Viime aikoina olen työkseni pohtinut syntyjä syviä. Nämä ajatukset eivät ole sieltä keveimmästä päästä, vaan välillä raskaita kuin kivirekka. Mustia kuin lumeton marraskuun aamu. Mutta onneksi on vielä löytynyt jostakin jokaiseen päivään se toivon näkökulma tai pimeydessä on näkynyt edes orastava valo. En tahdo uskoa toivottomien tapausten olemassaoloon. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Eikä toivo mielestäni aina kuole kuolemaankaan. Tuhkasta voi hyvinkin nousta Fenix-lintu.
Ajattelin kokeilla tähän viikon loppupuolelle tällaista jaettua pohditaa, jota mm. olen tässä viikon mittaan saanut pohdiskella. Mitä tekisin jos tietäisin, että minulla on elinvuosia todennäköisesti noin neljä? Käyttäisinkö päiväni eri tavalla, kun nyt? Entä jos aikaa olisi vain viikko tai kuukausi? Miten toimisin toisin, jos tietäisin varmuudella, että naapurin rouva tappaa huomenna lapsensa? Ajaako minua toimimaan pelkkä ajatus, tunne siitä, että jotakin pitäisi tehdä? Vai teenkö vasta sitten kun on liian myöhäistä? Milloin tietää viime hetken koittaneen ja milloin on vielä aikaa olla kärsivällinen? Entä milloin on aika todeta, että eihän tämä minulle kuulu, mutta toimin silti? Päätänkö toisen puolesta mikä on riittävää ja tarpeellista?
Viime aikoina on joutunut miettimään sitäkin, että miksi elämä tuntuu jakavan pelimerkkejä kovin epätasaisesti? Syntyykö toiset Hannu Hanhina ja toiset tuomittuina epäonnistumaan? Mikä on riittävän hyvä vanhempi? Entä riittävän hyvä koti, palkka tai elämänlaatu? Onko olemassa joku standardi, johon tulee pyrkiä vai riittäisikö se, että itse on tyytyväinen siihen mikä on ja mitä tekee? Ja mikä on se piste, kun muut saa puuttua minun asioihini ja tekemisiini? Entä sitten ajatuksiini? Tuleeko vielä aika, kun Suomessa vangitaan sen vuoksi, että ajattelee eri tavalla kuin enemmistö?
Tuntuuko kenestäkään muusta välillä siltä, että on epäreilua olla onnellinen? Ettei oikein kehtaisi kertoa, että parisuheessa ja kotona on kaikki ihan hyvin, on työpaikka ja rahatkin riittää nipin napin kaikkeen mihin pitääkin. Anteeksi vain, kun ei minulta nyt mitään puutu.
ps. Kuvat Kymenlaakson markkinoilta, jotka pidettiin Kotkassa jokunen viikko sitten. Tämä viikko on ollut niiiiiiiiin pimeä ja musta, että kameraa ei todellakaan ole kannattanut kaivaa esille.
