6.

 Pappani oli lapsen muistinkuvin lähes puhumaton mies. Mummo kuoli ollessani 6 v. Kannan sydämessäni vahvaa muistoa heistä molemmista. Mummosta, jonka vaatimattoman keittiön laatikossa oli aina Kettu-karkkeja ja Pätkiksiä. Myöhemmin löydettynä lipaston laatikosta henkinen pääoma, josta kiitän omaani. Epäilen mummon rukousten kantaneen osaltaan minua siihen, joka olen. Kiitos siis sinulle, mummo. Minun on näin hyvä.  Kiitos myös papasta, josta ei jäänyt niinkään sanallista muistoa, mutta tunne siitä, että olisin halunnut tietää ja tuntea. Mitä oli kokenut. Millaista miestä mummo rintamalta kotiin kaipasi. Mitä olisi kertonut menettäneensä, kun joutui evakkotielle. Jäi arvoitukseksi. Menetin heidät molemmat pienenä. Mummo, tuo kahdesti kotinsa jättänyt, joutui munuaistensa pettämäksi. Nosti kätensä taivasta kohti kuollessaan, kun näki hakijansa saapuvan. Pappa lähti pian perästä, ei kai jaksanut mummotonta elämää. Karjalaiset. Eniten yhdistän itseni heihin. Kotinsa jättäneihin. Pakolaisiin. Heihin, jotka uskoivat silti tulevaan ja rakensivat kotinsa muualle. Raivasivat pellot. Eivätkä koska palanneet. 

Minä lähdin ja palasin. Paluumuuttajatar, lapsuutensa maisemiin,

100-vuotias Suomi, olet minulle valtavan rakas. Multiisi on istutettu ja kasvatettu juureni. Olen kiitollinen monesta ja sen vuoksi valmis kestämään monta; Sääsi. Verotuksesi. Tarpeesi tasapäistää. Kalliin maan, jossa kehuskelijaa katsottaisiin kieroon. Jossa lottovoittajat jatkavat elämäänsä entiseen malliin.

Rakastan suomalaista sisua, koululaitosta, sosiaaliturvaa, kirjastoa, yritteliäisyyttä ja vähäeleisyyttä. Luontoa, joka parhaina päivinään korvaa tämän ilmastonmuutoksen mukanaan tuoman tasaisen harmauden. Sinisen taivaan. Valkoiset pilvet. Yöttömän yön. Syksyn kullan lehdissä. Meren, järven ja metsän. 

 Tiedon siitä, että hädän hetkellä auttavat, nuo suomalaiset. Vastaavat, kun kysytään. Nousevat rintamaan heikomman puolesta. Puolustavat omiaan. Jurot, totiset ja lojaalit. Minä siinä muiden mukana.

 Onnea 100-vuotiaalle synnyinmaalleni ja kaikille suomalaisille ympäri maailman!

RAKKAALLE SUOMELLENI

Kun olin ihan pieni tyttö, minun isänmaani oli pähkinän kokoinen.

Se oli niin pieni,

että sen sisään juuri ja juuri mahtui

minun maailmani ydin:

koti ja äidin syli,

isän käsi ja yhdessä luettu iltarukous.

Kun olin pieni,

minun isänmaani maistui mansikkamaidolta

ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä,

eikä kulkusten kilinä koskaan lakannut siellä kuulumasta.

Kun minusta tuli aikuinen,

minun isänmaani kasvoi Suomen kokoiseksi

ja sai ihan uudet ulottuvuudet.

Minä opin rakastamaan sitä aikuisen naisen rakkaudella.

Opin löytämään uusia vastauksia kysymykseeni:

mikä on minun isänmaani 

ja miksi se on minulle niin rakas.

Minun isänmaani on tietysti tämä maa,

alue, joka kartalla kutsutaan Suomeksi,

sen järvet ja metsät, vainiot ja viljapellot,

kylät ja kaupungit.

Suven suloisuus ja talven kuurainen kimallus,

kevään liekehtivä vihreys ja syksyn purppurakulta.

Mutta minun isänmaani on muutakin. 

Minun isänmaani on itsenäisyys.

Minun isänmaani on vapaus,

sananvapaus, liikkumisenvapaus, vapaus olla omaa mieltäni asioista.

Minun isänmaahani kuuluu kaikki se,

missä ihmisen henkiset juuret ovat,

kulttuuri ja kieli,

tämä murteista rikas, vivahteikas ja sointuva suomen kieli,

jota niin monet runoilijat ovat käyttäneet kuin jaloa instrumenttia:

"Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu,

kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu…"

Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,

rukous ja kirous,

syntyminen ja kuolema,

työnteko, viha ja rakkaus. 

Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,

mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango

haikeasti haitarilla soitettuna.

Isänmaa on suomalainen kansa,

minun kansani,

kaikki suomalaiset ikään, ammattiin ja asuinpaikkaan katsomatta,

puoluekannasta riippumatta,

työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,

maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.

Minun isänmaahani kuuluu myös suomalainen menneisyys.

En voi puhua isänmaasta muistamatta

menneiden sukupolvien työtä.

Tuhannet ja taas tuhannet esivanhempamme,

eivät vain merkkimiehet ja -naiset,

vaan aivan tavalliset kansannaiset ja -miehet.

ovat tekemällään työllä ja uurastuksella

luoneet sen pohjan, jolle kaikki tässä maassa loppujen lopuksi rakentuu.

Minun isänmaahani kuuluvat myös sankariristien rivit,

niiden veljiemme ja sisartemme muiston kunnioittaminen,

jotka eivät väistäneet vastuuta silloin, 

kun isänmaa heiltä vastuunkantamista ja uhrauksia vaati,

ja joita saamme kiittää siitä,

että nyt voimme elää vapaan maan vapaina kansalaisina. 

Eläköön, kauan eläköön Suomi.

-Raili Malmberg-

---------

Paluumuuttajatar on eilen pyyhkinyt salaa kyyneleitä molemmissa itsenäisyyspäivä-juhlissa, joihin osallistui. Finlandia ja Maamme-laulu olivat siihen syynä. Turkissa huvitti monessa juhlassa turkkilainen nationalismi. Hra Paluumuuttaja huomasi, että osataan sitä olla nationalisteja täällä Suomessakin, ainakin itsenäisyyspäivänä. Paluumuuttajattaresta siihen on selkeä syy, sillä onhan tämä niin hieno maa tämä Suomi:D.

Tänään on syöty perunamuussia ja lihapullia. Leivottu kasapäin karjalanpiirakoita kuopuksen joukkueen myyjäisiin. Laitettu kaksi sinivalkoista kynttilää palamaan ikkunalle klo. 18. Saunottu päivän päätteeksi ja oltu niin suomalaista, niin suomalaista että. 

Jep. On se hienoa olla suomalainen. Onnea teille muillekin, jotka olette tänään juhlinneet meidän kanssamme samasta syystä. Monia armorikkaita vuosia rakkaalle isänmaalle! 

ps. Kiitos tämän postauksen kesäkuvista taitaa nyt kuulua mieheni veljelle.  Rakkaat terveiset siis sinne maailman ääriin! Kuten kaikille muille teille ulkosuomalaisille! Talven ja kevään osalta piti turvautua Tuhannen ja yhden tarinan kuviin, mutta ei kai se haittaa?