Aamulla jätimme hotellin ja lähdimme siipan kanssa viimeistä kertaa metrolla kohti keskustaa. Olimme varanneet auton ja se piti nyt käydä hakemassa. Reissussa vierähtikin melkoinen tovi, kun ensin piti löytää se vuokraamo ja sitten yrittää edes jotenkin päästä jyvälle autosta ja sen navigaattorista. Ensimmäisessä oli siis ratti ja sen myötä kaikki muukin väärällä puolella. Navigaattori puhui kyllä englantia, kunhan sen ensin osasi japaniksi ohjeistaa. Sitten vaan liikenteeseen ja hakemaan kakkonen ja laukut hotellilta. Ei mennyt niin kuin Strömsössä. Ensin piti pysähtyä tien viereen ja kaapata joku viaton ohikulkija auttamaan laittamaan se navigaattori päälle. Sitten opeteltiin ajon aikana ihan kantapään kautta, että siinä missä meillä on vilkku, on japanilaisilla pissapojan katkaisin ja pyyhkijät. Meillä on jatkuvasti puhdas tuulilasi. Mutta oikea on edelleen oikea ja vasen on vasen.
Tokion ulkopuolella jo ajeleminen sujui. Oli myös kamala nälkä.
Japanilainen käsitys huoltsikkaruoasta näytti tältä:
Matkalla opimme seuraavaa: Teiden käytöstä pitää Japanissa maksaa tiheästi. On myös osuttava oikeaan lippujonoon ihan vaan arvaamalla. Jos osut väärään, ei sekään haittaa. Aina löytyy ratkaisu. Maksu tullaan perimään kumarrellen kojujen jälkeen, kun olemme ensin vahingossa ajaneet väärässä jonossa. Tankkaamista ei tarvitse murehtia, sillä tekevät sen puolestasi. Kaistat ovat kapeampia kuin Suomessa ja repsikan paikalla tuntuu usein, että auton sivu ottaa juuri nyt kiinni penkkaan tai viereisen auton kylkeen.
Sitten saavuimme vehreään ja kauniiseen Hakoneen. Tästä paikasta tuli vahvasti mieleen Bulgarian serpentiinitiet vuoristossa ja Turkin Bursan Uludag:lle kipuaminen. Kaikki se tehtiin tietysti väärällä puolella tietä. Fuji näyttäytyi meille matkan aikana, mutta perille päästyämme se oli kietonut itsensä sumuun. Asetuimme siis huoneeseemme ja teimme suunnitelman: nyt tai ei koskaan on korkea aika nähdä Tyyni valtameri.
Meidän lähtiessä merelle, koululaiset palailivat koulusta koteihin.
Täällä kannattaa muuten katsoa jalkoihinsa. Näin hienoja mm. ovat viemärien kannet.
Hostellin nuoriso neuvoi meidät lähimpään rantakylään. Se eli selvästi ainakin kalastukselle. Rantaan ei sieltä päässyt, joten jatkettiin vielä eteenpäin. Uimavehkeet meillä oli kassissa, mutta lopulta mereen uskaltautui vain tuo siippa. Me kakkosen kanssa tyydyimme vain katselemaan hänen uintinäytöksiään rannalta. Oli kai liian selvästi mielessä kalatorin anti ja tietoisuus siitä mitä kaikkea meri saattoikaan sisäänsä kätkeä?
Rantakiveen ainakin oli kiinnittynyt yksinäinen meritähti.
Illan kruunut: kelluminen hostellin onsenin kuumassa syleilyssä. Hauska tunnelma yöpaikan olohuoneessa, jossa tavattiin mm. perhe Kanadasta ja Autraliassa asuva laosilainen nainen siskonsa tyttären kanssa. Kun oli pedattu lattialle pedit, alkoi ulkona sade ja ukkonen. Olen tässä vuoroin naputellut päivän kuulumisia ja vuoroin ihastellut ikkunoista aukevaa näytelmää, kun salamat valaisevat pimeät vuoret jyrinän säestämänä. Nyt on aika pujahtaa peiton alle. Perheen miesväki jo näkee toivottavasti kauniita unia.
On kolmosemme 15-vuotis syntymäpäivä. Onnea sinne maailman toiselle laidalle<3.
