Vappuaatonaattona piti hieman miettiä. Oliko pakko ryhtyä paluumuuttajiksi? Turkissa lämpötila oli 26 astetta ja joka paikassa kukkii. Näin sieluni silmit manteli-, luumu-, ja kirsikkapuut sekä ne miljoonat tulppaanit. Muistin kattoterassin lämpimät laatat. Täällä on vietetty lumisateinen pääsiäinen ja vappuaatonaattona sudittiin kesärenkailla töistä kotiin varsin tylsistyneinä vallitsevaan säätilaan. Näyttää siltä, että ilmastonmuutos tekee Suomen säästä ikuisen Turkin talven. Ei lunta jouluna, mutta pääsiäisenä, vappuna ja ehkä juhannuksenakin kuitenkin? Kylmää, sateista ja märkää vuoden ympäri. Kuka sellaista kestää?
Toisaalta sitä tulee vähään tyytyväiseksi. Hymähtelee epäuskoisena lehtien yltiöoptimistisille säätiedotuksille ja varautuu pahimpaan. Ja kun vappuna mittari näyttää kymmentä plusastetta ja aurinko paistaa, ei onnella ole rajoja. Sitä ymmärtää, että jokaiseen aurinkoiseen hetkeen kannattaa tarttua ja ottaa siitä kaikki ilo irti. Kyseessähän saattaa olla se kevään tai koko kesän ainut kaunis päivä.
Laajennettu perhe saapui syömään meille vappulounasta. Oli grilliruokaa ja munkkeja. Niiden päälle niin raukea olo, että vuode kutsui vastustamattomasti puoleensa. Mutta entä jos kyseessä oikeasti oli se vuoden ainut kaunis päivä? Tartuttiin siis esikoisen kanssa hetkeen ja käveltiin läpi kevään. Riemua revittiin auringon lisäksi hiirenkorvista, kalamiehistä ja siitä, että kevättakilla oli vain vähän vilu.
Sanoin: "Jos tämä tulee joskus myyntiin, menen asuntonäyttelyyn harkitsemaan sen ostoa."
Kun nyt tuli talonostoista puhe, niin esikoinen kysyi, että jos minulla olisi rutkasti rahaa, jäisinkö minä muka tänne Kotkaan. Päätin jäädä, karseista ilmoista huolimatta. Sillä jos minulla olisi rutkasti rahaa, voisin aina halutessani lähteä muualle hetkeksi lämmittelemään. Skipata ainakin marraskuun, tammikuun ja tällaiset keväät, jotka eivät ymmärrä lämmetä. Karseassa säässäkin Kotka on oma kaupunki. Täältä olen kotoisin ja tänne taidan kuulua.
Nyt paistaa jo toista päivää ja se on kumma miten nopeasti mieliala kohenee auringolla. Miten nopeasti se hyinen kylmyys unohtuu. Minulla on menossa kolmen päivän vapaa. Huomenna on jännittävä päivä, kun ajan esikoisen Helsinkiin pääsykokeisiin. Uusi tilanne meille molemmille.
Sinä päivänä, kun lapsesi on lähdössä,
kun pesän risukasan reuna vähän huojahtelee
sen siinä tepastellessa ja oikoessa lentimiään,
katso ettet sano:
jää kotiin, et sinä vielä osaa mitään.
Sinä päivänä muista-
lähdön ja rohkaisun hetki,
hetki joka ei toistu.
-Veikko Polameri.
Sinä osaat ja voit ja kaiken sinä voit hänessä, joka sinua vahvistaa! Asioilla on taipumus järjestyä ajallaan ja oikeassa paikassa. Luottamuksessa saa levätä. Onnea matkaan, Ainokainen.
