ET VOI TIETÄÄ

Syyskuu on jo pitkällä, vaikka useimpina päivinä tuntuu vielä kovin kesäiselle. Siirrän kesävaatteiden poislaittoa viikosta toiseen. Kesäkengät lojuvat edelleen etuoven vieressä. Takkia on tarvinnut hyvin harvoin. Villasukkia kudon tasaiseen tahtiin, mutta käyttöön niitä ei ole tarvinnut ottaa. Lämmitystä ei tarvita. Takkatultakaan ei ole viritelty kuin muutamaan kertaan tunnelman tähden. Ihanaa talvea, kevättä ja kesää on seurannut suurenmoinen syksy.

Olen tehnyt töitä. Sain heti muutamaksi päiväksi sijaisuuden ja niin sitten työputki venyi melkein parin viikon mittaiseksi ennen ensimmäistä vapaapäivää. Sitä makeammalta on tuntunut tämä takana oleva vapaa viikonloppu. Ja tämä kolmas vapaani, jota parasta aikaa viettelen. Tarkoitus olisi kyllä ollut, että tänään olisin taas ollut sijaisena, mutta soittoa ei ole kuulunut. Ehkä sitten ensi maanantaina?

Töiden lisäksi olemme saaneet tehdä makumatkoja. Mieheni sisko työskentelee maahanmuuttajien parissa ja sitä kautta tutustuimme Irakin turkmeeneihin. Pitkän ja vaikean tien kuljettuaan tämä nuori perhe saapui Kotkaan, jossa ovat odottaneet nyt jo useamman vuoden päätöstä siitä, että saavatko turvapaikan vai joutuvatko palaamaan takaisin turvattomaan elämäänsä Irakissa. Melkein yhteisen kielen ja yhteisten makumuistojen ääreen olemme nyt kokoontuneet vuoroin vieraissa periaatteella. Nämä kuvat ovat viime kerralta meiltä, kun perheen rouva opetti minua tekemään Turkin herkkuani eli İçli köfteä.

Mitä useampi kokki sen monimuotoisemmat köftet:). Mukana opettelemassa oli siis anoppi ja kälykin.

Nyt kun pakkopalautukset ovat olleet tapetilla ja kautta linjan tunteet maahanmuuttokeskustelun äärellä vellovat  edelleen puolin ja toisin, on ollut hyvä kuulla niitä oikeita tarinoita. Mitä konkreettisesti tarkoittaa se, kun olet täysin toisten armoilla. Kävelet 18 tuntia tauotta metsässä niin, että jokainen varpaankyntesi irtoaa. Kannattelet vettä ylittäessäsi selässä kahta lasta ja vielä matkasta väsynyttä vaimoa. Tietämättä, että pääsetkö koskaan perille. Mikä sinua edessä odottaa. Ja kaiken sen maksetun rahan, vaivan, pelon, väsymyksen ja muun jälkeen et voi vuosien jälkeenkään tietää, että pääsitkö turvaan. Miten sinun käy.

Tiedostamme, että tulevasta emme tiedä, meillä on vain tämä hetki. Siitä kannattaa siis nauttia ja iloita. Syödä hyvin.

ASTUTAAN ISTANBULIIN

Kone Kiovaan on myöhässä. Reilun tunnin vaihtoaika Istanbulin koneeseen kutistuu kutistumistaan. Sen verran on seikkailumieltä, että uskotaan yön Kiovassakin onnistuvan. Mieluiten haluttaisiin päästä perille. Kentällä juostaan vain huomataksemme, että Istanbulinkin kone on myöhässä. Mies sanoo: "Tämähän on kuin armeijassa. Kamala kiire odottamaan." Yskin keuhkoni pihalle. Lopulta kone laskeutuu sinne miljoonien valojen keskelle. Olemme saapuneet turisteiksi kotiin ja laukutkin kerkesivät kyytiin.

Metrolla päätepysäkille ja vaihto seuraavaan. Taksimin aukiolla olemme lähempänä puolta yötä. On kamala nälkä ja matkan tunto jäsenissä. Puolivälissä matkaa meitä tullaan vastaan, vaikka sanoin ettei tarvitse. Asettaudutaan huoneistoon ja mies lähtee hakemaan ruokaa. Päivän paasto on päättynyt ja Istanbulissa on täysi hyörinä päällä. Kauppoja auki ja ravintoloissa syödään. Pian syödään myös meidän keittiössä. 

Aamulla ikkunan takaa löytyy vaativa kissa. Se haluaa ruokaa, mutta ei välitä simitistä. Perillä ollaan kuusi päivää, joten jokainen saa päättää yhdestä päivästä. Ensimmäisestä päivästä vastaa kuopus ja päivä sujuu näin:

Katsellaan kissaa. Tuleeko sitä ruokaa? Syödään itse ne simitit.

Aamupalojen jälkeen astutaan sateiseen Istanbuliin. Olemme matkalla tiistaibasaarille, joka on vaihtanut paikkaa Hasanpaşasta Göztepeen. Ostoslistalla on paljon sukkia, alushousuja, t-paitoja, farkkuja, kenkiä ja aurinkolaseja. Etsinnässä on myös kuoria kännyköille, yöpukuja, uikkareita jne. jne. Olemme kirjaimellisesti kuluttaneet vaatteemme puhki kahden vuoden aikana ja viime kuukausien mantra on ollut "sitten Istanbulista". Liiran kurssi on puolellamme ja hinnat todellakin hyvät Suomeen verrattuna. Yksi pari sukkia maksaa alimmillaan noin 30 senttiä. Niitä lähteekin mukaan sitten todella monta paria.

Vettä tulee kuin saavista kaataen. Onneksi basaarilla on rättikatot.

Ota kuva, abla. Abla ottaa. Jotkut asiat ne ei muutu.

Kun on saatu basaarista kylliksi, astutaan taas metroon. Sillä aikaa sade lakkaa ja saamme nauttia osittain aurinkoisesta Kadiköystä. Kuopus vie meidät syömään Burger Kingiin. Miten turkkilaista. Energiavajeen täytyttyä jakaudutaan miesten ja naisten tiimiin. Shoppailu saa jatkua. Löytyy farkkuja, kenkiä, yöpukuja, kännykän kuoria ja muuta tuiki tarpeellista. 

Kahvin äärelle on sovittu ensimmäiset treffit. Ensimmäiset turkkilaiset ystävämme saapuvat meitä tapaamaan. Kahvia hörppiessä jaetaan päällimmäiset. Lasten opinnot, työkuviot ja ajan lento. Esikoinen on jo karannut omille teilleen. Me muut astumme treffien jälkeen laivaan. Terve sinulle Bosbori. Olen kaivannut sinua.

Ja ne RayBanitkin tuli ostettua. Niin äiti kun poika. Ihan aidot ja maksoi noin 3€:D.

Kassit painaa ja askel. Vielä pysähdytään kirkolla ja nähdään monta rakasta tuttua kasvoa. Niin myös uusia. Saan monta halausta pieneltä kullalta, josta on tullut tomera isoveli. Yhdessä raahustetaan pitkin Istiklalia. Luittekin ehkä, että aamulla täällä taas räjähti pommi. Se ja sitä edeltäneet pommit ovat aiheuttaneet sen, että Istiklalilla ei ole tunkua. Saamme kulkea varsin väljästi. Tässä matkassa on myös rakas MatkaMartta, jonka saimme luoksemme iltapalalle.

Huomenna (lue: tänään) heräämme kolmosen syntymäpäivään. Päivän sankari on itseoikeutetusti myös päivän päättäjän roolissa. Hän haluaa kuulema KFC:n syömään, uikkareita ostamaan ja elokuviin. Hän ei halua matkustaa metrolla, mutta ei myöskään olla koko päivää huoneistolla. Mitä päivä sitten tuokaan tullessaan, se taitaa näkyä blogissa sitten huomenna. Nyt Istanbul kiittää ja kumartaa. Hyvää Yötä!

VUOSI 2014 - SE TURKIN PUOLISKO

Suurten muustosten vuotemme lähenee loppuaan. Kuluneen vuoden kuvia selatessani tuli suorastaan epäuskoinen olo. Tuollaistako meillä muka oli, eikä siitä ole vielä vuottakaan? Vuosi 2014 jakautuu puoliksi. Puoli vuotta Minen Istanbulia ja Turkkia. Toinen puoli vuotta Paluumuuttajattaren alkumetrejä suomettumisen poluilla. Molemmat täyteläisiä, uuvuttavia ja hurmaavan ihania puolivuosia, jotka ajattelin muistella kanssanne tässä vuoden viimeisimpinä päivinä. Tänään onn vuorossa se Turkin puolisko ja huomenna Suomen.

TAMMIKUUSSA kävelin pitkin Istanbulia. Lähikadut, Bosborin rannat ja toisen puolen kylät. Otin teidät myös mukaani ihmettelemään tanssivia dervissejä. Aloitin konkreettisesti hamstraamaan Turkkia mukaani kuukausittaisten ostosten myötä. Tammikuun ostokset oli keramiikkakupit ja laatta lasten vessan seinälle. Kupit on ollut ahkerasti käytössä, mutta se vessa odottaa edelleen remonttiaan:).

HELMIKUUSSA annoin itselleni luvan istahtaa rannalle kahville niin usein kuin vain suinkin kerkesin. Aloin pikkuhiljaa ymmärtämään, että Istanbulini oli kulumassa loppuun. Vein teidät vierailemaan ensimmäisen kotimme naapurustoon. Niille rannoille, jossa rakastuimme tuohon suurkaupunkiin. Lähditte myös mukanani lelumuseoon. Ostin kimpun tulppaaneja aina kuihtuneiden tilalle.

Helmikuun ostos oli keittiön tuolit. Valkoisena.

MAALISKUUTA on mahdoton tiivistää vain muutamaan kuvaan, sillä se oli täyteläinen kuu. Ensin sain käydä tutustumassa pieneen kultaan. Tehdä ostoksia suurella basaarilla. (Kuun ostos oli lampukka ikonin eteen.) Maaliskuussa matkustettiin Pergamon kautta Efesoon ja käytiin myös tutustumassa luonnonsuojelualueeseen Izmirin lähistöllä...

Pergamo alta ja yltä.

Efeso.

Mukana kulki tietysti myös rakas Helmi.

...Maaliskuussa kävin myös tilaamassa kaappeja Mehmetiltä. Kirkkomuusikon kanssa syötiin aamiaista mieheni toimiston vieressä asuvilla opiskelijaneitosilla. Vastakutsu jäi toteuttamatta.

HUHTIKUU ei jäänyt yhtään sen väljemmäksi. Minusta tuntui, että olisin halunnut laittaa sen jokaisen kuvan tänne. Huhtikuu oli ystävien kuu. Kävimme naisten kanssa ihailemassa Emirganen tulppaaneja, söimme  ja harjoittelimme yhdessä menemenin tekemistä meillä.

'

Huhtikuun ostos oli kallein. Meille ostettiin turkkilainen matto, jota piti tietysti heti päästä kokeilemaan. Lapset saivat rullaluistimet, joita myös testattiin kotipihalla:).

Huhtikuussa vein opiskelijani Iznikiin päiväretkelle. Ilmat oli jo kovin kesäiset ja nautiskelimme keramiikkatarjonnasta, katunäkymistä ja hyvästä seurasta. Kuun kruunasi kirkkomuusikon aloitteesta nautiskeltu ilta. Ensin syötiin hyvin upeiden näkymien äärellä ja sen jälkeen vaihdettiin vuorokautta Istanbulin kuuluisimmalla Jazz-clubilla. Ihana ilta, johon liittyi myös suru-uutinen.

TOUKOKUUSSA olen kuvien perusteella ollut vain matkoilla ja niin se taisi todellisuudessa ollakin. Suljin silmäni siltä todellisuudelta, että lähtö oli lähellä? Tai ehkä vain otin kiinni kaikesta minkä vielä ehdin. Matkustettiin sielunsiskojen kanssa. Tällä kertaa Şanlıurfaan ja Aabrahamin Harraniin.

Toukokuun haikeimpiin voidaan lukea hyvästelymatka Peshteraan, johon turkkilaiset ystävämme lähtivät mukaan. Eikä tässä tietenkään kaikki, vaan leirillekin vielä itsemme ängettiin jossakin toukokuun välissä. Ikään kuin mitään kodin tyhjennystä ei olisi olemassakaan?

Pitikös tässä johonkin muuttaa?

KESÄKUU. Kamalan ihana kuu. Kesäkuussa kolme lapsistamme juhlii synttäreitään. Me purkasimme kodin, jossa olimme asunneet kymmenen ihanaa vuotta. Lähetimme tavarat ja lapset Suomeen. Julimme häitä. Vietimme läksiäisiä. Pakkasimme ja hyvästelimme. Olimme kuoleman väsyneitä, mutta emme sanoneen millekään ei.

Kuopusta juhlittiin Miss Pizzassa ja löydettiin Istanbulista sikapizzat.

Pepi saapui Suomesta vierailulle. Ja ainahan sitä nyt ehtii lähteä saarille mukaan:).

Lasten kaverisynttärit ehti järjestämään rannalla. Problem yok.

Aina oli aikaa myös läksiäisille. Ja kuka näitä nyt laskee, että kuinka monet on sopiva määrä?

Jossakin välissä pakattiin. Purettiin. Pistettiin kamoja nettiin myyntiin.

Ja sitten taas läksiäisille. Maman terassi oli Istanbulin kaunein ja löytyi vasta näin loppumetreillä. Silti sinne ehdittiin kesäkuussa kolmesti:D.

Ystävät tietysti järjesti häät- ennen kuin ehdimme poistua kaupungista. Ja ei mitään yksiä juhlia, vaan kolmet. Kaikki ehdittiin hyvin juhlia.

Ja vaikken yhtään tätä lukiessa ymmärrä, että miten se oli mahdollista, niin koti saatiin pakettiin ja kontti lähti kohti Suomea. Me muutimme ystäväperheen kotiin loppuaikaa viettämään.

Ja juhlittiin ne toisenkin pariskunan häät… Ystävien järjestämää loppuhuipennuspiknikkiä unohtamatta. Tai sitä, että emännöimme viimeisen Istanbulin viikkomme iranilaista pariskuntaa. Ja pistimme lapset lentokoneella Suomeen. Sekä taistelimme tuloksettomasti lentoyhtiöiden kanssa Helmin mahdollisuudesta lentää lasten kanssa….

Sellainen oli vuoteni 2014 tammikuusta kesäkuun loppuun. Ja sitten arvaattekin, että kaikki muuttui...