Viime päivinä on tapahtunut paljon pahaa. Maailma on näyttänyt rumalle, vihamieliselle ja pelottavallekin. Monen mielessä on seissyt se suuri kysymys; miksi? Koska en omista valtaa, joka poistaa ääriliikkeet, sodat tai ihmisen pahuuden, lähdin kävelylle. Pahuuden ja ruman äärellä saattaa joskus unohtaa, että tässä maailmassa on paljon kaunista. Mitä vaikeampaa sen muistaminen on, sitä tärkeämpää on sen etsiminen ja mieleen palauttaminen. Näkeminen.
Minua kiehtoo rosoiset pinnat ja elämän jälki. Kaikessa. Niin luonnossa, kodeissa, esineissä kuin ihmisissäkin. Liian kaunis tai liian siloiteltu on epäkiinnostava ja ei enää edes kaunis. Kaunista sen sijaan on meri kaikissa mielentiloissaan, kalliorannat ja yksinäiset saaret. Koskeksi itsensä juokseva vesi. Puro joka kuin varoen kulkee metsän reunaa. Kauniit ovat puut, jotka kannattelevat valkoista viittaa. Kauniit talojen puiset pinnat ja hauskat yksityiskohdat ikkunoissa ja aidoissa. Kaunis on piipusta taivaalle piirtyvä savu ja ulko-oven vieressä seisova luuta. Pihaa reunustava aita. Punainen, valkoinen ja sininen.
Kaunis on pilven raosta kurkistava valo. Veden pinnalla kelluva kuunsilta. Aurinkoinen päivä ja kuutamoyö. Kauniit ovat punaiset posket, silmien tuike ja hymyyn kääntynyt suu. Kauniit ovat vauvan varpaat ja vanhuksen uurteiset kädet. Kaunis on se, joka on rakas. Kaunista olla jollekin rakas.
Kaunista on perheet kaakaolla puun alla, ystävykset sauvakävelyllä ja pakkasessa vaihdetut kuulumiset. Hengityksen höyry. Kaunis apuun ojennettu käsi. Kaunista on tietää, että on joku joka odottaa. Joku, jolle on ilo. Kaunis on usko, toivo ja rakkaus. Kaikista kaunein omalle kohdalle osunut armo.
Kaunista on sopu. Suvantovaihe vaikeuksien keskellä. Aselepo. Takkatuli, nuotio ja kynttilän lepattava liekki. Kaunis on hyvä ajatus, toisen edestä tehty uhraus ja epäitsekkyys. Kauniit ovat tiet, jotka vievät eteenpäin. Muistot, joita saamme kantaa. Tulevaisuus, jota odottaa. Kaunis on kotikaupunki. Koti. Ihmiset, jotka seinien sisällä asuvat.
Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. Kaunista on sopu.