Maanantaina työpäivän jälkeen ajoimme mieheni kanssa Helsinkiin. Mieheni veli vaimoineen oli järjestänyt meille erilaisen illan. Ensin kävimme syömässä heidän kotinsa vieressä olevassa intialaisessa ravintolassa hyvät ruoat. Sen jälkeen oli kulttuurin vuoro.
Sotilaat pitivät taukoa, jotta pääsin kuvaamaan turvallisesti sisätiloja:).
Istanbulissa kävin aikoja sitten katsomassa Mozartin oopperan (en edes kuollakseni muista, että minkä niistä) ja en pitänyt siitä kuulkaas yhtään. Se oli pitkäpiimäinen ja tylsä. Oopperalaulu ei kategoroidu minussa miltään kantilta kuunneltuna kauniiksi. Se jotenkin riipii hermoja. Puoliajalla mietin, että kehtaisikohan poistua, mutta en kehdannut. Taisin silloin sanoa, että ooppera ei ole minun juttuni, joten ei tarvitse toiste mennä. Nyt kuitenkin olin menossa oopperaan. Tällä kertaa "nykyoopperaan" eli maanantai iltamme kappale oli Only the sound remains. Olin hyvin avoin tälle japanilaishenkiselle oopperakokemukselle, mutta kuinkas sitten kävikään? Se kohosi kamalat oopperakokemukseni numero ykköseksi ihan välittömästi.
Niille, jotka ovat kyseistä oopperaa menossa katsomaan, kehoitan olemaan lukematta tätä kappaletta, sillä tässä seuraa esityksen koko juonen paljastus. Ensimmäisessä osassa pappi uhraa Sinisen vuoren luutun, joka herättää Tsunemasan hengen, jonka kanssa papilla syntyy homoeroottista säpinää. Lavastus pysyy koko ajan samana. Pappi ja henki ja valo ja varjot vaihtelevat paikkaa. Kun tämä kaikki venytetään 50 minuuttiin, voitte arvatakin, että ensimmäisessä osassa ei tapahdu oikeastaan mitään, pääosin pappi vain ilmeilee tai makoilee jonkun laatikon päällä. Laulua on Mozartin oopperaa helpompaa kuunnella, sillä se on englanniksi. Mozartin musiikki oli melodista ja kaunista, tämä musiikki puolestaan on vingahtelevaa ja tempoilevaa. Puoliajan aluksi takanamme istuva kultturelli väki on hurmioitunut näkemästään ja kuulemastaan. Esitys oli heidän mielestään "upea, niin väkevä ja rohkea". Minä pyörittelin miehelleni silmiä. Miehen veljeä nauratti kohdatessamme kahvin äärellä, sillä hän olikin jo osannut aavistaa, että mitä mahdoin esityksestä pitää. Joimme puoliajalla kahvit ja analysoimme esitystä asiantuntevasti.
Toisen osan alkua odotellessa kuuntelin kiinnostuneena takana istuvien pohdintoja esityksestä ja siitä miksi se on maailmalla menestynyt heidän mielestään ihan syystä. "Miten paljon on nähty vaivaa, että ei esitetä yhtään mitään." "Huomasitteko miten musiikkia oikein pidätellään, ettei ilmoille tule minkäänlaista melodiaa." Menestyksekkään oopperan salaisuus on siis se, että se ei esitä mitään eikä ole melodinen?
Toinen osa päästi katsojan hieman helpommalla. Kahden miehen homoeroottiseen kohtaamiseen tulee lisäksi kauniisti tanssiva nainen ja edestakaisin nouseva kangas ja vähän väriä. Juoni meni näin: Kalastaja Hakuryo saapui rantaan ja löysi kauniin viitan, joka kuului hengelle. Hän halusi pitää sen itsellään, mutta suostui lopulta palauttamaan sen, jos saisi nähdä taivaallisen tanssin. Sen hän (ja me) myös näimme. Esitys päättyi ja sai raikuvat ja pitkät suosionosoitukset.
Melkein puoli automatkaa me pohdimme tätä kokemusta. Se ei siis ollut minulle hyvä tai kaunis kokemus. En pitänyt siitä sitä tanssia lukuunottamatta ollenkaan. Se herätti silti ajatuksia. En enää sano, etten ikinä mene oopperaan, sillä elämä on opettanut, että erilaiset kokemukset, jopa surkeat sellaiset, ovat ihmiselle hyväksi. Ne herättävät meissä tunteita, opettavat jotakin meistä itsestämme ja auttavat näkemään asioita, joita elämässä arvostamme. Ravistelevat tavanomaisuutta ja antavat vinkkiä siitä, että elämässä on tarjolla monenlaista muutakin, kun se minkä yleensä valitsen. Koska tämä esitys ei maksanut meille kuin Helsinkiin ajamisen vaivan ja bensat sekä parkkimaksun, voi sanoa, että se oli ehdottomasti hintansa väärti:). Kiitos paljon A&E, kun pyysitte. Se oli kokemus kumminkin. Ja kaikista mukavinta oli saada kokea se kanssanne<3.
Kamera minulla oli Helsingissä mukana, mutta en ottanut sillä yhtään kuvaa. Tänään kun odotin kolmosta harjoituksista, kävin sen sijaan kuvaamassa teille Hallan vanhan autiotehtaan. Se ei ole perinteisellä tavalla kaunis, vaan melko ränsistynyt ja ruma. Näkemisen arvoinen kuitenkin, vai mitä? Kokemus tämäkin, joten sopinee hyvin tämän tekstin kuvitukseksi?
