Kesä on pian puolessa, vaikka säiden puolesta se ei ole meinannut päästä oikein käyntiinkään. Onneksi takanani on tuo helteinen Vietnam, niin on jotenkin helpompaa suostua tällaisiinkin kesäsäihin. Toinen onni on sitten se edessä oleva kesäloma, jonka voi tässä vaiheessa vielä toivoa sujuvan suloisemmissa lämpötiloissa.
Eilen koitti se päivä, jolloin oli luovutettava pojista vanhempi isänmaan huomaan. Meidän pikku kakkonen lähti armeijaan. Kävimme isänsä ja kuopuksen kanssa viemässä hänet ja kaverinsa Karjalan prikaatin portille. Onhan nämä sellaisia elämän virstapylväitä, joiden äärellä ihan hätkähtää. Mihin ne kuluivat ne vuodet, jotka kasvattivat hänet äitinsä yli. Jotka kuljettavat nuorta miestä nyt ihan omille poluille.
Karjalan prikaatin porteilla saimme sitten idean lähteä syömään Viipuriin. Tällä kertaa testattiin Nuijamaan raja-asemaa. Se olikin huomattavasti kauniimpi reitti, kun tie Viipuriin kulki Saimaan kanavaa myötäillen. Pian jo istuttiin Viipurin kantapaikassa ahtamassa apetta suuhun.
"Muistan puiston kaunehimman, ihanimman Monrepon," lauloi mies, moneen kertaan. Puiston kauneus oli alkuun kyllä hyvin piilossa, mutta olihan siellä tekemisen meininki. Moni osa puistosta oli täydellisen mylläyksen alla. Koneet kaivoivat isoja kuoppia. Siellä täällä rumat aidat estämässä kulkua ja toisaalta niihin pistetyt "jälkeen-kuvat" nostattamassa mieltä. Ehkä vielä joskus voimme käydä siellä "ihanimmassa Monrepossa".
Rantaan päästyämme aloin hieman hahmottaa tuota Karjalan helmeä, Monrepon puistoa. Sen sijainti meren rannalla on kaunis. On kalliorannat ja satulinna-saari edessä. Takana nouseva metsä mustikoineen. Ja välissä kulkeva hoidetuksi tarkoitettu puisto-aluea, joka toistaiseksi on aika huonolla hoidolla. Ja ne ennen niin kauniit talot, jotka vuodet ovat raiskanneet melkoisen säälittävään kuntoon. Voi kunpa saisivat palautettua puiston entiseen loistoonsa.
Kaksi viikkoa lomaan. Maalari maalaa taloa eli mies on ottanut kesän urakaksi talon päätyseinän. Toivotaan siis huomiseksi poutasäätä, ettei ole vuokrattu nosturia turhaan.
4 kommenttia:
Onko teillä jatkuva viisumi Venäjälle ja miten kauan menee rajan ylitykseen?
Meillä on vuoden viisumi. Kotkasta rajalle on 60km ja koko matka 120km:n moottoritietä. Eli rajalle mennään nopsaan, mutta ylityksen aika vaihtelee paljonkin. Parhaimmillaan rajalta selviää alle puoleen tuntiin, pahimmillaan siellä on kykätty yli kaksi tuntia.
Mukavaa armeijakokemusta pojalle. Muistan kun oma poitsuni meni armeijaan, oli se sellainen tärkeä hetki.
Kaunista tuolla Karjalan puolella, ja sääli että hieman hoitamatonta. Ihana pikkuinen tuossa yhdessä kuvassa:)
Jael: Kyllä minä pidän armeijaan menoa hyvänä asiana. Toivottavasti ottaa siitä ajasta kaiken irti. Kaunis oli tosiaan tie Viipuriin ja Monrepossakin oma kauneutensa, joskin hieman piilossa paikoitellen.
Lähetä kommentti