Syntymäpäivälahjaksi saamani Venäjän viisumin myötä, on naapuri avautunut hyvin yllättävällä tavalla. Joskus nuorina teimme matkoja Sortavalaan. Jo rajalla tuntui, että puiden väri muuttui harmaaksi. Teiden kunto oli kamala. En uskaltanut syödä missään mitään, sillä joka puolella oli tunkkainen haju. Kaupoissa ensin maksettiin ja sitten kuittia vasten haettiin tuote. Tuotteita oli vähän, joten myös ostoksia tehtiin niukasti. Silloin tuntui, että koko Venäjä on jotenkin ankea, harmaa ja ruma.
Terijoen hiekat.
Myöhemmin kiinnostuin Tsaarin ajasta. Luin monia kirjoja aiheesta. Rupesi mietityttämään. Jos joskus on ollut sellainen loisto ja maassa valtava älymystön määrä, miten kaikki voisi olla rumaa? Mihin se kaikki loisto olisi laitettu? Eivät kai sitä ole purkaneet? Lokakuun jälkeen tekemäni vierailut Viipuriin, Terijoelle ja Pietariin ovat näyttäneet, että joko meitä huijattiin tai täällä on tehty mielettömän suuri kasvojen kohotus. Ei merkkiäkään harmaista puista, huonoista teistä tai hajuista. Tyhjistä kaupoista puhumattakaan.
Hampurilasen tilanneelle tuli muovihanskat syömistä helpottamaan.
Miehille mustat ja naisille punaiset, koska Venäjällä miehet on miehiä ja naiset naisia.
Nälkä on kasvanut syödessä, etenkin kun venäläinen ruokakin on osottautunut älyttömän hyväksi. Tämän kesän kesälomamatka päätettiin siis ulottaa hieman pidemmälle tähän maahan. Kuopus lähtisi tietenkin mukaan. Myös esikoinen oli valmis reissuun ja haki itselleen kertaviisumin. Kakkonen on armeijan leivissä, eikä päässyt matkaan. Kolmonen oli alkuun kiinnostunut Pietarista, mutta ei innostunut koko reissusta. Lopulta luopui Pietaristakin ja jäi kotiin pitämään taloa pystyssä kavereidensa kanssa.
Aloitettiin matka täältä Pietarista. Ajettiin tänne Terijoen ja Kronstadin kautta. Eilen esiteltiin tytöille aurinkoista Nevski Prospektia ja Eremitaasin taideaarteita. Käveltiin Pietari-Paavalin linnoitukseen siltoja pitkin. Huristeltiin Nevalla ja kanaaleissa. Lopetettiin päivä Aleksandrovskaja-teatterissa Joutsenlampea ihastellen. Oli hieno ja täyteläinen päivä. Tänään päästään toivottavasti Pietarhoviin. Juuri nyt ilma on sangen pilvinen, mutta toivottavasti kohta kirkastuu.
Lähdössä balettiin.
Venäjän kutsu. Onneksi kuulin sen.
4 kommenttia:
Olenkin odottanut näitä Venäjä-raportteja.
Ihanan positiivista. Upea kulttuurin, historian ja kauppasuhteiden lähde aivan naapurissa jos vain ....
Hyvää kesää teille.
Olispa hienoa päästä Terijoelle, tätini asui siellä aikanaan.
Hieno reissu teillä taas:) En ole koskaan ollut Venäjän puolella, mutta olisi kyllä kiva käydä siellä.
Anonyymi: No nythän näitä tulee tässä ehkä päivittäin, jos saan aikaiseksi.
Allu: Se on niin soma. Ja viimeistään hietikolla tulee kyllä sellainen ärtymys, että miksi tämä piti antaa pois.
Jael: Nyt tosiaan on tekeillä ilmainen viisumi ja sen myötä esim. Pietarissa käynti Allegrolla helpottuu kyllä kummasti. Suosittelen!
Lähetä kommentti