SIELUUNI PIIRTYI KALLIORANNAT

Lapsuuden kesät vietettiin Kotkan Harvassaaressa. Siellä piirtyi sieluuni kalliorannat, tuulessa heiluvat ruohosipulit, metsäpolut ja meri. Ajattelin, että jokaisen ihmisen unelmien täyttymys olisi oma talo kalliolla meren ääressä. Sittemmin olen oppinut, että meri ei ole kaikkien juttu, vaan osa haluaa talonsa järven ääreen, osa pellon pientareelle ja osa metsän keskelle. Joku taas oikeasti haluaa asua keskellä kaupunkia, luonnosta mitään tietämättä. 

Toisena pääsiäispäivänä lähdin kävelylle Kotkan Rytäniemeen. Siinä taas yksi idylli vailla vertaa. Taidatte jo hyvin tietää, että minun idylli kategoriaan pääsee hakusanoilla: meri, vanhat puutalot, hiekkatiet ja laiturit. Tällaisia paikkoja Kotkassa on ilokseni yllättävän monta. Tämä Rytäniemi sijaitsee  keskustan tuntumassa, Hirssaaren sillan kupeessa.

Sireenikujalla tapaan isoisän lapsenlapsensa kanssa. Kertovat, että joutsen on taas tullut pesimään sillan kupeeseen ja näyttävät tien, josta pääsen niemen nokkaan. Jäämme rannalle juttelemaan. Isoisän isä asui aikanaan tällä niemellä ja tänne mies palasi rakentamaan oman talonsa. Ihmisen on hyvä olla juurillaan. "Kallistahan täällä on kuin mikä," kertoilee mies. Alue ei ole kunnallistekniikan piirissä, rantatontista maksetaan saman verran kuin me siitä itse talosta. Naapureista moni on kesämökkiläisiä, joten pihat ei aina ole niin viimeisen päälle ympäri vuoden. Mutta onhan se nyt aivan ihanaa. Asua Sireenikujalla ja kävellä muutamassa minuutissa rannalle joutsenia katsomaan. 

Rytäniemen takana on seuraava idylli ja sen nimi on Ristiniemi. Käyn ihailemassa sen samaan syssyyn.    Näissä aivan käsittämättömän ihanissa paikoissa mietin, että ymmärtääkö niiden asukkaat onnensa ja  antavatko sille kaikelle sen ansaitseman arvon? Että asuisi meri takapihalla. Tuntisi oven avatessaan suolan tuoksun. Lähtisi talvella takapihalle pilkille ja laskisi kesällä samaan kohtaan verkot.

Tässä yllä voisi olla sellainen talo ja piha, joka lottovoittoni jälkeen myyntiin tultuaan saattaisi vähän laittaa harkitsemaan muuttoa. 

Kävelyltä palaan omaan idylliini Metsolaan. Kiipeän omenapuuhun ja ryhdyn leikkaamaan. Vaikka ei olekaan merta takapihalla, niin heti siellä tien toisella puolella kuitenkin. Soratiet ja vanhat puutalot löytyy myös. Olen joskus aikaisemminkin puhunut oman kokoisista haaveista. Tämä koti oli jo niiden yläpuolella, ja jokapäiväisen onnen aihe. Rytä- Ja Ristiniemet eivät siis aiheuta kateutta tai tunnetta siitä, että elämä olisi epäoikeudenmukaista. Se antaa ilon siitä, että niin kauniita paikkoja olemassa ja joku saa sellaisessa elää.  

Ja minä saan asua täällä. Leikata omalla pihalla omenapuita. Tajuten onneni ja antaen kaikelle tälle arvon! Silloinkin, kun alan tuskastua siihen todellisuuteen, että miten mahdottomasti tämä piha tulee tarvitsemaan aikaa, vaivaa ja rahaa muuttuakseen puutarhaksi. Yrittäen muistuttaa itseäni, että kaiken ei ole pakko olla yhdessä kesässä valmista. Meillä kun on toivottavasti vielä monta yhteistä vuotta!

OMAN ELÄMÄNSÄ HANNU HANHI?

Pääsiäislounaan jälkeen jätettiin sairaat kotiin ja lähdettiin kuopuksen kanssa kävelylle. Rannassa miehet miettimässä veneen vesille laskua. Kalastajat toiveikkaana pyrkimässä kohti koskea. Aurinko pilviharson takana, mutta sen verran lämpimänä, että toppavaatteet ja UGGit tuntuivat liioittelulle. Sirkutus, kevään tuoksu ja onni.

Niin, se onni. Se on seuranut minua pitkin matkaa. Liekö tuli synnyinlahjana? Oli lapsuuden kultaiset päivät. Kesällä paistoi aina aurinko ja pihan perältä sai hakea mansikoita. Oli teltta, saari ja kalliorannat. Talvella oli korkeat kinokset ja kavereita pihan täydeltä. Nuoruus toi mukanaan elämäni miehen ja elämässä oli seikkailua Karjalan kunnailla tai extempore reissulla Yyteriin. Ovet aukesi opiskelupaikkaan, kesätöihin ja lopulta maailmalle. Aikuisuus on antanut onnellisen avioliiton, neljä lasta, ihanat Istanbulin vuodet ja monen monta reissua. Työpaikan ja talon. Kaikki on saatu mitä on toivottu ja enemmänkin. Oikea oman elämänsä Hannu Hanhi?

Olisin voinut myös kertoa, että lapsuuteeni oli  rankka. Meillä juotiin usein ja riideltiin osaamatta pyytää anteeksi. Isän firman konkurssissa meni talo, auto ja vene, sekä vanhempien avioliitto. Yksinhuoltajan penskalla ei ollut koskaan rahaa. Nuoruus meinasi lähteä vinoon. Oli aikoja jolloin tuntui, että halusin kuuta taivaalta ja mikään mitä halusin ei ollut minun ulottuvillani. Aikuisuuden alkumetreillä hautasin isäni. Kaksi raskautta kaavittiin minusta ulos ja kolmosenkin olin lähellä menettää. Äitini sairastui dementiaan ja lakkasi olemasta meille läsnä. Rahaa ei ole koskaan ollut liikaa ja työpaikan tulevaisuudesta ei ole takeita. Sittenkin oman elämänsä Aku Ankka?

Asioilla on ne puolensa ja toisen puolesta ei voi nähdä. Jos minulla olisi kyky päättää ihmisten ominaisuuksista, lahjoittaisin jokaiselle optimismin lahjan. Tarjoaisin kyvyn nähdä arjen ihmeet ja tulla pienestä onnelliseksi. Kolmanneksi lahjoittaisin vielä valikoivan dementian, joka unohtaisi ne epäonnistumiset, nolot hetket, väärin kohdelluksi tulemiset ja elämän matalapaineet. Sen sijaan muistaisi kirkkaasti sen hyvän joka tapahtui, oli ja on. Näkisi mahdollisuudet, toivoisi toivottomuudenkin keskellä ja kurkottaisi kuutansa, vaikka muut vierellä sanoisivat mitä. 

Harmaus kätkee sisälleen pian puhkeavan vehreyden. Sora rahisee kengän alla. Omenapuut ja orajapihlaja-aita on leikattu. Loma on tehnyt tehtävänsä ja huomenna kello saa soida 6:45. Toivottavasti pääsiäinen päästi sinut hyvällä!?

KAIKKI ON JO TEHTY

Kristillisten juhlien hienous on sanomassa, joka vakuuttaa, että kaikki on jo tehty sinun tähtesi. Juhla on olemassa vaikka puitteet ei olisikaan kunnossa tai juhlaväki sairastaisi. Pääsiäisen olennaisin ei ole onnistuneessa lammaspaistissa tai hienosti koristellussa kodissa, vaan se tapahtui sinä historian hetkenä, jolloin naulitsivat Vapahtajan ristiin. Ja sinä hetkenä, jolloin hauta oli tyhjä. 

Kuvat perheraamatusta.

En väheksy yhtään juhlasiivousta, kodin koristelua tai panostusta keittiön puolella. Kyllä meillä on viljelty kyllästymiseen asti sitä lausetta, joka kuuluu; "juhla alkaa siististä kodista." Pääsiäinen on kuitenkin aina ollut sellainen rennompi juhla, johon ei liity liikaa "perhetraditioiden paineita", kuten jouluun saattaa liittyä. Meillä syödään siis sitä mitä mieleen juolahtaa. Tänä vuonna oli juolahdettava jotakin lampaaseen liittyvää, kun mummolasta tuli pääsiäislammas lähetyksenä. Suvun sunnuntailounas  piti sairastilanteiden vuoksi peruuttaa ja mummon varaamat lihat tuli sitten koteihin kokattavaksi. Onneksi on tuo kaverini keittokirja ja ihana ystäväni internet, josta saatiin ohjeet otettua testikäyttöön.

Apulainen osti eilen itselleen tabletin, ihan omilla rahoilla:).

Muisteltiin vähän haikeana sitä kuinka Istanbulin pääsiäisinä usein jo pukeuduttiin keväisiin mekkoihin. Siellä pääsiäisaamu alkoi hautausmaalta ja aika usein haudalla oli lämmin. Keleissä ei tosin ollut valittamista tänään täällä Suomen Metsolassakaan. Koti näytti keväiseltä auringon tehdessä kuvioita lattioihin ja pöydän pintoihin. Ruokaa käytiin kuopuksen kanssa sulattelemassa kävelylenkillä ja huomattiin, että toppavaatteissa oli jo vähän liian lämmin. Kevätmekko sen sijaan olisi vielä ollut silkkaa hulluttelua.

Tomaatit ja maissit nostaa jo päätään. Munakoiso sen sijaan murjottaa yhä mullan alla.

"Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt  mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta…" Kaikki oli jo tehty. Ei siis mitään hätää. Oikein levollista juhlanjatkoa teille ja meille!

VAUHTI JATKUU VIELÄ HYPYN JÄLKEEN

Tämä viikko ei ole hiljaista nähnytkään. Koko alkuviikko mentiin tukka putkella. Oli iltatöitä ja vanhempainiltaa. Torstaina juostiin kaupassa ja siivottiin niin tohinalla pääsiäistä kotiin, että unohtui kuopuksen jumpatkin siinä samalla. Eilen odotettiin illaksi vieraita ja meni päivä keittiössä. Sitä voi nykyään kohdallani kutsua virkistäväksi vaihteluksi, sillä minusta tuntuu, etten normaalipäivinä ehdi keittiöön enää ollenkaan. 

Kotkassa jyllää tauti jos toinenkin. Kolmosen luokalta oli puolet poissa alkuviikosta ja torstaiaamuna poika heräsi kovassa kuumeessa. Kakkosen yskä on jatkunut jo lähes kaksi viikkoa. Ei muuta vaivaa. Viime yönä esikoinen liittyi sairasjengiin ja tänään mieskin on ollut kahden vaiheilla; alkaako vai eikö ala. Serkkulassa tauti on kulkenut asukkaasta toiseen ja viikon lopulla sairastui myös mummo ja pappa. Me kuopuksen kanssa vielä porskutetaan. Käytiin sen kunniaksi tänään heppatalleilla katsomassa, että mistä ne kuopuksen kaverit aina siellä koulussa puhuu. 

Tallilla haisee hevoselta. Pilttuiden ovissa on monta kavereiden puheista tuttua hevosta. Hevoset on isoja ja ihania. Äiti ei usko, että niitä voi silittää. Se ei perustu tietoon vaan tunteeseen. Lapsuudenkaverit tapaavat toisensa yllättäen tallin käytävällä. Äidille muistuu omat heppatytön ajat mieleen ja kuopus jää miettimään, että olisiko tämä nyt sitä mitä hän haluaisi. Pitääkö haluta sitä mitä kaverit haluaa?

Kun hypätään liikuvasta junasta, vauhti jatkuu vielä hypyn jälkeen. Kieritään pitkin pengertä ja toivotaan, että ei osuta mihinkään terävään. Samalta se tuntuu tämä pääsiäiseen hiljentyminen aktiivisen viikon päätteeksi. Nyt alkaa lopultakin tuntua, että se voi onnistua. Lankalauantaina on hevosten katsomisen lisäksi maattu sängyn pohjalla lukemassa kirjaa. Syöty mitä kaapista löytyy. Silitetty monta pinollista pyykkiä. Saunottu. Kuunneltu yskimistä ja kuuman mehun hörpintää. Ajateltu, että tässähän on vielä kaksi vapaapäivää edessä. Eikä onneksi mihinkään menemistä tämän kuumeilevan ja yskivän sakin kanssa. 

Mutta nyt on kanaemon aika lähteä munimaan. Sairasta tai ei, niin aamulla täällä etsitään munia. Hyvää  ja terveempää Pääsiäistä teille kaikille!