sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

HANKO JA HALLANVAARA

Onpas taas ollut. Niistämistä ja loppukiriä. Yksi päätti peruskoulun, muut pääsivät luokiltaan hyvin arvosanoin. Stipendejäkin tuli hyvästä käytöksestä ja reippaasta asenteesta. Mies pääsi lomalle ja minusta tuli työtön. Kevätjuhlien jälkeen ajettiin Hankoon. Oli uusi ylioppilas ja pöytä täynnä herkkuja. Ylioppilaaseen tutustuimme aikanaan Istanbulissa. Hän oli silloin 4-vuotias.



Kun nyt oltiin ajettu Hankoon, olisin halunnut ottaa edes muutaman kuvan. Meillä oli kyydissä Keravan lady ja päivästä kyllänsä saannut perhe. Eivät ne nyt selvästikään kaivanneet Hanko-kierroksia, mutta kestivät nyt edes tämän verran. "Aja tuonne, olikohan se nyt tämä?" Istuivat autossa, kun juoksin nappaamaan ne kuvat ja kehoitin siirtymään toiseen paikkaan. Kunnes tajusin, että ainoat oikeat sanat olivat nämä: Eiköhän nyt lähdetä kotiin. Voihan Hanko, ehkä joskus paremmalla ajalla.







Suomen kevät on ollut niin superkaunis, että en keksi mitään mistä voisi valittaa. Ikkunan takana aukesi metsät, niityt ja pellot. Ylioppilasjuhliin uhkailivat jo sadetta, mutta säästivät nyt juhlavieraat kuitenkin siltä. Hangossa paistoi aurinko. Matkallekin sitä riitti aina Kotkaan asti. Paluun aikaan tosin oli jo aurinko laskenut.


Nyt kun uhkailevat hallanvaaralla, sateilla ja myrskyillä, onkin korkea aika lähteä sinne missä on  toivottavasti lämpöö ja valoo. Seuraavan kerran kuulettekin meistä sitten sieltä entisestä kotimaasta, Jos Luoja Suo!

9 kommenttia:

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanaa lomaa teille Istanbuliin, nauttikaahan olostanne ja lämmöstä!!

Matkatar kirjoitti...

Vau nyt on vihdoin matkanne aika -ihanaa reissua teille!

Satu kirjoitti...

Harmillista, että et ehtinyt ottaa Hangossa tarpeeksi kuvia. Joskus matkaseura on sellaista, ei niin kuvausmyönteistä.

Hienoa ja antoisaa matkaa teille!

Pepi kirjoitti...

Voi, ihana Istanbul! Nauttikaa!

anumorchy kirjoitti...

Ihanaa lomaa!

Cheri kirjoitti...

Hanko on ihana merikaupunki. Toivotan teille oikein hyvää lomaa ja matkaa entiseen kotikaupunkiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa lomaa rakkaat ystävät!

Tintit

P.s. Saitko tekstiviestini? Koski kummipojan lahjaa.

Nina kirjoitti...

Ihana Hanko !
Ja nyt jäädään odottelemman Istanbulin kuvia/makuja/tuntoja/lämpöä.
Jaksetaan odotella kun tiedetään että tulee taas mahtavaa Istanbulia. <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: tarkoitus olisi nimenomaan ja vain nauttia!

Matkatar: Kyllä, kun tarpeeksi odottaa, odotus palkitaan.

Satu: Eiväthän nuo nyt vastaisiakaan olleet, mutta eivät selvästikään riemastuneetkaan kuvauspyrähtelystä.

Pepi: Jep. Jännä nähdä, että miltä kaupunki tuntuu näin turistina olevalle.

Anu: Sitä toivon: ihanaa lomaa.

Cheri: Hanko on niin suloinen, mutta kuvaamaan ei nyt ehditty.

Tintit: Viesti tuli, mutta oli joku sählä paikka ja jäi vastaamatta. Vastaus tulee tässä: Jääkiekko on nyt maailman tärkeintä. Haaveilee mailasta. Shoppaaminenkin hänelle tunnetusti maistuu, joten voi antaa joko lupauksen shoppailuista tai osallistumisesta mailaan?

Nina: Minä muistan, kun ajattelin, että olen NIIN kuvannut ne Istanbulin kulmat. Mutta nyt en malta odottaa, että pääsen taas kamaeran kanssa sinne:). Etenkin kun kelit täällä Suomessa todellakin muuttui kylmän kalseaksi...