On sadekausi. Tokiossa sataa. Aamupäivällä hiljaa hipsutellen, päivällä kaiken kastellen. Astumme sateenvarjoja kantavaan virtaan. Sandaalit on hyvä valinta, nyt sukat ei kastu. Shibujan risteyksessä olemme siinä Japanissa, jota kakkonen oli ajatellut matkaa valitessaan. Se on Tokion Times square, jonne palaamme uudelleen, kun valot syttyvät.
Meiji Jingin temppelissä toiveet ovat rivissä. Etsin toiveita omalla kielellä ja löydän. Epäselväksi meille jää, että kenelle toiveet ovat esitetty? Kuka ne täyttää? Lähetän omani rukouksessa Taivaalliselle Isälle. Miten suuri olisikaan se pyyntö, joka olisi pakko kirjoittaa muidenkin luettavaksi? Auttaisiko se?
Harajuku on tunnettu muodistaan. Takeshita Dori-katu onkin elämys. Suurimmaksi elämykseksi muodostuu kuitenkin kissakahvila Mocha. Kahvi jää kahvilassa jokseenkin laihaan asemaan, mutta kissoista ei voinut olla hurmaantumatta. Kakkonen ostaa herkkuja tarjottavaksi ja suosio on sen jälkeen varma. Kahvitella olisi voinut myös siili- tai koirakahvilassa sekä pöllöpuutarhassa. Tokiossa siis on eläimiä. Ne hengailevat kahviloissa.
Lähetimme juuri terveiset vakuutusyhtiöön. Vastauksesta riippuu hieman huomisen suunnitelmat. Palataanko Akihabaraan vai suunnataanko täysin uusille urille? Nyt kuitenkin lepoa ja päivä huomiot: Japanilainen vessa on elämys. Se on joko tylsä tai sitten täyden palvelun laitos, kuten täällä meidän hotellihuoneessa. Kun avaat vessanoven, kansi nousee itsekseen ylös. Rengas on lämmittänyt itsensä pehvalle mukavaksi istua. Käynnin ääniä voi halutessaan peittää erilaisin ääniefektein. Emme vain osaa käyttää niitä. Sen sijaan on testattu pesupalvelu. Kun nostat takamuksesi pois pöntöltä vessa pesee itsensä ja sulkee kannen. Voiko tällaista olla missään muualla kuin Japanissa?
