maanantai 18. joulukuuta 2017

17. & 18.

Vapaapäivien hommat ovat olleet sen verran kiireiset, että yksi joulupäivitys jäi välistä. Korjataan se nyt tuplapitkällä päivityksellä. Eilisen illan lopuksi en kyllä  kiirehtinyt, vaan katsoin jouluelokuvia kutimet, kahvi ja suklaa seuranani. Parasta palautusta, joka pitäisi joulunaluspäivinä tehdä lakisääteiseksi, ettei äitien hermot kärise. Ennaltaehkäisevästi olenkin katsonut joka sopivassa välissä jouluelokuvia, syönyt riittävästi suklaata, juonut kahvit tilaisuuden tullen ja tarttunut puikkoihin aina kun olen pystynyt. Eikä meillä muuten hermot ole kärynneet vielä kertaakaan. Paitsi... Mutta kuka nyt vanhoja muistelee?

Minulla on tapana käydä jokaisen lapsen kanssa jouluostoksilla. Eilen oli vuorossa kakkonen. Käytiin viemässä kolmonen jäähallille, palauttamassa lainalapset kotiin ja samalla jäätiin kaupungille. Pojalla oli selvät sävelet lahjojen suhteen ja se oli sillä selvä se. Tänään sitten jatkettiin samaa lajia kuopuksen ja esikoisen kanssa. Vaihdettiin tosin kaupunkia ja ajettiin taas ihanaan Porvooseen.





Kotkassa ollaan suojan puolella, joten odotin päätyväni mustaan joulukaupunkiin. Matkan aikana kuitenkin jo päästiin ihastelemaan talvisempia maisemia. Mieli olisi tehnyt pysähtyä useampaankin kertaan moottoritien laitaan, mutta eihän se nyt tietenkään käy. Tien varrella  oli kauniit talviset pellot, joilla usva venytteli auringonsäteiden valaistessa pimeyttä tuonnemmaksi. Porvoossa taas oli kiva parin asteen pakkanen ja meillä turhan vähän vaatetta yllä. Oli siis pakko piipahdella tiheästi kaupoissa ihastelemassa, jotta sai itseään vähän lämmitettyä samalla.






Vanhankaupungin putiikit ovat niin kauniita, että niissä vieraileminen on elämys. Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että en ikinä osta sieltä mitään ja siksi olen erittäin huono asiakas. Anteeksi vain te putiikin pitäjät. Hinnat ovat meidän kukkarolle turhan korkeita, mutta ideoita saa ilmaiseksi. Käyn mm. joka kerta ihastelemassa huonekaluja Sasu's Playhouse kaupassa. Se on ihan minun näköiseni kauppa ja sisustaisin kotini juuri tuollaisilla huonekaluilla, jos aloittaisin alusta ja minulla olisi rahaa käytettävissä niin paljon kuin haluan. Tällä kertaa bongasin sieltä esikoiselle ihanan pöydän, jonka epäilin isänsä osaavan toteuttaa sitten kun aika on:D.




Kävelimme siis kierroksen vanhassakaupungissa. Piipahtelimme kauniisiin putiikkeihin hypistelemään ja ihastelemaan. Sen jälkeen kävimme syömässä edulliset ja hyvät lounaat Rossossa. Nappasimme mukaan kahvit. Pyörähdimme Sokoksella ja teimme lopulta lähes kaikki jouluostoksemme TOKMANNIlta:). Ei ollenkaan niin idyllistä, mutta edullista kylläkin:D. Minä tosin olen jo melkein lahjaostokset tehnyt, joten keskityin lähinnä hautakynttilöiden hamstraamiseen. Kannattaahan se nyt toki ajaa Porvoon Tokmannille hautakynttilöitä ostamaan. 




Huomenna on tiedossa paluu töihin. Neljä työpäivää ja sitten joulu onkin jo ovella. Olen ihan aikataulussa ja jäljellä olevien tekemisten suhteen valmiina tarvittaessa oikomaan mutkia. Mitä tässä pinnaa venyttämään juhlan vuoksi? Mieluummin jouluradio soimaan, glögit tulolle ja paketteja kääreisiin. Tai sitten jouluelokuvia, kahvia, suklaata ja ne kutimet?

ps. No sen verran kuitenkin mietityttää, että kuinka paljon aikaisemmin kinkku pitikään ottaa sulamaan? 

5 kommenttia:

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Kinkksta: mä sulata sen ensin 3 vkr jääkaapissa ja sitten pöydällä vähintään 10-16h ja sitten uuniin pieneen max 100c lämpöön niin kauan että mittari näyttää sisälämpötilan sen 77c.
Tälleen veljesi mut aikanaan opasti kinkun käsittelyn saloihin ja sen jälkeen mun kaikki kinkut ovat olleet ihan älyttömän hyviä 😊👌

Jael kirjoitti...

Ihana Porvoo,aina yhtä kaunis tuo vanha osa:) Oikein hyvää joulunalusviikkoa sinulle:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sammakko-mamma: Kinkun paistaminen kyllä onnistuu, mutta en ikinä muista, että kuinka monta päivää se sulaa. Nyt ostin aika pienen kinkun (sellainen 5kg), joten ei ehkä mene niin kauan kuin kymppikilosessa. Tämä taidetaan myös paistaa vasta joulupäivää edeltävänä yönä.

Jael: Niin on. Esikoinen kysyi, että jos saisin asunnon New Yorkista tai talon vanhasta Porvoosta, kumpaan muuttaisin. Ei tarvinnut miettiä yhtään. Tietysti Porvooseen. Tuolla asuminen olisi ihan satua?

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Jööses kun tuli hyvä kinkku kun sen viime yönä hiljaksiin paistoin :)
Ja käväisin eilen illalla Clas ohlsonilla hakemassa sytykepaloja ja tulin syli täynnä ulkovaloja ulos - siellä ne oli puoleen hintaan ja nyt ne valot ovat jo koirien aitauksesta siis
ne joita suunnittelin ensi vuonna laitettavaksi... 🙈😂
Taidan olla hieman pimeä näiden valojen suhteen 😝😂😂😂

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sammakko-mamma: Meidän kinkku on vielä pakkasessa. Ehkä huomenna jo kaivan sen esiin. Joko ne nyt myy valoja alennuksella?