6.

 Pappani oli lapsen muistinkuvin lähes puhumaton mies. Mummo kuoli ollessani 6 v. Kannan sydämessäni vahvaa muistoa heistä molemmista. Mummosta, jonka vaatimattoman keittiön laatikossa oli aina Kettu-karkkeja ja Pätkiksiä. Myöhemmin löydettynä lipaston laatikosta henkinen pääoma, josta kiitän omaani. Epäilen mummon rukousten kantaneen osaltaan minua siihen, joka olen. Kiitos siis sinulle, mummo. Minun on näin hyvä.  Kiitos myös papasta, josta ei jäänyt niinkään sanallista muistoa, mutta tunne siitä, että olisin halunnut tietää ja tuntea. Mitä oli kokenut. Millaista miestä mummo rintamalta kotiin kaipasi. Mitä olisi kertonut menettäneensä, kun joutui evakkotielle. Jäi arvoitukseksi. Menetin heidät molemmat pienenä. Mummo, tuo kahdesti kotinsa jättänyt, joutui munuaistensa pettämäksi. Nosti kätensä taivasta kohti kuollessaan, kun näki hakijansa saapuvan. Pappa lähti pian perästä, ei kai jaksanut mummotonta elämää. Karjalaiset. Eniten yhdistän itseni heihin. Kotinsa jättäneihin. Pakolaisiin. Heihin, jotka uskoivat silti tulevaan ja rakensivat kotinsa muualle. Raivasivat pellot. Eivätkä koska palanneet. 

Minä lähdin ja palasin. Paluumuuttajatar, lapsuutensa maisemiin,

100-vuotias Suomi, olet minulle valtavan rakas. Multiisi on istutettu ja kasvatettu juureni. Olen kiitollinen monesta ja sen vuoksi valmis kestämään monta; Sääsi. Verotuksesi. Tarpeesi tasapäistää. Kalliin maan, jossa kehuskelijaa katsottaisiin kieroon. Jossa lottovoittajat jatkavat elämäänsä entiseen malliin.

Rakastan suomalaista sisua, koululaitosta, sosiaaliturvaa, kirjastoa, yritteliäisyyttä ja vähäeleisyyttä. Luontoa, joka parhaina päivinään korvaa tämän ilmastonmuutoksen mukanaan tuoman tasaisen harmauden. Sinisen taivaan. Valkoiset pilvet. Yöttömän yön. Syksyn kullan lehdissä. Meren, järven ja metsän. 

 Tiedon siitä, että hädän hetkellä auttavat, nuo suomalaiset. Vastaavat, kun kysytään. Nousevat rintamaan heikomman puolesta. Puolustavat omiaan. Jurot, totiset ja lojaalit. Minä siinä muiden mukana.

 Onnea 100-vuotiaalle synnyinmaalleni ja kaikille suomalaisille ympäri maailman!

JA VESI OLI MUSTAA

Viimeisestä vapaapäivästä hetkeen on otettava ilo irti. Aamukahvit sängyssä ja sitten toppavaatetta päälle. Lumesta huolimatta ilma on yhtä hämäränhyssyä. Valo pinnistelee tietään pimeän läpi, mutta eksyy ilmeisesti kesken matkan. Eläkeläismiehet rannassa toivottavat hyviä kuvauksia ja kehottavat säätämään aukkoa. Päätän kuvata totuuden. Hämärän talven ihmemaan.

Pihlaja ei jaksa kahta kuormaa kantaa?

Ja vesi oli mustaa, äiti kulki mustissaan. Lumi oli kuorruttanut puut, heikoimmat oksat olivat sen painosta taipuneet tai katkeneet. Lumisuihkun otin matkan aikana moneen kertaan. Saappaat oli juuri oikea valinta, sillä matka oli muutenkin sangen märkä. Mutta niin kaunis. Virkistävä.

Huomaa kasvot kivessä:).

Langinkoskessa vettä virtaa tällä hetkellä erittäin runsaasti. Kelpaisi keisarin kalastaa. Tekisi mieli tehdä vielä veneretki. Kiertää tutut rannat, katsella lähempää lintujen sukellusnäytöstä. Juoda kahvit ja skoolata pian ohi lipuneelle marraskuulle. Kohta 100-vuotiaalle synnyinmaalle, joka on nähnyt monta tulevaa talvea.  Ohittanut monta marraskuuta.

Käytiin katsomassa se Tuntematon sotilas. Mies, minä ja pojat. Elokuvateatterista poistui hiljainen kansa. Minun sydämessäni seisoi kiitos ja rukous. Kiitos vapaasta maasta niille, joille kiitos kuuluu. Rukous siitä, että ei ikinä enää. Ei yhtäkään talvisotaa, jatkosotaa, sisällissotaa. Ei tuntemattomia eikä tuttuja sotilaita. Olkoon mieluummin vapaus. Ilo. Rauha. Rakkaus.