin sota oli kauhia…" Oli makkaranpaistoa, jäätelöä ja kalliolla itseään grillaavat tytöt. Ei hassumpi työpäivä, jos siitä olisi jaksanut nauttia.

Kallion koloissa haudottiin perheenlisäystä. Jokaisen hautojan lähistöllä päivysti huolestunut isähahmo.

Ja onnellisia perhetapahtumiakin nähtiin.

Aurinko jättää jälkensä. Minulle se piirsi jalkoihin kengän muotoiset rusketusraidat. Pää olisi kaivannut suojaa. Ensin ajattelinkin, että minulla on varmaankin auringonpistos. Laahustin kotiin kirjaimellisesti viimeisin voimin. Kotona kuumemittari nousikin sitten hellelukemiin. Miksi ihmeessä pitää sairastaa tässä vaiheessa vuotta, kun menossa on mitä kaunein kesä?

Tänään olen sitten ollut sairaslomalla. Keuhkoputkentulehdus, antibioottikuuri, yskänlääkettä ja käsky levätä. Aika monet päikkärit onkin tullut vetäistyä. Iltaa kohden on helpottanut. Eiköhän tästä siis vielä Istanbuliinkin päästä. Työkuviot onkin sitten sitäkin sekalaisemmat. Olinhan jättänyt näihin viimeisiin päiviin kaiken viimeistelyn. Hyvästit, kirjaukset, huoneen purkamiset, paperien hävittämiset ja sitä rataa.  Sairaslomalaiselta se viimeistely ei luonnistu. Mitenhän tällaisissa tapauksissa pitäisi oikein menetellä? Kokemusta ei ole karttunut, sillä tämä oli ensimmäinen sairapoissaoloni koko työurani aikana.

Puutarhassa kukkii ja kasvaa. Ja kaivataan kipeästi vettä! Tänään hetken jyrisi ja ripautti pienen sateen, mutta se ei riittänyt näille jatkuvasti janoisille. Kasvussa on peruna, rapareri, porkkana, sipuli, valkosipuli, retiisi, tomaatti, kesäkurpitsa, herne, mansikka ja persilja. Munakoisoa tekisi mieli vielä istuttaa ja koittaa. Viime kesä oli niin kylmä, että sato jäi yhteen minipieneen koisoon. Mitähän sinä kasvatat? Ja miten lähti kesäkuusi käyntiin?