torstai 28. toukokuuta 2020

MITTA TÄYNNÄ

Vaikka aiemmin kerroinkin, että olen tässä koronan keskellä saanut elää melko normaalia elämää, on mittani silti aivan täynnä. Huomaan kapinoivani. Miksi täytyy pitää kasvosuojuksia koko työvuoron ajan, vaikka Kymenlaaksossa ei päiväkausiin ole ollut yhtään uutta tartuntaa? Miksi asukkaiden omaiset eivät saa vierailla tai parturi tulla taloon? Täytyykö asukkaiden pysytellä koko kesä poissa torilta tai kahviloista vain varmuuden vakuudeksi? Missä menee liioittelun raja? Onneksi lehdestä voi lukea, että koronaraivo kuuluu asiaan. Enkä totisesti tahtoisi olla johdon housuissa, joka joutuu kantamaan omaisten ja lehdistön vihan, jos se typerä virus nyt jostakin pääsisi taloon luikahtamaan. Kiinnitän siis kiltisti suojukseni. "Toivottavasti jo pian," vastaan asukkaille kerta toisensa jälkeen erinäisiin kysymyksiin.



Olen siis loman tarpeessa. Ja lomahan minulla häämöttää jo viikon päässä. Matkakuume on korkealla, vaikka työvuorojen alussa mitattu lämpö onkin pysytellyt alhaalla. Tulostin jo netistä jotakin tulevaa varten vinkkejä Georgian kiertomatkaan. Intia kiehtoo. Meksikossakin olisi ihanaa päästä vielä käymään. Ja joskus vielä kierrämme sen Irlannin toisen puoliskon. Mutta tänä kesänä me otamme Suomesta mittaa.


Olen siis varannut meille majoitukset. Ymmärtänyt sen miksi Suomen matkailu ei ole kiehtonut. Sen lisäksi ettei ole mitään takuita säästä ja matkan joutuu jakamaan pohjoisessa miljoonan hyttysen kanssa, on hinnat myös suolaiset. Tällä reissulla sattui kuitenkin niin hyvin, että matkalle sattuu monta rakasta ihmistä menneisyydestä ja myös tulevaisuudesta, joten melkein puolet yöpymisistä saadaan tehdä toisten nurkissa ihan ilmaiseksi.  Mökkimajoituksissa ruoat tehdään  itse ja metsissä ja vaelluksilla ei ole kalliita houkutuksia tarjollakaan. 

Sen sijaan nähtävää näyttää rakkaassa kotimaassakin olevan riittävästi ja ylikin. Olen lukenut vinkkejä, löytänyt kartan, jossa on merkattu lukuisia mielenkiintoisia paikkoja, joihin emme tule kaikkiin mitenkään ehtimään. Lähdön hyrinä on käynnistynyt sisässä. Parin viikon päästä hyrähtää sitten autokin. 



Suomi on epäilemättä kaunis helmasta käsivarteen. Kauneutta on tarjolla kaiken päivää ihan tässä kotirannassakin.

Mitäs teille kuuluu?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ei ole havaittavissa koronaraivoa, mutta kaukokaipuuta on kylläkin....
Kun etelään ei pääse, me vuokrasimme asuntoauton ja sillä olisi tarkoitus kierrellä rakasta kotimaatamme viikon ajan heinäkuun puolivälissä.
Mukavaa reissua teille!

Anonyymi kirjoitti...

Edellisen kommentin kirjoitti Ulla

Jael kirjoitti...

Kyllä minullakin oli välillä koronaraivoa jonkin verran.Täällä on tilanne jo sen verran hyvä että eilen avattin ravintolat ja kahvilat, ne jotka pysyivät pystyssä 2 .5 kk sulkemisen ajan,ilman mitään tukia, mutta rajoituksia on paljon tietenkin miten ravintolassa nyt ollaan. Maskipakko on täällä edelleenkin, ja helteessä se on tosi vaikeaa, ja takuulla vaikeaa pitää kokonainen työpäivän ajan kuten sinulla. Toivottavasti pian voitte olla maskittomia töissä. Täällä käytän maskia busseissa, kaupoissa, kaupungilla mutta huomasin toissapäivänä että etenkin monet nuoret ovat ilman maskia vaikka on maskipakko.
Suomessa on niin monta ihanaa paikkaa, ja kiva sitten lukea missä olette käyneet. Kiva kun majoituksiakin järjestyi noin kivasti:)Mukavaa reissua teille.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Ulla: Mekin harkitsimme matkailuautoa, mutta luovuttiin siitä nyt tällä kertaa. Ehkä sitten, kun ollaan miehen kanssa enää kahden, lähdetään matka-auto reissuun. Hyvää matkaa teille!

Jael: Alkuun oli jatkuvasti pää kipeä töissä. Sitten tajusin sen johtuvan maskista. Nyt yritän vähintään tunnin välein käydä ulkona tai pukutilassa tai jossakin missä asukkaat eivät ole ja hengittää hetken ilman maskia. Pahimpia ovat suihkutustilanteet. Kuuma höyry ja maski on inha yhdistelmä. Hassuinta on se, että keskussairaalassa hoitohenkilökunta ei käytä maskia, mutta meillä se on pakko. Toivottavasti kesäkuu tuhoaa koko vihuliaisen viruksen ja elämä palaa normaaliksi.

Satu kirjoitti...

Ooh, ootteko lähdössä Lappiin? Oikein mukavaa matkan odotusta! :-)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: No joo. Tehdään samalla Suomen ympäriajo. Itäkautta Kuusamoon, sieltä Kittilän kautta Kilpisjärvelle ja sitten Länsi-rannikkoa pitkin saariston rengastielle ja kotiin. Metsälappi jää sitten joskus myöhemmin koettavaksi. Jos silloin voisi jo ajaa Jäämerelle asti.

Allu kirjoitti...

Me nähdään asia niin, että koronatapauksia on juuri sen takia vähemmän, että on tehty näitä kaikenlaisia varotoimenpiteitä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Niin minäkin näen. Mielestäni kaikki on ollut tarpeellista. Mutta nyt on jo aika purkaa rajoituksia. Mielestäni niitä olisi voinut purkaa jo aikaisemmin aluekohtaisesti. Suomessa on samat rajoitukset voimassa Helsingissä ja maaseuduilla, joissa ei ole koronaa ollutkaan. Olisiko tässä asiassa voitu käyttää hieman jo sitä maalaisjärkeä? Oma työnantajani vetää todella varman päälle. Ymmärrän senkin, sillä ei meistä kukaan toivo asukkaiden sairastuvan. Mutta nyt on tulossa heille todella ankea kesä, jos ei yhtään hellitetä. Toivon siis kovasti, että kesäkuu tukahduttaa taudin ja edes jotain normaalia olisi heillekin luvassa.