Tänä toisena päivänä olemme erilailla ladatut. Tytöt ovat heti aamulla malttamattomana valmiina lähtöön. Monta valmista toivetta mielessään valmiina täytettäväksi. Pojat nukkuvat. Mies kirjoittaa. Minä haluan aloittaa päiväni hitaasti. Siivota aiheuttamamme sotkun ja juoda rauhassa aamukahvit. Luotamme nuoret naiset keskenään matkaan. Annamme nuorten miesten nukkua. Mies kirjoittaa. Minä siivoan ja juon kahvit. Ja toiset. Ja vielä kolmannetkin. Sitten sanon: nyt me lähdemme. Olen tehnyt meille lomaohjelman ja tämä aamupäivä sisälsi La Catedralin, El Callin, Palau Güelin, Boquerian kauppahallin ja päivän lounaan. Kutsuimme siis tytöt seuraamme ja tapasimme Catedralilla.
Minä olen kirkkoihminen. Vielä enemmän kirkon sanoman ihminen, mutta myös kirkkorakennusten ihminen. Osaan totta vieköön ihastella kirkkotaiteen. Nähdä kauniiden kirkkojen arvon. Barcelonan Catedral on hieno, mutta nyt koen jonkunlaista kirkko väsymystä. En syty. Niin kävi muuten myös Firenzessä. Kirkko antaa enemmän ulkoa, kun sisältä. Ehkä syynä on ne puuttuvat kuvat? Ne antaisivat todennäköisesti minulle enemmän kuin seinät ja korkealle kohoava katto? Tai sitten olemme vain käyneet niin monessa kirkossa, että minua on enää vaikea hämmästyttää?
Ulkoa se on todella hieno.
Ja sisäpihan ankat ja kultakalat vetivät hetkeksi huomion puoleensa.
Juutalaiskorttelia, El Callia, opaskirja tituleeraa Barcelonan parhaaksi Goottilaiskohteeksi. En tiedä osuimmeko nyt oikeille kaduille, mutta pyörimme kaduilla aikamme ja huomaamme päätyneemme tänne lasten kanssa jo silloin ihan ensimmäisenä iltana. Kauniita rakennuksia ja aukioita. Minkä kukakin näkee kauneimmaksi tai parhaaksi, siitä lienee turhaa kiistellä. Minusta El Call ei eroa edukseen eikä tappiokseen muusta vanhasta kaupungista. On yhtäläisen kaunista siellä ja täällä. Iloitsemme pilvisestä päivästä, joka ripottaa yllemme sadetta kevyissä kuuroissa. Käveleminen tuntuu keveälle. Kameraan tarttuu aika varmasti kaakeloidut kuvat seinissä, parvekkeet ja ikkunaluukut. Tykkään myös kapeista kujista ja kauniista katulampuista. Elämää nähneistä kylteistä. Persoonallisista puodeista.
Itseäni Barcelonassa kiehtoi ennen matkaa eniten Gaudi ja hänen työnsä. Odotukset siis nousivat kävellessämme kohti Palau Güelia. Olin odottanut siitä jotakin näyttävää, mutta todellisuus oli ulkoa katsellen kovin vaatimaton. Päätimme siis skipata talon, johon sisäänpääsymaksu oli varsin kallis kuudelta hengeltä ja toivoa parempaa seuraavilta Gaudi-kohteilta, joista itselleni tärkein on edessä huomenna klo. 17. Nyt sen sijaan jatkoimme matkaa kohti Boquerian kauppahallia, joka oli juuri niin kiinnostava, kun toivoinkin sen olevan. Jos vain ei olisi ollut sitä lounasta edessä, olisi täältä mitä luultavammin lähtenyt mukaamme yhtä ja toista.
Mukaan olisi lähtenyt mangoja ja hedelmäkuppeja, mutta ei kuollutta kanaa,
lampaanpäitä eikä sorkkiakaan.
Katkaravutkaan ei uppoa, mutta kirsikat kyllä. Ehkä tänne on vielä pakko palata ostoksille.
Jäiset herkutkin vetivät puoleensa.
Lounas on usein matkoillamme haastava prosessi. Niin tänäänkin. Kolmonen haluaa Subin. Esikoinen ei. Äidin verensokerit on alhaalla. Isiä ärsyttää ravintoloiden etsiminen. Kakkonen on viisaasti hiljaa. Kuopus toivoo vain ääneen, ettei päädytä kiinalaiseen. Olen päättänyt, että päivän menu on jossakin vaiheessa testattava. Se testataan tänään, kun sattuu mukavan näköinen ravintola kohdille. Se vaan ei anna espanjalaisesta ruoasta valitettavasti kovin hyvää kuvaa, muuten kuin miehelle sienirisoton verran. Mutta nyt se on kokeiltu ja huomenna ollaan taas viisaampia. Syödään sitä mistä oikeasti pidetään, olkoon reseptin lähtömaa mistä hyvänsä. Hyviä ja edullisia ravintolavinkkejä otetaan siis vastaan ASAP. Jäikö sinulle Barcelonan reissullasi joku ruoka/ravintola positiivisesti mieleen?
Ruoan ja siestan jälkeen kaikki kolmosta lukuunottamatta ovat valmiina uusiin seikkailuihin. Kolmonen jää lepäilemään ja me muut kävelemme kohti Ciutadella puiston eläintarhaa. Säätiedotuksen mukaan Barcelonassa on pilvistä ja sateen todennäköisyys 0%. Oikeasti on sadellut pitkin päivää lämmintä ja virkistävää kesäsadetta. Niin nytkin. Sateen myötä ilmassa on utua. Etenemme riemukaarelta puistoon ja puistosta eläintarhaan.
Saippuakuplamiestäkään ei tihkut haittaa.
Eläintarhalta emme olleet odottaneet mitään. Se yllättää meidät suuruudellaan. Eläimiä on paljon ja jokaiselle löytyy omat kiinnostavat kohteet. Kirahvien aitaus on työn alla ja pitkäkaulat piilossa. Sen sijaan katselemme, kuinka elefantti imuroi häkin reunustalta lehtiä kärsäänsä ja sen kaveri vettä lammikosta. Näemme masentuneen oloisen sarvikuonon, jonka seuraksi on asettunut riikinkukko. Virtahevot leikkivät piilosta. Apinoita touhuissaan voisi katsella vaikka kuinka kauan. Sen sijaan liskot ja käärmeet ohitan itse mahdollisimman nopeasti.
Lasten ollessa pieniä, oli loman toisena päivänä aivan varmuudella vuorossa "kohtaus". Erilaiset odotukset ja todellisuus kohtasivat voimalla ja mietittiin urakalla, että miksihän näitä perhelomia ylipäänsä harrastetaan. Nyt ollaan siis kokemukseni mukaan pahimmasta päästy ja melko kevyesti selätetty tämä "loma-ahditus". Ensi yönä jo toivottavasti nukutaan kaikki sikeästi yön yli ja aloitetaan aamu sillä mitä kukakin tahtoo. Hiotaan taas päivä toisiamme ja ohjelmaa kaikille sopivammaksi.
Mitäkö minä tahdon? Käydä aamulla sovittamassa Mangossa ne yhdet mielen päälle jääneet haalarit. Että ruoka on hyvää. Että kaikilla on hyvä loma mieli. Ja että klo. 17 saan nähdä Park Güellin ja se olisi juuri niin ihmeellinen kuin ajattelen sen olevan. Niin ja tänä yönä tahdon nukkua sikeästi aamuun asti.
