UITU KIINANMERESSÄ

Terveisiä Halong Bayltä. Kaksi yötä ja kolme päivää silkkaa kauneutta. On uitu Kiinanmeressä. Melottu sen aalloilla. Puikahdettu viileisiin luoliin. Katseltu laivan kannella, kun aurinko painuu mailleen.

Halong Bayn kissanpäivät.

 

Otin Halong Bayn retken hotellimme kautta ja se oli yksi matkamme kalleimpia investointeja. Kyllä kannatti. Kaikki toimi loistavasti. Laiva oli mukava, ruoka hyvää ja kauniisti esille laitettua. Matkaseura oli hauska pieni kansainvälinen seurue sieltä täältä eri puolilta maailmaa. Juttua riitti niin hollantilaisen nuorenparin, filippiiniläisen perheen kuin kahden suomalaisen opiskelijaneitosen kanssakin. Nämä jälkimmäiset olivat kiertäneet Aasiaa jo tammikuun lopusta alkaen. Viime ajat he olivat mopoilleet Vietnamissa. Reilu 2000km vaihtelevissa tieolosuhteissa ja melkoisissa lämpötiloissa. Vau sille. En tosin malttanut olla miettimättä, että näinköhän neitosten äidit kotona ovat asiasta tietoisia? Meidän isäntä kun näet ehdotti skootterin vuokraamista Hoi Anissa ja minusta se jo oli ihan päätön ajatus. Päädyin polkupyöriin.

 

  

  

Ja niin saapui myyjä. Tarjolla olisi ollut helmiä ja simpukoita.

  

  

 

Netti ei laivalla toiminut kuin satunnaisesti, mikä hieman toi haasteita tähän matkakertomuksen päivittämiseen. Toisaalta oli aikamoisen leppoisaa, kun vapaa-ajat sai keskittyä päivänokosiin, kirjan lukuun tai vain maisemien ihastelemiseen retkien välissä. Retketkin oli meille mieleen. Ensimmäisenä päivänä vierailimme kelluvassa kalastajakylässä ja helmifarmilla. Toisena päivänä melottiin ensin rannalle uimaan ja sitten luolaa ihmettelemään. Viimeisenä päivänä patikoitiin toiseen luolaan ja ihasteltiin luolasaaren hiekkaranta. Sen päälle meille pidettiin kokkikerho, jonka antimet syötiin hyvällä ruokahalulla lounaaksi.

Johan blogia rupeaa syntymään tässä lentoa odotellessa.

Nyt odottelemme täällä lentoa Hoi Aniin. Kuulumisiin siis sieltä, kunhan pääsemme lähtöön. Lento on tunnin myöhässä. Edit: perillä ollaan. Ja meillä on aikamoisen ihana Homestay täällä.

MOPOT, RIKSAT JA AUTOT

Pakkasin mukaan sateenvarjot, mutta tänään ei ole sadekaudesta ollut tietoakaan. Kuljemme ilmastoidusta kahvilasta ilmastoituun ruokapaikkaan ja taas kahvilaan. Juodaan juomasta päästyämme, mutta pissahätää ei tule. Neste valuu naamastani pihalle. Katselen ihaillen vietnamilaisia naisia täysissä ehostuksissaan. Ennen kolmea on kymmenentuhatta askelta jo koossa. Neljän jälkeen on pakko tulla hotellille ja käydä kylmän suihkun kautta ilmastoinnin alle huilaamaan.  

Hanoissa olisi monta museota, mutta emme poikenneet niistä yhteenkään. Minua kiinnosti lähinnä vanha kaupunki ja tavallinen elämänmeno. Niinpä me puikkelehdimme kaaottisen liikenteen reunassa ja sen läpi. Mopot, riksat ja autot sujahtelevat ohi ja ympäri. Täytyy vain luottaa, että ne väistävät. On torit, kaupat ja temppelit. Kirkkoonkin oli tarkoitus mennä, mutta juuri silloin se oli kiinni. Vieressä sen sijaan oli ravintola nimeltä "The Church", jossa juotiin drinksu nimeltä "vie minut kirkkoon". Kokeilmatta jäi mm. "kirkkotie".

 

 

 

Opaskirja varoittelee salaateista, kuorituista hedelmistä ja jääpaloista. Emme ole onnistuneet välttämään niistä mitään. Jääpaloja on joka juomassa ja tässä helteessä ei haluaisi ilman ollakaan. Emme malta jättää syömättä salaattia emmekä ihania hedelmiä. Herran haltuun vaan ja maistelemaan.

 

 

 

Päivän mielenkiintoisin on junatie. Tavallisten talojen välissä kulkee junarata, jossa juna ohittaa talot nippanappa niihin koskematta. Sovitamme tulomme juna-aikataulun mukaan ja juomme juomamme junan kolistelua ihmetellen. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Onneksi.

LENTOMME ON PERUTTU

Matkaa edeltävänä iltana puhelimeeni tulee viesti. Seuraavan päivän lentomme on peruttu. Oli juuri saatu työviikko päätökseen, pakattu kassit, kirjotettu nuorisolle kodinkäyttöohjeet ja illan päätteeksi juhlittu vielä kahden nuorimmaisen synttärit. Sauna oli lämpeämässä ja matkalle lähdön tunnelma käsin kosketeltavissa.

Tuntuuko teistä, että joskus elämä on dejavu? Tuli siinä viestiä lukiessa elävästi mieleen meidän NewYorkin matkalle lähdön tunnelmat. Miten selkeästä tulee sotku. Haave häviää käsistäsi etkä voi tehdä asialle yhtään mitään.

Miten osuva nimi apteekille?

Mies se taas ryhtyi toimeen ja soitti Moskovaan. Saimme lupauksen uusista lipuista vuorokauden päästä lähtevälle lennolle. Lippujen piti tulla sähköpostiini parin tunnin kuluttua. Eivät tulleet. Koko yön heräsin tuon tuosta katsomaan, että joko nyt. Viideltä luovutin ja mies nousi kaveriksi. Soitti taas Moskovaan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan lasten piti lähteä meitä saattamaan lentokentälle. Esikoisen oli tarkoitus jäädä Helsinkiin viikonloppua viettämään. Sitä ennen meinasivat yhdessä käydä shoppailemassa. Kakkonen lähtisi kuskiksi, että iltapäivällä voisivat hakea kuopuksen kaverin Helsingin junalta. Siinä piti nyt aika monen miettiä, että mitenkäs tässä nyt suu pannaan.

 

Ravintolaa ja ruokaa on tarjolla monenlaista. Ei nyt ekana iltana otettu kummastakaan näistä.

Aamuisen Moskovan puhelun jälkeen päätimme lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan Helsinkiin. Me lähtisimme miehen kanssa Aeroflotin tiskille vaatimaan uusia lippuja, joita ei edelleenkään sähköpostiin kuulunut ja neuvottelemaan siitä, että maksaisivat hotelliyön meille Helsingissä. Vaatimuksia ei kuitenkaan tarvinnut esittää, sillä tiskillä alkoivat asiat kirkastua. Saimme joko lähteä vuorokauden myöhemmin tai siirtää lentomme Turk Havayollarille. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa notkuisimme ilta seitsemään kentällä ja lentäisimme sitten Istanbuliin. Vaihtaisimme sieltä Vietnamin koneeseen ja saapuisimme Hanoihin klo. 20:15 paikallista aikaa. Menettäismme tällä suunnitelmalla kaksitoista tuntia Hanoissa, mutta saisimme luotettavamman lentoyhtiön ja ilmaiset ruoat odotusajaksi. Toisessa suunnitelmassa matkamme lyhenisi vuorokaudella ja joutuisimme maksamaan yhdestä yöstä Hanoissa turhaan.

Kauas on todella pitkä matka. Illalla lensimme Istanbuliin. Itketti vähän sitä yläilmoista katsellessa. Hyvällä tavalla. Notkuttiin kahteen asti kentällä ja sitten astuttiin megalomaanisen pitkälle lennolle Saigonin kautta Hanoihin.

 

Mopoja on. Ja niillä kulkee koko perhe.

 Ravintoloissa roskat heitetään pöydän alle. Ajatella. Ja jätehuolto on olemassa. Kts. alla.

Takana on nyt kaksi huonosti nukuttua yötä. Pitkä pitkä matka. Mutta täällä sitä nyt ollaan ja matkakertomus saa alkaa. On käyty pikakierros Hanoin yössä. Viestitetty kotiin. Kolmosella on tänään taas ne synttärit. Hän on reissun päällä telonut itsensä juhlan kunniaksi. Ei kuulema hätään. Jalkaterästä on nahkat irti, mutta polven haava ei ole yhtä syvä kuin viime talven kelkkailuonnettomuudessa. Ensihoito oli kuitenkin vinkannut, että kannattaa käydä lääkärissä, jos on tulehduksen merkkejä. Valjastin mummon siis haava-vastaavaksi ja uskon, että pärjäävät siellä kyllä.

Voihan Vietnam. Ja kuvat. Vaakakuvat on pakko laittaa pieninä, että pysyvät sivun sisällä. Mutta ehkä nyt näidenkin kanssa saatte tunnelmasta kiinni?

TJ 3

Kesäkuun alusta alkaa meidän perheen juhlaputki. Kaikki perheemme neljä lasta ovat kesällä syntyneitä ja kuopuksen syntymä sijoittui kesäkuun 1. päivään. Tänä vuonna samalle päivälle sattui koulun päättäjäiset, joten yhden päivän sisälle pakkasi nyt monta juhlan aihetta. Aloitettiin päivä laulamalla onnittelulaulu syntymäpäiväsankarille ja sitten jakauduttiin kolmelle taholle. Kolmonen päättämään peruskoulua, mies jakamaan omalle luokalleen todistukset ja sitten juhlimaan meidän uutta ylioppilasta Kotkan kirkkoon.

 

Sään puolesta oli vähän jännitetty, mutta Ilmojen Herra oli tällä kertaa myötämielinen. Ensimmäisen kattauksen väki pääsi ulos syömään. Jälkimmäinen kattaus meni harmaammissa merkeissä, mutta se ei onneksi enää niin haitannut. Oli jo väljemmin väkeä. Juhlan jälkeen huokaistiin syvään. Nukuttiin seuraavana päivänä päiväunet ennen "jälkivieraiden tuloa".

 

 

Matka lähenee. Minulla on kasa "TO DO-listoja" sekä töissä, että kotona. Töissä pitäisi kirjoittaa muutama kuntoutussuunnitelma ja kaksi opiskelija-arviointia, sekä päivittää lääkehoitosuunnitelma. Kotona juhlia vielä tänään ylioppilasta yövieraiden kanssa, järjestää kuopuksen ja kolmosen sukusynttärit, järjestää kodinturvajoukoille selvät sävelet meidän matkan ajaksi. Pakata.

TJ 3. Jaksaa, jaksaa.

HAAVEILEN

Haaveilen paluusta väljempään arkeen. Sellaiseen, jossa on aikaa ajatuksille, sanoille ja valokuville. Arjesta, jossa ehtii tavata ystäviä. Istuttaa kukkia. Kirjoittaa blogia. Laittaa ruoaksi muutakin kun makaronilaatikkoa. Arjesta, jossa ei lueta viittä kertaa netistä Iltalehden samoja uutisia, koska ei oikein jaksa muutakaan.

Minä rakasta matkustamista, sen taidatte jo tietää. Mutta nyt olen vakavasti kysynyt itseltäni, että kannattaako se, jos matkarahojen tienaamisen vuoksi arjesta tulee näin kiireistä. Mitä jos kerrankin viettäisin vuoden, jossa en tekisi mitään ylimääräistä? Viettäisin vapaapäivät, siten kuin on ilmeisesti tarkoitettu, vapaalla. Keskittyisin ihan vaan siihen omaan työhöni ja tekisin sen rakkaudella.

 

Olen siis keikkaillut, voi pojat ja tytöt. Sukeltanut mummoloiden arkeen. Oppinut monta asiaa. Ne olivat tarpeellinen matka jonkin sortin ymmärrykseen. Tiedän nyt ehkä paremmin millainen hoitaja haluan olla. Millaista arkea haluan elää. Miten mahtava työ minulla on. Ymmärrän myös, että olen rajallinen. Näen mistä pitäisi karsia ja mihin panostaa.

Matkarahat on siis tienattu. Sairaslomalla ehditty nukkua ja priorisoida. Hiljentää ei nyt vielä kuitenkaan kerkeä, mutta suunnitelma siihen on jo olemassa. Kesäkuun alussa meillä juhlitaan kakkosen ylioppilasjuhlia ja sitten suunnataan miehen kanssa Vietnamiin. Teidät haluan ottaa matkalle mukaan, joten yritän tässä blogiin puhaltaa henkeä ennen sitä.

ps. Muistatteko kun Tokiossa minulta hajosi tietokone? Ostin uuden ja se onkin ollut varsinainen maanantaikappale. Kahteen kertaan kone on ollut pitkät ajat huollossa ja nyt siitä on vaihdettu varmaan kaikki mahdolliset vaihdettavissa olevat osat. Toivottavasti kolmatta kertaa ei enää tule. Kuvat eiliseltä Loviisan kävelyltä tulevat nyt tällaisessa muodossa, kun en ole saanut asennettua vielä valokuvaohjelmaa koneelle viimeisimmän huollon jälkeen.

Ihanaa kesää teille ja meille<3.

LADATTU AKUT

Antauduin niin tuohon lomakassan kerryttämiseen, että elämästä on muotoutunut melko kuvatonta ja vapaa-ajatonta. Olen tehnyt vapaapäivinäni keikkaa vanhusten parissa, juurikin siellä keskellä Attendo-mylläkkää. Monenlaista ajatusta on siinä mieleen pyrkinyt. Tässä vaikka pari: Miksi kukaan ei puhu mitään kunnista, jotka kilpailuttavat palvelunsa ja ottavat sieltä mistä halvimmalla saadaan? Eikö nyt jokainen ymmärrä, että kun halvalla ostetaan, jostakin on täytynyt tinkiä. Kun nyt sitten urakalla  kauhistellaan ja osoitellaan sormella, tuntuu se minusta aika kaksinaismoralistiselta. Mitäs jos kunnat alkaisitte maksamaan asiallista korvausta vanhusten hoidosta ja mahdollistaisitte sitä myöten useammalle hoitajalle töitä ja inhimillisemmät työolot. Eikä haittaisi vaikka maksaisitte meille hoitajille asiallista palkkaa siitä arvokkaasta ja raskaasta työstä, jota meistä suurin osa tekee sydämellään sen minkä kerkeää ja pystyy.

Toiseksi, voi teitä omaiset. Teitä, jotka nyt tuotte epäkohtia urakalla lehtien palstoille, mutta joita ei omaistenne arjessa juurikaan näy. Teitä, jotka ette itse kertaakaan käy omaistanne ulkoiluttamassa, mutta ihmettelette, että miksi ei vuodepotilas ole tänään jo ulkoillut. Jotka saavutte sänkyjen viereen vaatimaan, että omaisenne viedään vessaan, vaikka hän ei ole siihen kyennyt enään pitkään aikaan. Jotka puratte ehkä oman huonon omantuntonne hoitohenkilökuntaan, joka on äärimmilleen venytetty. Laiminlyönneistä ja selkeistä virheistä huomauttaminen on toki sallittua ja henkilökunnallekin velvollisuus. Mutta voi teitä, jotka saavutte käsittämättömin vaatimuksinne ja riemuitsette, kun pääsette lehdissä yleistämään asioita ja kiillottamaan omaa kilpeänne. Käyttäisittepä sen ajan siellä omaisenne vierellä ja tekisitte hänelle hyvin. 

Kiirettä on tosiaan pitänyt ja olen hyvilläni kohusta, jos se sanojen sijaan aiheutaisi tekoja. Ettei tästä kohusta tulisi vain poliitikolle katteeton keppihevonen vaaleihin. Olen myös saanut taas perspektiiviä omaan työhöni ja saanut olla kiitollinen siitä, että omilla asukkaillani on sangen hyvä tilanne. Mielenterveyspalvelujen mitoitukset ovat toistaiseksi ainakin väljemmät kuin hoivapuolen. Niin tai näin, neljän päivän vapaat tulivat tarpeeseen ja pääsimme hetkeksi pakenemaan työtä ja arkea tänne Himoksen aurinkoisille rinteille. Toinen laskupäivä on menossa. Siis niillä jotka laskevat. Minä olen erikoistunut aurinko-tervehdyksiin, ruokahuoltoon ja kuljetuspalveluihin. Sekä aivojeni nollaamiseen. 

Vuosi sitten olimme tällä samalla porukalla Kolin pakkasissa. Nyt siis kelit selvästi plussan puolella. Ruokahuoltoa on toteutettu täällä mökin terassilla. Laskijoiden posket ovat saaneet aurinkoa. On syöty hyvää ruokaa ja pelattu monta lautapeliä. Ladattu vähiin menneitä akkuja, jotta viikon lopulla voidaan palata hoivaamaan taas hyvillä mielin. Himos on ollut ihan kelpo kokemus, vaikka laskijoiden mielestä rinteissä saisi olla enemmän haastetta. Että etelän laskettelukohteet on nyt sitten meidän perheen osalta ilmeisesti käyty.

Kohti kevättä ja reissukesää. Vietnamin lisäksi suunnitteilla on matka Moskovaan ja Golden Ringille meidän tyttöjen kanssa. Keikkailu siis jatkukoon, toivottavasti hieman vähemmän myrskyisissä tunnelmissa.