MEILLE SYÖMÄÄN?

Hyvää Vappua! Tuntuu uskomattomalta, että on jo toukokuu! Eilen Kotkassa tuli vettä lähes tauotta ja hymähtelin lehtien vappusäähehkutuksille. Tänään on onneksi meitäkin hellitty auringolla. Tuli pestyä auto ja istuttua hetki etuterassilla nautiskelemassa päivän lämmöstä. Muutoin olin tiiviisti keittiössä kokkaamassa. Oli meidän vuoro järjestää sunnuntailounas. Mies täyttää lähipäivinä vuosia, joten tuli syntymäpäivätkin juhlittua ikään kuin samalla kattauksella.

Löytyi ihania pieniä paprikoita, joista oli kiva tehdä värikkäät täytetyt paprikat. Näiden kanssa täytyy ehdottomasti syödä turkkilaista yugurttia!

Kevät etenee. Viinimarjapuskat pukkaa vihreää. On sellainen odottava tunne. Pihalla näytti tänään tältä:

Huomatkaa raparperi tuolla kulmalaatikossa. Se kasvaa ihan innoissaan.

Kuvasin myös maisemat talon toiselta puolelta. Hetki saadaan vielä nauttia merinäköalasta, mutta kohta on ikkunan takana jo vihreä verho.

Kotikatu. Tuo oikealle menevä hiekkatie vie uimakalliolle. Siitä juostaan saunasta uimaan. Eikä matka ole pitkä.

Haluaisitkohan tulla meille syömään? Olemme aikeissa osallistua ravintolapäivään 21.5.2016. Meidän kodista tulee ravintola, jossa Suomi kohtaa Turkin ja Filippiinit. Lyön kattilat yhteen tuon mieheni siskon miehen kanssa. Minä kokkaan turkkilaisin vivahtein sen alkuruokaosaston ja hän hoitelee filippiiniläisittäin pääruokapuolen. Kakkuosiossa taitaa pyöriä minun ja esikoisen suomalaiset jauhopeukalot.

Ruokalista tulee näyttämään jokseenkin tältä:

Vihersalaatti

Fetasalaatti

Turkkilainen perunasalaatti

Munakoisosalaatti

Hummus

Şakşuka (munakoiso-tomaatti-paprikameze)

Yugurttinen porkkanameze

Kısır (Bulgursalaatti)

Leipä

***********

Kasvisnuudelit

Possutikut

Riisi

Kevätrullat makeassa chilikastikkeessa

************

Kahvi ja kakut

Ravintolamme on auki klo. 13-18. Jatkoaikaakin on mahdollista pyynnöstä järjestää:). Ruoka on 

10€ /hlö ja kahvi ja kakkuosasto 5€/hlö (ruokailijoille 2€). Olisi hauskaa, jos pääsisit tulemaan. Jotta osaisimme yhtään arpoa oikeaan tarvitsemiamme ruokamääriä, olisi mukavaa, jos ilmoittaisit etukäteen tulostasi. Kuinka monta teitä on ja mihin aikaan luulisit teidän olevan täällä. Osoitetietoja ym. lisätietoa voi kysäistä sähköpostilla osoitteesta paluumuuttajatar@gmail.com

Olisi mukava nähdä sinut meillä. Hyvä ruoka, parempi mieli. 

TERVETULOA!

LAPSUUSMUISTOJA

Kuopus oli tänään kaverisynttäreillä. Juhlat sijaitsivat paikassa, joka kuului tiiviisti lapsuuteni kesiin. Päätin siis käydä muistoja verestämässä. Silloin ranta oli lähes kokonaan rakentamaton alue. Metsän läpi kulki hiekkatie. Ensin siellä käytiin äidin Minillä tai pyörän kyydillä. Oli eväät kassissa ja viltti, jolla loikoa. Myöhemmin pyöräiltiin rantaan kavereiden kanssa. Ajettiin läpi Karhuvuoren ja jos ranta oli tyhjä, huristeltiin pyörillä suoraan veteen. Uitiin ponttoonille hyppimään. Illalla ja sateella vesi oli lämmintä kuin linnunmaito. Lapsuuden kesinä paistoi aina aurinko tai oli lämmin kesäsade. Lähetääks Rupalan rantaa uimaan?

Nykyään Ruonalan ranta on melkein entisellään, mutta sen ympärille on noussut monen kotkalaisen satumaa.  Metsä on saanut mennä unelmien tieltä. Toinen toistaan hienommat talot ovat nousseet enstiseen metsään ja monen talon takapihalla on oma pieni Ruonalan ranta. Pihat ja talot ovat vielä työnalla ja siksi täytyy toistaiseksi nähdä paikan hienous mielikuvituksella. Mietin aina näillä uusilla alueilla, että miksi ei voisi jättää edes joitakin puita pihoille kasvamaan?  Ponttooni sentään on edelleen paikallaan. Ja meri.

Vähän matkaa uimarannasta löytyy Tiiliruukin veneranta. Tästä rannasta lähdettiin veneellä kohti Harvassaarta monen monet kerrat. Vene oli pakattu ruokatavaroilla, vaatteilla ja ongilla. Teltassa nukkuminen oli lapsuudenkesä itse. Saaressa ei ollut koskaan tylsää. Ensin piti aina kiertää saari. Loikoilla lämpimillä kallioilla. Maistella ruohosipulia. Pulahtaa saunasta uimaan. Syödä kalaa ja lettuja. Ongen kohoa tuijotettiin monet kerrat ja kala nappasi vaihtelevalla menestyksellä. Harvassaaren rannasta ongin ainakin kampelan. Putosin myös vaatteet päällä veneestä veteen. Onneksi jaksoin uida rantaan. Veteen tippui kerran myös isän lompakko ja sinä yönä nukuimme teltan kattoon ripustettujen seteleiden alla.

Tajusin siinä rannassa istuessani, että kannan itsessäni näitä lapsuuden ja nuoruuden muistoja hyvin vahvasti. Lähdin näiltä rannoilta ollessani 20 vuotias. Siihen mennessä tämä edessä aukeava meri muovasi minun sielunmaisemani, määritti ne asiat, jotka ovat minulle oleellisia ja tärkeitä. Aina näille rannoille palatessani tiesin kuuluvani tänne. Tässä ovat juureni. Kunhan on kalliorannat ja meri.

Näille rannoille me toimme lapsemme joka kerta Suomeen tullessamme. Istuimme tässä ongella, nuotion ääressä tai pulahdimme uimaan. Meille se hetki oli aina paluu johonkin tuttuun ja tärkeään. Lapsille ehkä kiva kesäretki tai hauska kokemus. Minusta on mielenkiintoista nähdä, että palaavatko he kesäkuun 6. päivä lapsuusmuistoihin, sielunmaisemaan, kotiin ja juurilleen vai mihin? Entä mitä heille ovat nämä rannat ja tämä meri? Tämä ihan juuri eloon puhkeava Kotka?

ILTARUSKO JA PÄIVÄN PASKO

Eilen illalla mies oli jalkapalloa pelaamassa. Sieltä kotiin tultuaan hän hätisteli meidät kaikki pihalle auringonlaskua katsomaan. Minä ja kuopus juostiin kameran kanssa rantaan ja muu perhe pällisteli iltaruskon parvekkeelta. Näin punaista taivasta en ollut taas hetkeen nähnytkään. 

Oikein piti jäädä miettimään, että mitä se vanha kansa sanoikaan niistä iltaruskoista ja päivän paskosta. Sanontoja olikin useampia, kuten: "aamurusko, ilta pasko",  "iltarusko aamun usko, aamurusko hatun kastaa" tai "iltarusko hyvä usko, aamurusko päivän pasko". Tässä meidän iltaruskon tapauksessa sanonta olisi kuulunut, että "iltarusko, koko seuraavan päivän pasko." Eli vettä on tullut ihan reippaalla tahdilla koko päivän. Mutta ei se mitään. Ennemmin vettä kuin lunta. 

Jos jotakuta muutakin kuin minua kiinnostaa, että miksi se taivas toisinaan niin kovasti punastelee, niin tällaista kertoi Google: Kun illalla länsitaivas punertaa auringonlaskussa, ilmakehässä on päivän tuulien jälkeen pölyä ja muita pieniä hiukkasia sirottamassa valoa. Tämä ei enteile sadetta. Kun taas auringonnousussa taivas punertaa, valon sirottajana on pienet pisarat tai jääkiteet, jotka enteilevät tulevaa sadetta. Kiitos siis pölystä, joka järjesti meille tämän kauniin iltanäytöksen:).

RATSASTETTIIN RANTAAN

Meillä on ollut erilainen viikonloppu. Kolme vanhinta lasta oli viikonloppureissussa ja vain kuopus jäi kotiin. Talosta puuttui selvästi jotakin, vaikka meillä kävikin yllättävän paljon vieraita. Ensin oli kuopuksella yövieras perjantaista lauantaihin. Sen jälkeen meille aikuisille tuli lauantaina päiväkahviseuraa ja illasta alkuyöhön meille piti seuraa miehen veli. Miten mukavaa.

Tänä aamuna pakattiin kahvit kassiin ja ratsastettiin tien yli kotirantaan. Viime syksynä vesi nousi lyhyessä ajassa erittäin korkealle ja vei meidän veneestä mukanaan teljot. Onneksi ei sentään koko venettä.  Mies kävi siis piirtämässä mallit, jotta voi tehdä uudet istuimet alkavaa veneilykautta varten. Kuopus ratsasteli pitkin rantoja ja minä keskityin lähinnä huokailemaan. Oli kaunista ja auringossa hetkittäin jopa lämmintä.

Veneitä oli liikkeellä jo useampia ja minua rupesi taas saarettamaan. Tänä kesänä on pakko päästä ainakin Kaunissaareen. Tämän lauseen olette tainneet kuulla useasti aikaisemminkin, sillä olen hokenut sitä jokaisena kesänä, jolloin olen ollut Kotkassa käymässä. Ja tietenkin nyt näinä kahtena edellisenä kesänä, jolloin olen jo asunut täällä. Edellisestä Kaunissaaren reissusta taitaa siltikin olla kulunut jo lähemmäs 20 vuotta! Korkea aika tehdä sille asialle jotakin, vai mitä?

Jos olisi vene, voisi ajaa saareen. Kaunissaareen.

Hevosella sinne ei pääse. 

Kevään ensimmäiset retkikahvit- ja kaakaot tuli siis juotua ja mallit veneen teljoihin piirrettyä. Ihmeteltyä sitä tosiasiaa, että minulta kuluu noin kaksi minuuttia päästä kotoa tähän rantaan, mutta siltikin tulen käyneeksi täällä aika harvoin. Joka kerta tullessani mietin, että miksi. Onhan tämä nyt ehdottomasti yksi Kotkan kauneimpia paikkoja. Saaren kaipuuseenkin tämä vastaa, sillä onhan täälläkin  ne kalliorannat, lokit ja meri. 

Pihalla saimme tänään jotakin aikaiseksi, mutta viikon pihakuva jäi ottamatta. Haravoin etupihan ja mies viritteli kesäkalusteet paikalleen. Kuopus haki kellarista pikkupöydän etuterassille. Oletin siis, että tulevat päivät, viikot ja kuukaudet on silkkaa kahvittelua ulkosalla ja kevään ihastelua. Mutta mitä hetki sitten kuulinkaan? Odotettavissa ensi yön aikana jopa kymmenen senttiä lunta!?! Kieltäydyn uskomasta. En suostu. Raparperikin jo kasvattanut selkeät varret. Mullasta noussut myös pionin päät.  Toppatakitkin pesty ja varastoitu yläkerran komeroon. Olkoon siis Kevät. Ilman lunta, kiitos.

HARRASTUKSIA

Aloitin itse pienenä useammankin harrastuksen. Jumppaa, hiihtoa, tanhua, ratsastusta, postimerkkikerhoa. Harrastukseni lopahtivat yksi toisensa jälkeen. Ei kai sitten ollut pitkäjänteisyyttä tai kotoa tulevaa kannustusta/pakkoa? Eikä lopettaminen liikoja haitannut, sillä harrastukseni oli sitä ratsastusta lukuunottamatta maksuttomia. Pihalla tai lähikentillä oli aina touhuseuraa, joten tekemistä oli ilman harrastustakin. Aina löytyi kaveri tai porukka luisteluun, valohippaan, nelkkiin tai pesikseen. En muista, että kenenkään harrastaminen olisi jäänyt rahasta kiinni. Aina oli porukka johon sai mennä.  Lapsuudessani harrastaminen oli vähän sellainen jokamiehenoikeus. Mahdollista kaikille.

Turkissa meidän lapset ei pitkien koulupäivien ja matkojen hankaluuden vuoksi paljoa harrastaneet. Onneksi oli koulun kerhot, joissa saattoivat ottaa tuntumaa eri lajeihin. Ovat kolunneet baletit, shakkikerhot, luistelut, uinnit, tanssit, jumpat, rumpu- ja kitarakerhot jne. Paluumuuton myötä aukeni tämä suomalainen harrastusmaailma, joka onkin muuttunut melkoisesti siitä omasta lapsuuden harrastamisesta. Ensiksikin sen vuoksi, että maksuttomia harrastuksia ei ole seurakunnan kerhoja lukuunottamatta olemassakaan. On vain melko edullisia, kalliita tai liian kalliita harrastuksia. Harrastaminen ei myöskään enää ole harrastelua, vaan siinä on jo pienestä piiperosta lähtien oltava tosissaan. Tavoitteellinen. Mitä sitä nyt vain hauskaa pitämään, kun voi menestyä ja kehittyä?! 

Esikoinen on liikuttanut itse itseään. Juoksulenkillä, uimahallikortilla, pyörällä, Kotkan opiston edullisilla kursseilla. Lukiolaisena on enää hankalampaa aloittaa ihan uutta harrastusta ainakaan missään joukkuelajissa. Mahdollisuuksia liikkua sen sijaan on lukuisia. 

Kakkonen oli jo Turkissa aloittanut jalkapallomaalivahdin treenit ja lajia jatkettiin myös Suomessa. Hyvä harrastushan se jalkapallo on. Poika kulkee itse monta kertaa viikossa oleviin harjoituksiin kesät talvet polkupyörällä. Koulun kautta järjestyy myös yhdet aamuharkat.  Jalkapallo kuuluu kategorioissani kalliisiin harrastuksiin, mutta on mielestämme ollut toistaiseksi hintansa väärti. Niin kauan kuin poika itse kokee harrastamisen mielekkäänä, me kustannamme, kannustamme ja kuljetamme peleihin tarvittaessa. Suruksemme olemme tosin huomanneet, että pelimatkoilla poikia kerätään kyytiin vain ja ainoastaan omakotitaloalueilta. Pitäisikö siitä päätellä, että kerrostaloalueilla ei ole kiinnostusta jalkapalloa kohtaan?

Kolmonen haaveili jääkiekosta, mutta siinä tuli meidän budjetti vastaan. Liian kallis harrastus tällaisille perusihmisille. Sählyyn rahat sentään riittää ja se on onneksi vienyt pojan mennessään. Haluaa jäädä aina omien harkkojensa jälkeen vielä maalivahtiharkkoihin tai vuotta vanhempien harkkoihin torjumaan. Kaikessa näkyy harrastamisen ilo ja rakkaus lajiin. Huristelemme peleihin omilla autoilla ja säästämme kalliit bussivuokrat. Harjoituksiin kuljetetaan poikia vanhempien ringillä vuorotellen. Perjantai-iltaisin koko perheen miesväki harrastaa vielä yhdessä sählyä vanhanajan "harrastusporukassa", ihan vain pelaamisen ilosta.

Kuvissa näkyykin sitten kuopuksen harrastus. Se määräytyi harjoituspaikan ja tytön mielenkiinnonkin perusteella. Jumppaa on ollut kahdesta kolmeen kertaan viikossa lähikoululla kohta parin vuoden ajan. Ohjelmia harjoitelevat ahkerasti ja näytöksiin lähdetään vuokrabussilla neljästi vuodessa. Lisänä sitten seuran omat talvi- ja kevätnäytökset täällä kotikaupungissa. Viime lauantaina olin joukkueen mukana Vantaan Starassa huoltojoukoissa. Unohtuihan siinä pukujen ompelemisen ja strassien liimaamisen vaiva, kun katsoi näitä kaunokaisia. Edistymistä tapahtuu, kärrynpyörät on helppoja, kohta menee spagaattit ja sillat. Kyllähän siitä ilosta näitäkin harrastusmaksuja maksaa, väsää karjalanpiirakoita ja sämpylöitä myyjäisiin, ostaa skootteriarpoja ja ylihinnoitettua vessapaperia kulujen kattamiseksi. Kaikkea hyväähän sitä toivoo sille omalle lapselleen ja harrastaminen on ihan varmasti monessakin mielessä hyvästä.

Mutta entä ne lapset ja nuoret, joiden vanhemmilla ei ole sitä rahaa? Ei siihen edulliseen, kalliiseen tai liian kalliiseen harrastukseen. Siihen, jota se lapsi haluaisi kuitenkin harrastaa ja jossa hän voisi olla erittäin hyvä. Jokamiehenoikeudesta on tullut harvojen oikeus. Vai onko minulta jäänyt jotakin huomaamatta?

Ps. Onneksi perheen äiti on edullinen tälle perheelle harrastuksiensa kanssa. Maksaa korkeintaan lankarullan verran, kun kutoo sukkiansa. Ja kuluttaa vähän kengänpohjia ja kameraa, kun etsii uusia kulmia joita kuvata. 

TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA

Katsoin Armanin ohjelman kodittomista. Ohjelma epäilemättä halusi näyttää kodittomuuden monenlaisia kasvoja. Vakuuttaa, että ne ovat muunkinlaiset, kun päihdeongelmaisen kasvot. On heitä, joiden luottotiedot menee avioeron, sairauden, konkurssin tai työttömyyden vuoksi ja johtavat pahimmillaan kadulle tai muiden nurkkiin. Loputtoman pitkiin asuntojonoihin. Pääosassa olivat kuitenkin he, jotka avoimesti myönsivät juoneensa itsensä siihen jamaan, jossa olivat. Eikä heillä enää ollut mitään menetettävää, jonka vuoksi saattoivat tulla kertomaan asiansa televisioonkin. Itse jäin miettimään, että ajattelemmeko sitten niin, että jos juo, saakin jäädä kadulle. Nukkumaan lehtilaatikoihin, eristämättömiin kontteihin, yleisiin vessoihin tai odotushalleihin? Onko suomalainen asunnottomuus mielestämme itseaiheutettua tai ansaittua? Onko mukavampi ajatella, että jotkut hyppää vät omasta tahdostaan, kun tunnustaa, että turvaverkkomme taitaa vuotaa useammastakin kohdasta?

Istanbulissa ystävystyin yhden katupojan kanssa. Oli tullut opiskelemaan Itä-Turkista Istanbuliin ja asettunut asuntolaan asumaan. Siellä meni kanssaopiskelijoiden kanssa sukset ristiin, opinnot ei edenneet ja kohta löysikin itsensä kadulta. Istanbulin lämpimissä kesäilloissa asia ei tainnut asianomaista liiemmin edes vaivata. Paitsi tietenkin silloin, kun oli nälkä. Pummasi, varasti, oppi kadulla elämisen taidon. Tyhjäntoimittaminen oli jopa silminnähden mukavaa. Talven kylmässä näytti surkealta ja rupesi taas työntekokin kiinnostamaan. Mutta ei kuitenkaan pysynyt missään työpaikassa muutamaa päivää pidempää. Muistutan, että Istanbulin talvella ei kuitenkaan koskaan lämpötilat laske pakkasen puolelle, kuten täällä Pohjantähden alla. Istanbulin kokoisessa kaupungissa on myös aina vertaisryhmää, joten kadulla ei tarvitse olla yksin. Toisaalta, siellä ei ole sosiaaliturvaa, johon voit palata. Löydettyäsi itsestäsi voimaa hakeutua oikealle luukulle laittamaan asioitasi kuntoon. Vähän pelottaa, että onko kohta enää täällä meilläkään?

Oma mielikuvani suomalaisesta sosiaaliturvasta ja ihmisten tasa-arvosta on saanut paluumuuton myötä hirmuisen kolahduksen. Suomessa eriarvoisuus lisääntyy pelottavalla vauhdilla. Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että maa voidaan hinnoitella sellaiseksi, jossa kaksi palkansaajaa joutuu pyristelemään selviäkseen laskuista. Jossa työnteko ei aina kannata tai siitä verotetaan raskaan kautta. Jossa työttömän lapsella ei ole varaa harrastaa, eikä osallistua kouluissa tapahtuvaan varustekilpailuun. Puhumattakaan toisten loputtomasta ahneudesta, jossa nostetaan omia etuja heti kun siihen pystytään. Johtajista, jotka keräävät voitot vain ja ainoastaan omaan taskuun ja ne, joilla olisi varaa veroja maksella, hoitavat rahansa Panamaan tai muuttavat maasta pois. Jos jotakin olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että itsekkyyden hedelmät on läpeensä mätiä. Joka  ei osoita laupeutta heikompaansa kohtaan, on sydämetön. 

Kuinka tähän on siis tultu ja kuinka tästä päästään pois? Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä? Nykyään se ajatus taitaa olla, että ei yhtään mitään. Kun ja jos jokainen lakkaa edes yrittämästä, ei muutosta taida olla kovin helposti saatavillakaan. Muistetaan siis, että jokainen pienikin tehty teko, on parempi, kun olla tekemättä mitään. Jos edes oltaisiin ihmisiksi. Ihmisiä toisille ihmisille. Sillä ihmisiä sieltä löytyy, jokaisen asunnottoman, maahanmuuttajan tai muun vastaavan ilmiön takaanta. Iso Kirja sen hyvin sanoo; Kaikki minkä toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille." 

Pihalla on tänään satanut ja laatikkojen mullat möyhäisty. Ei muuta muutosta viikossa. Pään sisällä onneksi aina näiden pohdintojen aikana jotakin tapahtuu, edes hetkellisesti. Omat murheet ja huolet kutistuvat muurahaisiksi, jotka juoksevat muihin kekoihin. Olen vain ja ainoastaan hyväosainen. Kaikkea on ja mitään ei puutu. Toivottavasti ei myöskään sitä laupeutta ja halua tehdä jotain.

Muut kuvat Kotkan Tiutisesta, jonne kävin viemässä tänään kolmosen kavereineen. Viisi tuntia sotivat metsissä ja hyljätyssä tehtaassa. Äitinsä ehti käydä rannalla haistelemassa merta ja todeta puiden pullistuneet silmut. Kohta vihreä valtaa alaa. Onnea sekin.