LADULLA NIIN KUIN ELÄMÄSSÄ

Käytiin hiihtämässä. Onhan nyt hiihtoloma. Autossa olin sanonut taikasanat: "Tänään ei sitten pelata koneella", joka pilasi kolmosen päivän. Juuri sopivasti ennen hiihtoa, joten päätti sitten pistää laduilla lekkeriksi. Kuopuksella on muuten vain ollut lomastressiä, joka kolmosen avustuksella pääsi hiihtäessä känkkäränkkänä valloilleen. Toinen oli edessä ja esti menoa tahallaan. Sukat oli makkaralla. Suksi ei luistanut tai luisti liikaa. Mäissä lipsui ja ylhäälle pääsy oli vaikeaa. Itku oli herkässä. Ja sitä rataa. Se on kuulkaa samat neuvot ladulla niin kuin elämässä ja tässä niitä nyt tulee lapseni ja kaikki te muutkin, pyysitte tai ette.

Jokainen tässä maailmassa etenee omaa tahtiaan. Ei ole mukavaa, jos joku jatkuvasti hoputtaa tai vaatii hidastamaan. Pitkällä tähtäimellä kannattaa siis valita rinnalleen ihmiset, jotka etenevät kanssasi samaan tahtiin. Joiden kanssa matka sujuu ilman jatkuvia kirejä ja jarruttamisia. Joiden askel tapaa maan samaan aikaan kuin omasi ja vauhti mahdollistaa keskustelun matkan varrella. Lyhyissä hetkissä sen sijaan ei kannata polttaa päreitä edessä jurnuttavan tai kaukana edessä kiitävän vuoksi. Voi opetella ohittamaan ilman ärräpäitä tai jättäytyä suosiolla hetkeksi taka-alalle. Mihinkäs tässä kiire valmiissa maailmassa? Nähdään sitten maalissa tai taukopaikoilla, kun sinne itsekukin saavumme.

Joskus on sukat makkaralla ja kengissä hiertää. Se on elämää. Siihen ei kuole. Jos mahdollista, oikaise mytyt ja jatka matkaa. Siltä varalta, että suoristaminen ei onnistu tai sukka valuu jatkuvasti, voin kertoa, että eteneminen on mahdollista myttyjenkin kanssa. Silloin voi joko keskittää kaiken energiansa myttyyn, voivotella sen olemassaoloa ja manata myttyisen elämänsä maanrakoon tai päättää nauttia matkasta mytystä huolimatta. Pistää seuraavalle reissulle paremmat sukat.

Välillä suksi luistaa ja välillä ei. Sekin on elämän lakeja. Harvalla meillä menee jatkuvasti putkeen ja voiteet on kohdallaan. Kannattaa siis nauttia silloin kun luistaa. Ottaa ilo tilanteesta irti ja lasketella menemään polvet rennosti kyykyssä ja pylly keikkuen. Kerätä voimia niihin hetkiin, kun suksi ei luista. Ja kun ei luista, ei kannata jäädä maahan makaamaan, vaan lykkiä vain eteenpäin. Tahmeillakin hetkillä on tarkoituksensa. Voimat kasvavat, kun täytyy tehdä enemmän töitä. Ja tönkön hiihdon jälkeen ymmärtää, että liukkaat kelit ei ole itsestäänselvyys vaan ilo.

Ylämäen jälkeen tulee alamäki tai ainakin tasamaa. Vaivan näkeminen on välttämätöntä, jos aikoo saavuttaa jotakin. Tahtotila päälle, sukset ristiin, poikittain tai heittäytyen vaikka kontilleen ja sisulla kohti huippua. Tyyli on vapaa, eikä selviytymisessä jaeta tyylipisteitä. Luovuttaa ei kannata sillä muuten jää huipun tuulet ja tulevat alamäet kokematta. Apuakin saa pyytää. 

Kyllä tähän maailmaan kyyneliä mahtuu. Ilon, onnen, surun, turhautumisen ja kiukunkin kyyneleitä. Mieskin saa itkeä ja nainen. Lapsi ja aikuinen. Odotetaan siis hetki. Astutaan ladulta syrjään ja annetaan valua. Odotetaan tunnekuohun ohi menoa. Kun olet valmis, niistetään nenä ja jatketaan matkaa. Elämä naksahtaa kohdilleen ja mäen alla jo naurattaa. Niin siinä yleensä tuppaa käymään, kun antaa itselleen luvan muuttaa mieltä. Jatkuvasti ei tarvitse olla pahalla tuulella. Eikä periaatteesta eri mieltä.

Lenkin jäisimmän osuuden suoritti vain mies, joka hiihti autolle ja ajoi hakemaan perheensä ladun varresta. Siitä tuli mieleen viimeiset neuvoni ja ne kuuluvat näin: Olkoon onnellinen se, joka on löytänyt itselleen hyvän puolison. Sellaisen, joka suostuu pitämään välillä häntäpäätä, jotta saat edetä omaa tahtiasi, sovittaa vauhtinsa sinun tahtiisi yhteisen matkan ajaksi ja viilettää edellä hakeakseen porukat turvallisesti kyytiin. Älä ikinä pidä sellaista puolisoa itsestäänselvyytenä, vaan ymmärrä hyvä tuurisi. Julkinen kiitoskaan ei ole pahitteeksi, joten kiitos taas kulta. On muuten huomattavasti mukavampaa kuunnella jopa jäkikasvumme natinaa kanssasi, kuin ilman sinua! 

JO VALKENEE

Koko alkuviikon  on sataa tihuttanut. Ulkona kasvoille ovat lyöneet harmaat massat. Muilla on ollut lupa jäädä aamulla petiin, mutta minun kelloni on soinut seitsemältä maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Vessaremontti etenee hitaasti, mutta varmasti. Pistetään nyt paino sille hitaalle. Herkuttomuus on ottanut koville. Palkkakuitti osoittautui joka kuukautiseksi palkakseni, vaikka viime kuussa vielä kuvittelin siitä puuttuvan kahden päivän palkka. Positiivisia asioita on siis alkuviikosta pitänyt hieman kaivella. 

Eilen rupesi valkenemaan. Ei säässä, mutta siellä onnirintamalla. Palaverissa kuultiin, että työpaikkamme ovat olemassa ensi vuonnakin. Nyt täytyy vain hakea ja toivoa, että kelpaa jatkajaksi. Perjantain lomapäivä alkoi lähestymään ja loputon kirjaaminen alkoi tuottaa tulosta. Vaihdoin seinäkaakelit toisenlaisiin ja päätin ottaa rauhallisesti vessan suhteen. Olin kiitollinen remonttimiehestämme, joka hyvää hyvyyttään saapuu aina työpäivänsä päätteeksi apuun. Ehkä asiaan myös auttoi yhdentoistatunnin yöunet. Levänneenä elämä on kumman paljon kevyempää, kuin väsyneenä.

Tänään kävelin töihin ennen kahdeksaa ja tajusin, että on valoisaa. Aurinko nousi, linnut lauloivat ja metsäpolku oli lumeton. Kaivoin kameran kassista ja otin aikalisän. Kiersin toisellekin rannalle ja astelin varovasti jäälle. Tervehdin puiden takaa nousevaa aurinkoa ja muistin taas, että elämän parhaat asiat ovat ilmaisia. Tarjolla niille, jotka osaavat pysähtyä ja ottaa ne omikseen.

Edessä on kolme herätyskellotonta aamua. Esikoinen vipeltää viesteistä päätellen onnellisena Istanbulin katuja ja kertoo tulleensa kotiin. Tässä kodissa tuoksuu pulla. Yläkerrasta kuuluu remontin äänet ja yskiminen on selvästi harventunut. Yöpöydällä on puoliksi luettu kirja. Sitä ennen vielä kierros rauta- ja ruokakaupan kautta. Torstai on toivoa täynnä!

ps. Ystävät kalliit siellä Turkki-Bulgaria-Saksa-akselilla. Tuhlasin lopultakin teidän läksiäislahjarahanne. Ja mihinkö? No valoon tietenkin. Palataan asiaan, kunhan paketit saapuvat kotia! Kiitos vielä kerran teille kaikille!

PÖNTTÖ AULASSA

Talomme yläkerrassa on aula, joka on aikoinaan toimittanut rappukäytävän virkaa. Ymmärtääkseni jokaisella neljällä yläkerran hellahuoneella on aikanaan ollut oma vessa. Eli neljä pikkuruista vessaa aulan jokaisessa kulmassa. Edellinen asukas on muuttanut vessoja komeroiksi ja säilyttänyt vain tämän yhden alkuperäisessä tarkoituksessaan. Ehkä myös alkuperäisessä asussaan? Tämä vessa on palvellut lapsia kuluneet kuukaudet, mutta kauniiksi tilaa ei ole voinut kehua. Kolmonen tuumasikin kerran, että kipaisee mieluummin alakerran vessaan, koska se on niin paljon kauniimpi. Enkä ihmettele yhtään. Kyllähän meillä ne silmät on päässä pöntölläkin istuessa. Ellei ne sitten on kiinni Aku Ankassa:).

Kun kuvaaja seisoo pöntön päällä, voi osua itsekin kuvaan. Tila on siis tosi pieni ja ruma, kuten kuvasta näkyy.

Eilen aloitettiin työpäivän päätteeksi operaatio vessa. Hiihtoloman aikana ei koko perheen tarvitse ehtiä aamuisin valmiiksi yhtäaikaa ja näin epäilimme selviämme yhdellä vessalla. Toisaalta toinen vessa on niin oleellinen huone kuuden hengen taloudessa, että päättelimme sen motivoivan meitä edistämään remonttia nopeaan tahtiin:). Mies maalasi siis eilen katon ja purkasi tänään pöntön ja lavuaarin. Paikkasi vielä seinän reiät. Seuraavaksi sitten hiotaan ja maalataan.

Hetken meillä oli pönttö aulassa, mutta tällä hetkellä se löytyy etupihan terassilta. Ihan mielenkiintoinen sisustuselementti siinäkin. Pitäisi kai istuttaa siihen kukat?

Tässä se sitten taitaakin hiihtoloma kulua. Siis niillä, jotka tässä perheessä lomailee. Sitä luulisi, että noin pienen tilan nyt tekee hetkessä, mutta aina jää ottamatta monta asiaa huomioon. Kuten vaikka se, että kaunis malja-altaani tarvitsee erityishanan, jota ei löydykään rautakaupasta kohtuu hintaan. Vessanpönttö hajoaa purkuvaiheessa ja listalle täytyy lisätä uusi pönttö. Laasti ei tottele. Mitä löytyykään muovimaton alta jne. Uskotaan nyt kuitenkin siihen, että lopussa kiitos seisoo. Ja toivotaan, että sen kiitoksen aika on viimeistään viikon päässä!

PARANTAMISEN VARAA

On lottovoitto syntyä Suomeen ja onni olla paluumuuttaja. Täällä on moni asia oikein hyvin. On ollut huojentavaa seurata perheen asettumista takaisin Kotkaan, mistä perheen isä ja äiti ovat aikanaan maailmalle ponnistaneet. Pahimmat pelot eivät käyneet toteen. Kaikki sujui helpommin kuin olin ajatellut. Mutta onko Suomi täydellinen? Mielestäni ei ole. Sen vuoksi tänään on tarjolla lista, jonka mukaan täällä Suomessakin on muutamassa asiassa vähän niin kuin parantamisen varaa. 

1. KALLEUS. Raha ei ratkaise, mutta on aika oleellinen asia jokapäiväisessä elämässä. Tästä asiasta olen avannut sanaisen arkkuni jo aikaisemminkin. Suomi on kallis maa asua. Joko palkat ovat liian pienet tai asiat liian kalliita. Nyt olemme harjoitelleet jo monta kuukautta täkäläistä taloudenpitoa. Olen vertaillut Lidliä ja Prismaa. Hakenut aamulla tarjouslihoja kaupasta ennen töihinmenoa. Yrittänyt ennakoida tulevia laskuja jne.  Olemme kilpailuttaneet puhelimet, sähkön, vakuutukset jne. Totuus on silti se, että palkka tulee ja palkka menee, ennen aikojaankin. Emmekä todellakaan harrasta yletöntä shoppailua tai pröystäile muillakaan elämänalueilla. Täytyisi siis ilmeisesti voittaa lotossa, asuakseen rennosti lottovoiton Suomessa?

2. TYÖPOLITIIKKA. En ole ikinä hinkunut politiikkaan ja olen yrittänyt pitää mölyt mahassa, kun en ole alan asiantuntija. Meillä on kansan (MINUN) äänestämät henkilöt päättämässä ja tahtoisin luottaa heidän ammattitaitoonsa. Kyllä se silti pistää kummastuttamaan, että tällä maalla on varaa (valtion velalla?) pitää melkein viidennes maan työikäisistä työttömänä. Miksi ihmeessä työläinen on järkevää pitää niin kalliina, että häntä ei ole varaa palkata? Siirtää tuotanto Kiinaan ja muihin maihin, mistä työpanoksen saa edullisemmin. Nostaa veroja niiden jäljelle jääneiden työläisten maksettavaksi, että saadaan maksaa työttömyysavustusta heille, joille ei ole varaa maksaa palkkaa. Eikä enää työtäkään tarjolla, kun ne vietiin muihin maihin. Ja pitää hinnat niin korkeana, että kauppa ei käy. Ajaa liikkeitä konkurssiin, jotta saadaan lisää työttömiä. Asuntokauppa seisoo. Liiketilat tyhjenee. Työttömyysprosentti kävi Kotkassa jo yli 20 prosentissa. Valtio nipistää lapsilisistä. Nostaa taas veroja. Kuka tässä voittaa ja mitä? Ja mitä tällaisessa tilanteessa voi ja uskaltaa rakentaa?

3. SUUTARI, RÄÄTÄLI, SIIVOOJA. Viittaan edellisiin. Eikö kaikki voittaisi, jos meillä olisi palveluja, joita meidän olisi varaa käyttää? Palkkaisin mielelläni siivoojan. Edes silloin tällöin. Korjauttaisin mielelläni rikki menneet vaatteet. Vaihdattaisin ehjän vetoketjun. Korjauttaisin kengät. Mutta nepä ovatkin täällä Suomessa ylellisyyttä, johon tavallisella palkanmaksajalla ei ole varaa. 

4. PIMEYS. Talvi ei haittaa. Pakkasta ja kylmää vasten selviää pukeutumalla oikein. Lumi on kaunista. Vuodenajat ovat ehdottomasti rikkaus. Mutta nyt kun olen selvinnyt hengissä tuosta marras-joulukuun pimeydestä, niin herttileijaa. Pimeys väsyttää, nuupattaa, pistää syömään makeaa. Lihottaa. Sen ainut hyvä puoli oli se, että moneen kuukauteen ei tarvinnut pyyhkiä pölyjä. Onneksi valo jo voittaa.

5. NEGATIIVISUUS. Liittyykö tämä tuohon edelliseen? Huvitan itseäni Kymen Sanomien tekstiviesti-palstalla. Siis hyvänen aika sentään, että minkälaisista asioista sitä viitsitään ihan lehteen asti mennä napisemaan. (Ja blogiin:D!) Huvittavinta on, että sitä marinaa ei niinkään kuule sellaisista asioista mistä luulisi, vaan ihan mitättömistä jutuista. Ymmärtäisin siis valituksen vaikkapa siitä työttömyydestä, rahojen puutteesta, ruoan hinnasta tms. Sen sijaan lehtiin asti tehdään juttuja vaikkapa siitä, kuinka suomalaisia ottaa päähän, kun eräät tulevat uimalan saunaan uikkarit jalassa! Ja joka vuosi jaksetaan kiukutella koiran pissasta lumihangessa.

6. OMAT ASIAT. Turkissa kaipasin monta kertaa sitä, että naapurit olisivat vähemmän kiinnostuneita meidän asioista. Nyt kun luen vaikkapa Eerikan murhasta, nousee kierrokset koviksi. Milloin me ymmärrämme, että "yksikään ihminen ei ole saari"? Emme voi elää tätä elämää vain itsellemme ja sulkea silmiämme naapureiden ja muiden lähimmäistemme hädältä. Mikä vaivaa ihmistä, joka ei pysähdy auttamaan sairaskohtauksen saanutta? Joka ei käy tapaamassa iäkästä sukulaistaan? Joka ei toimi, kun lapsesta toistuvasti tehdään lastesuojeluilmoitus?

7. SÄÄNNÖT. Vielä on selvitty ilman sakkoja. Luulen, että olen suomettunut ihan hyvin tähän liikennesääntöjen maahan. Siltikin vielä ihmettelen, että miksi autoa ei voi parkkeerata kummalle puolelle tietä tahansa? Ja miksi täytyy odottaa niin mahdottoman kauan risteyksissä? 

8. KIROSANA. En kiroile. Joskus puhisen, jos ihan koville ottaa, mutta kirosanat eivät kuulu sanavarastooni. Jännityksellä olen odottanut, että milloin ympäristön vaikutus tarttuu lapsiin, sillä nykynuorison joka toinen sana kuuluu olevan ei niin kaunis sana. Eikä pelkästään nuorison, sillä kyllä ne aikuisetkin osaa. Onko jonkun mielestä kiroileminen kivaa? Kaunista? Mukavan kuuloista? Siistiä?

Muuta ei tule mieleen. En saanut edes kymmentä täyteen. Ja näistäkin oikeastaan aika moni olisi mennyt tuon kallis-otsikon alle. Suomessa siis se taitaa olla se, joka eniten rassaa minua. Missäs sinun mielestäsi täällä olisi parantamisen varaa?

HYVÄ OLI HIIHTÄJÄN HIIHDELLÄ

Nyt on viimeistenkin talven vihaajien nöyrryttävä tunnustamaan, että ainakin täällä Kotkassa on taivaalliset talvikelit. Laskiaisena laskettiin pitkin kuntoradan latuja auringon helliessä nenää ja poskipäitä. Niin hyvä oli hiihtäjien hiihdellä, että koko porukka hiihti viiden kilsan lenkin ilman mitään mutinoita. Aikamoinen suoritus, kun osalla porukasta oli aikaisemmasta hiihtokeikasta kulunut jo useampi vuosi. Eikä sitä harjoitusta niin muutenkaan ole ehditty saamaan kuluneiden vuosien aikana.

Paitsi kuopus, joka suoritti juuri hiihtokoulun!

Perinteisellä tyylillä laskeuduttiin myös pääsiäispaastoon. Tunnustan syöneeni lauantaina kolme laskiaispullaa ja kaiken muun tarjolla olleen makean siihen päälle. Vähän siihen tyyliin, että makeaa mahan täydeltä, jotta ainakin siinä ihan ähkyn äärellä paasto tuntuu todella hyvältä ajatukselta:). Onko muita paastoajia ruudun toisella puolella?

Mitä siis on kristillinen paasto? Se on eri asia kuin dieetti. Paastoon ei kuulu painon tarkkailu, vaan se on vapaaehtoista syömättä jättämistä tai paastoamista vaikkapa aikasyöpöistä, kuten telkkarista, facebookista tai netistä. Se on myös eri, kuin muslimien paasto, jossa auringon noususta sen laskuun ollaan syömättä ja auringon laskusta sen nousuun otetaan vahinko takaisin. Itse tapaan ennen pääsiäistä paastota kaikista herkuista. Mutta miksi?

Paasto muistuttaa siitä, että elämä ja siihen kuuluvat asiat ovat väliaikaisia. Parhaimmillaan paasto irrottaa meidät mukavasta jokapäiväisestä elämästä näkemään oleellisemman. Pääsiäistä ennen keskitytään tietysti edessä olevaan pääsiäisen sanomaan. Itselleni paaston idea on ollut myös muistuttaa siitä, että aina ei tarvitse saada kaikkea mitä mieli tekee. Nykyihmiselle tekee oikein hyvää opetella myös kieltäytymään, olla ilman. Helppoa se ei kuulkaa ole, ainakaan minulle, mutta sekin voi olla se paaston idea. Olla pääsemättä kaikesta helpoimmalla.

Ja seuraavaksi sitten niitä miinuksia….

POSITIIVISIA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Takana on seitsemän kuukautta paluumuuttajattaren elämää. Siinä ajassa on jo ehtinyt tehdä jonkunasteisia johtopäätöksiä suomalaisesta elämänmenosta.  On siis tullut aika kertoa Suomen plussia ja miinuksia. Mutta kertoako ensin hyvät vai huonot uutiset, siinäpä pulma. Jos kerron ensin hyvät, unohtuuko ne siinä vaiheessa, kun kerron huonot? Toisaalta ei viitsisi aloittaa huonoillakaan, kun hyvät johtaa. Ollaan ehdottomasti plussan puolella!

1. LUONTO. Olin oikeassa kun sanoin, että Suomessa ei missään nimessä kannata asua keskustassa, vaan siellä missä luonto on ovesi takana. Lupaan, että en kyllästy ikinä joen rantoihin, mereen naapurissani, metsäpolkuihin, hiekkateihin ja puutalolähiöihin. Olen kiitollinen ikkunan takana vaihtuvasta maisemasta jokaisena vuodenaikana. Olen saanut katsoa kaikki hienot näytökset nimeltä kesä, syksy ja talvi. Odotan mielenkiinnolla myös sinua kevät. 

2. KOTI. Seitsemän kuukauden ajan olen joka päivä ihmetellyt sitä, että saan asua tässä talossa. Tunne kotiin tulosta tapahtui jo puolitoista vuotta sitten. Taloon tehtiin kuntotarkastusta ja lähdin lähi Siwaan ostamaan jotakin evästä. Pankkiin oli tarkoitus lähteä talokauppoja tekemään muutaman tunnin kuluttua ja paluu Istanbuliin oli edessä seuraavana päivänä. Näin ison päätöksen tekeminen niin nopealla aikataululla oli hurja asia. Kävelin Siwasta takaisinpäin ja tunne kotiin tulosta oli hyvin vahva. Seisoin pihalla kauppakassin kanssa ja tiesin kuuluvani juuri tähän. Se tunne on sama edelleen. Meillä on täällä hyvä, tässä kodissa asuu kiitollinen onni.

3. SUKULAISET. Istanbulia kiitän siitä, että meistä hitsautui perheenä tiivis porukka. Kun ei ollut sukulaisia johon tukeutua, tukeuduttiin toisiimme. Nyt olemme taas saaneet kokea sitä miten mukavaa on, kun suku on lähellä. Sunnuntailounaat. Mummola johon mennä yökylään. Isovanhemmat, tädit, enot, serkut ja muut läheiset arkielämässä. Helpottaa kummasti jo pelkkä tieto, että kaiken pyörittäminen ei ole minusta kiinni. Tukiverkko on jo viritetty. Jos ei kukaan putoakaan, siinä voi kölliä ihan vaan huvin vuoksi.

4. JÄRJESTYS. Suomessa on helppoa elää. Asiat järjestyvät ja toimivat sovitusti. Palkka tulee kuun viimeinen päivä, roska-astia tyhjenee joka toinen keskiviikko, öljymies on käynyt tilausta seuraavana päivänä ja neuvonnoista saa aina tarvitsemansa neuvon. Tämä maa toimii kuin junan vessa!

5. TURVALLISUUS. Onhan niitä sekopäitä täälläkin, mutta kyllä elo Suomessa on perin turvallista. Etenkin lasten eteen elämä on auennut huomattavasti Istanbulin elämää laajempana. Pyörällä pääsee ja kävellen. Kaikkialle saa mennä, aamulla, päivällä ja illalla. Jopa yöllä. Ei tarvitse varoittaa liikenteestä, harjoitella koulussa suojautumista maanjäristyksen sattuessa tai pitää oven vieressä maanjäristyskassia, pelätä esikoisen puolesta tämän ollessa itsekseen liikenteessä jne. Muista sammuttaa kynttilät ja älä pistä uunin peltiä liian aikaisin kiinni. Siinäkö se?

6. LYHYET MATKAT. Eläköön pikkukaupungit ja niiden olematon liikenne ja lyhyet välimatkat. Mikä onni on, kun työmatkan voi kulkea jalan tai pyörällä. Kun autolla pääsee jokapaikkaan keskimäärin viidessä minuutissa. Kotkassa ei ole IKINÄ ruuhkaa ja se on kuulkaa onnea se.

7. KOULULAITOS. Suotta ei ole suitsutettu maailmallakaan Suomen koululaitosta. Eläköön te taitavat ja asianne osaavat suomalaiset kansankynttilät! Nyt kun olen saanut useamman kuukauden seurata  lasten opintojen etenemistä alakoulussa, yläkoulussa ja lukiossa ei voi muuta kuin olla tyytyväinen. Turkin vuodet ovat jättäneet jälkeensä joitakin aukkoja opintiellä, mutta ne saadaan varmasti kurottua umpeen. Opettajilla on ammattitaidon lisäksi lähes poikkeuksetta vahva halu auttaa ja toimia oppilaiden parhaaksi ja kehittää työtään. Kiitosta meidän lapsilta on myös saanut kouluruoka:)! 

8. RUOKA. Minulta sen sijaan saa kiitosta suomalainen ruoka. Edelleen on ilo käydä ruokakaupassa valikoimien puolesta. Juustot, leikkeleet, rahkat, jogurtit, karkit, makkarat, ruisleivät, noin alkajaisiksi. Possun ilmestyminen takaisin ruokapöytään ei ole harmittanut myöskään. Esikoinen on lähdössä Istanbuliin ja toivon sikäläisestä ruokakaupasta kahta asiaa: pulbiberiä ja niitä tiettyjä lihaliemikuutioita. Sen pituinen se. 

9. KIRJASTO. Olisi luullut, että asun siellä. Totuus on, että en ole ehtinyt sinne kovinkaan usein. Kirjaston käyttöaste on huomattavasti luultua vähäisempi, mutta se ei muuta arvostustani kyseistä systeemiä kohtaan. Kotkan koulujen pihassa kiertää kirjastoauto. Joka kerta sen nähdessäni tulee mieleen muistot ja hyvä mieli. Kotkan kirjasto on ihana paikka. Kaikki lukemattomat tarinat valmiina edessäni. Ilmaiseksi.

10. OMA KIELI. OMA MIELI. Olet oppinut vieraan maan tavoille. Puhut sujuvasti maan kieltä. Viihdyt. Koet asiat omaksesi. Omistat hyviä paikallisia ystäviä. Totuus on kuitenkin se, että olet ulkomaalainen. Ei minusta tullut koskaan turkkilaista. Turkin kielestä ei tullut äidinkieltäni. Turkki oli/on minulle rakas, mutta se ei ole minun maani. Täällä puhutaan kieltä, jota ymmärrän ja jolla saan ilmaista itseäni ilman kielitaidon pystyttämiä rajoja. Tämä on minun maani ja kansani. Minulla on suomen kieli ja suomalainen mieli.

ps. Kuvituskuvat ovat tällä kertaa Kotkan Hovinsaarelta.