JOULUN JÄLKEEN

Olipa meillä mukava joulu. Onneksi joulu on nyt ohi. Joulun jälkeen tulee aina tarve pakata kulunut vuosi pakettiin. Avata uusi, kaikkine mahdollisuuksineen. Tekee mieli keventää. Siivota. Aloittaa alusta. Kokea jotakin uutta. Varata matka.

Palasin takaisin töihin Tapanina. Kuun vaihde on repaleinen. Töitä ja vapaata epämääräisessä järjestyksessä. Pojat lähtivät omille reissuilleen. Kolmonen Uuden vuoden leirille ja kakkonen Porvooseen pelikavereille kylään. Käytiin isänsä kanssa heittämässä ja saatiin samalla itselle pieni iltahetki. Kyllä Porvoo on sitten kaunis. Jopa tällaisena tuhruisena torstai-iltana.

Käyttötili on aivan tyhjä. Matkatilillä sen verran rahaa, että kyttään Vietnamin lentoja tosi tarkoituksella. Tarkoitus olisi miehen kanssa lähteä kaksin matkaan kesäkuun alussa. Lentää joko Saigoniin tai Hanoihin. Valitusta kohteesta käsin käydä sen lähistöllä olevat kohteet. Lentää katsastamaan Huen ja Hoi An ja palata takaisin lähtöpisteeseen. Vietnamin matkaoppaat ovat siis tällä hetkellä lempikirjat numero 1.

Mitenkäs siellä? Toiveita tulevalle vuodelle?

JOKA MINULLA ON

Isäni puolen suku lähti kahteen otteeseen evakkotielle Äyräpäästä. Viimeisimmän lähdön jälkeen kiersivät aikansa omaa paikkaansa etsimässä ja mummo ja pappa asettuivat lopulta Savitaipaleelle.  Papalle tärkeää oli kuulema päästä kalaisan järven ääreen. Kun isälleni ja hänen sisaruksilleen tuli aika muuttaa pois kotoa, lähtivät kukin omaan suuntaansa. Kaksi asettui Kotkaan, muutama meni Turkuun, yksi suuntasi Lappeenrantaan. Yksi veljeksistä muutti Ruotsiin ja asettui sinne asumaan. 

Ruotsin sukulaisia muistan lapsuudessani nähneeni vain kerran. Tulivat meille kylään ollessani noin kymmenen vuotias. Silloin minä löysin serkkuni Irinan, jonka kanssa olemme samaa laadukasta vuosimallia. Irina on talven tyttöjä ja minä syksyn. Vuosien myötä olemme kadottaneet toisemme monesti ja sitten taas iloisina löytäneet. Sain kirjeitä Göteborgista ja vuosia myöhemmin kibbutsilta. Tavattiin ohi mennen kadulla Göteborgissa, häissä Porvoossa, hautajaisissa Lappeenrannassa ja Kotkan meripäivillä laivan kannella. Tästä viimeisimmästä Irinan löydöstä taidan saada osittain kiittää ystävääni Sannaa, joka oli törmännyt serkkuuni hyvinvointiasioiden merkeissä. On pidetty yhteyttä miehen Facebookin välityksellä. Syyskuusta alkaen koetettu löytää aikaa tapaamiselle, joka lopulta onnistui eilen puolivälin pysäkillä eli Porvoossa.

Joki oli jäätynyt. Uusi kokemus oli kävellä makasiinien edestä.

Miten hauskat tunnit meillä olikaan. Käveltiin jäätynyttä jokea pitkin ja puhuttiin tauotta. Ostettiin tuosta vain Irinalle takki. Minä yllytin, vaikkei se edes ollut tarpeen. Istuttiin lounaalla kolmatta tuntia SicaPellessä. Miten hyvää ruokaa ja seuraa. Suosittelen. Lopuksi pistäydyttiin suklaakaupassa ja sovittiin parkkipaikalla, että ei enää kymmenen vuoden taukoja ja katoamisia. Harkitsen tässä jo Facebookiin liittymistäkin, jotta yhteydenpito vielä helpottuisi. 

Se talvinen versio yllä<3.

Ja alla syksyinen. Kiitos kuvasta!

Autossa ajattelin, että Irina on sisko, jota minulla ei ole ja serkku, joka minulla onneksi on. Miten helppoa ja mutkatonta oli olla yhdessä. Kerätä puuttuvia palasia matkojemme varsilta ja tajuta, että kun oppii jotain toisesta, ymmärtää paremmin myös itseään. Meillä on takana tämä sama suku, mutta kovin eri näköisenä. Tällaisia meistä tuli siitä johtuen ja siitä huolimatta.

Parkkipaikalla sain Irinalta reseptin, sillä palasin kotiin kaupan kautta kokkaamaan. Miehen veli tuli meille yökylään ja olivat testiryhmänä Irinan Lentävälle Jaakopille. Käskivät sanoa, että hyvää oli! Kiitos kaikesta. Kunnes jälleen tapaamme<3.

19.

Porvoon ihan kaunein kohta on tässä sillalla, katse kääntyneenä makasiineille. 

Eikä paha ole tämä toinenkaan puoli. Näissä kohdin minä aina mietin, että ymmärtääkö tuossa asuva onnekkuuttaan? Antaako arvoa sille, että ikkunan alla virtaa joki? Minä antaisin.

Tuo valkoinen talo vihreällä katolla. Käsittämätön sijainti.

Minun ikkunani alla ei virtaa joki, mutta harrastan silti ihastelua ja ihmettelyä. Olen usein itsekseni kiitollinen ääneen. Luulen, että ääneen lausuttu kiitollisuus lisää onnen tunnetta. Auttaa oikeasti näkemään asiat paremmin. Ymmärtämään sen mitä on saanut tai saavuttanut. Missä saa olla mukana.

17. & 18.

Vapaapäivien hommat ovat olleet sen verran kiireiset, että yksi joulupäivitys jäi välistä. Korjataan se nyt tuplapitkällä päivityksellä. Eilisen illan lopuksi en kyllä  kiirehtinyt, vaan katsoin jouluelokuvia kutimet, kahvi ja suklaa seuranani. Parasta palautusta, joka pitäisi joulunaluspäivinä tehdä lakisääteiseksi, ettei äitien hermot kärise. Ennaltaehkäisevästi olenkin katsonut joka sopivassa välissä jouluelokuvia, syönyt riittävästi suklaata, juonut kahvit tilaisuuden tullen ja tarttunut puikkoihin aina kun olen pystynyt. Eikä meillä muuten hermot ole kärynneet vielä kertaakaan. Paitsi... Mutta kuka nyt vanhoja muistelee?

Minulla on tapana käydä jokaisen lapsen kanssa jouluostoksilla. Eilen oli vuorossa kakkonen. Käytiin viemässä kolmonen jäähallille, palauttamassa lainalapset kotiin ja samalla jäätiin kaupungille. Pojalla oli selvät sävelet lahjojen suhteen ja se oli sillä selvä se. Tänään sitten jatkettiin samaa lajia kuopuksen ja esikoisen kanssa. Vaihdettiin tosin kaupunkia ja ajettiin taas ihanaan Porvooseen.

Kotkassa ollaan suojan puolella, joten odotin päätyväni mustaan joulukaupunkiin. Matkan aikana kuitenkin jo päästiin ihastelemaan talvisempia maisemia. Mieli olisi tehnyt pysähtyä useampaankin kertaan moottoritien laitaan, mutta eihän se nyt tietenkään käy. Tien varrella  oli kauniit talviset pellot, joilla usva venytteli auringonsäteiden valaistessa pimeyttä tuonnemmaksi. Porvoossa taas oli kiva parin asteen pakkanen ja meillä turhan vähän vaatetta yllä. Oli siis pakko piipahdella tiheästi kaupoissa ihastelemassa, jotta sai itseään vähän lämmitettyä samalla.

Vanhankaupungin putiikit ovat niin kauniita, että niissä vieraileminen on elämys. Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että en ikinä osta sieltä mitään ja siksi olen erittäin huono asiakas. Anteeksi vain te putiikin pitäjät. Hinnat ovat meidän kukkarolle turhan korkeita, mutta ideoita saa ilmaiseksi. Käyn mm. joka kerta ihastelemassa huonekaluja Sasu's Playhouse kaupassa. Se on ihan minun näköiseni kauppa ja sisustaisin kotini juuri tuollaisilla huonekaluilla, jos aloittaisin alusta ja minulla olisi rahaa käytettävissä niin paljon kuin haluan. Tällä kertaa bongasin sieltä esikoiselle ihanan pöydän, jonka epäilin isänsä osaavan toteuttaa sitten kun aika on:D.

Kävelimme siis kierroksen vanhassakaupungissa. Piipahtelimme kauniisiin putiikkeihin hypistelemään ja ihastelemaan. Sen jälkeen kävimme syömässä edulliset ja hyvät lounaat Rossossa. Nappasimme mukaan kahvit. Pyörähdimme Sokoksella ja teimme lopulta lähes kaikki jouluostoksemme TOKMANNIlta:). Ei ollenkaan niin idyllistä, mutta edullista kylläkin:D. Minä tosin olen jo melkein lahjaostokset tehnyt, joten keskityin lähinnä hautakynttilöiden hamstraamiseen. Kannattaahan se nyt toki ajaa Porvoon Tokmannille hautakynttilöitä ostamaan. 

Huomenna on tiedossa paluu töihin. Neljä työpäivää ja sitten joulu onkin jo ovella. Olen ihan aikataulussa ja jäljellä olevien tekemisten suhteen valmiina tarvittaessa oikomaan mutkia. Mitä tässä pinnaa venyttämään juhlan vuoksi? Mieluummin jouluradio soimaan, glögit tulolle ja paketteja kääreisiin. Tai sitten jouluelokuvia, kahvia, suklaata ja ne kutimet?

ps. No sen verran kuitenkin mietityttää, että kuinka paljon aikaisemmin kinkku pitikään ottaa sulamaan? 

PALANNUT USEIN

Aamulla käytiin viemässä esikoisen laskin ja taulukkokirja koululle keskiviikkona olevaa matematiikan ylioppilaskirjoitusta varten. Perjantaina sitten uskonnon kirjoitukset lopettavat tämän osan esikoisen elämästä. Tämän lapsen kanssa ei ole tarvinnut kehoittaa lukemaan läksyjä, päinvastoin, toisinaan on ollut tarpeen kieltää lukemasta lomalla tms. Nyt lukulomalla tytär on ollut välillä suorastaan huoleton. Tänäänkin lähti ilman isompia suostutteluja katselemaan puutalokortteleita äidin vapaapäivän kunniaksi. Sää suosi ja Porvoo antoi parastaan.

Porvoosen sujahtaa meiltä Kotkasta tunnissa. Tänne olen palannut usein elämäni aikana. Ensin oman äitini kanssa lapsen silmin paikkoja katselemaan ja aikuisiällä vaihtelevalla seurueella. Hääyökin meni näissä maisemissa. En lakkaa ikinä ihastelemasta näitä vanhoja puutaloja. Kauaa ei tarvitse aikaa viettää, ei poiketa edes kauppoihin, vain kierros vanhoissa kortteleissa riittää. Joskus täällä voisi vaikka yöpyäkin ja käydä illalla syömässä hyvin ja hitaasti. Mutta ei niitä Porvoon hitaita nautintoja eli etanoita. Puistattaa jo pelkkä ajatuskin. Tällä kertaa emme syöneet mitään missään, sillä olimme niin aikaisia lintuja, että madot eivät vielä kiinnostaneet.

Porvoolaiset suosivat koristeita ikkunoiden välissä. Näitä riittää lähes joka talossa. 

Ja enempi näyttää olevan parempi. Tämä tulppaani-ikkuna kuului maltillisiin.

Vaikka olenkin käynyt monesti Porvoossa, en vielä koskaan ole käynyt Runebergeillä kylässä. Tällä kertaa pääsimme jo talon portille asti, vain huomataksemme, että ovet ei tähän aikaan vuodesta aukene maanantaisin. Yksi syy palata siis Porvooseen vielä ainakin kerran. Suomen vanhimman talomuseon sijasta palattiin pienelle kierrokselle vanhaankaupunkiin ja kuppi kahviakin tuli juotua vessatauon mahdollistamiseksi. 

Virkisti. Niin kävely, seura, aurinko, kuin kauniit puitteetkin. Jostakin syystä valvoin viime yönä ja sen vähän minkä nukuin, näin sekavia unia. Reissulta palasin tänään siis suoraan petiin päiväunille. Yksittäiset huonosti nukutut yöt ei haittaa. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin seuraavana yönä nukun kuin tukki.

Ensi kesänä saatamme kuin saatammekin nukkua jossakin muualla kuin Suomessa. Olen nyt surffaillut urakalla airbnb:n sivuilla ja se on avannut ovia taas niihin alkuperäisiin mahdollisuuksiin, joista tämä koko matkakuumehässäkkä sai alkunsa. Palataan niihin, jos haaveet realisoituvat. Kiitos vinkistä, Jael ja Saara.