Konfirmaatiokirkko oli edellisenä sunnuntaina 2.8. Matkaan piti lähteä kello kuusi. Kerätä matkalta kyytiin mummo ja pappa ja huristella aamuteitä Sastamalaan. Pitkä matka karsi lähes kaikki vieraat, mutta onneksi yksi kummeista pääsi paikalle poikaa siunaamaan. Oli hyvä kirkko, jonka jälkeen saatiin leiriläisemme mukaamme. Leirillä oli myös kakkosemme lapsuuden ystävä Istanbulin ajoilta, jonka juhlat pidettiin Tampereen lähistöllä konfirmaation jälkeen. Kävimme siellä ottamassa vähän esimakua juhlaan ennen kotiin ja pihatöihin paluuta.
Yksi iloinen vieras ja kuvan taustahahmo oli saapunut Istanbulista asti:D.
Toinen juhla oli vuorossa loppurutistuksen päätteeksi 8.8. Säätiedotus ei paljoja luvannut, mutta siitäkin huolimatta sää suosi meitä ja muita juhlijoita. Piha pääsi heti tosi toimiin ja osoittautui vaivansa väärtiksi. Soma kulissi, joka kätki sisäänsä sen todella arvokkaan: nämä meille monesta eri syystä rakkaaksi tulleet ihmiset. Meidän juhlamme kohteen. Tässä kodissa asuu onni.
Kaksi vuotta sitten vietimme esikoisen rippijuhlia näihin samoihin aikoihin. Niihin juhliin liittyi myös tämä talo ja piha. Sinä kesänähän päätimme extemporena ostaa meille kodin. Mietteitä niistä ajoista löytyy täältä, täältä ja täältä. Miten hyvin meitä johdatettiinkaan oikeaan pihaan. Pihaan jossa tänä vuonna nähtiin paljon vaivaa, jotta täällä vielä voitaisiin juhlia monet juhlat. Kutsua kokoon mahdollisimman usein nämä ja muutkin ihmiset!
Juhlan pienin oli kerrassaan ihana.
Miehen veli, kakkosen kummisetä, on aivan loistava kuvaaja ja kävi kuvaamassa juhlan sankarin kotirannassa. Pikkukakkosestani on tullut niin komea ja hieno nuorimies. Onnea sinulle elämäsi tiellä. Kiitos paljon kuvista, A! Näissä on nyt Paluumuuttajattaren leimat, että sain kuvat oikean kokoiseksi.
Yllä pojan lempikuva ja alla äidin. Alimpana poika ja hänen äitinsä:).
Poikani,
"Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa." San.3:5-6
Kuljettaa sinut näiltä pihoilta omiin pihoihin. Mutta ei onneksi vielä!