PAIKAT REMONTTIIN

Tänään käveltiin toinen 20 km ja jalat huutavat armoa. Ei tunnu ollenkaan ikävälle, että loppulomalla edetään päivittäin auton kanssa. Tuli myös käytettyä hyvin kolmen päivän metrokorttiin investoitu raha. On rallattu niin monta aseman väliä, että yhden matkan hinnaksi jäi "ei mitään". Muutenkin olemme erittäin positiivisesti yllättyneitä kaupungin metrosta. Paras metro ikinä ja missään. Siisti, hyvin toimiva ja kauniit asemat vielä kaupan päälliseksi.

 

Pyhäpäivä tuntui luontevalta aloittaa Novodevichy Conventin nunnaluostarista. Nunnat olivat pistäneet paikat remonttiin yhtä aikaa ja siksi saimme lipuista alennusta, ihan pyytämättä. Pääkirkko oli kiinni remontin vuoksi, mutta seurasimme jumalanpalvelusta hetken toisen kirkon takapenkissä. Siirryimme sitten viereiselle hautausmaalle bongaamaan kuuluisuuksien hautoja. Se ei ollutkaan helppoa, kun ei tunne Venäjän kuuluisuuksia ja jos tuntisikin, ei ymmärtäisi, että missä tämä kyseinen henkilö lepää. Jeltsinin hauta kuitenkin löydettiin. Ja opittiin, että se eilen miettimäni Stalinin Nadesda-vaimon ruumis on siirretty GUM:n ostarista jonnekin tänne.

 

Nämä hautamuistomerkit.

 

 

Siirryttiin elävien pariin. Aika eläväinen oli mm. Moskovan Gorky-puisto, jossa käytiin syömässä reissun kallein ruoka. Hintataso täällä on siis edullinen. Neljä henkeä syö helposti alle 10€:lla/hlö. Tämän päivän ruoasta pulitettiin yli 50€ / 4 hlöä ja se tuntui muihin päiviin verrattuna kalliilta. Etenkin kun maussa ei ollut hurraamista. Jokaisena muuna päivänä ollaan syöty erittäin maistuvaa ruokaa. No, puisto tuli kuitenkin kahlattua läpi edes pintapuolisesti syömisen jälkeen.

 

Kremlissäkin käytiin, kun tuntui, että pakkohan se on. Kohteena se ei ollut kummoinen. Ostettiin liput alueelle ja katedraaleihin. Nämä käytiin viimeistä kirkkoa lukuunottamatta katsoamassa. Jäin turvatarkastuksessa "kiinni". Olin Pietarin hotellissa pistänyt Karin linkkuveitsen reppuni sivutaskuun hunajamelonin leikkauksen jäljiltä. No, Kremliin sitä ei saanut tuoda. Vartija käskin minun viedä kassini alakerran laukkusäilytykseen. Olimme juuri jonottaneet sisään ja nyt minun olisi pitänyt poistua alueelta, viedä laukku säilöön ja jonottaa nälkävuosien mittaiset jonot uudelleen. Ei kiitos. Hätäpäissäni poistuin turvatarkastuksesta, sujautin linkkarin piiloon rappusten yläpäähän ja pujahdin toiselle tarkastuspisteelle ja sisälle Kremliin. No, isäntää harmitti hyvän linkkarin menetys, vaikka ymmärsikin yskän.

 

Kierroksen päätteeksi palasimme alkuun ja katsoimme, että olisiko linkkari haettavissa. Jonot olivat lyhentyneet ja päästivät isännän uudelleen rappusille. Ja sieltähän se linkkari löytyi kertomastani piilosta. Hyvillä mielin palailimme siis kotikonnuille. Esikoinen lähti linkkarin kanssa majapaikkaan ja me muut kiersimme vielä naapurissa sijaitsevan Moskovan eläintarhan. En kyllä ymmärrä, että millä jaloilla. 

 

Eläintarhassa oli pandoja. Mutta ne mokomat vain makasivat. En saanut kummoista kuvaa, mutta näin ne silti. Tuli puheeksi Suomen kiskurihinnat panda-talosta, sillä nämä kaksi näimme alle 9€/aikuinen ja kuopus ihan ilmaiseksi. Muutenkin riitti ihmeteltävää jääkarhuista elefantteihin.

 

Moskova jää kyllä lähtemättömästi mieleen.  Huomenna sitten vastaamme Golden Ringin kutsuun.

HELMAT OVEN VÄLIIN

En osannut oikein odottaa mitään Moskovalta, mutta ihastuin siihen ensi hetkestä. Se ei hienostele, teeskentele tai ole olevinaan. Se on aito ja koskettava. Pitäen sisältään niin paljon kaunista, että ei meinaa perässä pysyä. Tämän päivän saldo oli 20 käveltyä kilometriä ja monta metromatkaa. Saimme pintaraapaisun Punaisesta torista, GUM-tavaratalosta, St. Basilin kirkosta, Kremlin muureista, Cafe Pushkinista, Arbatista ja Moskovan valoista. Luojan kiitos, huomenna vielä yksi Moskova päivä jäljellä. Mentävä sellaista vauhtia, että välillä jää helmat oven väliin.

 

 

Aloitimme kierroksen oikeutetusti Punaiselta torilta. Päivä oli kuuma, joten oli käytävä ostamassa juomista. Näin ollen päädyimme ensimmäiseksi GUM-tavarataloon. Punaisen torin itäisen reunan melkein kokonaan peittävä GUM rakennettiin vuosina 1890–1893 Se on rakenteeltaan katettu kauppakeskus, jota halkoo kolme pitkää sisäkatua ja kolme lyhyempää poikkikatua. 

Vuoden 1917-vallankumouksen jälkeen tavaratalo valtiollistettiin. Kaupallinen toiminta jatkui vuoteen 1928, jolloin Stalinin komitea sai rakennuksen käyttöönsä, ja se toimi sen jälkeen toimistorakennuksena. Vuodesta 1932 rakennus toimi Stalinin itsemurhan tehneen vaimon Nadeždan ruumiin mausoleumina, ja sitä käytettiin Punaisen torin paraatien propagandakeskuksena. Vasta vuonna 1953 tavaratalo avattiin uudelleen kaupalliseen käyttöön. Jäin miettimään, että siirrettiinkö Nadezda jonnekin, vai onko GUM:n kaapeissa luuranko kätkettynä?

Nykyäänkin GUM on eräs Moskovan tärkeimmistä tavarataloista ja sinne on sijoittunut lähinnä kansainvälisten luksusbrändien myymälöitä.

 

 

Juotuamme juomamme GUM:n kahvilassa, suuntaamme kohti yhtä kauneimmista näkemistäni kirkoista eli Puhaisen torin ikonista St. Basilin katedraalia. Kirkko ei pidä sisällään isoa kirkkosalia, vaan se on kuin pienten kappeleiden keskittymä. Jokainen tila ihan oman näköisensä. Kirkkotaiteen ystävän juhlapäivä.

 

 

 

Olin ajatellut meidän käyvän katsomassa myös Leniniä mausoleumissaan, mutta jono osoittautuu liian pitkäksi asian tärkeyttä vasten. Luemme sen sijaan mielenkiinnolla mitä se vaatii, että on päivittäin ihmisten katseltavana vielä vuosia kuolemansa jälkeen. Olisikohan Lenin itse oikeasti toivonut tällaista?

"Leninin kuollessa 21. tammikuuta 1924 ei vielä ollut suunnitelmia säilyttää hänen ruumistaan pidemmälle kuin oli tarpeellista, jotta lukuisa surevien kansalaisten joukko olisi jättänyt jäähyväisensä bolševikkijohtajalle. Kuitenkin jo tammikuun aikana syntyi ajatus palsamoimisesta, jota varten koottiin asiantuntijoiden joukko pohtimaan keinoja estää ruumiin pilaantuminen. Aluksi tätä yritettiin jäädyttämällä ruumis, mutta tulokset olivat huonot. Lopulta päädyttiin koostumukseltaan salaisena pidettyyn liuokseen, jota ruiskutettiin ruumiin soluihin. Vuosikymmenten kuluessa muumiointimenetelmässä on tehty parannuksia, ja nykyään arvioidaankin, että ruumista ei enää uhkaa mikään ainakaan sataan vuoteen, jos käsittelyä jatketaan.

Kahdesti viikossa mausoleumin laborantit käsittelevät muumion konservointiaineella, joka pitää ihon kimmoisena. Kerran vuodessa mausoleumi suljetaan, ja ruumis käytetään ulkona mausoleumista laboratoriossa, jossa se upotetaan kauttaaltaan preservointiliuokseen. Kolmen vuoden välein muumiolle vaihdetaan uusi puku ja kravatti. Ennen toista maailmansotaa ruumis oli puettu sotilaspukuun, mutta nykyään käytetään tummaa juhlapukua.^"

Pohdimme lukemaamme kahvila Pushkinin kattoterassilla. Samaan aikaan ulkopuolella mellakkapoliisit asettuvat asemiinsa, sillä oppositio on uhmaamassa mielenosoituskieltoa. Kahvin jälkeen lähimetrot on suljettu ja mielenosoittajia alkaa ilmestyä paikalle. Poistumme vähin äänin hetkeksi huilaamaan pilvenpiirtäjäämme.

 

 

  

Hetken huilattuamme jatkamme kaupunkiin tutustumista. Moskovan metroasemat ovat kauniita ja tällä kertaa myös metron vaunuissa tapahtuu. Ensimmäiseen vaunuun sattuu viulunsoittaja. Seuraavaksi asemalle saapuu taidevaunut. Näin päädymme Arbat kadulle ihmettelemään katusoittajia ja taiteilijoita työssään.

 

 

Ilta on jo pitkällä, kun kävelemme vielä takaisin Punaiselle aukiolle odottamaan illan pimentymistä ja valojen syttymistä aukiolle.  On vieläkin niin lämmintä. Kuuluu kaupungin äänet. Ja meille loistaa valot Moskovan.

 Hyvää yötä!

MOOTTORITIE ON KUUMA

Alkumatkasta tienvarsilla ajan rutistamat talot. Pientareille nostetut myyntipöydät marjoineen, sienineen ja etikkasäilykkeineen. Tienvarrella vuoropuhelua pitävät metsät ja kylät. Sitten moottoritie on kuuma. 527 kilometriä etenee arveltua nopeammin sen ansiosta. Olemme matkalla Moskovaan.

 

Pietarissa Kari sai ajaa, mutta Moskovassa olen kuin kotonani. Liikenne soljuu samassa tempossa Istanbulin ruuhkien kanssa ja Moskovassa ajaminen tuntuu varsin helpolta. Kaupunki taloineen ja liittymineen olisi monessa kohdassa voinut olla entiset kotikulmamme. Lopulta kurvaamme asuinpakkaimme pihaan.

 

 

Täällä täytyy käydä ensin esittäytymässä potieerille.

 

  

 

Yövymme seuraavat kolme yötä yhdessä Stalinin seitsemästä pilvenpiirtäjästä eli Kudrinskaya Tower:ssa. Tämä on asuinrakennus ja meillä on täällä kaksi huonetta ja keittiö 11. kerroksessa. Talossa on asunut ja asuu edelleen monia kuuluisia henkilöitä. Tätä en asuntoa vuokratessani tiennyt, mutta nyt tiedän. Asunnon seinään on mm. kirjoitettu hauska tarina täällä asuneista henkilöistä ja se menee näin: Tässä talossa asui Tradovsky ja Ranevskaja. Heidän pitkä ystävyytensä alkoi siitä, että runoilija Tradovsky unohti avaimensa sisään. Hänellä oli todella kova tarve päästä vessaan ja niin hän hädässään soitti naapurinsa ovikelloa (näyttelijätär Ranevskaja). Tämä päästi hänet sisälle ja vessakäynnin jälkeen nämä kaksi huomasivat tulevansa kovin hyvin juttuun. Hyvästejä sanoessaan Ranevsakaja oli todennut: "Vessani on aina avoinna sinulle, joten tule milloin vain." Työkaveriltani sain tänä iltana vinkin, että kannattaa kuvata kaikki jotka näen, sillä talossa asuu edelleen Moskovan kermaa. 

Emme kuitenkaan jääneet kyttäämään, vaan otimme haltuumme Moskovan kauneudesta kuuluisan metron. Hurautimme lähiasemalle kauppaan. Ja Leninhän se siellä. Ihan itse.

 

Ei hullumpi ollut tämä naapuriostarikaan.

 

Takaisin tullessamme kuvasimme talon ulkoa ja näkymät sisältä. Nyt ilta on pimennyt ja meillä loistavat valot Moskovan. Olen tunnelman vuoksi soittanut laulun jo kahdesti. Huomenna on tarkoitus suunnistaa Punaiselle torille. Vähän tekisi mieli käydä luomassa katseensa Leniniinkin. Katsotaan sitten jonotilanne.

 

Tässä teillekin, vaikka ihan vaan korvamadoksi!