En osannut oikein odottaa mitään Moskovalta, mutta ihastuin siihen ensi hetkestä. Se ei hienostele, teeskentele tai ole olevinaan. Se on aito ja koskettava. Pitäen sisältään niin paljon kaunista, että ei meinaa perässä pysyä. Tämän päivän saldo oli 20 käveltyä kilometriä ja monta metromatkaa. Saimme pintaraapaisun Punaisesta torista, GUM-tavaratalosta, St. Basilin kirkosta, Kremlin muureista, Cafe Pushkinista, Arbatista ja Moskovan valoista. Luojan kiitos, huomenna vielä yksi Moskova päivä jäljellä. Mentävä sellaista vauhtia, että välillä jää helmat oven väliin.
Aloitimme kierroksen oikeutetusti Punaiselta torilta. Päivä oli kuuma, joten oli käytävä ostamassa juomista. Näin ollen päädyimme ensimmäiseksi GUM-tavarataloon. Punaisen torin itäisen reunan melkein kokonaan peittävä GUM rakennettiin vuosina 1890–1893 Se on rakenteeltaan katettu kauppakeskus, jota halkoo kolme
pitkää sisäkatua ja kolme lyhyempää poikkikatua.
Vuoden 1917-vallankumouksen jälkeen tavaratalo valtiollistettiin. Kaupallinen toiminta jatkui vuoteen 1928, jolloin Stalinin komitea
sai rakennuksen käyttöönsä, ja se toimi sen jälkeen
toimistorakennuksena. Vuodesta 1932 rakennus toimi Stalinin itsemurhan
tehneen vaimon Nadeždan ruumiin mausoleumina, ja sitä käytettiin
Punaisen torin paraatien propagandakeskuksena. Vasta vuonna 1953 tavaratalo
avattiin uudelleen kaupalliseen käyttöön. Jäin miettimään, että siirrettiinkö Nadezda jonnekin, vai onko GUM:n kaapeissa luuranko kätkettynä?
Nykyäänkin
GUM on eräs Moskovan tärkeimmistä tavarataloista ja sinne on sijoittunut lähinnä kansainvälisten luksusbrändien myymälöitä.
Juotuamme juomamme GUM:n kahvilassa, suuntaamme kohti yhtä kauneimmista näkemistäni kirkoista eli Puhaisen torin ikonista St. Basilin katedraalia. Kirkko ei pidä sisällään isoa kirkkosalia, vaan se on kuin pienten kappeleiden keskittymä. Jokainen tila ihan oman näköisensä. Kirkkotaiteen ystävän juhlapäivä.
Olin ajatellut meidän käyvän katsomassa myös Leniniä mausoleumissaan, mutta jono osoittautuu liian pitkäksi asian tärkeyttä vasten. Luemme sen sijaan mielenkiinnolla mitä se vaatii, että on päivittäin ihmisten katseltavana vielä vuosia kuolemansa jälkeen. Olisikohan Lenin itse oikeasti toivonut tällaista?
"Leninin kuollessa 21. tammikuuta 1924 ei vielä ollut suunnitelmia
säilyttää hänen ruumistaan pidemmälle kuin oli tarpeellista, jotta
lukuisa surevien kansalaisten joukko olisi jättänyt jäähyväisensä
bolševikkijohtajalle. Kuitenkin jo tammikuun aikana syntyi ajatus
palsamoimisesta, jota varten koottiin asiantuntijoiden joukko pohtimaan
keinoja estää ruumiin pilaantuminen. Aluksi tätä yritettiin
jäädyttämällä ruumis, mutta tulokset olivat huonot. Lopulta päädyttiin
koostumukseltaan salaisena pidettyyn liuokseen, jota ruiskutettiin
ruumiin soluihin. Vuosikymmenten kuluessa muumiointimenetelmässä on
tehty parannuksia, ja nykyään arvioidaankin, että ruumista ei enää uhkaa
mikään ainakaan sataan vuoteen, jos käsittelyä jatketaan.
Pohdimme lukemaamme kahvila Pushkinin kattoterassilla. Samaan aikaan ulkopuolella mellakkapoliisit asettuvat asemiinsa, sillä oppositio on uhmaamassa mielenosoituskieltoa. Kahvin jälkeen lähimetrot on suljettu ja mielenosoittajia alkaa ilmestyä paikalle. Poistumme vähin äänin hetkeksi huilaamaan pilvenpiirtäjäämme.
Hetken huilattuamme jatkamme kaupunkiin tutustumista. Moskovan metroasemat ovat kauniita ja tällä kertaa myös metron vaunuissa tapahtuu. Ensimmäiseen vaunuun sattuu viulunsoittaja. Seuraavaksi asemalle saapuu taidevaunut. Näin päädymme Arbat kadulle ihmettelemään katusoittajia ja taiteilijoita työssään.
Ilta on jo pitkällä, kun kävelemme vielä takaisin Punaiselle aukiolle odottamaan illan pimentymistä ja valojen syttymistä aukiolle. On vieläkin niin lämmintä. Kuuluu kaupungin äänet. Ja meille loistaa valot Moskovan.
Hyvää yötä!
