keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

RUMIA KUVIA

Eilen saavuin töistä kotipihalle ja huikkasin: "Nyt alkoi loma!" Vallihaudan pohjalta kuului, että "Tervetuloa. Täällä se loma on mukavasti minullakin mennyt". Mitä sitä voisi lomaltaan enempää toivoa, kun ruumiillista kuritusta soran kannon muodossa? Välillä muonitusvastaavana oloa, jotta talkoolaiset pysyy tolpillaan? Tällä on menty nyt ainakin tämä ensimmäinen lomapäivä. On ollut tekemisen meininki ja tätä samaa taitaa tosiaan riittää ihan koko loman ajaksi. Eipähän muuten haittaa yhtään, ettei helle helli. Tähän hommaan sää on mitä parhain!






Salaoja-projekti on jättimäisen suuri urakka. Raha ratkaisi niin, että se oli tehtävä itse. Mies on ottanut asioista selvää ja konsultoinut useampaa ammattilaista. On saatu apua ja neuvoja. Tutustuttu kivoihin ihmisiin. Saatu välillä joku ihana talkoolainen avuksemme. Meidän naisten shopatessa Tallinnassa, oli miehillä ollut täällä kivenpyörittäjän kylä. Maanantaista asti on miehen kanssa ojan pohjalla paiskinut hommia kolmosen kummisetä. Mummo ja serkkuparvi on ollut myös hommissa kahtena päivänä. Työ etenee, hitaasti mutta varmasti. Kakkosen rippijuhlat pitäisi pitää tässä pihalla 8.8. Hieman jännittää, että kuinka tässä käy?



Jos siis olet kaivannut talkootöitä, ruumiillista kuritusta, kokeilla kuinka salaojia tehdään tms. niin tervetuloa tänne meille:D. Täältä ojan pohjalta löydät lomailevan Paluumuuttajattaren, jonka kamerasta löytyy vain näitä rumia kuvia. 

Onneksi sentään kasvimaalla näyttää ihan kivalle. 


Etenkin jos muistaa seistä selkä taloa päin:D.


On kulunut vuosi Suomeen muutostamme. Aikalailla päivälleen. Vuosi sitten astuimme taloon. Kiersimme katsomassa mitä oli tullut ostettua. Käärimme hihat ja rupesimme hulluun kahden viikon sisäremppaan. Hyvä siitä silloin tuli. Luulen, että hyvä tulee tästäkin. Jos ei vielä juhliksi, niin joskus kuitenkin. 

11 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Auts.
Ihan nätti kasvimaa sinulla :)
Tsemppiä ja mukavaa lomaa!

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanaa ja kaikesta huolimatta myös rentouttavaakin lomaa sinulle!!!

No projektihan näyttää jo edenneen...mutta varmasti siinä on puuhaa vielä lomalaisellekin:=)Onneksenne omaatte mukavia sukulaisia ja talkoohenkisiä ystäviä jotta saatte apujoukkoja projektiinne.

Kasvimaallanne näyttää mukavalta...täällä Espoon suunnalla on peruna muutamassa kurkkupurkissa komeaa kaikki muu sitten vähemmän....alkukesä oli niiiiin viileä että kasvuunlähtö on ollut hyvin hidasta...no katsotaan jos jokunen kesäkurpitsa salaatinlehti persiljanippu kuitenkin saataisiin omaa satoa.

Nautitaan kesästä sen monilla eri mausteilla ja säässä kuin säässä ja projektien parissa...minulla on projektina kesälomareissun ison kuvamateriaalin saattaminen kansiin ja toinen projekti tuoksahtaa mäntysuovalle ja näyttää mattorullilta ja pesutupa odottaa:=)

Hurmioitunut kirjoitti...

Noinhan se taitaa mennä loma monella suomalaisella, töitä tehden joko kotona tai mökillä. Mutta minusta tuo on hienoa, että tekee itse ja etsii tietoa kuinka hommat toimii. Voi olla ylpeä kaikesta tekemästään työstä viimeistään sitten kun homma on valmis. Kädentaitoa sitä pidetään yllä tuollakin tavalla. Minusta tuollaisia hommia pitäisi opettaa nuoremmillekin ja taitavathan nuo jotan oppia sivusta katsoen (tai soraa kantaen). Itse ainakin tykkäsin kovasti seurata nuorempana enojen rakennus/korjaus/remontointipuuhia omissa taloissaan ja mummolassa.

Satu kirjoitti...

Tuota hommaa olisi kyllä ihan kamala tehdä kolmenkymmenen asteen lämpötiloissa.

Harmi kun minulla on jo muita suunnitelmia; muuten olisin tarjoutunut teille apulaiseksi. Ruumiillinen työ olisi oikein tervetullutta!

Lisay kirjoitti...

Ihailen,etta teette kaiken itse.
Taalla Israelissa lahes kaikki tyot teetetaan ulkopuolisilla ja maksetaan siita paljon.Usein ei edes omaa pihaa viitsita hoitaa.
Tama itsetekeminen on juuri sita suomalaisuutta,johon minakin lapsuudessa olen tottunut.Hienoa!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tiina: Jep. Ihan autsia. Mutta ensi kesänä tämä on vain kaukainen muisto.

Kirsi: Minun kasvimaalla kasvaa todella hyvin. Olen ollut siitä kyllä ihmeissäni. Näyttäisi, että Kotkan säät on ollut justiinsa kasvimaalleni sopivat. kesäkurpitsaa pukkaa, tomaateissa on raakileita, potun varret ainakin kasvaa jo pitkällä jne. jne.

Ja salaojissa keksittiin juuri, että meidänhän kannattaa tehdä nyt nämä pihalle näkyvät puolet valmiiksi, takaosan kanssa ei ole mikään kiire:D.

Hurmioitunut: Kyllä, olen samaa mieltä. Mutta ehkä nyt en kuitenkaan IHAN koko kesälomaani kaipaa viettä tuolla kuopan pohjalla.

Satu: No, ehkä minäkin ottaisin mieluummin sen Intian kun toisten sorakasat:D.

Lisay: Turkissa oli vähän sama juttu. Siitä olen kyllä meistä suomalaisista ylpeä, että täällä on tekevää ja osaavaa porukkaa. Minähän maalasin Istanbulin kodin seinät itse ja kyllä siinä sitten riittikin ihmettelemistä:D.

Pepi kirjoitti...

No, voishan sitä lomaa huonomminkin viettää :D
Niinkuin vaikka vaan peukaloita sateessa pyöritellen....meinaa vähän sellaiseksi mennä tämä oma oleilu, vettä tulee vartin välein.
Onneksi ei nyt mitään hengenhätää missään päin tiluksia, joten voi ihan lueskellakin. Ja juu, kiitos "kutsusta" mutta ei kiitos :D
Ja hyvä siitä tulee, ja ihan ajoissakin mä luulen!

A kirjoitti...

Ihan liian ahkeria olette, mutta varmaan tuossa hankkii hyvin kun tekee itse! Voitte vielä monesti kehaista, että on itsetehtyä monet hommat!

Hienoa jatkoa sinulle / teille! ♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Kyllä tässä on hyvät puolensa. Sellaisen parin tunnin soraurakan jälkeen kroppa kiittää, kun pääsee hetkeksi sängylle pötköttämään. Illemmalla jaksaa taas toisen pari tuntia. Tulee raitista ilmaakin riittävästi. Ja yhteistä laatuaikaa lasten ja serkkujen kanssa:D.

Aili: Voiko sitä olla liian ahkera? Siitä en sano mitään, mutta kun ei ole rahaa maksaa, tekee kiltisti itse. Ja jälkikäteen voi toivottavasti tosiaan olla tyytyväinen itseensä.

Liivia kirjoitti...

Onpas kauniit ja pätevän näköiset kasvilootat! Tunnen itseni ihan peukalottomaksi kun noita katselen. Oma lootani, se ainoa, on peittynyt aika kesiä sitten kasvillisuuteen. Yrttiä se puskee kyllä, ovat valloittaneet koko loodan. En kertakaikkiaan vain ole pihaihminen, ja sen kyllä näkee. Kaikkea sitä itsestään joskus luuli:)
Mutta kyllä olisi ilo omaa satoa kerätä noista loodista!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Liivia: Minä en vielä tiedä, että olenko pihaihminen. Olen vähän sellainen projektin tekijä ja näin saan kyllä luotua uutta. Mutta ylläpitäminenhän se on haastavinta tuossa pihassa. ONNEKSi on ollut tällainen kesä, sillä jo ne muutamat kastelut on ollut vähän työn ja tuskan takana. Nyt kun koko piha on kun pommin jäliltä, ei niin haittaa, vaikka sora-alueet on lehtien peitossa jne. Ehkä ensi kesä sitten näyttää totuuden minusta puutarhurina.