AIKA LASKEUTUA TÄHÄN ENSIMMÄISEEN

Pidän etelän aamuista, koska ne eivät ole päälle käyviä. Lämpö hyväilee vielä hellästi. Keitän kahvit ja kiipeämme syömään katolle aamupalaa. Ensimmäisten päivien ihanuus on siinä, että kaikkialla näkyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Kurkin laitojen yli ja huomaan: naapurin parvekkeeseen on piirretty possu, sisäpihalla nukutaan sekä ilmapatjalla että riippukeinussa, yhden talon parvekkeissa on kuin sängyn jalat ja täältä voi katsoa kattoja. Linnut esittävät aamuisen konserttinsa, jonka kuuntelen ilolla yläilmoissa. Sitten on aika laskeutua tähän ensimmäiseen lomapäivääni.

Ensimmäisiä öitä uudessa paikassa ei koskaan lasketa, sillä ne menevät aina jotenkin pieleen. Se kuuluu ikään kuin asettumisen asiaan. Pojilla on parvekkeella kuuma ja kömpivät keskelle muiden unia. Mies petaa toiselle petiä lattialle, toinen löytää tiensä minun viereeni. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Aamulla mies nukkuu teltassa, mutta pää pihalla, niin ei kuulema tullut liian kuuma. Tänään pedattiin sisälle veljespeti, jotta ensi yönä saisi kaikki pitää omat unensa ja sänkynsä. Muut yön säädöt pestään vuoron perään pois suihkussa. Kylläpä siitä osaakin olla onnellinen, kun taas muistaa, että vesikään ei ole itsestään selvää. (Tänään vettä on riittänyt myös iltasuihkuihin, tiskeihin ja jopa pyykin pesuun. :))

Mies jää vielä toipumaan ja me muut lähdemme kohti kenkäkauppaa. Minun karttani vain on mittasuhteiltaan lyhyempi kuin luulinkaan ja kohta jo olemmekin rannassa. Shoppailut suoritetaan mukavasti hyvin ilmastoidussa ostoskeskuksessa. Samalla saadaan ihastella se purjevene ja meriosasto jo kertaalleen.

Muistikuvaksi tuo ylimmäinen, jotta osataan palata kotiin.

Takaisin kuljetaan La Ramblaa pitkin. Sanon siitä, että pakkohan se oli nähdä, jotta tietää kaupungissa olevan monta niin paljon mielenkiintoisempaakin tietä, että ei tarvitse mennä sinne enää toiste. Esikoisen mielestä yhteen mielenkiintoisimmista teistä ajauduttiin eilen illalla ja palaamme sinne nyt uudelleen, jotta ostosten teko voi jatkua. (Tien nimi jäi nyt pistämättä ylös, mutta lisään sen joskus, jos muistan. Siltä varalta, että lukijoissa on ostosten teosta pitäviä ihmisiä.) Tässä vaiheessa pojat palaavat jo omia teitään takaisin kämpille, onnistuneesti. Minä en vielä sanoo omaa mielenkiintoisinta tietäni, koska luulen sen olevan minulta toistaiseksi vielä kulkematta? Sanon sen sitten loman lopuksi. Mutta te, jotka olette täällä katuja kävelleet, paljastakaa ihmeessä kommenttina omanne, jotta ymmärrämme käydä sen kävelemässä.

Life is Beautiful. Lapsille eikä niiden äidille avautunut, että mitä tässä haettiin? Paitsi rahaa.

Jokaisessa kaupungissa on muuten omanlaisensa kerjääjät, oletteko pistäneet merkille?

Alimman kuvan maailman pienin rappukäytävä lupaa lepoa väsyneille jaloille. Kunhan ensi jaksaa kivuta ylimpään kerrokseen. Esikoisen puhelin laski askeleita ja olikohan se niin, että tässä vaiheessa niistä muodostui jo melkein 10 km. Aamun hellä lämpö oli tiukentanut otettaan, mutta onneksi tuuli virkisti Barcelonan katuja ja koko päivä oli varsin siedettävä kävelijälle. Siltikin siesta tuntuu varsin fiksulle tavalle ja mekin sellaista vietimme mielihyvin. Siestan jälkeen saatiin jo mies matkaan. Tälle reissulle pakattiin mukaan uikkarit ja pyyhe. Ja kaapin potkulaudat pääsi käyttöön.

Helle vie tehokkaasti nälän tunnun, mutta ruumis on silti ravittava. Siirrämme vielä espanjalaiseen tai katalonialaiseen keittiöön tutustumista ja tartumme rannan lähistöllä olevan pizzerian oveen. Ulospäin paikka näyttää kuolleelta, mutta sisältä se on täynnä paikallisia. Hyvät pizzat siellä olikin ja uppoudumme niitä syödessämme muistelemaan aikaisempien matkojen parhaita ja pahimpia hotelleja. Barcelona ja kotimme täällä on saanut kolmosen vakuuttuneeksi ja kesken syömisen hän kysyy: "eiköhän varata tämä ensi vuonnakin ja tullaan taas tähän samaan paikkaan?"

Muutama muukin on ajatellut Välimeren vilvoittavia aaltoja. Rannalla tiiraamme ihmismeren seasta aukkoa, johon saisimme leirin hetkeksi pystyyn. Keltainen lippu varoittelee uimareita aalloista, mutta esikoista lukuunottamatta me sukellamme suolakylpyyn aaltojen heiteltäväksi. Miten virkistävää. Saan hiekkakuorinnankin samalla, kun rannan hiekka pyrkii uimapuvusta sisään laskeutuessani mahaliukua aallon myötä rantahiekkaan. Tänne on ehdottomasti tultava takaisin, kunhan tuuli hieman hellittää.

Miessukupuolen edustajat jäävät tässä välissä asunnolle ja me tyttöjen kanssa kipaisemme vielä lähikauppaan. Ostettiin itse puristettua appelsiinimehua, lisää sipsejä, lisää muuta juomista ja hedelmiä. Nyt kello on puoli kymmenen paikallista aikaa ja kaikki lapset nukkuvat. Mikä ihme kaiken sen kesän kukkumisen jälkeen:D. Kesä tekee tehtävänsä. Pyykkikone pyörii viimeisiä kierroksia ja luulen, että kunhan olen saanut ne ripustettua katolle kuivumaan, voi oma silmäkin olla raskas. Tästä on hyvä jatkaa huomenna. Barcelona kiitää ja kuittaa.

TEEN ENSITUNNELMAT

Olen melkein terve, jippii. Kuume kesti vain päivän ja minähän lepäsin, kuten ohjeessa määrättiin. Lepäsin koko viikon edestä. Nukuin monet päiväunet ja kaksi yötäkin niin kuin vauva. Yskittää vielä. Tarvii niistääkin, mutta jaksan jo lähes kuin ennenkin. Mutta mies aloitti tautinsa/tautini eilen ja tänään on matkan teko käynyt voimille. Lentokoneessa niiskutti, mutta paukutti esikoisen kanssa väikkärin englanninkielistä tiivistelmää kiitettävään tahtiin melkein koko lentomatkan. Selvisimme hyvien ohjeiden ansiosta junan ja metron, mutta viimeisessä etapissa nousimme metrosta kartan ulkopuolella ja jouduimme tekemään muutaman ylimääräisen kierroksen ennen perille pääsemistä. Sitten oli noussut jo se kuume. Onneksi oli perillä sänky, johon itsensä kallistaa.

No, me olemme kuitenkin kaikki täällä, missä ei palele. Missä muistuu elävästi taas mieleen se, että miksi en kaipaa kesään helteitä. Viikon lämpösuora näyttää 29,30,31,30,29... aurinkoa tai puolipilvistä. Koko viikko sitä mitä Suomi toivoo, vaikka ei oikeastaan kestäisikään. Mutta täällä me olemme ja yritämme tulla tilanteen kanssa sinuiksi. Se tapahtuu niin, että a) ilmastointi päälle ja b) suorinta tietä ostamaan jääkaapin täydeltä jotakin kylmää juomista sekä c) lisäksi iso määrä sipsiä. Hellepäivänä ihminen ei nimittäin tarvitse ollenkaan ruokaa. Vain suolaa ja juomista. Ehkä vesimelonia ja kirsikoita, jos sattuu saamaan.

Illan hämärryttyä me muut miestä lukuunottamatta jalkaudumme Barcelonan kaduille. Lasten silmissä siintää KFC:n kanat. Minä imen pimenevää lämmintä itseeni. Teen ensitunnelmat. Katselen kapeita katuja, tunnelmallisia kuppiloita, kaunista arkkitehtuuria, upeita kirkkoja, seinämaalauksia, katulamppuja. Lapset rekisteröivät monta tuttua Istanbulin asiaa, ravintoloita ja kauppoja. Sen kävelyn myötä se on selvää: täällä me tulemme viihtymään. Sotasuunnitelma tautia vastaankin on tässä: huomenna me lasten kanssa shoppaamme. Mies ei siitä kuitenkaan piittaa. Levätköön hän nyt vuorostaan kaikesta vaivasta ja vastuustaan. Me kannamme asuntoon tarvittavan ravinnon ja juoman. Ja kunhan on kerännyt voimansa takaisin, me näytämme kaiken sen minkä jo tästä kaupungista tiedämme.

Pimeässä otsalampun valossa kasaamme terassille teltan. On todella lämmin. Asunnosta on vesi loppu. Kahdella desillä voi saada itsensä yllättävän raikkaaksi. Tytöt tekevät sotasuunnitelman alakerran nuorisoa vastaan. Uhkaavat nousta suihkuun jo neljältä. Ja tuumaavat, että "tässä sen nyt oppii taas, että miten ihana asia on vesi." Pojille annetaan lupa: jos on liian kuuma nukkua teltassa, voivat ottaa vuoteensa ja leiriytyä eteisen lattialle. Sopu sijaa antaa.  On ihanaa olla yhdessä, kaikesta huolimatta.

Vessan ikkunasta näkyy kynttilä vastakkaisen talon pöydällä. Kattoterassilta nuoripari, joka istuu television edessä kylki kyljessä avointa ikkunaa vasten. Linnut laulavat, kunnes aurinko katoaa. Tämäkin talo ympäriltäni hiljennyt. Pimennyt. Hyvää yötä. Barcelonassa asiat varmasti kohta oikein hyvin. 

NÄYTTÄÄ TULEVAN PERINNE

Tiistai-iltana ajoimme Lahteen hakemaan avaimet Barcelonan loma-asuntoomme. Kamera oli kassissa, mutta keskityin niin kaikkeen katselemiseen ja tiedonmurujen ylös kirjoittamiseen, että jäi kuvaamatta koko kaunis pihapiiri ja keltaisen talon suloinen pariskunta. Oli silti niin kiva, että saatiin käydä! Kiitos kaikesta tähän astisesta ja tulossa olevasta! 

Sitten alkoi se lomaa edeltävä loppukiri. Olen ollut lapsesta saakka jokseenkin tunnollinen ihminen. Alakoulu aikana ei ollut yhtään poissaoloa. Yläkoulussa ja lukiossa vain joitakin omin luvin otettuja vapaita. Sairastin aina ja vain lomilla tai viikonloppuisin. Samaa settiä on menty työelämä. Vuosi sitten sairastuin juuri kaksivuotisen työkomennukseni loppumetreillä. Muistatteko sairaan kaunista kesäkuuta? Silloin olin töistä kaksi päivää saikulla. Ne työurani ainoat.

Tällä kertaa kurkkukipu alkoi toissailtana eli jälleen kahta päivää ennen lomaa. Melko tarkalleen vuosi tässä työssä aloittamiseni jälkeen muuten. Eilen tein kaksitoista tuntisen päivän erittäin puolikuntoisena. Niistin ja niiskutin, vedin Finrexiä tauoilla. Tänä aamuna mies taas kysyi, että onkohan tuossa kunnossa pakko lähteä töihin? Oli minusta, koska "tuskin oli kuumetta". Yön oli yskä pitänyt hereillä kaiken entisen lisänä. Sen verran tajusin, että soitin töistä lääkäriaikaa, kun halusin varmistaa, ettei Barcelonan reissu jää antibioottikuurista kiinni. Sain ajan sairaanhoitajalle klo. 11. Sitä ennen ehdin tehdä asukkaiden aamutoimet, olla mukana yhdessä työhaastattelussa ja naputella laskutukseen oleelliset. Kaksi tuntia ennen työajan loppumista ajoin sitten terveyskeskukseen. Oli kuumetta 38.2. CRP toistaiseksi matala. Ei ääniä keuhkoissa. Saikkua loppupäivä (ne kaksi tuntia:)) ja käsky levätä matkaan asti. Lisäksi sain sairaanhoitajan neuvon sairaanhoitajalle: "Kannattaisikohan sinun tästä eteenpäin varata ne lomamatkat vasta viikko lomasi alkamisesta?" Hyvä neuvo:), etenkin kun tästä näyttää tulevan perinne näin kesäloman alkajaisiksi. Kroppani laskee voimavarani kahdella päivällä pieleen?

Tänään olen levännyt urakalla. Netflix-sarjoja ja unta joka välissä. Yskänlääkettä. Lämmintä juomista ja muun perheen panostusta pedin pohjalta kuunnellen. Ovat siivonneet talon ja pesseet pyykkiä. Laittaneet ruoan.  Tyhjänneet pakastimen. Siis käytännössä: Aino on. Mitenhän selviämme ilman esikoista, kun hän matkan jälkeen muuttaa meiltä muualle? Kiitos kulta, olet aarre.

Kuvituskuvat ovat elokuulta pari tai kolme vuotta sitten. En ole ehtinyt kaivamaan kameraa esiin, vaikka syytä olisi ollut. Naapurin mies sai metsän harvennettua ja risusavotta on tehty. Ilta-auringossa valo tekee kodin ja jokisuiston välisestä metsäkaistaleesta satumetsän. Kakkonen maalasi aidan. Siitä tuli oikein hieno. Nyt odotellaan siihen verkkoa. Mutta ensi kerralla Barcelonan tunnelmia, jos Luoja suo ja tauti tajuaa mennä muille matkoille.

PUUTARHA JOKA HOITAA

Mökin vieressä sijaitsi aikanaan kaksikin kauppaa. Molemmat ovat nykyään asuinkäytössä. Lähimpään kauppaan on täältä matkaa, mikä oli kolmoselle hämmentävä asia ymmärtää. "Missä täällä on keskusta?" "Me olemme keskustassa." Sen mökkiä lähimmän kaupan osti kauppiaan tytär ja asuvat siellä miehensä kanssa ympäri vuoden. Vielä kymmenen vuotta sitten entisen kaupan takana oli metsä, mutta nyt siellä on valtavan suuri ja kaunis puutarha, jonne saimme kävellä ihastelemaan. Tämä puutarha on ottanut osaa avoimiin puutarhoihin ja tapahtuman kutsu näytti tältä. Kutsun kuvat eivät antaneet puutarhalle mielestäni oikeutta, tuskin nämäkään. Se oli niin suuri, että en tiennyt mistä kulmasta kuvata:). Mutta pistäkää seuraavilla avoimilla puutarhapäivillä mieleen ja käykää katsomassa ominkin silmin. Tänä vuonna oli niin kuulema tehnytkin 120 vierasta.

Tämän puutarhan puuhanainen rakentaa puutarhoja ihan työkseen, oma puutarha on "ihan vain harrastus". Omasta työstään eläkkeellä oleva isäntä on suurena apuna sekä töissä että täällä kotona. Puutarhan lisäksi kun projekteja näyttää tontilla muutenkin riittävän. On juuri uusittu talon laudoitus, rakennettu pihalle sauna ja uima-allas. Työn alla on myös "puumaja", joka on aika lievä ilmaisu sille rakennukselle, jonka lapset saivat käydä testaamassa.

Kukkiva kuusi.

Ja se "puumaja".

Puutarhan nurmikko oli kuin samettia. Puutarhurin ohje oli, että se pitää leikata kaksi kertaa viikossa ja hyvin lyhyeksi. Hän tekee sen itse. Eikä millään päältä ajettavalla vaan ihan tavan ruohonleikkurilla. Muistinko sanoa, että puutarhalla on kokoa 6000 neliötä:). Hän puuhaa täällä tehtyään pitkän työpäivän ensin toisten puutarhoissa. Vitsi miten aina innostun, kun tapaan ihmisiä, jotka ovat löytäneet itselleen asian, josta pitävät ja jossa ovat hyviä. Yhdistäneet työn ja oman intohimon. Miehen eno on matikan ope. Tuumasikin, että ihan sama kuin itse opettaisi ensin päivän koulussa ja pyytäisi sitten aina iltaisin ja viikonloppuisin nuoria kotiinsa opiskelemaan matikkaa. 

"Minä hoidan puutarhaa ja puutarha hoitaa minua," on puutarhuri todennut. Minua kauneus eri muodoissaan hoitaa myös. Ymmärsin lauseen siis varsin hyvin siellä kävellessäni. Omaa puutarhaa olisi ihana kaunistaa, mutta tässä elämäntilanteessa on hyvä laskea kustannukset. Tiedostaa, että en pysty panostamaan yhtään tämän enempää. Koko kesä on pitänyt istuttaa nurmikko pienelle kaistaleelle, mutta sekin on edelleen tekemättä. Mutta ehkä joskus? Sitä ennen voi onneksi hurmaantua näistä toisten aikaansaannoksista. Ja iloita siitä omasta vaatimattomammasta ja keskeneräisestäkin pihasta. Risusavotasta tien toisella puolella, joka avaa kodin näkymiä joki suistoon. Kakkosesta, joka kunnostaa meidän ja naapurin välissä olevaa verkkoaitaa hitaasti mutta varmasti:).