LOSSILTA TOISELLE

Missä muualla hellettä kannattaisi pitää kuin saaristossa? Reissun lopuksi kiersimme  Saariston Rengastien "väärinpäin", jotta ei tarvitse hoppuilla tai hätäillä losseista ja lautoista. Aloitimme siis Mannerheimin kotoa, Louhisaaren kartanosta. Itse kartanoon emme edenneet, mutta saimme tohtoristasoisen luennon kalmilaisista puutarhoista, kun asiasta väitöskirjaansa kirjoittajava naishenkilö nyppi kukkia puutarhassa ja mies kysäisi ohimennen, että mistäs näissä kalmilaisissa puutarhoissa olikaan kyse. Tässä asiasta enemmin kiinnostuneille artikkeli Turun sanomissa: KLIK.

 

Kustavin savipajalla katsellaan käsityöläisten kädenjälkiä ja päätetään, että jos joskus rikastutaan, niin tuetaan käsityöläisiä oikein urakalla. Tuntuu epäreilulta, että ei raaski ostaa mitään sepältä, savenvalajalta tai lasinpuhaltajalta. Työmies olisi palkkansa ansainnut. Kahvilaa sentään kannatetaan ja ostetaan jäätelöt.

 

Iniön lauttaa odotellaan hikisissä tunnelmissa, mutta sen jälkeen saaristo onkin tässä. Puikahdellaan lossilla saarelta toiselle. Syödään satamassa hyvät thailaiset ruoat. Aika yllättävä löytö, mutta todellakin toimii. 29,5 astetta. Mökeissä ei todellakaan ole ilmastointeja, mutta yöksi onneksi sen verran aina viilenee, että lopulta uni tulee ja vie mukanaan.

 

Lossimatka tehtiin muutamaankin otteeseen ainoina matkustajina.

Viimeisenä matkapäivänä seilasimme Seiliin. Psykiatrian sairaanhoitajana oli vaikea ajaa ohikaan. Seilillä on psykiatrisella hoidolla pitkä historia. Niin pitkä, että sana hoidolla pitäisi monen vuoden ajan laittaa lainausmerkkeihin. Seilistä tuli monelle elinkautinen tuomio. Toivottavasti osasivat iloita edes vähän vankilansa kauniista puitteista.

Aurinko porotti. Saaristo oli kaunis, mutta niin kuin aina lopulta tapahtuu, tapahtui nytkin. Tuli raja vastaan ja koti-ikävä. Niinpä ajoimme monen kohteen ohi. Lossilta toiselle. Ikkunasta ihastellen saaristoa, jossa epäilemättä olisi ollut paljon vielä nähtävää. Kotipihalle tullessa takana oli kaksi viikkoa yli 4000 km kaunista kotimaata. Tarkalleen ottaen 4000,1.

Purettiin tavarat. Lämmitettiin sauna. Pedattiin sänkyyn puhtaat lakanat. Tässä se on se meidän paras paikka Suomessa. Kotkassa on koti.

KARISTETAAN HIEKAT

Joskus vuosia sitten, kun olimme vielä nuoria ja vetreitä, saimme silloisen poikaystäväni vanhempien auton käyttöön. Ajoimme Yyteriin. Sää ei suosinut. Vettä tihkutti ja oli jokseenkin ankeaa. Keräsimme nuotioon puita ja nukuimme autossa.

Tällä kertaa Suomen kesä antaa ihan parastaan. Ajoimme tiistaina Yyteriin helteen helliessä maata jo ties kuinka monetta päivää. Uimisen ja auringossa loikoilun päätteeksi mentiin syömään. Ruokaa odotellessa tuli taas mieleen ne menetetyt Terijoen hiekat. "No, onhan tässä näitä hiekkoja onneksi Suomeen jäänytkin. Montako kilometriä näitä nyt onkaan," kysyn tyytyväisenä. Mies googlaa ja kertoo, että pisin hiekkaranta on Vattajalla,15 km. Yyterissä hiekkarantaa on noin 6km ja Kalajoella 3-4km. Sitten erhdytään googlaamaan ne Terijoen hiekat. Niitä on 70 km.

Ruoan jälkeen karistetaan hiekat kengistä ja ajetaan Raumalle. Hotellilta kävellään vanhaan Raumaan. Tällaiselle vanhojen puutalojen ystävälle se näyttäytyy paratiisina. Kaduilla saa palata ennenvanhaan. Ihastella värejä ja kauniita yksityiskohtia. 

Tänään aloitimme aamun Kirstissä. Siellä kuvattiin Rauman pitsiviikoille materiaalia, joten emme päässeet itse taloon sisälle. Kiersimme pihapiirin ja samassa pihapiirissä olevan sukulaisen talon. Ja kurkimme tien puolen ikkunoista sisälle. Tietysti juuri silloin, kun sisällä kamera kävi.

Kirstistä kipaisemme Pyhän Ristin kirkkoon. Kirkon juuret ulottuvat ainakin 1500-luvulle. Paksujen kiviseinien sisällä helle helpottaa ja historia huokuu. Puolivälissä penkkirivistöä istuva virsi-mummo on niin sympaattinen. Tässäkö ratkaisu tyhjeneville kirkoille. Patsaita sinne tänne kirkkorivistöä istumaan, ettei papin tarvitse tyhjille penkeille saarnata? Vai vieläkö saadaan Suomeen herätys?

 

Uudessakaupungissa istutaan jäätelön verran. Niin kaunis kaupunki. Pilvilinnan edessä harmittaa, kun ovet ovat kiinni. Tuleeko tänne  tultua vielä seuraavankin kerran?

Turussa auton mittari näyttää jo 29,5 astetta. Helle alkaa vaatia veronsa. On kamala suolan tuska. Janottaa. Helpotus tulee pihvilautasen äärellä. Turku päivän päätteeksi majoittutaan vuoden 2020 hostellissa, Bore-laivassa, Suomen joutsenen naapurissa. Meille kotkalaisille tämä on tuttu laiva, sillä tämä samainen seilasi aikanaan Kristina Reginana.

 

Huomenna sitten kello soimaan ja lauttoja odottelemaan. Sokerina Suomi-neidon pohjalla ajattelimme kiertää Saaristoreitin. Autosta hain nyt kiltisti huomiselle pitkähiaisen, sillä olen perusteellisesti polttanut olkapääni. Ei meinaa millään käsittää, että Suomessa on nyt tosi, tosi kuuma. Uutisten mukaan ehkä lämmintä koko Euroopassa. Kun suomalainen ei voi mennä lämmön luo, tuli lämpö suomalaisen luo.