KEHTAISIKO KERTOA

Kehtaisiko tähän aikaan vuodesta kertoa, että pistimme tänään pihakalusteet kasaan pressun alle? Sen jälkeen astelimme rantaan, tyhjensimme veneen vedestä ja nostimme sen pukkien päälle odottamaan tulevaa kevättä ja kesää. Toinen airo oli lähtenyt jonkun kulkijan matkaan, mutta toinen kannettiin kotiin. Hankimme sille kaverin sitten joskus. Sitten, kun taas voi pistää airot veteen ja lähteä suhisuttamaan kaisloja.

Joulukuu on jo häkellyttävän pitkällä. Jos kerkeäisin miettimään sitä, miten moni asia on vielä tekemättä, joutuisin epäilemättä paniikkiin. Onneksi en ehdi. En miettiä enkä panikoida. Koitan siis keskittyä asiaan kerrallaan. Tämän päivän asioita oli yllämainittujen lisäksi sunnuntailounaan emännöiminen. Ei tosin tullut lounasta, eikä päivällistäkään. Tuli keittoiltapala ja hyvässä seurassa sekin oli riittävän hyvä tapa olla yhdessä:). Pistettiin joulun aikataulut lukkoon, sovittiin ohjelmavastaava ja näillä sitten mennään tämä ensimmäinen oma suomijoulumme tällä kokoonpanolla.

Meillä oli Istanbulissa perinteenä, että käyn jokaisen lapsen kanssa vuorotellen jouluostoksilla. Näillä reissuilla ostivat sisaruksilleen pienet paketit. Tänä vuonna en ollut asiaa ajatellut, kunnes yllättäen meidän pojat rupesivat ostosreissujen perään kyselemään. Huomenna sitten aloitetaan tämän vuoden kierros kolmosen kanssa työpäivän päätteeksi. Ja tiistaina kuulema on vuorossa kakkosen ostospäivä. 

Piparitalo tuli eilen tehtyä. 

Mitenkäs siellä? Joko lahjat on kääritty paketteihin? Laatikot tehty pakastimeen? Siivottu kaapit ja pesty ikkunat? Kirjoitettu ja postitettu itse askarrellut joulukortit? Suunniteltu joulun ruokalistat? Kuurattu sauna? Rakennettu kotiin vuoden joulu tämän vuoden sisustuslehtien vinkeillä ja muotiväreillä? Muistettu opettajan lahjat? Hankittu joulukuusi? Kehtaisiko kertoa, että meillä vastaus jokaikiseen noista olisi ei?

JOLLEI JOULUNA OLE

Jollei jouluna ole lunta, voiko joulupukki tullakaan? Sitä on hyvä kysyä täällä Suomen etelässä. Maa on musta ja nurkissa vinkuu. Sade piiskaa ja hyvällä tuurilla näemme muutamana päivänä viikossa edes hetken aikaa jonkun kummallisen valoilmiön. Istanbul on opettanut, että joulu saapuu sinnekin, missä ei ole ikinä valkoista joulua. Vaikka vähän vielä toivonkin pehmoisia hankia, tiedän, että ilmankin pärjätään. Ja jos pukki jäisikin jumiin lumettomalle taipaleelle, se ei hetkauttaisi meidän joulunviettoa millään muotoa.

Jollei jouluna ole joululomaa, ehtiikö joulusiivoa tehdäkään? Kun on vasta alkanut työnsä, ei ole kerrytetty lomapäiviä ja kovin moneen palkattomaan vapaapäivään ei ole varaa. Onneksi joulu tarjoaa muutaman kaivatun lomapäivän pyhäpäivien ja viikonlopun muodossa. Suurempaan joulusiivoon ei taideta kalliita vapaapäiviä käyttää, mutta jos edes jonkunlainen siisteyden illuusio saadaan luotua, olen onnellinen. Omat joulutoiveeni on: Siisti koti, onnelliset asukkaat ja aikaa lukea kirjoja. Hyvä ruokakaan ei ole pahitteeksi.

Jollei jouluna ole rahaa, voiko joulua tullakaan? Kotkan työttömyysprosentti on Kymenlaakson suurin. Työttömien osuus työvoimasta on rakkaassa kotikaupungissani jo 17.3%. Voi vain miettiä kuinka monessa perheessä pennosia lasketaan ja vuodatetaan kyyneliä lasten toivomuslistojen edessä. Eniten surettaa ne perheet, joissa lapset jo ovat lakanneet toivomasta mitään: "Kun ei meillä kuitenkaan ole rahaa." Luo köyhän niin kuin rikkahan saa, joulu ihana?

Jollei jouluna ole kaikkea runsaasti, onko se joulu ollenkaan? Olen sitäkin miettinyt, että milloin joulusta tuli runsauden juhla, kun sen alkuperä oli kaukana siitä. Jos joulu saisi olla "maja rauhaisa ja lasten joulupuu. Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuuu", voitaisiinko useammassa perheessä hengittää tälläkin hetkellä vapaammin? 

Minä olen sydämestäni jouluttelija, mutta tänä vuonna työ on estänyt hulluuden puhkeamista. Tänään huomasin, että toinen adventtikynttilä jäi sytyttämättä, piparitalo on tekemättä ja kalenteri jouluaatonaatolle asti melkoisen täynnä. Ehkä hulluttelua on hillinnyt myös tuo ylläoleva todellisuus, tieto siitä, että joillakin on kovin kovin vähän, jos ollenkaan. Tuntuu, että minullekin vähempi saattaisi olla tänä vuonna enemmän. 

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo, Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan. 

OLEN MUSTAVALKOINEN JA HARMAA

Sinä perjantaina kuin puolet kansasta näki sateenkaaren värejä ja toisen puolen maailma oli pelkästään harmaa tai sysimusta, sain käydä rannassa. Aurinkoa ei näkynyt, eikä päivää parhaalla tahdollakaan voinut kutsua valoisaksi tai värikkääksi. "Kuukauden ajan vielä pimenee," tuumasi joku kanssaeläjistä merelle tähytessämme. Tällaisina hetkinä saattaa jo pelätä, että valo on kokonaan sammunut ja pimeys päässyt voitolle. Jos kuitenkin tietää, että lopulta valo voittaa, saa pimeyden ja harmauden keskelläkin olla rauhallisin mielin. Nähdä, että harmaa ja musta on hyvä ja oikein nähtynä varsin selkeä ja kaunis.

Marraskuu alkaa vedellä viimeisiään. Otin aikanaan haasteen kuvata tämän Suomen mustimman kuukauden ja nähdä siinä jotakin kaunista. Valoisan ajan vähyys aiheutti aikalailla päänvaivaa, enkä osaa siis sanoa, että kuinka haasteessa onnistuin. Kuvaus päiviä sattui kuukauden ajalle melko vähän. Marraskuu oli pimeä, mutta en kokenut sitä rumana. Minä olenkin mustavalkoinen tai harmaa, sulauduin siis kuukauteen varsin helposti?

Perjantain ja lauantain välisenä yönä satoi hentoinen lumipeite. Kiitos vaan säiden ja ilmojen säätäjälle. Huomenna on meidän perheen perinteiset oman kodin pikkujoulut, jota varten tänään käytiin tekemässä valmisteluja. Julistan siis jouluttelun tervetulleeksi ja huomisesta alkaen annan joululaulujen soida. Jokos ruudun toisella puolella on pikkujoulu-kausi avattu?

LUMEN SYYTÄ

Se on lumen syytä. Olisin kiltisti odottanut sinne 1. adventtisunnuntaihin asti, mutta valkoinen maa pisti joulutunnelman luontiin vauhtia. Perheen miesväki keräsi sunnuntaiaamuna luistimiaan ja kuopus kaipasi jotakin ihan muuta tekemistä. "Paistetaanpas pipareita," livahti suustani kuin ihan itsekseen ja samassa jo taikina oli sulamassa pöydällä. Kyllä meillä joka vuosi tehdään piparitaikina, mutta kaupan taikinaakin meinaan käyttää ihan surutta, kun sitä sattuneista syistä  on tänä vuonna niin helposti saatavilla.

Tarkoituksena oli leipoa koristepiparit keittiön ikkunaan ja saada kotiin vähän piparin tuoksua. Kun oli alkuun päästy, seisoi ovella serkkupoika ja kaksinhan tuo sujui serkuksilta kaunihimmin. Syntyi possuja, tähtiä ja sydämiä. Poro, muumimamma ja enkelikuoro. Paistohommat jäi äidille, kun piparinleipojat jo pujahtivat ulos lumitöihin.

Meillä asiat tuppaavat johtamaan toiseen. Kun piparinauha oli viritetty ikkunalle, kaipasi se seurakseen kynttelikköä. Ja samahan se oli sitten viritellä ne kaikki. Rappuun ripustettiin tähti, joka vielä kaipaa sähköä tuikkeensa saavuttamiseen. Tämän lisäksi en taida kaivata enempää valoja, paitsi tietysti kuuseen. Mutta se saa nyt kyllä odottaa ainakin sinne joulunalusviikolle asti. Tai jos nyt joku pieni kuusi löytyy, voidaan sellainen ottaa vastaan jo pikkujouluaikana...