Katsoin Armanin ohjelman kodittomista. Ohjelma epäilemättä halusi näyttää kodittomuuden monenlaisia kasvoja. Vakuuttaa, että ne ovat muunkinlaiset, kun päihdeongelmaisen kasvot. On heitä, joiden luottotiedot menee avioeron, sairauden, konkurssin tai työttömyyden vuoksi ja johtavat pahimmillaan kadulle tai muiden nurkkiin. Loputtoman pitkiin asuntojonoihin. Pääosassa olivat kuitenkin he, jotka avoimesti myönsivät juoneensa itsensä siihen jamaan, jossa olivat. Eikä heillä enää ollut mitään menetettävää, jonka vuoksi saattoivat tulla kertomaan asiansa televisioonkin. Itse jäin miettimään, että ajattelemmeko sitten niin, että jos juo, saakin jäädä kadulle. Nukkumaan lehtilaatikoihin, eristämättömiin kontteihin, yleisiin vessoihin tai odotushalleihin? Onko suomalainen asunnottomuus mielestämme itseaiheutettua tai ansaittua? Onko mukavampi ajatella, että jotkut hyppää vät omasta tahdostaan, kun tunnustaa, että turvaverkkomme taitaa vuotaa useammastakin kohdasta?
Istanbulissa ystävystyin yhden katupojan kanssa. Oli tullut opiskelemaan Itä-Turkista Istanbuliin ja asettunut asuntolaan asumaan. Siellä meni kanssaopiskelijoiden kanssa sukset ristiin, opinnot ei edenneet ja kohta löysikin itsensä kadulta. Istanbulin lämpimissä kesäilloissa asia ei tainnut asianomaista liiemmin edes vaivata. Paitsi tietenkin silloin, kun oli nälkä. Pummasi, varasti, oppi kadulla elämisen taidon. Tyhjäntoimittaminen oli jopa silminnähden mukavaa. Talven kylmässä näytti surkealta ja rupesi taas työntekokin kiinnostamaan. Mutta ei kuitenkaan pysynyt missään työpaikassa muutamaa päivää pidempää. Muistutan, että Istanbulin talvella ei kuitenkaan koskaan lämpötilat laske pakkasen puolelle, kuten täällä Pohjantähden alla. Istanbulin kokoisessa kaupungissa on myös aina vertaisryhmää, joten kadulla ei tarvitse olla yksin. Toisaalta, siellä ei ole sosiaaliturvaa, johon voit palata. Löydettyäsi itsestäsi voimaa hakeutua oikealle luukulle laittamaan asioitasi kuntoon. Vähän pelottaa, että onko kohta enää täällä meilläkään?
Oma mielikuvani suomalaisesta sosiaaliturvasta ja ihmisten tasa-arvosta on saanut paluumuuton myötä hirmuisen kolahduksen. Suomessa eriarvoisuus lisääntyy pelottavalla vauhdilla. Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että maa voidaan hinnoitella sellaiseksi, jossa kaksi palkansaajaa joutuu pyristelemään selviäkseen laskuista. Jossa työnteko ei aina kannata tai siitä verotetaan raskaan kautta. Jossa työttömän lapsella ei ole varaa harrastaa, eikä osallistua kouluissa tapahtuvaan varustekilpailuun. Puhumattakaan toisten loputtomasta ahneudesta, jossa nostetaan omia etuja heti kun siihen pystytään. Johtajista, jotka keräävät voitot vain ja ainoastaan omaan taskuun ja ne, joilla olisi varaa veroja maksella, hoitavat rahansa Panamaan tai muuttavat maasta pois. Jos jotakin olen tässä elämässä oppinut, niin sen, että itsekkyyden hedelmät on läpeensä mätiä. Joka ei osoita laupeutta heikompaansa kohtaan, on sydämetön.
Kuinka tähän on siis tultu ja kuinka tästä päästään pois? Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä? Nykyään se ajatus taitaa olla, että ei yhtään mitään. Kun ja jos jokainen lakkaa edes yrittämästä, ei muutosta taida olla kovin helposti saatavillakaan. Muistetaan siis, että jokainen pienikin tehty teko, on parempi, kun olla tekemättä mitään. Jos edes oltaisiin ihmisiksi. Ihmisiä toisille ihmisille. Sillä ihmisiä sieltä löytyy, jokaisen asunnottoman, maahanmuuttajan tai muun vastaavan ilmiön takaanta. Iso Kirja sen hyvin sanoo; Kaikki minkä toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Pihalla on tänään satanut ja laatikkojen mullat möyhäisty. Ei muuta muutosta viikossa. Pään sisällä onneksi aina näiden pohdintojen aikana jotakin tapahtuu, edes hetkellisesti. Omat murheet ja huolet kutistuvat muurahaisiksi, jotka juoksevat muihin kekoihin. Olen vain ja ainoastaan hyväosainen. Kaikkea on ja mitään ei puutu. Toivottavasti ei myöskään sitä laupeutta ja halua tehdä jotain.
Muut kuvat Kotkan Tiutisesta, jonne kävin viemässä tänään kolmosen kavereineen. Viisi tuntia sotivat metsissä ja hyljätyssä tehtaassa. Äitinsä ehti käydä rannalla haistelemassa merta ja todeta puiden pullistuneet silmut. Kohta vihreä valtaa alaa. Onnea sekin.
