SILLOIN JA NYT

Aamulla keitetään termospulloon kahvit. Tehdään leivät pussiin. Tutkaillaan netistä, että mistä ne nyt löytyvätkään ne Jerisjärven kalamajat.  Ei aikaakaan, kun kyltti jo ohjaa meitä perille. Rannalla seisoo toistakymmentä enemmän ja vähemmän harmaantunutta kalastajien majaa, joiden historian väitetään vievän 1500-luvulle asti. Torniolaiset olivat kuulema kyllästyneitä ainaiseen lohen syöntiin ja olivat kiinnostuneita Jerisjärven kaloista. Vaihtelu virkisti silloin ja nyt. Mikä sympaattinen rivistö ja edelleen käytössä. Mökkejä sai siis ihastella vain ulkoa.

 

Käsivarressa puusto mataloituu ja harventuu. Pian jo pilkistävät lumihuippuiset vuoret. Repsikan paikalla huoli nousee, kun kuskin huomio kiinnittyy liiaksi maisemien ihasteluun. Pakko pysähtyä, tuon tuosta. Kilpisjärven Saana on todellakin mahtava. Ihana on myös vielä osittain jään peitossa oleva Kilpisjärvi. Tsahkaljärvellä käydään kävelyllä ja ihaillaan sen putoukset. Ollaan ehdottomasti kaunein maisema-materiaalin äärellä.

 

Materia-onnea. Oma kuksa.

 

Jostakin se sitten lähti, se idea. Niin kauan on ollut haave päästä Jäämerelle ja nyt ymmärsimme, että a) se on tuossa ihan vieressä ja b) rajat ovat auki. Niin sitten käväistiin Yykeänperällä. Rajalla norjalainen rajamies pysäytti ja hetken jo jännitettiin, että oliko rajan avautuminen vain Suomen puolelta, mutta ei ollut. "Olkaa niin kauan kuin haluatte, tervetuloa". Niin sitten käytiin parin tunnin pyörähdyksellä Jäämerellä. Että ei nyt sitten ollutkaan pelkkä kotimaanmatka tämä kesälomareissu.

 

Täällä vielä saunaa lämmitetään. Mies ja kuopus meinaa pulahtaa Tsahkaljokeen, joka virtaa mökin vieressä. Huomenna sitten kiivetään Saanalle ja katsotaan onko sen toiselle puolelle lenkkareille menemistä.

LAPPU LUUKULLA

Mitä pohjoisemmaksi matka etenee, sitä viileämmäksi käy ilma. Kittilään saakka paistaa kuitenkin aurinko. Metsää riittää koko matkalle. Lisäksi teiden varsilla näkyy suota, järviä ja leveitä jokia. Tulvista ei näy merkkiäkään, mutta on ymmärrettävää, että niitä syntyy lumien sulaessa. Sodankylässä pysähdymme katsomaan kaupungin vanhaa kirkkoa. 1689-rakennettu kirkko on yksi Suomen vanhimmista puukirkoista. Valitettavasti kesällä 2020 kirkko ei ole meille turisteille auki. Joudumme kurkkimaan sisään sen matalan puuoven rakosista ja kuvittelemaan lopun.

 

Kittilässä olisin halunnut käydä katsomassa Reidar Särestöniemen museon, mutta se oli maanantaisin kiinni. Niin oli Levillä kaikki muukin. Etsimme turhaan ruokapaikkaa. Hullu Poro ja jokaikinen muukin ravintola alueella oli lappu luukulla. Kylä tuntuu heräilevän korona-iskusta vasta juhannuksen aikoihin. Kauppa onneksi sentään oli auki ja saimme ruokatarpeet ostettua. Mökille siis ja ruoanlaittoon. 

Satoi vettä, mutta säätiedotus ilmoitti ilman kirkastuvan. Mies kasasi kalavehkeensä, me puimme kuopuksen kanssa sadetakit päälle. Heitettiin mies joen varteen ja me lähdimme kipuamaan kohti Levin huippua. Rinteessä kun on edelleen Joulutarina-elokuvan Nikolaksen lapsuudenkodin kulissit ja nehän oli tietenkin nähtävä. Paikan löytyminen ei tosin ollut mikään helppo nakki. Kipusimme jyrkkää rinnettä, ylitimme kivikkoja,  vain huomataksemme, että todella paljon helpompikin reitti olisi ollut olemassa. Mutta mikä tärkeintä, mökki löytyi ja oli vaivan väärti.

 

Se on täällä se yötön yö. Napattiin huiputuksen jälkeen kalamies joen varrelta. Hän heitti meidät takaisin mökille ja suunnisti itse uuden joen varrelle. Palasi puolen yön jälkeen auringonpaisteessa takaisin. Mökeissä on onneksi sälekaihtimet tai rullaverhot, niin ei paista aurinko yöllä nukkujan silmään.

  

Nyt kamat kassiin ja käsivarteen. Kilpisjärven mahtava Saana olisi tarkoitus huiputtaa seuraavaksi.

HYTTYSHATTU VAI EI

Auton paksi on ääriään myöten täynnä. Mielikuvissamme vilisi luminen Saana, kylmät alkukesän päivät Pohjoisessa, sekä ne Iltalehden mainostavat tulvivat veet. Niinpä pakkasimme mukaan toppavehkeet, saappaat ja sadetakit. Villaista päähän, käsiin ja jalkoihin. Tänään tuo kaikki hieman huvitti. Pienelle Karhunkierrokselle piti lähteä 26.5 asteen lämpötiloissa. Miettiä lähinnä sitä, että mitä pukisi päällensä, jotta itikat eivät pääsisi syömään meitä hengiltä. Shortsit vai pitkät lahkeet? Hyttyshattu vai ei hyttyshattua?

 

Kuopus ei hyttysistä piittaa, vaan pukeutuu lyhyisiin.

 

"Juuman läheisyyteen sijoittuva 12 kilometrin mittainen Pieni Karhunkierros vie vaeltajan Oulangan kansallispuiston eteläisimpään osaan. Päiväreitin varrella pääsee ihastelemaan upeaa Oulangan luontoa: kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja suojaisia metsiä." Helteellä puut antavat suojaa ja tänään metsissä käy ihana tuulenvire. Pelko hyttysistä osottautuu tällä kertaa vääräksi ja ne eivät kiusaa meitä reitillä kertaakaan. Evästauolle otettiin hyttyskarkotin mukaan, mutta sitä ei tarvitse käyttää. Hyttyset ilmeisesti viettävät hellettä jossakin ihan muualla.

 

  

  

"Pieni Karhunkierros sopii suhteellisen hyväkuntoisille, koska nimestään huolimatta reitti on varsinainen kuntopolku. Kiviset, kuluneet polut ja jyrkät nousut antavat kulkijalle haasteita. Palveluvarustusta, kuten riippusiltoja, maaporrastuksia ja pitkoksia, on kuitenkin runsaasti helpottamassa kävelyä. Reitin varrella on useita tulentekopaikkoja sekä kaksi tupaa."  Itse koen olevani melkoisen hyvä kävelijä ja reitin pituus ei hirvitä yhtään. Nousuissa kuitenkin hapottaa melkoisesti. Helteelläkin saattaa olla asiaan vaikutuksensa.

 

Siellä missä lakka kukkii.

Matkalla vastaan tulee monenlaista retkeilijää. Lapsiperheitä, koiran kanssa kulkevia, juoksujalkaa eteneviä. Osa on selvästi suuntaamassa Karhunkierrokselle rinkkoineen. Meillä menee aikaa sellainen reilu neljä tuntia, josta noin 45 minuuttia kuluu makkaranpaistossa ja syömisessä. Itse kävely vie noin 3h 15minuuttia. Ei riennetä veren maku suussa. vaan pysähdellään ottamaan kuvia ja ihastelemaan.

Matkalla ei helle haitannut, mutta autossa iski armoton jano. Kaupasta ostettiin kylmää juotavaa ja mökillä oli pakko saada sipsiä. Nyt taitaa suolat ja vedet alkaa olla tasapainossa.  Suositukset täältä Karhunkierroksille. Iso tosin on itseltä vielä kokematta, mutta pieni antoi kyllä hyvää viitettä siitä mitä saattaisi olla odotettavissa.

ps. Lainaukset netistä Pienen Karhunkierroksen esittelystä.

SOINUT IKIVIHREÄT

Jos koronaa ei olisi tullut, olisimme ehkä nyt Sortavalassa. Matkalla Vienan Karjalaan, päämääränämme Solovetskin saari. Mutta koska korona tuli, oli lopultakin mahdollisuus ottaa Suomi haltuun. Yhdistää reissuun ennen näkemättömiä kolkkia ja tärkeiden ihmisten tapaamisia. Eilen pakkasimme siis auton äärimmilleen. Varautuen niin kesäsateeseen, Lapin mahdollisiin kylmiin, kuin myös hellepäiviin. Jotakin metsään ja kaupunkiin. Sitten käännettiin auton nokka kohti Itää.

 

Vihreän kullan maa levisi ympärillämme ja autossa on soinut ikivihreät. Ensimmäinen yö vietettiin siellä missä monet muistot kasvavat. Savusauna lämpeni ja käki kukkui. Niin iloinen oli ilta Jänisjoen heijastamassa Suomen kesässä.

Tänään on jatkettu matkaa kohti Pohjoista. Noin 600 kilometriä ja nostalgiat huipussaan. Ope lauloi Kainuun maakuntalaulua ja soitti sinisiä sävelmiä lapsuudesta. Itseoikeutettuna tietenkin Dannyn Kuusamo. Jormuan grilliltä ostettiin lihapiirakat lenkillä ja kerrotiin kuopukselle ajasta, jolloin Suomessa mentiin nakkikioskille. Muisteltiin, että milloin se tuli se ensimmäinen hampurilaisketju Helsinkiin.

 

Teoksessa huomioitu korona?

Päivän ainoaksi suunnitelluksi pysähdykseksi valitsin helteessä seisovan hiljaisen kansan. Siellä ne nököttivät Käpylän pellolla viitostien varrella paidan helmat tuulenvireessä hulmuten. Sulauduimme kivasti porukkaan.

Sitten jo olivat siinä, teillä ja teidenvarsilla, ne porot. Onneksi oli tyhjät tiet, sillä koin pakottavaa tarvetta aina poron nähdessäni jarrutella.

 

Rukalla on vielä tämän verran lunta.

 

 

Ilta on saapunut, mutta aurinko ei laske. Kelohonkamökin ikkunoista paistaa edelleen aurinko. Pedit on pedattu. Kävelty rantaan ihastelemaan illan valo. Huomenna ei ajella autolla vaan suunnataan Pienelle Karhunkierrokselle Kuusamon maisemia katselemaan. Tästä se nyt sitten virallisesti alkaa. Kotimaan loma.

Pakkohan se on laittaa tähän lopuksi vielä tämä korvamato:).

MITTA TÄYNNÄ

Vaikka aiemmin kerroinkin, että olen tässä koronan keskellä saanut elää melko normaalia elämää, on mittani silti aivan täynnä. Huomaan kapinoivani. Miksi täytyy pitää kasvosuojuksia koko työvuoron ajan, vaikka Kymenlaaksossa ei päiväkausiin ole ollut yhtään uutta tartuntaa? Miksi asukkaiden omaiset eivät saa vierailla tai parturi tulla taloon? Täytyykö asukkaiden pysytellä koko kesä poissa torilta tai kahviloista vain varmuuden vakuudeksi? Missä menee liioittelun raja? Onneksi lehdestä voi lukea, että koronaraivo kuuluu asiaan. Enkä totisesti tahtoisi olla johdon housuissa, joka joutuu kantamaan omaisten ja lehdistön vihan, jos se typerä virus nyt jostakin pääsisi taloon luikahtamaan. Kiinnitän siis kiltisti suojukseni. "Toivottavasti jo pian," vastaan asukkaille kerta toisensa jälkeen erinäisiin kysymyksiin.

Olen siis loman tarpeessa. Ja lomahan minulla häämöttää jo viikon päässä. Matkakuume on korkealla, vaikka työvuorojen alussa mitattu lämpö onkin pysytellyt alhaalla. Tulostin jo netistä jotakin tulevaa varten vinkkejä Georgian kiertomatkaan. Intia kiehtoo. Meksikossakin olisi ihanaa päästä vielä käymään. Ja joskus vielä kierrämme sen Irlannin toisen puoliskon. Mutta tänä kesänä me otamme Suomesta mittaa.

Olen siis varannut meille majoitukset. Ymmärtänyt sen miksi Suomen matkailu ei ole kiehtonut. Sen lisäksi ettei ole mitään takuita säästä ja matkan joutuu jakamaan pohjoisessa miljoonan hyttysen kanssa, on hinnat myös suolaiset. Tällä reissulla sattui kuitenkin niin hyvin, että matkalle sattuu monta rakasta ihmistä menneisyydestä ja myös tulevaisuudesta, joten melkein puolet yöpymisistä saadaan tehdä toisten nurkissa ihan ilmaiseksi.  Mökkimajoituksissa ruoat tehdään  itse ja metsissä ja vaelluksilla ei ole kalliita houkutuksia tarjollakaan. 

Sen sijaan nähtävää näyttää rakkaassa kotimaassakin olevan riittävästi ja ylikin. Olen lukenut vinkkejä, löytänyt kartan, jossa on merkattu lukuisia mielenkiintoisia paikkoja, joihin emme tule kaikkiin mitenkään ehtimään. Lähdön hyrinä on käynnistynyt sisässä. Parin viikon päästä hyrähtää sitten autokin. 

Suomi on epäilemättä kaunis helmasta käsivarteen. Kauneutta on tarjolla kaiken päivää ihan tässä kotirannassakin.

Mitäs teille kuuluu?