Isäni puolen suku lähti kahteen otteeseen evakkotielle Äyräpäästä. Viimeisimmän lähdön jälkeen kiersivät aikansa omaa paikkaansa etsimässä ja mummo ja pappa asettuivat lopulta Savitaipaleelle. Papalle tärkeää oli kuulema päästä kalaisan järven ääreen. Kun isälleni ja hänen sisaruksilleen tuli aika muuttaa pois kotoa, lähtivät kukin omaan suuntaansa. Kaksi asettui Kotkaan, muutama meni Turkuun, yksi suuntasi Lappeenrantaan. Yksi veljeksistä muutti Ruotsiin ja asettui sinne asumaan.
Ruotsin sukulaisia muistan lapsuudessani nähneeni vain kerran. Tulivat meille kylään ollessani noin kymmenen vuotias. Silloin minä löysin serkkuni Irinan, jonka kanssa olemme samaa laadukasta vuosimallia. Irina on talven tyttöjä ja minä syksyn. Vuosien myötä olemme kadottaneet toisemme monesti ja sitten taas iloisina löytäneet. Sain kirjeitä Göteborgista ja vuosia myöhemmin kibbutsilta. Tavattiin ohi mennen kadulla Göteborgissa, häissä Porvoossa, hautajaisissa Lappeenrannassa ja Kotkan meripäivillä laivan kannella. Tästä viimeisimmästä Irinan löydöstä taidan saada osittain kiittää ystävääni Sannaa, joka oli törmännyt serkkuuni hyvinvointiasioiden merkeissä. On pidetty yhteyttä miehen Facebookin välityksellä. Syyskuusta alkaen koetettu löytää aikaa tapaamiselle, joka lopulta onnistui eilen puolivälin pysäkillä eli Porvoossa.
Joki oli jäätynyt. Uusi kokemus oli kävellä makasiinien edestä.
Miten hauskat tunnit meillä olikaan. Käveltiin jäätynyttä jokea pitkin ja puhuttiin tauotta. Ostettiin tuosta vain Irinalle takki. Minä yllytin, vaikkei se edes ollut tarpeen. Istuttiin lounaalla kolmatta tuntia SicaPellessä. Miten hyvää ruokaa ja seuraa. Suosittelen. Lopuksi pistäydyttiin suklaakaupassa ja sovittiin parkkipaikalla, että ei enää kymmenen vuoden taukoja ja katoamisia. Harkitsen tässä jo Facebookiin liittymistäkin, jotta yhteydenpito vielä helpottuisi.
Se talvinen versio yllä<3.
Ja alla syksyinen. Kiitos kuvasta!
Autossa ajattelin, että Irina on sisko, jota minulla ei ole ja serkku, joka minulla onneksi on. Miten helppoa ja mutkatonta oli olla yhdessä. Kerätä puuttuvia palasia matkojemme varsilta ja tajuta, että kun oppii jotain toisesta, ymmärtää paremmin myös itseään. Meillä on takana tämä sama suku, mutta kovin eri näköisenä. Tällaisia meistä tuli siitä johtuen ja siitä huolimatta.
Parkkipaikalla sain Irinalta reseptin, sillä palasin kotiin kaupan kautta kokkaamaan. Miehen veli tuli meille yökylään ja olivat testiryhmänä Irinan Lentävälle Jaakopille. Käskivät sanoa, että hyvää oli! Kiitos kaikesta. Kunnes jälleen tapaamme<3.
