INTIAANISTA SEURAAVA TIE OIKEALLE

Syntymäpäiväsankari on umpiunessa kuoromme aloittaessa onnittelulaulua. Aamu on joidenkin mielestä liiankin hidas. Lopulta olemme Istiklalilla aloittamassa uutta Istanbul-päivää. Siitäkin tulee varsin ostospainotteinen. Miten monta asiaa kuusihenkinen perhe tarvitseekaan. Ja jos ei tarvitse, ainakin haluaa saada. Kolmoselle uikkarit, kuopukselle kengät, kakkoselle farkut ja esikoiselle takki. Kanaa KFC:stä. Pöydässä jo tarkistan, että olihan loman roskaruokaosasto jo tässä?

Miesväen pujahtaessa päiväelokuviin, lähden omille ostoksilleni. Mielestäni olen monenlaista vailla, mutta en osaakaan ostaa. En tiedä enää, että mikä on minun tyylini. Turkin tyylistä on siirrytty suomalaisempaan. Korot on madaltuneet ja farkkuja tulee käytettyä enemmän. Mekkoja katselen, mutta päädyn sitä useammin paitaan. Käytännöllisyys ja mukavuus, mutta kun ei ihan arkiseksikaan haluaisi heittäytyä.

Elokuvan loputtua vien perheen pieneen suklaapuotiin syömään suklaaöverit. 

Oh la la Beatrice. Suklaakakkua suklaalla, mansikoilla, banaaneilla ja kermavaahdolla.

Päätetään pitää päivälepo. Muu perhe suunnistaa suklaapuodista suoraan huoneiston suuntaan. Kuopus haluaa vielä shortsit lähikaupasta. Ne haetaan ja saadaan samalla ihailla tällaiset maisemat kaupan rappukäytävästä:

Istiklal on kuljettu jo niin moneen kertaan, että ehdotan kuopukselle vaihtoehtoista reittiä. Hän suostuu ja niin kurvaamme sivuteille. Ohi tuon kitaraa soittavan intiaanin ja seuraava tie oikealle. Kierretään historiallisen Galatan Hamamin kautta ja suunnistetaan Istiklalin suuntaisesti pitkin pikkukatuja.

Huoneistomme on loistavalla sijainnilla. 

Se sijaitsee entisen kielikouluni naapurissa.

Nyt riittää ostokset ja Istiklal. Päivälevon jälkeen otetaan suunta kohti rantaa. Päädytään Cihangiriin. Sille antaa ilmettä lukuisat graffitit, antiikkikaupat ja mielenilmaukset seinissä. Täältä löytyy Orhan Pamukin Viattomuuden museo. Kissa poikineen. Rennot ruokapaikat. Tie kohti Bosborin rantaa.

Nälkähän siinä kävellessä tulee. Ajatuskulkumme kulkee jäätelöstä kebappiin. Karaköyssä alkaa ruokakujat. Olemme ravinnosta eri mieltä ja päädymme harhailemaan rantaan asti. Verensokerin heittelylle tulee piste laivalaiturin luona. Linssikeittoa, kebappia, tosteja ja dürümiä. Ikkunan takana Topkapin palatsi, laivat ja sinisenä kimmeltävä Kultaisen sarven pää. Paastoava kansa odottaa kiihkeästi illan rukouskutsua ja lupaa syödä. Me emme lupia tarvitse.

Keskiviikko on illassa. Täällä pestään hampaita ja kiistellään huomisesta ohjelmasta. Kuka haluaa mitäkin ja esikoinen mennä menojansa. Periaatteessa on kakkosen päivä ja hän päättää isoimmat linjat. Tiedossa aamiainen Madon vohveleilla ja ruoaksi kebappia. Muu selviää sitten huomenna.  Hyvää yötä!

ASTUTAAN ISTANBULIIN

Kone Kiovaan on myöhässä. Reilun tunnin vaihtoaika Istanbulin koneeseen kutistuu kutistumistaan. Sen verran on seikkailumieltä, että uskotaan yön Kiovassakin onnistuvan. Mieluiten haluttaisiin päästä perille. Kentällä juostaan vain huomataksemme, että Istanbulinkin kone on myöhässä. Mies sanoo: "Tämähän on kuin armeijassa. Kamala kiire odottamaan." Yskin keuhkoni pihalle. Lopulta kone laskeutuu sinne miljoonien valojen keskelle. Olemme saapuneet turisteiksi kotiin ja laukutkin kerkesivät kyytiin.

Metrolla päätepysäkille ja vaihto seuraavaan. Taksimin aukiolla olemme lähempänä puolta yötä. On kamala nälkä ja matkan tunto jäsenissä. Puolivälissä matkaa meitä tullaan vastaan, vaikka sanoin ettei tarvitse. Asettaudutaan huoneistoon ja mies lähtee hakemaan ruokaa. Päivän paasto on päättynyt ja Istanbulissa on täysi hyörinä päällä. Kauppoja auki ja ravintoloissa syödään. Pian syödään myös meidän keittiössä. 

Aamulla ikkunan takaa löytyy vaativa kissa. Se haluaa ruokaa, mutta ei välitä simitistä. Perillä ollaan kuusi päivää, joten jokainen saa päättää yhdestä päivästä. Ensimmäisestä päivästä vastaa kuopus ja päivä sujuu näin:

Katsellaan kissaa. Tuleeko sitä ruokaa? Syödään itse ne simitit.

Aamupalojen jälkeen astutaan sateiseen Istanbuliin. Olemme matkalla tiistaibasaarille, joka on vaihtanut paikkaa Hasanpaşasta Göztepeen. Ostoslistalla on paljon sukkia, alushousuja, t-paitoja, farkkuja, kenkiä ja aurinkolaseja. Etsinnässä on myös kuoria kännyköille, yöpukuja, uikkareita jne. jne. Olemme kirjaimellisesti kuluttaneet vaatteemme puhki kahden vuoden aikana ja viime kuukausien mantra on ollut "sitten Istanbulista". Liiran kurssi on puolellamme ja hinnat todellakin hyvät Suomeen verrattuna. Yksi pari sukkia maksaa alimmillaan noin 30 senttiä. Niitä lähteekin mukaan sitten todella monta paria.

Vettä tulee kuin saavista kaataen. Onneksi basaarilla on rättikatot.

Ota kuva, abla. Abla ottaa. Jotkut asiat ne ei muutu.

Kun on saatu basaarista kylliksi, astutaan taas metroon. Sillä aikaa sade lakkaa ja saamme nauttia osittain aurinkoisesta Kadiköystä. Kuopus vie meidät syömään Burger Kingiin. Miten turkkilaista. Energiavajeen täytyttyä jakaudutaan miesten ja naisten tiimiin. Shoppailu saa jatkua. Löytyy farkkuja, kenkiä, yöpukuja, kännykän kuoria ja muuta tuiki tarpeellista. 

Kahvin äärelle on sovittu ensimmäiset treffit. Ensimmäiset turkkilaiset ystävämme saapuvat meitä tapaamaan. Kahvia hörppiessä jaetaan päällimmäiset. Lasten opinnot, työkuviot ja ajan lento. Esikoinen on jo karannut omille teilleen. Me muut astumme treffien jälkeen laivaan. Terve sinulle Bosbori. Olen kaivannut sinua.

Ja ne RayBanitkin tuli ostettua. Niin äiti kun poika. Ihan aidot ja maksoi noin 3€:D.

Kassit painaa ja askel. Vielä pysähdytään kirkolla ja nähdään monta rakasta tuttua kasvoa. Niin myös uusia. Saan monta halausta pieneltä kullalta, josta on tullut tomera isoveli. Yhdessä raahustetaan pitkin Istiklalia. Luittekin ehkä, että aamulla täällä taas räjähti pommi. Se ja sitä edeltäneet pommit ovat aiheuttaneet sen, että Istiklalilla ei ole tunkua. Saamme kulkea varsin väljästi. Tässä matkassa on myös rakas MatkaMartta, jonka saimme luoksemme iltapalalle.

Huomenna (lue: tänään) heräämme kolmosen syntymäpäivään. Päivän sankari on itseoikeutetusti myös päivän päättäjän roolissa. Hän haluaa kuulema KFC:n syömään, uikkareita ostamaan ja elokuviin. Hän ei halua matkustaa metrolla, mutta ei myöskään olla koko päivää huoneistolla. Mitä päivä sitten tuokaan tullessaan, se taitaa näkyä blogissa sitten huomenna. Nyt Istanbul kiittää ja kumartaa. Hyvää Yötä!

HANKO JA HALLANVAARA

Onpas taas ollut. Niistämistä ja loppukiriä. Yksi päätti peruskoulun, muut pääsivät luokiltaan hyvin arvosanoin. Stipendejäkin tuli hyvästä käytöksestä ja reippaasta asenteesta. Mies pääsi lomalle ja minusta tuli työtön. Kevätjuhlien jälkeen ajettiin Hankoon. Oli uusi ylioppilas ja pöytä täynnä herkkuja. Ylioppilaaseen tutustuimme aikanaan Istanbulissa. Hän oli silloin 4-vuotias.

Kun nyt oltiin ajettu Hankoon, olisin halunnut ottaa edes muutaman kuvan. Meillä oli kyydissä Keravan lady ja päivästä kyllänsä saannut perhe. Eivät ne nyt selvästikään kaivanneet Hanko-kierroksia, mutta kestivät nyt edes tämän verran. "Aja tuonne, olikohan se nyt tämä?" Istuivat autossa, kun juoksin nappaamaan ne kuvat ja kehoitin siirtymään toiseen paikkaan. Kunnes tajusin, että ainoat oikeat sanat olivat nämä: Eiköhän nyt lähdetä kotiin. Voihan Hanko, ehkä joskus paremmalla ajalla.

Suomen kevät on ollut niin superkaunis, että en keksi mitään mistä voisi valittaa. Ikkunan takana aukesi metsät, niityt ja pellot. Ylioppilasjuhliin uhkailivat jo sadetta, mutta säästivät nyt juhlavieraat kuitenkin siltä. Hangossa paistoi aurinko. Matkallekin sitä riitti aina Kotkaan asti. Paluun aikaan tosin oli jo aurinko laskenut.

Nyt kun uhkailevat hallanvaaralla, sateilla ja myrskyillä, onkin korkea aika lähteä sinne missä on  toivottavasti lämpöö ja valoo. Seuraavan kerran kuulettekin meistä sitten sieltä entisestä kotimaasta, Jos Luoja Suo!

SAIRAAN KAUNIS KESÄKUU

Kesäkuu on lähtenyt sairaasti käyntiin. Ensin kurkkukipua, sitten nenähanat auki ja yöt hereillä pitävä yskä. Mies jo eilen aamulla sanoi, että kannattaakohan sinun tuossa kunnossa töihin lähteä. Mutta kun se on jo lapsena iskostettu päähän, että sairas on vasta sitten kun on kuumetta, minä lähdin. Ilma oli helteinen ja edessä retkipäivä saareen. Puitteet kunnossa, mutta niin voimaton olo. 

Varissaareen tuuri vie 15 minuutissa. Perillä meitä odotti englantilainen taisteluihin osaa ottanut herrasmies, jonka nimi putosi matkalla mereen. Hän kertoi Ruotsinsalmen taistelut ja pisti meidät laulamaan "ja se Oolannin sota oli kauhia…" Oli makkaranpaistoa, jäätelöä ja kalliolla itseään grillaavat tytöt. Ei hassumpi työpäivä, jos siitä olisi jaksanut nauttia.

Kallion koloissa haudottiin perheenlisäystä. Jokaisen hautojan lähistöllä päivysti huolestunut isähahmo.

Ja onnellisia perhetapahtumiakin nähtiin.

Aurinko jättää jälkensä. Minulle se piirsi jalkoihin kengän muotoiset rusketusraidat. Pää olisi kaivannut suojaa. Ensin ajattelinkin, että minulla on varmaankin auringonpistos. Laahustin kotiin kirjaimellisesti viimeisin voimin. Kotona kuumemittari nousikin sitten hellelukemiin. Miksi ihmeessä pitää sairastaa tässä vaiheessa vuotta, kun menossa on mitä kaunein kesä?

Tänään olen sitten ollut sairaslomalla. Keuhkoputkentulehdus, antibioottikuuri, yskänlääkettä ja käsky levätä. Aika monet päikkärit onkin tullut vetäistyä. Iltaa kohden on helpottanut. Eiköhän tästä siis vielä Istanbuliinkin päästä. Työkuviot onkin sitten sitäkin sekalaisemmat. Olinhan jättänyt näihin viimeisiin päiviin kaiken viimeistelyn. Hyvästit, kirjaukset, huoneen purkamiset, paperien hävittämiset ja sitä rataa.  Sairaslomalaiselta se viimeistely ei luonnistu. Mitenhän tällaisissa tapauksissa pitäisi oikein menetellä? Kokemusta ei ole karttunut, sillä tämä oli ensimmäinen sairapoissaoloni koko työurani aikana.

Puutarhassa kukkii ja kasvaa. Ja kaivataan kipeästi vettä! Tänään hetken jyrisi ja ripautti pienen sateen, mutta se ei riittänyt näille jatkuvasti janoisille. Kasvussa on peruna, rapareri, porkkana, sipuli, valkosipuli, retiisi, tomaatti, kesäkurpitsa, herne, mansikka ja persilja. Munakoisoa tekisi mieli vielä istuttaa ja koittaa. Viime kesä oli niin kylmä, että sato jäi yhteen minipieneen koisoon. Mitähän sinä kasvatat? Ja miten lähti kesäkuusi käyntiin?