Tiistaina pakkasimme tavarat autoon, siivosimme mökin ja lähdimme paluumatkalle. Tässä paluumatkassa oltiin hieman armollisempia matkaseurueelle ja pysähdeltiin matkan varrella. Ensin käytiin Rovaniemellä katsomassa Joulupukkia. Olisi kiva kirjoittaa jotakin mukavaa "joulusta joka päivä". Totuus oli kuitenkin perin ankea. Joulupukin maasta tuli rahastuksen maku. Oli vain kasa kauppoja, joissa oli ylihintaisia tuotteita tarjolla. Joulupukki löytyi kahdesta eri paikasta samaan aikaan. Toinen puhui japania ja toinen mukavia. Jälkimmäisellä Pukilla oli isot kädet. Kuva joulupukin kanssa maksoi 40€. Emme halunneet sitä. Tuli jotenkin nolo olo kaikkien niiden ulkomailta tulleiden turistien tähden. Toivottavasti tämä ei ollut se heidän matkansa kohokohta, sillä tästä ei takuulla jäänyt itselle ainakaan mikään hyvä mieli. Suomi, pystyisit varmaan parempaankin??? Sinun on PAKKO pystyä. Kuvat jäi tosi vähään, eikä Joulupukin pajakylä ansainnut tällaisenaan yhtään enempää!
Yön vietimme Kempeleellä Oulun kupeessa. Majoitus oli perin alkuvoimainen, mutta siisti ja tilava. Ei siitä sen enempää. Aamulla ketään ei ehkä kiinnostanut itseäni lukuunottamatta, mutta vein perheet silti omalle nostalgiatripilleni Ouluun. En itse ole Oulusta, mutta äitini on ja sen vuoksi kaupungilla on ikuisesti paikka sydämessäni. Täällä vietin lapsuuteni kesistä monet. Oli juhlaa saapua junalla lopultakin perille monen tunnin matkustamisen jälkeen. Kävellä asemalta Saimi-tädin kanssa Hakakadulle maailman parhaimmille pannareille. Istua Erkki-sedän pyörän tarakalla matkalla Bingoon. Nyt ajoin Hakakadulta marketeille. Ihastelin ne puutalot siinä välissä, niin kuin ihastelin jo silloin lapsena. Muistelin hautausmaareissut ja muistin miltä kaikki se tuntui silloin. Ymmärsin, että miksi äiti kaipasi takaisin Ouluun ja suunnitteli sinne paluuta eläkevuosinaan. Ei vaan onnistunut yrityksessään.
Perheen mielestä Oulu näytti ihan uudelta ja tylsältä, kunnes päästiin sinne Kauppahallin läheisyyteen. Ilma oli karsea, mutta miettikää nyt miten kauniilta täällä näyttää kesällä. On iso kansa vanhoja säilyneitä taloja. Se kauppahallikin 110 vuoden takaa. Ja edessä se sympaattinen poliisi. Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliisia? Ehdotin, että joku jälkikasvusta hakisi Ouluun opiskelemaan, jotta saisin edelleen syyn tulla tänne takaisin. Tai jos meillä on joskus se vene ja loputtomasti aikaa purjehtia Pohjanlahden perukoille?
Sitten vaan ajettiin. Oulusta Kotkaan on 570 km ja aikaa se ottaa yli seitsemän tuntia. Nyt kun kelit on huonot, vielä enemmänkin. Oli kolareita matkalla. Pysähdyttiin tankkaamaan auto ja seuraavalla pysäkillä matkustajat. Kotona oltiin kuuden maissa. Vaikka otettiin loppukiri, jäi äänikirja kuulematta loppuun asti. Täytyy ottaa vahinko takaisin jossakin vaiheessa. Loma on loppu, minulla, muut vielä jatkavat tämän viikon. Paluu arkeen ei ahdista. Kertoo siitä, että irtiotto oli onnistunut?
