JOKIPUISTO

Kotkan puistot pääsivät viime sunnuntaina Helsingin Sanomiin. Ihan syystä. Edellisen bloginkin puolella muistin muutaman kerran hehkuttaa kaupunginpuutarhuriamme Heikki Laaksosta, joka taitaa nykyään kantaa titteliä "puutarhaneuvos". Pitkälti Laaksosen ansiota on se, että Kotka nousi maamme parhaimpien puistokaupunkien joukkoon. Ensin Sapokka ja nyt Katariina vetävät palkintoja toisensa perään. Jutun myötä tajusin, että en itsekään ole käynyt kaikissa kaupungin puistoissa ja päätin, että se tilanne pitää korjata. Eilen kakkosen harjoitusten aikaan kiersin Karhulan urheilukentän vieressä olevan Jokipuiston, joka on saanut vaikutteita Claude Monetin Lummelammesta.

Claude Monet (1840-1926) oli taidemaalari, jonka sanotaan olevan ranskalaisen impressionismin perustajia. Monet muutti vuonna 1883 Pariisista Givernyyn, jossa hän hurahti puutarhanhoitoon tai ainakin puutarhansa maalaamiseen. Vuonna 1893 Monet laajensi puutarhansa naapurilta ostetulle suotilkulle, johon rakennettiin lukuisiin hänen maalauksiinsa päätynyt vesipuutarha kaarisiltoineen. Ja toden totta, Kotkan Jokipuistossa on helppo päästä Monetin Lummelampeen tunnelmiin.

En tiedä, että onko Jokipuisto puiston virallinen nimi, mutta ainakin se olisi järkeenkäypä nimi. Puiston vieressä näet kulkee yksi Kymijoen haaroista. Joen varrelle on laitettu muutama pöytä piknikin pitämistä ajatellen ja oli alueella myös grillikin makkaranpaistoa varten. Helsingin Sanomien jutussa Laaksonen muistuttaa, että pelkkä puiston rakentaminen ei riitä. Puisto tarvitsee ylläpitoa ja kehittämistä. Ei haittaa, vaikka puisto kaunistuisi vuosi vuodelta. Sillä ajatuksella lähden sitten ensi keväänä oman puutarhani kimppuun:).

Kauniissa Kotkassa on nyt tehty viikkosiivous. Syöty lihapullia ja perunoita. Lämmitetty taas sauna. Kohta on tiedossa peli-ilta takkatulen ääressä. Huomenna on taas vuorossa muutto. Ei onneksi oma sellainen, vaan lasten serkut ne nyt muuttavat tuohon melkein naapuriin oman remonttiurakansa jälkeen.      Ensi maanantaina saadaan sitten aloittaa arkea ihan rinta rinnan.

Hyvää ja levollista viikonloppua!

ARJEN URAT

Arjellamme on urat. Ei mitenkään selkeästi piirtyneet, mutta suuntaa antavat. Kuin ne metsäpolut, joista voi päätellä: tästä on ennenkin kuljettu. Alamme yhdistää kasvot lasten toteamukseen; menen kaverille. Tiedämme minä päivänä roskat haetaan ja mihin postipaketit tulevat. Äidillekin on voinut kirjoittaa lukujärjestyksen ja ainakin yhtenä päivänä viikossa saan kävellä rantojen kautta kiertäen töihin. Se päivä oli tällä viikolla tänään.

Ruskaa ei vielä ole, mutta syysasuun ympärillä selvästi pukeudutaan.

Naapuruston pihoilla voisi suorittaa elonkorjuun. Omenapuiden lisäksi satoa antoi tieni varrella ainakin luumu. Pihlajanmarjoja on myös runsaasti, joten pitikö siitä nyt ennustaa runsas-vai vähäluminen talvi? Meidän omat omenapuumme ovat tarjonneet jo omenapiirakan lisäksi omenakaurapaistosta pöytään. Luulen, että syyskuun aikana saan testata kaikki olemassaolevat omenaresptini, vaikka madotkin ovat popsineet omenia runsaasti suihinsa.

Vaikka työpäivät ovat periaatteessa Istanbulin työpäiviä lyhyemmät, tuntuu aika iltaisin silti loppuvan jatkuvasti kesken. Siivoojaa on ollut jo hirmuinen ikävä alakerran pyykkivuoren noustessa kohti keskikerrosta ja pölykoirien juostessa pitkin huushollia. Ruoanlaitossa esikoinen on onneksi ollut korvaamaton apulainen. Kohta saadaan ehkä apua myös kakkosesta, jonka täytyy tehdä viime vuonna käymättä jäänyt kotitalous-kurssi. "Laita kotiin paljon harjoitustehtäviä pyykkihuollosta ja ruoanlaitosta," ehdotin kotitalousopettajalle kurssin suorittamista miettiessämme:). 

Eilen illalla saimme pitää vieraanamme talomme vuosi sitten tarkastanutta kuntotarkastajaa. Keräsimme ylös jokaisen vinkin ja neuvon ja saimme taas käsitystä siitä, että miten talon remonttia kannattaisi jatkaa. Meillä kun on alakerrassa maakellari, jossa puuhaa piisaisi niihin syksyn hetkiin, jolloin ei tiedä mitä tekisi. Sitä ennen tosin pitäisi kiinnittää verhotangot, asentaa kellarin ja eteisen väliin kunnon tiivis ovi, maalata ja kasata kirjahylly portaikkoon, ostaa ja kiinnittää ovi eteisen naulakon eteen jne. jne. Mutta ei nyt, nyt on aika lähteä äitiä katsomaan ja ostaa kakkoselle kengät rikkimenneiden tilalle.

TEHTIIN YHTEINEN MUISTO

Yhdet iltapäiväunet ja sen päälle pitkät yöunet. Sillä lähdettiin tähän sunnuntaihin ja saatiin kuin saatiinkin suloinen päivä. Oli lounas mummolassa, kummityttö pullakahvikylässä ja auringonlaskun kalaretki omassa rannassa. Paluumuuttajatar alkaa saamaan elämästään kiinni ja kodissakin alkaa taas tapahtumaan. Pieniä juttuja, mutta tuottavat jokainen hyvää mieltä. Numerot oven suussa, pyyhkeille naulakko ja lastenhuoneen hyllyt seinällä. Blogikin näyttää päivittyvän kiihtyvällä tahdilla.

Ei saatu ensimmäistäkään kalaa. Sen sijaan nähtiin kaunis auringonlasku. Tehtiin yhteinen muisto. Kylmetyttiin sopivasti, jotta oli syytä kotona taas sytytellä takkaan tuli. Esikoinen saapui illan myötä omalta viikonloppureissultaan ja teki meistä taas kokonaisen perheen. Se tuntuu mukavalle tässä särkyneiden perheiden ajassa. Näistä minä haluan pitää kiinni, sillä en usko vihreämpiin ruohoihin aitojen takana. 

Meidän ruoho on muuten ihan keltainen. Naapurissa se voisi siis oikeasti olla vihreämpää? Mutta keltaisessakin ruohossa on hyvät puolensa. Se ei kasva. Ei ole siis tarvinnut murehtia ruohonleikkauksesta siten tulomme. Kalattomassa kalaretkessäkin on hyvät puolensa. Saa ihailla maisemat, mutta ei tarvitse perata sitä saalista. Onko oikeastaan yhtään asiaa, jossa ei ole kahta puolta, sitä hyvää ja huonoa? 

HELMIN KAHVIT

Porvooseen liittyy kahdenlaiset muistot. Lapsuuden Porvoo yhdistyy äitiini, joka halusi aina silloin tällöin ajaa kaupunkiin ihastelemaan vanhoja puutaloja. Lapsen mieli haikasi aina karkkitehtaaseen josta  sai ostaa mukaan laatikollisen suukkoja. Nuoren morsion muistot taas yhdistyy hääyöhön, joka vietettiin Porvoossa. Kömmittiin hääasuissamme ulos autosta hotellin edessä ja ohikulkeva täti jäi päivittelemään: "Nuohan on vielä ihan lapsia." Oli kamala nälkä ja syötiin jossakin ihan hirmuisen hyvät pihvit. Kesä oli kuumimmillaan ja hääsviitissä kuuma kun saunassa. Silti piti lämmittää se huoneen saunakin, koska ei oltu ikinä aikaisemmin raaskittu yöpyä hotellissa, jonka huoneessa oli oma sauna. Ja ajateltiin, että ei ihan heti toistekaan raaskita.

Tänään Porvoo sattui somasti matkamme varrelle ja päätettiin pistäytyä miehen kanssa kahvilla Helmissä. Ilma oli suorastaan kesäinen, joten käytiin tekemässä kierros vanhankaupungin kujilla. Karkkitehtaan puoti ei enää kiinnostanut, vaan tytär on tullut äitiinsä. Porvoon karkit on nykyään itsellenikin ne kauniit vanhat talot. 

Helmi oli soma, mutta kuvaaminen sisällä oli kielletty. Kahvi oli "sopivasti kahvinen" ja mansikkajuustokakku sille sopiva seuralainen. Monta muutakin mielenkiintoista ravintolaa ja kahvilaa jäi katujen varsille. Etana-ravintolaan ei edelleenkään tee mieli, vaan hitaat nautinnot saa jäädä muiden maisteltaviksi.

Kakkonen oli urakoinut meidän poissaollessamme eilen saapuneet puut pinoihin. Päätettiin siis testata takka. Hyvin toimi ja sohvan pohjalta oli mukava vilkuilla tulta kirjan äärestä. On se tuli vaan oikea tunnelmanluoja. Parin tunnin sohvaunet tuli myös tarpeeseen ja päivä alkoi jo tuntua lähes levolta.

Nyt palaa tuli saunan uunissa, joten taidan hipsiä alakerran suuntaan. Toivottavasti myös ruudun sillä puolella oli leppoisa lauantai. Huomiseksi toivotaan sitten suloista sunnuntaita ennen arkeen paluuta.