2.

Usko on meinannut loppua "jouluhuoneen" kanssa. Entinen omistaja on tainnut niin pitää valitsemastaan tapetista, että on halunnut sen kestävän seinällä ikuisesti. Se irtoaa kerros kerrokselta. Tai sitten ei. Eilen vaihdoin taktiikkaa, sillä kadonnut motivaatio oli saatava uuteen nousuun. Tapetoin valmiiksi sen yhden seinän, josta olen saanut melkein kaiken tapetin nyhrättyä irti. Ja kylläpä tulin iloiseksi. Näin taas miten kivan huoneesta saa. Tämän voimalla jaksan taas käyttää maanantaisen ja tiistaisen vapaapäiväni tapetin irrotteluun muilta seiniltä. 

Ensi viikolla on TULTAVA valmista. Esikoinen nimittäin eilen kertoi saapuvansa torstaina kodin jouluun. Hänen pitäisi nukkua tuolla. (Lue: sänky ostettiin eilen ja tuotiin paluukyydissä Tampereelta). Näkisittepä meidän yläkerran aulan. Siitä on joulu kaukana:(.

Mutta nyt reilun neljän tunnin yöunien jälkeen työmaalle asukkaiden kanssa pikkujoulua juhlimaan. Sieltä juhlimaan anoppia (IHANAA, ETTÄ SYNNYIT).  Mainokset.

Ja jouluradio soi. Soiko teilläkin?

NAISEN LAATUAIKA

Käytin tämän viikon vapaapäiväni puhdistustehtäviin. Ei ollut suunnitelmissa, mutta niin vain kävi. Maanantaina soitti anoppi ja tarjoutui ikkunanpesuavuksi. Miten sellaisesta voisi kieltäytyä? Hyvästi kirja ja peti ja tervetuloa valkeus. Kun ruvettiin kerran pesemään, niin pesin samalla sitten ikkunaverhot. Koko olohuone tuoksui puhtaalle pyykille, sillä ripustin verhot pesukoneesta suoraan ikkunaan kuivumaan. Sen päälle tuntui fiksulle imuroida ja pyyhkiä lattiat. Viikkosiivous maanantaina onkin tosi järkevää, sillä perjantaina täällä on varmasti pakko taas siivota uudelleen. Keskikerroksen ikkunat on jokatapauksessa sädehtivän puhtaat. Eläköön anoppi ja kiitos avusta!

Kun nyt olin vauhtiin päässyt, raivasin iltapuhteiksi eteisen kaapin. Tiistaiaamuna sain päähäni siivota vaatehuoneen. Sitä lajia sitten riittikin koko päiväksi. Aamusta katselin taivaalle ja mietin, että tuleekohan sade. Mies tiesi, että tulee kyllä, mutta vasta kello kolmelta. Kun koko vaatehuoneen sisältö oli kannettu parvekkeelle, kello oli vähän vajaa kymmenen ja alkoi se sade. Onneksi olin kesäksi ostanut aurinkopurjeen, josta tuli hätätilassa sadepurje ja sain vaatteet sen alle piiloon. Olisi ehkä tämä homma jäänyt tekemättä, jos olisin tiennyt työmaan laajuuden. Onneksi en tiennyt ja lopussa kiitos taas seisoi. Nyt voisin vaikka asua meidän vaatehuoneessa.

Siivousten päätteeksi lämmitettiin sauna. Varmoja kevään merkkejä on se, että minunkin tekee mieli lähteä saunasta rannassa käymään. Uimaan minua ei saa, mutta menen kuvaamaan tai katsomaan. Kylmäähän täällä on ollut koko viikon, ikkunoita pestessä satoi kaikkea mahdollista rännästä rakeisiin, mutta kevään merkit on silti selvästi ilmassa. Uimarit on ihan vakuuttuneita siitä, että vesi on jo lämmennyt.

Nyt on edessä iltavuorojen putki. Monta hidasta aamua. Tällä hetkellä ulkona paistaa aurinko. Kuppi kahvia ja ruisleipä. En meinaa siivota mitään, jos pystyn olemaan siivoamatta. Mukavaa päivää sinulle.

ps. Yritän tässä samalla raapia kaiken mahdollisen verovähennyskelpoisen asian kokoon, jotta saisin mätkyjä edes vähän pienennettyä. Tuntuu vain, että täytyy olla ihan salapoliisi, jotta saa tarvittavat tiedot kokoon. 

HYVÄ HULLUUS?

Silittäessäni tapaan katsoa jotakin ihan aivotoimintaa tarvitsematonta sarjaa. On mennyt dokumentteja,  Hurjat Remontit, Vuosia Nuoremmaksi ja viime viikolla törmäsin sitten sellaiseen sarjaan kun Siivoushullut. Siinähän on idea kerätä eritason "hullut" yhteen, eli ylineuroottiset siivoojat ja järkyttävän käsittämättömät sottapytyt. Nämä siivoushullut siivoavat neuroottisesti putipuhdasta kotiaan kymmeniä tunteja viikossa, kammoavat bakteereja ja tekevät kanssaeläjiensä elämästä melkoisen rasittavaa. Sottapytyt taas ovat kukin omasta taustastaan johtuen päättäneet jättää kotinsa jopa vuosiksi siivoamatta  ja/tai hamstraavat pakonomaisesti sinne loputtomasti tarpeetonta tavaraa ja jälki sitten on sen mukaista. Arvasittekin ehkä jo, vaikka ette olisi ohjelmaa katsonneetkaan, että  siivoushullu raahataan rojuläjään sottapytylle neuvoja ja apua antamaan. Siistiä jälkeähän siinä syntyy ja molemmat toivottavasti oppivat toisiltaan jotakin. 

Kello 12.10. Aurinko paistaa ja virkistää!

Minun suhteeni siisteyteen on ollut vaihteleva. Lapsena sain melko usein kuulla sotkuisesta huoneestani, jossa aina välillä sain jonkun siivoushullun puuskan. Siinä vaihtui järjestykset, siivottiin kaapit ja laatikot, kunnes huoneen taas valloitti epäjärjestys ja sotku. Teininä taisin olla aika mahdoton siivooja, kun muistan äitini kysyneen silloiselta poikaystävältä ja nykyiseltä mieheltäni, että "Tuollainen sottapyttyhän se on, mites meinaat sen kanssa elellä?" Elämässä tuntui olevan aika monta kiinnostavampaa asiaa, kun siivoaminen. Toisaalta, kun hommaan ryhdyin, sain nopeasti näkyvää tulosta aikaiseksi. 

Naimisiin meno ja muutto omaan kotiin sai jonkun sortin naksahduksen aivoissa tapahtumaan ja sen jälkeen olen kyllä mielestäni ollut siisti ihminen. Meillä siivotaan ihan poikkeuksia lukuunottamatta joka perjantai. Käyn säännöllisesti läpi kaapit ja komerot. Meille tehdään perusteellisempi joulu- ja kesäsiivo. Lapset hoitaa yläkerran tyylillään ja minä käyn siellä tarvittaessa vähän nalkuttamassa.  Tässä on kyllä ihan aihetta, sillä vielä toissa viikolla kuulimme poikien siivousfilosofian, joka meni näin: "Ensin mopataan ja sitten otetaan imurilla keskelle keräytyneet roskat." Alakerrat mennään sitten joko minun tai isännän tavalla, riippuen siitä kumpa siivoaa. 

Klo. 14. Aurinko on vetänyt pilven ylleen, mutta voi tätä vielä kutsua valoisaksi.

Istanbulin kotia reilu vuosi sitten raivatessani päätin, että turhaa kamaa ei Suomen kotiin raijata ja varastoihin ei sitten ruveta keräämään mitään "varmuuden vuoksi-asioita". Sotkun syynä tuossa yllämainitsemassani ohjelmassa ja ihan tässä meidänkin arjessa kun useimmiten on turhat tavarat. Jos kaapeissa ei ole tilaa tai asioille ei ole selkeitä paikkoja, alkaa ilmestymään kasoja. Liian täydet kaapit on hankala pitää siistinä. Pienet piiperrykset tasoilla ja hyllyillä hankaloittavat siivoamista jne. jne. Lupaus on ollut hankala pitää, sillä tavaraa tuntuu ilmestyvän kuin itsekseen. Muuton jälkeen mummolan kellarista tuodut tavarat on edelleen läpi käymättä.  Varastossa, poissa silmistä, mutta ei mielestä. Vaatekaapeissa ja yläkerran komeroissa olisi paljon kirppikselle viemistä, mutta kun ei jaksa eikä ehdi lajitella. Tulee lehteä, mainosta, maitotölkkiä, kanamunakennoja, limsapulloja. On pyykkivuoret, tiskipöydälle lojumaan jääneet astiat ja kaikenlaiset pöydälle tai lattialle lojumaan jääneet asiat. Ja kaikki ne kaapit, joissa tietää vallitsevan epäjärjestyksen, mutta joita ei ole jaksanut järjestellä.

Kello neljän jälkeen kotimatkalla. Mitenkäs se ulkoilu ei himota yhtään?

No, kävi niin, että Siivoushulluja katsoessani hulluus onneksi tarttui. Ensimmäisen osan jälkeen koin pakottavaa tarvetta siivota alakerran kodinhoitohuoneen. Pitkään mankeloimista odottaneet lakanakasat tuli sileiksi ja päätyivät komeroihin. Uimapukuja pursuava kori, joka oli harmittanut koko vuoden, oli alle minuutissa siirretty piiloon. Toisen osan jälkeen sain järjestettyä pitkälle vaatehuoneen koreja. Kolmas osa sai keittiön kuiva-ainelaatikoissa ja jääkaapissa ihmeitä aikaan. Samalla tuli siivottua myös olohuoneen sivuhylly ja kylppärin alakaappi. Täytyy siis toivoa, että marraskuun pimeinä iltoina ehdin katsoa vielä monta jaksoa Siivoushulluja. Ja että tämä hulluus ei olisi muutenkaan ohimenevä.

Mitens siellä? Siivoushulluja, hamstereita, boheemeja tyyppejä vai toivottomia sottapyttyjä? Mitäs muuta marraskuun iltoina muka voisi tehdä, kun siivota? Ainakin nyt täytyy lähteä kauppaaan.