EI TULLUT VOITTOA

Viime viikolla lottosin pitkästä aikaa. Marraskuun lisäksi on ärsyttänyt tämä jatkuva rahan meno ja ajatus 12 miljoonasta tilillä tuntui erittäin piristävälle. Verottajan käynti tilillä juuri ennen joulua on lisännyt tunnetta tilanteen hallitsemattomuudesta. Apua ei myöskään ole ollut "Mihin rahat katoavat"-listasta ruutuvihkossa. Se vain kertoo, että rahaa menee joka paikkaan, edeltä tiedettyihin maksuihin, yllättäviin menoihin ja itseaiheutettuihin rahareikiin, kuten nyt vaikka tuollaisiin remontteihin.

Rahahepulit on minun helmasyntini. Asia, joka ottaa liikaa valtaa ajatuksissa aina säännöllisin ajoin. Oikeasti on pärjätty tähän asti. Maksettu joka kuukausi laskut. Hoidettu lainat. Talo on saatu lämmitettyä ja pidetty valaistuna. Syötetty lapset ja pesty pyykit. Tankattu auto. Tässä kuussa saatiin pankista viesti: ollaan niin luotettavia asiakkaita, että olisivat antaneet lisää lainaa 50 000€. Ei otettu. Sen verran on sentään tajuttu, että ihmisen ei kannata elää velaksi yhtään enempään kuin on pakko. Sama pätee valtioon. Olisi hyvä tulla omillaan toimeen eikä kasvattaa valheellista hyvinvointia.

Eksyin eilen lukemaan artikkelia siitä, kuinka materialismi ottaa maailmassa valtaa. Artikkelin mukaan ihmiset ostavat asioita pääosin näyttääkseen muille miten hyvin heillä menee. Omasta elämästä on tehty näytelmä, jossa roolit otetaan sen mukaan, mitä oletetaan muiden arvostavan. Tunnistin tämän kyllä ympäröivästä yhteiskunnasta, mutta en itsestäni. Minusta puuttuu sellainen puoli, jonka tarvitsisi kilpailla naapurin kanssa hienoimmasta autosta tai pönkittää egoaan merkkilaukuilla tai silikonitisseillä. Minun ei tarvitse asua isossa talossa siksi, että osoittaisin olevani hyvin toimeentuleva. En ikimaailmassa ottaisi lainaa ostaakseni ison telkkarin tai uusinta huutoa olevan puhelimen. Kellot, korut yms. on itselleni ihan yhdentekeviä.

Omat valinnat teen lähinnä siltä pohjalta mikä edustaa minulle mukavuutta, omissa taloudellisissa puitteissa. Minä asun väljästi, koska arvostan tilaa ja pankki soi siihen mahdollisuuden. Meille auton tärkein ominaisuus on se, että mahdumme siihen kaikki ja se toimii. Vaatteissa tai asusteissa en välitä merkeistä tuon taivaallista, kunhan ovat mukavia ja miellyttävät omaa silmää.  En osta luksusta, koska se on minulle turhaa. Omaan silmään kaunis on onneksi luonnollinen, vähän elämää nähnyt ja mukava. Sellainen sopivan kulahtanut:D.

Jos jäitte miettimään sitä lottoamista, niin ei tullut voittoa. Se on meidän Istanbulin silloisen papin syytä, sillä hän kertoi jo ajat sitten, että Jumala ei toimi lottovoitoilla. Testaan kuitenkin aina silloin tällöin,  että josko Hän olisi muuttanut mieltään meidän kohdalla. Ei ollut, ainakaan vielä. On siis edelleenkin tultava omillaan toimeen. 

Eilinen sade kääntyi lopulta lumisateeksi ja sain käytyä kävelyllä. Nyt olisi aika taas käynnistää tapetinpoistokone ja jatkaa tätä omaa rikasta ja rakasta elämäänsä. 

KOSKA MARRASKUU

Viime kirjoitukseni jälkeen marraskuu sammutti valot ja avasi hanat. Pimeän peittäessä päivät, tartuin epätoivon vimmalla joka vuotisiin marraskikkohin: höttöhiilareihin ja sokerin yliannostukseen. Syy on työkavereissakin, sillä toimiston pöydälle on marraskuun aikana alkanut ilmestyä hälyttävä määrä suklaarasioita ja piparilaatikoita. Mainosten perusteella Fazerkin sen tietää - koska marraskuu.  Itse tartun kaupassa lisäksi patonkeihin ja makaroniin. Tekee jatkuvasti mieli pullaa.  Oikeastihan kyseiset keinot eivät helpota asiaa, päinvastoin. Marraskuu on taas saanut aika kokovartaloplösäyksen. On palannut migreenit, vatsamakkarat ja voimattomuus. Tartteis selvästikin tehdä jotain ihan muuta. Mutta kun ei jaksa.

Uusi ystäväni: tapetinpoistokone.

Vanha ystäväni: kahvi.

Työpäivien jälkeen on seissyt mielen lisäksi kroppa ja remppa. Tehty vain välttämättömin. Kunnes saapui viiden päivän vapaa, josta tänään menossa vapaa numero kolme. Olin aikonut käydä kävelemässä, mutta taas sataa. Sen sijaan olen pistänyt tapetinpoistokoneen pulisemaan ja edistänyt operaatio jouluhuonetta. Eilen se miehen suurella avustuksella lähes tyhjennettiin. Mies hankki hellaan myös uudet pellit. Josko tänään jo testataan, että onko se toimiva peli? Unelmissani huone oli jo tapetoitu vapaiden päätteeksi, mutta tällä hetkellä uskoni unelmiin hieman horjuu. Lisäksi olisi aika paljon maalattavaa, kunhan tapetoinnista selvitään.

Etenee hitaasti, eikä edes niin varmasti. 

Mutta joulukuussa kiitos seisoo. 

Toivottavasti.

Kahtena edellisenä vuotena marraskuu on voittanut pelin 10-0. Tänä vuonna oletin kauniin alun vuoksi käyvän ihan toisin. Löytyisiköhän ruudun takaa hyviä kikkoja marraskuuta vastaan? Sellaisia, joihin ei kulu rahaa- koska ne marrakuun mätkyt! Johon ei kuulu sokeria - koska ne migreenit ja makkarat. Johon ei kuulu joulu - koska olen pyhästi päättänyt aloittaa jouluttelun vasta joulukuussa, yliannostuksen pelossa.

Kokeiltu on kynttilöitä, saunaa, takkatulta, reilua määrää kahvia. Ajatuksissa on ulkoilu, mutta kun a) on pimeää ja b) on koko ajan märkää.

KAIKKI JÄRJESTYY

Ajattelen sen niin, että ihmiselle ei anneta raskaampaa taakkaa, kun hän jaksaa kantaa. Ja sille, jolle annetaan  ulkopuolisen mielestä kohtuuttomasti, annetaan myös yliluonnolliset voimat taakkansa kantamiseen. Olisi annettu myös niille, joka jättivät avun ottamatta vastaan ja tekivät oman päätöksensä. 

Vastoinkäymisiä on monenlaisia. Itseaiheutettuja, omista valinnoista johtuvia. Ja sitten vain niitä, jotka elämä tarjoilee pyytämättä. Ne itseaiheutetut on ollut vaikeampia kantaa. Niiden paino muistuttaa jatkuvasti omasta epätäydellisyydestä ja omista virheistä. Elämää vastaankin voi toki kapinoida, mutta mitä se hyödyttää. Se antaa ja ottaa. Kukin meistä päättää miten siihen suhtautuu.

Oma taktiikkani on kai ollut tämä: opi omista ja toisten virheistä. Lapsuudenkodissa jo tein päätöksen monessa kohtaa: tulen elämään tässä kohden toisin. Matkan varrella on joutunut arvioimaan asioita uudelleen. Hullua se on hakata päätä jatkuvasti samaan kohtaan seinää. Toiseksi: tunnusta virheesi ennen kaikkea itsellesi ja tee asiassa parannus. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta aina kannattaa oikaista kurssinsa väärin tekemisen sijaan. Kolmanneksi: hyväksy asiat, joita et voi muuttaa. Niin itsessäsi, mutta myös toisissa ja olosuhteissa. Sen sijaan älä erehdy luulemaan muuttamattomaksi asiaa itsessäsi ja olosuhteissa, jota sinun ei huvita tehdä tai työstää. Neljänneksi: älä kuvittele, että pärjäät yksin. Kukaan ei pärjää. Miten helpottavaa, kun voi jakaa murheensa ja ilonsa. Elämänsä. Ja kaikkein parasta on, kun saa jättää itsensä Luojansa käsiin. 

Ja viimeiseksi: käännä katseesi kauniiseen ja hyvään. Mitä raskaampaa, ikävämpää, pimeämpää ja ärsyttävämpää on ympärillä, sitä tärkeämpi on etsiä sitä mikä on nyt hyvin, kaunista ja kiitoksen arvoista. Kuten tämäkin ihmeellinen iltahetki kotirannassa. Marraskuu<3. Vahvista sitä, tartu siihen. Lähetä kiitos sille kenelle se kuuluu. Usko siihen, että hyvä voittaa. Lopulta käy hyvin. Kaikki järjestyy.

EI PÄÄSE SAATTAJATKAAN

Iltapimeässä töiden jälkeen kävelen hautausmaalle yksin. Siinä konkretisoituu se tosiasia, että siitä ensimmäisestä perheestäni ei ole ketään muuta jäljellä. Isän hauta on pimeä ja kasvaa rikkaruohoa. Yksinäinen kynttiläni tuo heikosti valoa. Äidin haudalla on asiat paremmin. Kynttiläni pääsee toisen viereen ja valaisee siistit istutukset. Minua ei kannata niistä kiittää. Pyhäinpäivä on illassa. Vuodatan sydämeni Hänelle, jolta olen sen saanut. 

Tänään kokoontui pieni saattojoukko viemään veljeni viimeiselle matkalle. 

Kun vuodet tulevat täyteen

ohjaan veneeni valoisalle merelle

tuuli puhaltaa myötäisesti

ja pilvettömän taivaan alla

unohdun aalloille.

-Olavi Heino-

Elämä jatkuu näissä.

Ja tässä. "Äiti, kato!" Ei paina murheet, ei pimeys, ei kuolema.

Ja viimein sun matkaan, ei pääse saattajatkaan.

MARRASKUU ISKEE SILMÄÄ

Marraskuu iskee silmää. Muistuttaa siitä, että ei pitäisi olla ennakkoluulojensa vanki. Pimeän ja synkän sijaan se tarjoilee kirkkaita päiviä. Ei puhettakaan mustista aukoista. Autossa hapuilen aurinkolaseja. Siivouspäivänä pistelen peitot tuulettumaan kirpakkaan pakkasaamuun ja matot riviin kuuraiseen maahan. Sanon: jos marraskuu on tätä, otan sitä lisää.

Kuvaaja saapui eilen meille ja jäi yökylään. Tuumaili siinä illan suussa, että lähtee aamulla kuvaamaan auringonnousun. Vilkaisin varovaisesti, että moneltahan se tapahtuu ja ilmoitin sitten lähteväni mukaan. Kellon sai laittaa soittamaan sentään kuuden sijaan seitsemältä. Puoli kahdeksalta olimme sonnustautuneina toppavaatteisiin ja lähdimme odottamaan päivän nousua Höyrypanimon rantaan. Marraskuupa veti visusti pilviä auringon eteen. Varsinainen vekkuli.

Pilvisen päivän taideteoksia ala luonto. Ja kuvaaja työssään.

Huviloiden kohdalla taivas jo hieman rakoilee. Laskeudutaan huviloilta tehtaan varjoihin ja siirrytään Hovinsaarelle. Kuvaaja on kyllä asunut melkein puolet elämästään Kotkassa, mutta ei ole eksynyt näille poluille. Minulle mukavinta on se, että hän kävelee mielellään. Päivä sen kun paranee matkan varrella.  Värit lisääntyvät ja tavataan vanha tuttu. Kuullaan kuulumiset. Nähdään lempipaikat rannalla.

 Tästä on nyt hyvä suunnistaa iltavuoroon ja työntäyteiseen viikonloppuun. 

Mukavaa viikonloppua. Kiitos myös kommenteistanne edelliseen. Aihehan on saanut jatkoa nyt tuolla median puolella, joten se siitä tällä foorumilla.