lauantai 27. kesäkuuta 2015

EN HALUA ETTÄ SIELLÄ OLISI KUKAAN MUU

Perjantaina sain hakea Istanbulista Suomeen lomalle tulevat ystävät meille yökylään. Yritän aina päästä kentälle hyvissä ajoin. Parkkeeraan auton ja ostan Starbucksin kahvit ja istun seuraamaan jälleennäkemisiä. Liikutun, kun isovanhemmat ottavat vastaan lapset ja lapsenlapset, puolisot kohtaavat toisensa pitkästä aikaa, ystävykset juoksevat nauraen toisiaan kohden. Ja se tunne, kun ovesta tulee ne itselle rakkaat ja kaivatut, siihen miltei pakahtuu.

Esittelin ystäville Kotkan. Se on autolla nopeasti tehty:). Sitten esiteltiin koti. Vaihdettiin kuulumisia. Miehet kävivät kalassa ja toivat tullessaan kalajuttuja. Me naiset kävelimme Keisarin majalle ja vuodatettiin toisillemme asioita, joita meihin oli keräytynyt sinä aikana, kun ei enää asuttukaan naapureina. Illan lopuksi lämmitettiin sauna ja syötiin iltapalaa pöydän ääressä. Aamulla vielä kerettiin juoda kahvit ja sitten oli aika taas erkaantua omille teillemme. 

Meillä jatkui juhlat Lahden satamassa. Automatkan aikana nähtiin jos jonkunlaista säätä auringosta rankkasateeseen ja sama meno jatkui Lahdessakin. Se ei haitannut, sillä astuimme sisälle laivaan.





Neljän tunnin risteily piti sisällään kummityttöni häät ja uuden pariskunnan vauvan kastejuhlan. Ulkona satoi siunausta, pöydät notkuivat herkkuja, sisällä oli lämmin tunnelma mutta ulkona viileni nopeasti. Järvimaisemat olivat kauniit, pariskunta suloinen ja vauva nukkui tyytyväisenä kiertäen juhlavieraiden sylistä syliin. Esikoisesta tuli elämänsä ensimmäisen kerran kummitäti.








Hääparin korttiin kirjoitin Kai Niemisen runon: 
Kuuntelen liikkumistasi viereisessä huoneessa,
työnteon ääniä; kuulen kun pysähdyt miettimään.
Äkkiä tiedän miten sen sinulle kerron:
en halua että siellä olisi kukaan muu.






Avioliitto voi olla juhlaa, mutta pääosin se on arkea. Toisen työnteon ääniä viereisessä huoneessa. Se voi olla tunteiden ilotulitus tai vuoristorata. Sillä on hyvät ja huonot päivänsä. Se ei menesty ilman kompromisseja ja vaivan näköä. Avioliitto on minulle tahdon asia. Sen kestäminen ei ole kiinni siitä miltä minusta tänään tuntuu, miltä toisesta tuntuu. Se kestää tai kaatuu tahdolla. Tahdonko rakastaa, tahdonko vaalia, tahdonko nähdä vaivaa, tahdonko kuulla sinut. Vai lakkaanko tahtomasta? Petänkö lupaukseni? Kadotanko siunauksen, joka liittomme ylle vihkimisen yhteydessä luettiin? Onnellinen se pari, joka tahtoo. Joka ei halua, että olisi joku muu.




Tilasin lahjaksi nuorelle parille itseäni puhutelleen kirjan, mutta se ei kerennyt juhlaan mukaan. Toimitetaan siis opiskeltavaksi jälkikäteen. Tahdon lisäksi tarvitaan avioliitossa mielestäni yhteinen kieli tai edes ymmärrys siitä mitä toinen puhuu. 

ONNEA teille onnellisille. Tahtoa rakastaa ja kuulla toinen toistenne rakkauden kieli! Ja onnellista matkaa myös pienelle pojalle, joka teki minusta ISO(N)TÄDIN!

9 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Voi, teillä on olut ihanat juhlat! Kummiksi pääseminenkin on upea hetki. Itselläni on kaksi ihanaa kummipoikaa, 11- ja 3-vuotiaat. Viisaita sanoja avioliitosta ja rakkaudesta ylipäänsä.

Satu kirjoitti...

Niin ihanan tunnelmallista. ♥

Minä olen myös sitä mieltä, että avioliitto on ehdottomasti tahdon asia. Olen myös sitä mieltä, että useimmat intialaiset avioliitot kestävät lopun elämän siitä syystä, että ihmiset menevät naimisiin sillä mentaliteetilla, että avioliitossa ollaan ja pysytään, tuli mitä tuli. Suomessa erotaan usein aivan liian heppoisin perustein, kun ei ole sitä tahtoa nähdä avioliiton takia hieman vaivaa.

Allu kirjoitti...

Voi miten ihana tuo Kai Niemisen runo♥

pikkupikkuriikki kirjoitti...

Kiitos <3

MatkaMartta kirjoitti...

Ihana teksti. Kiva, että saitte oikein Ibul-vieraita. Toinen kyllä ymmärtää toista täällä ollutta - ystäväksi tullutta. Voi, kunpa viimeistään ensi kesänä saisin reissuni osumaan sinnepäin. En unohda kutsua :)
Ihanat tuplajuhlat myös olleet teillä ja kaunis esikoinen kummitätinä <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hurmioitunut: Kummius on lahja. Esikoinen on varmasti otettu tehtävästään, kuten minä olin aikanaan.

Satu: Sama oli Turkissa. Avioero ei kuulunut vaihtoehtoihin, vaan yhdessä mentiin läpi hyvien ja huonojen aikojen. Niinhän sitä Suomessakin luvataan, että hyvinä ja pahoina päivinä kunnes kuolema erottaa. Mutta tahto katoaa sitten jonnekin ja lupaukset unohtuu.

Allu: Niin pieni, mutta antaa paljon ajattelemisen aihetta.

pikkupikkuriikki: KIITOS sinulle, teit ison työn. Toivottavasti nyt saat jo edes hetken huilia? Minulla olisi paljon kuvia, voin toimittaa tikulla jossakin välissä.

MatkaMartta: Tämä on ollut oikein Ibul-vieraiden viikonloppu. Pe-la oli ne sinunkin tuntemat ex-naapurit, tänään saapui piispa ja piispatar sekä alkuvuosien Ibul-ystävät, kuopuksen kummit Seinäjoelta. Aikamoista muistelua, jakamista ja menneiden vuosien kiinniottoa:).

Sinuakin odotetaan, heti kun pääset!

Kääpiöotus kirjoitti...

Kiitos <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kääpiöotus: Sinulla on blogi!!! Kirja saapui, toimitan sen kun tavataan!

Kääpiöotus kirjoitti...

On minulla blogi, päivitystahti ja taito ei vaan ihan ole vielä huippuluokkaa :D Odotan innolla kirjaa, se vaikutti kiinnostavalta jo silloin kun siitä Istanbulissa juteltiin!