Onpas taas ollut. Niistämistä ja loppukiriä. Yksi päätti peruskoulun, muut pääsivät luokiltaan hyvin arvosanoin. Stipendejäkin tuli hyvästä käytöksestä ja reippaasta asenteesta. Mies pääsi lomalle ja minusta tuli työtön. Kevätjuhlien jälkeen ajettiin Hankoon. Oli uusi ylioppilas ja pöytä täynnä herkkuja. Ylioppilaaseen tutustuimme aikanaan Istanbulissa. Hän oli silloin 4-vuotias.
Kun nyt oltiin ajettu Hankoon, olisin halunnut ottaa edes muutaman kuvan. Meillä oli kyydissä Keravan lady ja päivästä kyllänsä saannut perhe. Eivät ne nyt selvästikään kaivanneet Hanko-kierroksia, mutta kestivät nyt edes tämän verran. "Aja tuonne, olikohan se nyt tämä?" Istuivat autossa, kun juoksin nappaamaan ne kuvat ja kehoitin siirtymään toiseen paikkaan. Kunnes tajusin, että ainoat oikeat sanat olivat nämä: Eiköhän nyt lähdetä kotiin. Voihan Hanko, ehkä joskus paremmalla ajalla.
Suomen kevät on ollut niin superkaunis, että en keksi mitään mistä voisi valittaa. Ikkunan takana aukesi metsät, niityt ja pellot. Ylioppilasjuhliin uhkailivat jo sadetta, mutta säästivät nyt juhlavieraat kuitenkin siltä. Hangossa paistoi aurinko. Matkallekin sitä riitti aina Kotkaan asti. Paluun aikaan tosin oli jo aurinko laskenut.
Nyt kun uhkailevat hallanvaaralla, sateilla ja myrskyillä, onkin korkea aika lähteä sinne missä on toivottavasti lämpöö ja valoo. Seuraavan kerran kuulettekin meistä sitten sieltä entisestä kotimaasta, Jos Luoja Suo!
